Lue keskustelun säännöt.
Listataan lasten kasvatuksen kummallisuuksia
Aloitan:
kun lapsi on pieni, vanhemmat valittaa, että lapsi ei nuku. Kun lapsi on teini, urputetaan siitä, että lapsi nukkuu aamuisin pitkään.
Kommentit (303)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi istuu kaupassa rattaissa, ostoskärryjen istuinosassa tai jossain formula-autokärryssä, jos hän ei osaa kulkea kaupassa juoksematta, sotkematta tai rikkomatta tavaroita. Yksinkertaista.
Se kiipeää sieltä pois heti kun selkäsi käännät.
Ei kiipeä, kun on istuimessa hihnalla kiinni. Miten uusavuttomia vanhempia täällä oikein liikkuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuvitellaan, että lapsen hyvä käytös on vanhempien ansiota ja huono käytös johtuu vanhempien huonoista kasvatustaidoista.
Oma lapseni on aina ollut hyvä nukkumaan yöuniaan, nukkuu pitkään ja sikeästi. Ei kävisi mielessäkään mennä sanomaan, että tämä on meidän ansiota. Toki meillä on säännöllinen päivärytmi ja rutiinit, mutta ei tuo hyvin nukkuminen ole meidän vanhempien ansiota. Lapsi vain on tuossa asiassa luonnostaan sellainen.
Kun taas tämä meidän 3 v esimerkiksi kieltäytyy syömästä monia ruokia, niin päiväkodista kommentoidaan, miten meidän pitäisi maistella kotona monipuolisemmin eri ruokia. Minkäs sille voi, jos kaikki ruoat ei lapselle maistu, vaikka on ollut monenlaista tarjolla ja on maistatettu? Ei ne kaikki ruoat maistu aikuisillekaan. Meille riittää se, että ruokalistallamme on useita erilaisia ruokia, mutta ei me kokkailla jotain lihapihvejä kotona lapselle erikseen, jos niitä ei perheessä muut syö.
Todellisuudessa jo aika pieni lapsi on ihan oma persoonansa, jonka hyvä/huono käytös ei ole vanhemmista kiinni. Totta kai vanhempina pidetään rajoista kiinni, mutta ei se tarkoita, että lapsi käyttäytyisi aina oikein/kiltisti.
Vierailija kirjoitti:
Yleinen tyyli nykyään:
- Esim. kauppareissulla lapselle sanotaan, että älä juokse ja sanomisen jälkeen lapsi juoksee ja sitten vanhempi ei enää sano tai tee mitään.
Todella usein kuulen ja näen, että lasta kielletään ja kun hän ei tottele, vanhempi antaa asian olla. Ei siis viitsitä kasvattaa lasta.
Tuota muuten tekevät ammattilaiset myös.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai vanhempina pidetään rajoista kiinni, mutta ei se tarkoita, että lapsi käyttäytyisi aina oikein/kiltisti.
Rajojen lisäksi lapsi tarvitsee myös kurin. Rajat ilman kuria on kuin Suomen ja Ruotsin välinen raja jonka yli voi kävellä miten tahtoo ja milloin tahtoo.
Lapset eivät tietenkään aina käyttäydy nätisti. Tässä ketjussa kritisoitiin sitä tapaa, että vanhempi kieltää lastansa tekemästä jotain ja kun lapsi ei tottele, vanhempaa ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät tietenkään aina käyttäydy nätisti. Tässä ketjussa kritisoitiin sitä tapaa, että vanhempi kieltää lastansa tekemästä jotain ja kun lapsi ei tottele, vanhempaa ei kiinnosta.
Vanhempi tietää olevansa avuton tottelemattoman lapsensa edessä eikä jaksa joka kerta nalkuttaa lapselle.
Kun vanhempi ei jaksa/viitsi puuttua lapsensa käyttäytymiseen, hän on hävinnyt tai tulee häviämään lapsensa kasvattamisessa. Vanhemman velvollisuus on puuttua ja välittää. Huonoa jälkeä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhempi ei jaksa/viitsi puuttua lapsensa käyttäytymiseen, hän on hävinnyt tai tulee häviämään lapsensa kasvattamisessa. Vanhemman velvollisuus on puuttua ja välittää. Huonoa jälkeä tulee.
Minä jaksoin aina puuttua, mulle oli kunnia-asia että olen johdonmukainen ja opetan lapseni käyttäytymään hyvin.
Nyt mulla on erittäin stressiherkkä jatkuvasti häpeää tunteva 10-vuotias ADHD-poika, jolle on koko elämänsä ajan naputettu käyttäytymisestä ja joka tuntee olevansa aina liikaa ja vääränlainen. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, katsoisin monta asiaa sormien läpi ja ajattelisin että aikuiset kestäköön että lapsesta kuuluu ääntä tai liikettä, he elävät hänen aivojensa synnyttämä kaaoksen kanssa vai hetkiä, hän tauotta.
Lapsi on kyllä palautetta hyvästä käytöksestään eikä ADHD näy koulussa koko loistossaan koska vaativan ja ankaran äidin vuoksi on tottunut sinnittelemään koko ajan äärirajoillaan että kelpaisi. Mutta kotona meillä on sitten uupunut ja epävarma ihmisraunio. Juu ei hyvä.
Kurjaa että päiväkodissa heti olettavat että ette olisi yrittäneet maistattaa. Todellisuus on kuitenkin se että suuri osa ei yritä ja kun eivät tiedä kummasta on kyse niin neuvovat vain. Voisivat kenties mieluummin tuoda asian esille kysymyllä että hei miten kotona oletteko yrittäneet erilaisia ruokia.
Olet oikeassa että lapset ovat persoonia, toiset luonnostaan "kilttejä ja mukautuvia" ja toiset "rajojen testailijoita ja kyseenalaistajia" eivätkä vanhemmat voi kaikkeen vaikuttaa. Mutta kyllä eron huomaa lapsista joita oikeasti yritetään kasvattaa ja joille rajat ja niiden syyt on pyritty osoittamaan pienestä pitäen vaikka he olisivatkin tuota jälkimmäistä sorttia luonteeltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoitus ja lässytys kuulostaa kyllä minunkin korvaani oudolta. Julkisissa tiloissa vanhempi suorastaan kailottaa pienelle lapselleen jatkuvasti kaikenlaisia selityksiä. Tehdään esim. kauppareissusta ihan hirveä numero.
Tulee mieleen, että vanhemmat haluavat huomiota, että TÄÄLLÄ ME NYT OLEMME KAUPASSA HIENOSTI SANOITTAMASSA joka ikistä pientäkin asiaa. KYLLÄPÄ ME NYT HIENOSTI SELVITTIIN TÄSTÄ KALATISKISTÄ. MITENKÄHÄN MEIDÄN KÄY JUUSTOTISKILLÄ? Kuulihan kaikki?
Minä kannatan lämpimästi tunteiden sanoittamista ja muutakin lässytystä lapsille <3, mutta tunnistan tämän vanhempityypin, joka julkisessa tilassa ikään kuin esittää sitä erinomaista vanhemmuutta ja puhuu siihen tyyliin, että huomaattehan nyt kaikki, tässä me viivivernerin kanssa olemme kalatiskillä, aivan oikein rakas, se on lohi, hienosti r
Ja vielä hirveämpää kuultavaa se on kun noin puhutaan puolisolle. Mitä rakas? Otatko tätä kulta? Tässä on sulle haarukka rakas. Tekis mieli iskeä se haarukka sen lässyttäjän silmään. En kestäisi hetkeäkään tuollaista puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut, kun äiti kysyy kaupassa taaperolta, mitä ruokaa tänään tehdään.
En ymmärrä, mitä tässä on kummallista. Mä kysyn tämän tästä, mitä lapset haluaisivat ruuaksi. En siis välttämättä sitä ruokaa tee, mutta toiveita ja ehdotuksia saa esittää. Mulla myös lyö monesti tyhjää, eli niistä ehdotuksista on aidosti hyötyä. Ja muutenkin, tottahan lapset nyt saavat toivoa ruokia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä asiat, joista täällä on kirjoitettu, ei ole mitään rakettitiedettä. Näihin pitäisi jokaisen aikuisen pystyä. Ihan normaaleja asioita:
- Aikuinen määrää/rajaa johdonmukaisesti ja lapsi tottelee.
- Julkisilla paikoilla otetaan muutkin huomioon (= ei juosta, ei huudeta).
- Kaikista normaaleista tekemisistä ei palkita sanoin tai tavaroin.
- Hellittelysanoja ei käytetä, jos lapsi on toiminut tahallaan tottelemattomasti tai väärin.
Miksi tällaisista normaaleista "vaatimuksista" joku vanhempi ahdistuisi?
Oli kaksi kohtaa, mitä en ymmärtänyt.
- Kaikista normaaleista tekemisistä ei palkita sanoin tai tavaroin.
- Hellittelysanoja ei käytetä, jos lapsi on toiminut tahallaan tottelemattomasti tai väärin.
Lasten kasvatuksen kummallisuuksia:
- Harrastusten tärkeys ja suorituskeskeisyys. Kaukana ovat ajat, jolloin ajateltiin että on terveellistä ja kiva juttu, jos koululainen vapaa-ajallaan vaikka lukee tai hiihtää tai käy tanssitunnilla tai innostuu vaikka soittamaan jotakin. Tekee hyvää nuorelle semmoinen.
Viimeiset 10-15 vuotta vallalla on ollut aivan hullu käsitys, että harrastamisen täytyy olla kunnianhimoista, kilpailullista, kurinalaista ja tähdätä menestykseen, monien vanhempien mielestä jopa ammattilaisuuteen. Vanhemmat velvoitetaan mukaan kuskaamaan, leipomaan, myymään, kokoustamaan, ompelemaan... Harva vanhempi itse ehtii harrastaa mitään omaa, koska lapsen harrastus on nykyään hyvin usein myös vanhemman harrastus.
Iloinen, rento ja koulutyöstä palauttava harrastus on kaukana, kun jäähallille, jumppasaliin, uimahalliin ja jalkapallokentälle rynnätään neljä kertaa viikossa, lapsi syö välipalaa ja tekee läksyjä auton takapenkillä.
Valtava, omituinen kulttuurin muutos tapahtunut tässä aika lyhyessä ajassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen "harrastus" on alkanut oikeastaan tarkoittaa lapsen työtä. Perinteiset harrastukset joita lapset puuhaavat omaehtoisesti ja itsekseen eivät enää ole ihmisten kielenkäytössä harrastuksia, vaan harrastus vaatii valmennuksen ja kilpailukeskeisyyden.
Vanhemmat on aivan pulassa nykyään lastensa kanssa. Kaikkea pitää kysyä lapsilta. Lapsia pitää viedä sinne ja tänne ettei ne jää mistään paitsi. Päiväkotiinkin pitää samasta syystä roudata pienestä pitäen eikä vapaa päiviä voi pitää koska muuten jää metsäretkeltä tms pois. Jos joku sanoo omalle lapselle pahasti niin se on heti kiusaamista.
Kyllä me varhaiskasvatuksessa työtä tekevät pelätään mitä näistä kultamussukoista, jotka eivät saa pettymyksiä kokea, oikein tulee! Vanhemmat olkaa vanhempia: rajoja - niitä tarvitaan!
Ja yhä nuoremmat, oikeastaan taaperoikäiset, laitetaan "harrastamaan". Teen lapsiperheiden kanssa töitä ja on ihan tavallista, että 3-4-vuotiaiden vanhemmat pohtivat huolestuneina, että lapsella ei vielä ole harrastusta tai mikähän olisi hyvä harrastus, kun kyllä sellainen varmasti pitäisi olla, täyttihän se jo kolme...
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on aivan pulassa nykyään lastensa kanssa. Kaikkea pitää kysyä lapsilta. Lapsia pitää viedä sinne ja tänne ettei ne jää mistään paitsi. Päiväkotiinkin pitää samasta syystä roudata pienestä pitäen eikä vapaa päiviä voi pitää koska muuten jää metsäretkeltä tms pois. Jos joku sanoo omalle lapselle pahasti niin se on heti kiusaamista.
Kyllä me varhaiskasvatuksessa työtä tekevät pelätään mitä näistä kultamussukoista, jotka eivät saa pettymyksiä kokea, oikein tulee! Vanhemmat olkaa vanhempia: rajoja - niitä tarvitaan!
Varhaiskasvatusyksiköissä pomot vahtivat, ettei lapsia jäähytetä tai muuten pidetä heille kuria. Perheissä taas lasun pelko pitää huolen siitä, että kurinpidosta pidättäydytään. Varhaiskasvattajana olen velvollinen tekemään lasun jos saan kuulla, että perheessä on käytössä lastenoikeudet vaarantavia käytäntöjä.
Se, miten käsikkäin pitää olla koulun kanssa. Siellä pitää hypätä tuon tuosta. Keskustella, järjestää tapahtumia, osallistua rahallisesti. Siis joka toinen kuukausi olisi jotain, jos vain viitsisi osallistua. Jos perhe ei sitoudu leirikouluun, pitää allekirjoittaa lomake. Käytännössä kerrot siinä, että köyhiä ollaan (tai vastarannankiiskejä). Omat vanhemmat kävi ehkä kerran vuodessa vanhempainillassa.
Yksi erikoinen, uusi ilmiö, jonka olen huomannut:
Nykyään yhteiskunnassa otetaan kaikkinainen kiusaaminen, koskemattomuus, väkivallattomuus jne hyvin vakavasti ja näistä puhutaan (ihan hyvä!) niin paljon, että joskus vanhemmilta katoaa ns terve järki.
Lapset ovat lapsia. He vasta opettelevat näitä asioita ja on ihan tavallista, että tulee tilanteita, että kaveria pamautetaan hiekkalapiolla päähän, tulee ilmiriita siitä lelusta, tönäistään kaveria, joku saattaa vaikka puraista suuttuessaan. Ikäviä tilanteita, mutta pienten kanssa tosi tavallisia.
Olen nyt töissä ja tuttavapiirissä törmännyt muutaman kerran siihen, että jotkut vanhemmat eivät tajua tätä. Asia paisuu aivan luokattomiin mittasuhteisiin, vanhemmat saattavat sanoa että villeveikko pahoinpiteli meidän eetupetterin hiekkalaatikolla. Asiasta ei selvitä enää normaalilla lasten puhuttamisella heti paikanpäällä, toruilla ja anteeksipyynnöllä, vaan eetupettetin vanhemmat saattavat vaatia palavereja päiväkodissa, tapaamisia villeveikon vanhempien kanssa, haluavat mukaan ehkä psykologin tai erityislastentarhanopettajan... Pienet riitapukarit ovat itse unohtaneet koko siian jo autuaasti ja leikkivät yhdessä normaalisti, mutta heidän vanhempansa jatkavat viestittelyä ja jankkaamista, koska 'väkivaltatilanne täytyy selvittää perinpohjaisesti'.
Tavallaan ymmärrän, mutta usein en.
Ehkä lapsistasi muttet ympäristöstäsi.