Psykiatrian erikoislääkäri, psykiatrian vastuualuejohtaja: Mielenterveyden kriisi kumpuaa elintavoistamme

Yleensä kun ihminen sairastuu, hän haluaa parantua mahdollisimman nopeasti (räkätauti, syöpä) tai ainakin saada oireet tehokkaasti hallintaan (esim. astma, diabetes). Harva haluaa tehdä sairaudestaan itselleen identiteetin. Toisin näyttää olevan mielen ongelmissa: ahdistuksesta, masennuksesta ja vaikka lapsuustraumasta pidetään kiinni, koska se on osa rakennettua identiteettiä. Terapiassa tätä vaurioituneen identiteettiä käydään vahvistamassa ja ylläpitämässä. Ainakin jos tätä palstaa lukee. Tai ihmisiä kuuntelee.

Jos psykiatri kirjoittaa diagnoosiin "pysyvä", on se ihan parasta. Syöpäpotilas saattaisi ajatella toisin.

Vierailija kirjoitti:

Siellä taidettiin myös sanoa, että tärkeää olisi saada lisää työpaikkoja. Että ihmisillä olisi mahdollisuus saada töitä.

Sitten tosiaan on työuupuneita, kun töissäolevan odotetaan tekevän 2,5 ihmisen työt. Mahdollisesti vielä palkalla, jolla ei elä.

Jokainen voi perustaa yrityksen ja luoda työpaikkoja. 

Ei ennen ollut noin paljon mitättömistä asioista ahdistuvia. Vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa joko pelkääviksi hiirulaisiksi tai muita kiusaaviksi pedoiksi. Se on selvää että mikään järjetelmä ei voi parantaa kieroon kasvaneita satoja tuhansia lapsia kun resurssit eivät yksinkertaisesti riitä.

Mitä pitäisi tehdä että asiat korjaantuisivat? Ei terapiaa voi tarjota miljoonalle ahdistuneelle lapselle tai nuorelle.

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Ketipinor?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Mulle määrättiin ketipinoria ahdistukseen, kun rauhoittavia ei saa enää määrätä. No, tainnuttihan se ravaamaan sohvan ja jääkaapin väliä (helvetin ahdistuneena kun ei jaksa edes seisaaltaan pysyä ja vaan hirveä nälkä koko ajan.) Lisäksi ei-psykoottiselle nuo _aiheuttaa_ masennusta ja ahdistusta monellakin mekanismilla. Tuo neuroleptien nykyinen off label - käyttö on aivan järkyttävää.

 

Jos niitä on käyttänyt joka toinen suomalainen niin siinä on syy suomalaisten ylipainoon.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä että asiat korjaantuisivat? Ei terapiaa voi tarjota miljoonalle ahdistuneelle lapselle tai nuorelle.

Kännykät pois ja kirjat, seinälliset luokat ja lukujärjestys takaisin. Ei kummallista höttöä tai ilmiöoppimista, joka uuvuttaa lapset ja vanhemmat. Lapsi tarvitsee ennakoivuutta koulupäivään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Ketipinor?

katsoin kaikki psyykenlääkkeet, joiden varsinainen käyttökohde on psykoosi. Eli ketipinorin lisäksi niitä oli muitakin. Ketipinor taisi olla yleisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Ketipinor?

katsoin kaikki psyykenlääkkeet, joiden varsinainen käyttökohde on psykoosi. Eli ketipinorin lisäksi niitä oli muitakin. Ketipinor taisi olla yleisin.

Ja tiedot (yksittäistä lääkettä koskeva reseptien määrä) taisivat löytyä Fimean sivuilta. 

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrikööri saa mennä itseensä, ne o ite lääkitsemässä migreeniäkin neurolepteillä. Ja sitten ihmettelevät suureen ääneen kun ei "psykoosi" lähde. On se jännä.

Tietyt neuroleptit on kyllä ihan päteviä pahoissa migreeneissä. Ei niitä huvikseen määrätä. Nykyään ei opiaatteja enää määrätä eikä bensoja, osa migreenipotilaista niitä toki haluaisi mieluiten. 

Ja mitkähän neuroleptit auttaa migreeniin? Mulla ei tule yhtään mieleen. Ne pääasiallisesti epilepsiaan tarkoitetut lääkkeet, joita itse olen saanut migreeniin, eivät ole neuroleptejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

32, kiitos. Hyvin puit sanoiksi. 

Minullakin traumatausta, ja usein törmään väitteisiin, että "kaikkihan on NYT ihan hyvin". Olenkin alkanut käyttämään tätä metaforaa: jos joku iskee terveeseen polveesi pesäpallomailalla useita kertoja lujaa ja joudut leikkaukseen, kuntoutukseen jne. niin onko se enää se sama polvi? Uskallatko liikkua sillä normaalisti? Mites nuo liikeradat, jäykkyys? Kenties rautaa sisällä? Niin. Minun mieleni ei ole kunnossa, eikä se palaudu koskaan ns. normaaliksi. Teen parhaani sen kanssa eläessäni, mutta välillä on huonoja kausia ja päiviä. 

Kyllä kaikilla on huonoja päiviä ja kausia. Olen itsekin traumataustainen, mutta hyväksynyt menneisyyteni. Arkeni olisi kahta pahempaa, jos jäisin menneisyyteen. Minulle sattui tämä, jollekin muulle muuta vielä kauheampaa.

On eri asia olla huonoja ja hyviä kausia normaalissa skaalassa, kuin olla huonoja ja hyviä kausia siten, että se huono kausi joko lamaannuttaa, tai sitten vaikeuttaa merkittävästi toimintakykyä. Olen minäkin traumani hyväksynyt ja hyväksynyt senkin, että välistä mieleni sortuu vaikka teenkin kaiken oikein ja vaikka olen elämäni hyväksynytkin. Et selvästikään tiedä mistä puhut jos kuvittelet, että mielenterveys on vain päätöksestä kiinni. Jos se olisi päätöksestä kiinni, ei kukaan sairastuisi. Sama asia syövän kanssa, ei syöpään sairastuminen tai siitä parantuminen ole itsestä kiinni. Sinulla ei vain ole ollut riittävän rikkovia tapauksia, traumasi eivät ole olleet vakavuudeltaan sellaisia, että mielesi olisi kunnolla murtunut. Joten kuvittelet, että kun sinä olet vain päättänyt parantua niin muillakin homma toimii niin. Itseasiassa tuollainen ajattelu kielii jonkinasteisesta empatia- ja tunnevajauksesta, mikä näkyy etenkin läheisissä ihmissuhteissa, joten on enemmän kuin todennäköistä, että oireilet hyvin näkyvästi vaikka et sitä itsessäsi hyväksykään etkä halua nähdä. Läheisesi näkevät ja kärsivät, näin se menee kaikilla niillä jotka ovat sitä mieltä, että esimerkiksi mielisairaus on vain itsestä kiinni oleva asia. On helppoa ajatella niin samalla kun on täysin sokea omalle käytökselleen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä että asiat korjaantuisivat? Ei terapiaa voi tarjota miljoonalle ahdistuneelle lapselle tai nuorelle.

Terapiaa - sitä yhteiskunnan maksamaa, joko kelan tai työterveyden kautta - ei ole varaa maksaa myöskään vaihdevuosiaan oireilevien naisten äkillisesti löytyneiden lapsuustraumojen hoitoon. Omalla rahalla saa toki mennä.

Lapsista ja nuorista löytyvät luultavasti ne, joiden terapiasta myös yhteiskunta hyötyisi. Lyhytterapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kun ihminen sairastuu, hän haluaa parantua mahdollisimman nopeasti (räkätauti, syöpä) tai ainakin saada oireet tehokkaasti hallintaan (esim. astma, diabetes). Harva haluaa tehdä sairaudestaan itselleen identiteetin. Toisin näyttää olevan mielen ongelmissa: ahdistuksesta, masennuksesta ja vaikka lapsuustraumasta pidetään kiinni, koska se on osa rakennettua identiteettiä. Terapiassa tätä vaurioituneen identiteettiä käydään vahvistamassa ja ylläpitämässä. Ainakin jos tätä palstaa lukee. Tai ihmisiä kuuntelee.

Jos psykiatri kirjoittaa diagnoosiin "pysyvä", on se ihan parasta. Syöpäpotilas saattaisi ajatella toisin.

Kaikki sairaat ihmiset haluaisivat olla ennemmin täysin terveitä, lähes kaikki (ellei ole mieleltään niin sairas että hakee huomiota sairaudellaan mutta sillekin on oma diagnoosinsa). Ja syövästä ei parannuta päätöksellä. Applen omistaja yritti sitä ja kasvaa tällä hetkellä horsmaa mullan alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

 

 

 

 

Ketipinor?

Läheskään kaikki eivät suö Ketipinoria masennukseen tms. Itse käytän sitä vaikean unettomuuden hoidossa. Kun nukkuu vain pari tuntia yössä, jos sitäkään, riittävän monta kuukautta, niin voin vakuuttaa että siinä vaiheessa on ihan sama millä tavalla sitä nukkuu, kunhan vain saisi nukuttua. Ei ole paino noussut käytön myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä että asiat korjaantuisivat? Ei terapiaa voi tarjota miljoonalle ahdistuneelle lapselle tai nuorelle.

Terapiaa - sitä yhteiskunnan maksamaa, joko kelan tai työterveyden kautta - ei ole varaa maksaa myöskään vaihdevuosiaan oireilevien naisten äkillisesti löytyneiden lapsuustraumojen hoitoon. Omalla rahalla saa toki mennä.

Lapsista ja nuorista löytyvät luultavasti ne, joiden terapiasta myös yhteiskunta hyötyisi. Lyhytterapiasta.

Luuletko sinä että terapiassa käyvät vain naiset? Tunnen useamman keski-ikäisen miehen, jotka käyvät terapiassa. Oletko joku persu naisvihaaja, vai mistä moinen asenne?

https://www.hs.fi/elama/art-2000010594897.html



Hus-psykiatrian linjajohtaja ja kouluttajapsykoterapeutti Jan-Henry Stenberg:

KAIKKI eivät tarvitse pitkää psykoterapiaa, mutta edelleen moni ongelmiinsa apua hakeva päätyy jonottamaan juuri sinne.

On ongelmia, jotka vaativat vuosikausien psykoterapiaa, mutta on myös ongelmia, jotka eivät vaadi. Joissakin tilanteissa lyhytpsykoterapia olisi aivan riittävä hoitomuoto. Lyhytpsykoterapia riittää usein hoidoksi silloin, kun ihmisen elämän ongelmat tai oireet ovat rajattuja. Rajaus voi perustua ihmisen omaan kokemukseen tilanteestaan tai olla kliininen, kuten vaikkapa selkeä komplisoitumaton paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko tai lievä masennus.

...

Vaikka ongelmat olisivat monitahoisia, ei lyhyempi psykoterapia olisi siinäkään tapauksessa täysin hyödytöntä. Silloin pitäisi vain valita, mikä ihmistä häiritsee eniten ja keskittyä terapiassa siihen.

...

LYHYTPSYKOTERAPIASSA voidaan huomioida se, miten ongelma on kehittynyt. Siinä voidaan esimerkiksi tutkia, miten käsiteltävä asia on näyttäytynyt aiemmin ihmisen elämässä ja mitkä tekijät sitä ovat vahvistaneet. Mutta menneeseen ei aina tarvitse upota syvemmälle.

...

JONOT psykoterapiaan ovat vuosia pidentyneet. Siihen voisi auttaa, että Suomessa olisi paremmin tarjolla hoitoon hakeutumisen systematiikkaa. Pitkään on ollut tilanne, että kun ihmiset hakevat apua ongelmiinsa psykoterapeutilta perusterveydenhuollon kautta, kaikki menevät niin sanotusti yhteen jonoon. Tämän jälkeen on ollut välillä osittain sattumanvaraista, mihin ihminen pääsee: onko terapia lyhyttä vai pitkää ja mitä suuntausta. Jos ihmiset sijoittuisivat ongelmiensa ja toiveidensa mukaisesti oikeisiin jonoihin heti, jonot liikkuisivat paremmin ja kaikki tulisivat hoidetuksi todennäköisemmin kerralla oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä että asiat korjaantuisivat? Ei terapiaa voi tarjota miljoonalle ahdistuneelle lapselle tai nuorelle.

Terapiaa - sitä yhteiskunnan maksamaa, joko kelan tai työterveyden kautta - ei ole varaa maksaa myöskään vaihdevuosiaan oireilevien naisten äkillisesti löytyneiden lapsuustraumojen hoitoon. Omalla rahalla saa toki mennä.

Lapsista ja nuorista löytyvät luultavasti ne, joiden terapiasta myös yhteiskunta hyötyisi. Lyhytterapiasta.

Luuletko sinä että terapiassa käyvät vain naiset? Tunnen useamman keski-ikäisen miehen, jotka käyvät terapiassa. Oletko joku persu naisvihaaja, vai mistä moinen asenne?

Olen vasemmistolainen työssäkäyvä kohta 60-vuotias neljän lapsen äiti, joka on sitä mieltä, että yhteiskunnan terapiarahat on suunnattava ensisijaisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Unohda oma tilanteesi hetkeksi ja pohdi, kummasta yhteiskunta hyötyy enemmän (eli kumpaa ensisijaisesti rahoitetaan):

- nuorten auttamisesta niin, että opiskelut onnistuvat ja pääsevät työelämään (ja elämään) kiinni VAI

-50+ ikäisten ihmisten traumojen työstämisestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

 

 

 

 

Ketipinor?

Läheskään kaikki eivät suö Ketipinoria masennukseen tms. Itse käytän sitä vaikean unettomuuden hoidossa. Kun nukkuu vain pari tuntia yössä, jos sitäkään, riittävän monta kuukautta, niin voin vakuuttaa että siinä vaiheessa on ihan sama millä tavalla sitä nukkuu, kunhan vain saisi nukuttua. Ei ole paino noussut käytön myötä.

 

Tuohon on ihan unilääkkeitä. Toki neuroleptejä saa vetää jos haluaa viimeistään 70-vuotiaana kuolaavaksi mytyksi.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

 

 

 

 

Ketipinor?

Läheskään kaikki eivät suö Ketipinoria masennukseen tms. Itse käytän sitä vaikean unettomuuden hoidossa. Kun nukkuu vain pari tuntia yössä, jos sitäkään, riittävän monta kuukautta, niin voin vakuuttaa että siinä vaiheessa on ihan sama millä tavalla sitä nukkuu, kunhan vain saisi nukuttua. Ei ole paino noussut käytön myötä.

 

 

Unilääkkeitä ei voi voimakkaan riippuvuusvaikutuksen takia syödä kuin hyvin rajoitetun ajan. Jos unihäiriö on kroonistunut ja vaatii jatkuvaa lääkitystä, niin kukaan lääkäri ei määrää unilääkkeitä. Unettomuus rappauttaa keskushermostoa ja tap paa muutamissa vuosissa, joten jos pitää valita Ketipinor tai muutaman vuoden unettomuus ja lopulta siitä aiheutunut kuo le ma alle viidessä vuodessa, niin valinta on äärimmäisen helppo.