Psykiatrian erikoislääkäri, psykiatrian vastuualuejohtaja: Mielenterveyden kriisi kumpuaa elintavoistamme

Vierailija kirjoitti:

Omaa vastuuta pitäisi korostaa. Jos istuu illat somessa saamassa huonoja vaikutteita ja ahdistuu, onko terapia yhtään sen oikeutetumpaa kuin terapia alkoholistille. 

Ikävä kyllä olen samaa mieltä, vaikkei ehkä saisi. Lähipiirissäni seuraan tapausta jossa mt-diagnoosia edelleen haetaan yli 30 v miehelle. Hän on ollut sairauslomalla 1.5 v masennusoireiden takia. Makaa kotona, syö hirveän määrän lääkkeitä (ainakin 7 eri purkkia on käytössä) ja ryyppää. On lihonut valtavaksi palloksi eikä tee mitään. Hyvä jos kodistaan poistuu edes ruokakauppaan. Yleensä nakittaa senkin homman jollekin läheiselleen.

Hiljattain oli kuukauden ilman alkoholia, sillä lääkäri seurasi alkoholinkäyttöä jollain takautuvalla testillä. Kun verikokeet oli otettu, mies riemuitsi että nyt saa taas juoda kaljaa. Lähti siis kaljaostoksille suoraan terkkarista ja avasi ensimmäisen heti aamulla. Eli siis valheellisin perustein saadaan lekurilta mössöt joilla nupin saa kivasti vähän sekaisin, ja sitten möllötetään kotona kalja- ja lääkepäissään taas muutama kuukausi. Ja ihmetellään että koskahan sitä voisi palata töihin.

No, tuolla menolla ei koskaan. Ei näytä olevan pienintäkään yritystä edes.

Voisi kaupan elintarvikkeiden tuotesisältöä miettiä (lisäainelistat), mitä kauppaan tungetaan, onko se enää ruokaa. Ja mitä tuoretta ja oikeasti luomua on saatavilla, onko broileria / koipia valmiina kylmässä ilman lisäaineita (ehkä mausteet päällä, ei tulista) sekä paloina kypsennettäväksi, mistä se tulee. Onko se vain lähikaupan nakkipaketti mikä on saatavilla osalle ja vanhukselle joka ei pääse kauemmas? Mitä maatiloilla tapahtuu. Ruoka ja juoma vaikuttaa ihmiseen, molekyylit.

Vierailija kirjoitti:

VIHDOINKIN. Muistan, kun nuorena n. 2000-luvun alkupuoliskolla hakeuduin avun piiriin ja silloin terveydenhuolto syötti viestiä, että minun aivokemioissani on vikaa, tai minussa yksilönä olisi se ongelma. Vaikka tuolloin jo tiesin, että olosuhteeni ovat vaikuttaneet merkittävästi omaan mielenterveyteen ja tarvitsin tukea siihen, että joku auttaisi minua ymmärtämään, miksi reagoin siten kuin reagoin. Tai ylipäätään, että joku auttaisi ja opettaisi, miten tätä elämää eletään, kun kotoa näitä oppeja ei saanut. Meni vuosia ja vuosia, että koin oman ahdistuksen ja tunnepuolen ymmärtämättömyyden omana henkilökohtaisena ongelmana, ja tätä vahvistettiin. Vasta nyt n. 40-vuotiaana olen viimein kohdannut lääkäreitä, jotka sanovat, että mielialalääkkeet eivät paranna ketään ja niihin oireiden aiheuttajiin tulee vaikuttaa arjen valintojen kautta. Ennenkaikkea nuoret lääkärit ovat painottaneet tunteiden tärkeyttä ja elämän aallonpohjia ihmisyyt

Minä olen yrittänyt omilla elämänvalinnoillani hallita mieltäni jo sen 40 vuotta ja kaikesta yrityksestä huolimatta kuopan pohja odottaa aina tasaisin väliajoin. Nyt vihdoin annoin periksi lääkkeelle, koska totesin, että olen yrittänyt kaikkeni enkä saa yrityksistä huolimatta elämääni ja mieltäni tasaantumaan niin, etten menettäisi toimintakykyäni aina välistä. Lasten takia en voi vain antaa mennä ja antaa itseni vajota kuoppaan. Nyt kun aloitin lääkityksen, tajusin että olen ihan suotta sinnitellyt liian pitkään omien keinojeni varassa. Apua olisi ollut tarjolla jo paljon aikaisemmin.

Ajattelin aikaisemmin aivan kuten sinä, että minussa ei ole vikaa vaan lähtökohdissani on ollut vikaa. Ja että terapia auttaa minua riittävästi. Kun oireet eivät vuosikymmenen terapiasta huolimatta helpottaneet riittävästi ja kroppa oireilee edelleen voimakkaasti traumataustasta johtuen, niin totesin oman voimattomuuteni asian edessä ja hyväksyin sen, että ehkä lääkitys terapian tukena voisi olla oikea apu minulle.

Käyttäytymis- ja reagointimallien muuttamiseen menee vuosia ja taas vuosia aikaa. Siinä ajassa mielenterveys heilahtelee ihmisiltä laidasta laitaan ja masennusjaksot osin hidastaa uuden oppimista, koska masennus aiheuttaa jaksamattomuutta ja näköalattomuutta. Tuntuu jälkikäteen vähän hassulta, miten olin niin voimakkaasti lääkitystä vastaan. 

Monta kertaa sanonut että masennus ei ole oikea vaan ihmisten korvien välissä ja loppuu siihen kun ihminen lakkaa murehtimasta kaikkea ja uskomasta olevansa masentunut.

Kaffebulla kirjoitti:

On hän osittain oikeassa. Elämänkriisejä hoidetaan terapialla ja silloin oikeasti mieleltään sairaat eivät saa hoitoa. Resurssit pitäisi keskittää heihin.

Olen työterveyden Th:na nähnyt, kun ihmiset käyvät terapiassa aika vähäpätöisten juttujen takia. Siis sellaisten asioiden, joita voisi työstää muutenkin tai maksaa terapiasta itse.

 

Tosin en halua vähätellä kenenkään pulmia ja ymmärrän kyllä, että kyse on usein myös ennaltaehkäisystä.

Työttömiä nuoria pitäisi ohjata terapiaan tarmokkaammin, koska riskinä on syrjäytyminen.

Nuoret eivät syrjäydy jos he menevät töihin. Terapiaa ei edes tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Liikun aktiivisesti, olen liikkunut jo 20 vuotta. Siis reilusti enemmän mitä suositukset sanovat. Käytän päihteitä hyvin vähän, olen normaalipainoinen, minulla on aina ollut töitä tai olen opiskellut. Yksinäisyyttä olen toki tuntenut ja olen ollut yksinäinen aika ajoittain. Aloitin nyt mielialalääkityksen, koska olen ollut taukoamatta masentunut ja ahdistunut sen 30 vuotta. Masennus on ollut lievästä vaikeaa. Syynä traumaattinen lapsuus väkivaltaisessa päihdeperheessä. Isäni hukuttaa omia traumojaan viinaan ja useampi hänen sisaruksensa on jo kuollut alkoholiin. Mummoni ja ukkini kuoli alkoholiin. Siihen aikaan mielenterveysongelmia on hoidettu nimenomaan alkoholilla. Nykyään alkoholin käyttö vähenee entisestään, minun ikäpolveni yrittää pysäyttää sukupolvien kierrettä väkivallassa ja päihteissä. Voisihan sitä itsekin turvautua samoihin keinoihin, mitä isäni sukupolvi ja vierittää traumasiirtymää eteenpäin aina seuraavalle sukupolvelle

Lukutaitosi on näköjään puutteellinen, vai luitko koko juttua? Ei tuo psykiatri sanonut missään kohtaa ettei lääkkeitä pitäisi missään tilanteessa käyttää joten turhaan triggeröidyit. Alkoholin juomisen tilalle taas on tulleet Suomessa(kin) huumeet, pois lukien vähän vanhemmat ihmiset jotka hakevat päihteensä sieltä Alkosta ja ruokakaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan puhuttiin nimenomaan siitä, että ihmiset ovat yksin, eikä enää ole sosiaalista kanssakäymistä, kuten ennen. Ei siinä sanottu, että "pomo hengittää niskaan" yms. Eli tuon psykiatrin mielestä ihmiset ovat eristäytyneitä. Ennen näin ei ollut, ihmiset viettivät aikaa toistensa kanssa reaalimaailmassa. Perheet olivat isompia ja naiset tekivät lapsia. Tämä oli ainakin minulle merkki laittaa vauvapalsta kiinni ja mennä sinne reaalimaailmaan. Heippa. 

Tämä! Aiemmin ihmisillä ollut lapsuuden perhe, oma perhe, suku tai työyhteisö henkisenä tukena.  Nyt näin ei enää ole. Jollei löydä elämäänsä ystäviä niin tunteiden käsittely jää omille harteille ja ajatukset jää pyörimään ympyrää. Suomessa ei ole 'kaikki mukaan' -kulttuuria vaan ajatellaan että yksilön pitää hakeutua porukkaan ja löytää seuransa itse. Tyyliin kukaan ei tule kotoa hakemaan. Kaik

Suomessa muutetaan paljon asuinpaikkaa, jopa eri puolelle maata. Se on rankkaa muuttavalle. Suku ja ystävät jäävät elämässä entistä vähemmälle eikä sen sijaan tule uudella paikkakunnalla ainakaan hetimiten uusia tilalle.

31, olen kanssasi pääosin samaa mieltä. Miksi oravanpyörä alkaa jo lapsilla, ei ole aikaa leikille tai kaverisynttäreille kotona tai metsäretkelle ilman että se päätyy mamin instaan? Vanhemmat "näkee" toisiaan somessa, siis vertailee kuka tekee eniten, kellä paras treeniohjelma, paras parisuhdeviikonloppu ja vaikka mitä. 

On itse ollut tosi paljon kotona sekä sairauden että puolison työn vuoksi. Ymmärrän että kokopäivätyö vie mehut eikä ole aikaa tai halua vaikka kahvitella. Mutta menee sitä aikaa siihen somen päivittämiseen ja loputtomaan lasten kuskaamiseenkin. Mulla ei taas pää kestä muuta kuin tätä "tylsää" arkea eikä aina sitäkään. Ilahdun luonnosta, pullan tuoksusta, puhtaasta pyykistä, halauksesta. Olen nyky-yhteiskunnan kummajainen :)

Sitä se jatkuva ihmisten onnentavoittelu tuottaa.  Yritetään turruttaa ja tukahduttaa kaikki ikävät tunteet ja sitten maximoida hyviä tunteita.  Mutta miten se loputa onnistuu meiltä?  Juuri päin vastoin?

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa sanonut että masennus ei ole oikea vaan ihmisten korvien välissä ja loppuu siihen kun ihminen lakkaa murehtimasta kaikkea ja uskomasta olevansa masentunut.

Olet ollut monta kertaa väärässä. Itse olen ollut masentunut mutta onneksi en aivan kauhean syvästi, pääsin siis aamulla sängystä ylös kun pakotin itseni. Masennus meni ohi aktiivisella liikunnalla ja pakottamalla itseni sosiaaliseksi noin puolessa vuodessa. Mikään ei tuntunut tuona aikana oikein miltään mutta sitten alkoi tuntua eikä ole uusinut.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin väärä työ aiheuttaa ongelmia, säätila, kiusaaminen, liian tiukat säännöt ja aikataulut, ihmisiä ei kohdella aikuisina vaan pikkulapsina joita määräillään (riippuen missä), missä omat valinnat, myös kaikille ei sovi työelämä eri firmoissa, välimatkat, tasa-arvon puute, ihmisillä on myös fyysisiä sairauksia ja lääkityksiä. Miehiä voi painaa armeija. Ihmisiin vaikuttavat eri asiat ja ihmiset kokevat omasta näkökulmastaan asiat. Ei ole sama "kloonimuotti". Toki varmaan auttaa jos ei juo alkoholia, rajaa tv:n ja uutisia. Ihmisille luotu köyhyys ja puute ei tuo riittävää ravintoa / tarpeiden täyttymistä ihmisille ja luottamusta tulevaisuuteen, osalla katkeaa toivo. Vaan paniikin. Ja näitä voi miettiä vaikka mistä näkökulmasta, ei vain yhdestä samasta. Ihmisillä on erilainen näkemys mitä on oikea elämä ja minkälainen maiseman pitäisi olla.

Ongelma ei ole mikään noista mainitsemistasi asioista vaan se miten henkilö itse suhtautuu niihin ja asennoituu. Jos esimerkiksi uskoo olevansa masentunut niin on masentunut, mutta jos vain lopettaa uskomasta siihen ja alkaa ajatella toisin niin loppuu myös se masennuskin.

Vierailija kirjoitti:

32, kiitos. Hyvin puit sanoiksi. 

Minullakin traumatausta, ja usein törmään väitteisiin, että "kaikkihan on NYT ihan hyvin". Olenkin alkanut käyttämään tätä metaforaa: jos joku iskee terveeseen polveesi pesäpallomailalla useita kertoja lujaa ja joudut leikkaukseen, kuntoutukseen jne. niin onko se enää se sama polvi? Uskallatko liikkua sillä normaalisti? Mites nuo liikeradat, jäykkyys? Kenties rautaa sisällä? Niin. Minun mieleni ei ole kunnossa, eikä se palaudu koskaan ns. normaaliksi. Teen parhaani sen kanssa eläessäni, mutta välillä on huonoja kausia ja päiviä. 

Nimenomaan juuri näin. Traumatausta on juuri vertauskuvallisesti tuota, että joku on lyönyt päätäsi pesäpallomailalla kerta toisensa jälkeen, niin ei se pää vain enää ole sama pää kuin ennen vauriota. Traumaattisista ksvuolosuhteista syntyy kuvantamismenetelmillä todennettavaa aivovauriota, mutta koska se ei näy ihmisille ulospäin mäsänä olevana polvena tai raaja-amputaationa, tietämättömät hokevat että lopeta märehtiminen ja elä tätä päivää. Niinhän se neliraajahalvaantunutkin elää tätä päivää oman vammansa kanssa, samoin traumatisoitunut elää omien vammojensa kanssa. Mutta täysin ehjää psyykettä ja päätä ei tule enää koskaan saamaan. Välistä on helpompaa ja välistä vaikeampaa eikä ole mikään häpeä turvautua lääkkeisiin vaikena kautena. Mieli on vain pysyvästi rikki eikä sitä paranna liikunta eikä ruokavalio. Ne vain helpottavat oireilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa sanonut että masennus ei ole oikea vaan ihmisten korvien välissä ja loppuu siihen kun ihminen lakkaa murehtimasta kaikkea ja uskomasta olevansa masentunut.

Olet ollut monta kertaa väärässä. Itse olen ollut masentunut mutta onneksi en aivan kauhean syvästi, pääsin siis aamulla sängystä ylös kun pakotin itseni. Masennus meni ohi aktiivisella liikunnalla ja pakottamalla itseni sosiaaliseksi noin puolessa vuodessa. Mikään ei tuntunut tuona aikana oikein miltään mutta sitten alkoi tuntua eikä ole uusinut.

Luitko ollenkaan tuota artikkelia? Se vahvistaa minun olleen kokoajan oikeassa. Masentunut on masentunut vain koska uskoo olevansa masentunut ja jos haluaa eroon masennuksesta niin sitten pitää lopettaa siihen uskominen jolloin loppuu myös se masennuskin.

Vierailija kirjoitti:

"Elintavat kuten liikunta, terveellinen ruokavalio, päihteettömyys ja riittävä uni vähentävät mielenterveysongelmien riskiä. "

 

Olen aina ihmetellyt tätä. Mitä jos vaan ei saa itseään nukkumaan? Kaikki perustuu jaksamiseen, jaksaminen perustuu nukkumiseen. Ja nukkumisongelmia vähätellään ja alilääkitään.

Totta, kuulun sodan jälkeiseen sukupolveen enkä ole ikinä nukkunut öitäni kuten ns normaalit. Univajeeni on karsea eivätkä nämä lääkärit ole osanneet tai saaneet minua untenmaille millään lääkkeillä niin, että kokisin sen ihmeen ja heräisin joku aamu pirteänä, tarmoa täynnä.

Enää en viitsi edes yrittää mutta kiinnostaa tietää mitä myrkkyjä siellä rintamalla jaettiinsillä meitä ikäpolveni huonosti nukkujia on paljon.

Kannattaa huomata, että kirjoittaja ottaa henkilökohtaisen riskin tuomalla asian julki.

Koronarokote kriittisille lääkäreille tuli herkästi monoa.

Vierailija kirjoitti:

Paskapuhetta. 

Erikseen toki lumihiutaleet, joilla on aikaa kokea maailmantuskaa ja ties mitä eettistä stressiä, mutta tältäkin johtajalta on vissiin mennyt ohi mm. nykyisten kolmi-nelikymppisten sukupolvi, joka on kasvanut lamasta lamaan ja jonka hoidosta + etuuksista on vain leikattu? Meissä on paljon pettyneitä, vihaisia ihmisiä. Paljon mielenterveyden kanssa kipuilevia. Ja ne terveetkään eivät esim. lisäänny tarpeeksi tai tienaa läheskään yhtä hyvin kuin omat vanhempansa. 

Peittyminen yhteiskuntaan ei ole psykiatrinen sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään korjata.Jospa työpaikoilla annettaisiin ne entiset 8 tuntia takaisin tehdä työnsä eikä yritetä puristaa ihmisestä kaikkea 8 tunnin työtä alle puolella ajasta irti. On se kumma kun tuolla on työpaikkoja missä ihmiset on olleet töissä vuosikymmeniä ja nyt ihan viimeisen viiden vuoden aikana ne ei enää ehdikään tehdä töitään koska työmäärä on lisääntynyt sietämättömäksi koska aika työntekoon on viety. Koko aikaiset muutetaan osa-aikatyöksi mutta työt ei vähene. Sitten ihmetellään, että miten sinä nyt uuvuit. No miksiköhän? 

Eikä tuohon auta mikään mitä työntekijä tekee vaan se on ihan ja täysin työnantajien vastuulla  palauttaa aika takaisin työn tekoon.

Ihan sinusta itsestä kiinni, tyttö. Saatko sanottua johdolle mihin pystyt ja mihin et???

On vai? On työpaikkoja joissa tuollaisen sanomisen jälkeen seuraa potkut. Eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa sanonut että masennus ei ole oikea vaan ihmisten korvien välissä ja loppuu siihen kun ihminen lakkaa murehtimasta kaikkea ja uskomasta olevansa masentunut.

Olet ollut monta kertaa väärässä. Itse olen ollut masentunut mutta onneksi en aivan kauhean syvästi, pääsin siis aamulla sängystä ylös kun pakotin itseni. Masennus meni ohi aktiivisella liikunnalla ja pakottamalla itseni sosiaaliseksi noin puolessa vuodessa. Mikään ei tuntunut tuona aikana oikein miltään mutta sitten alkoi tuntua eikä ole uusinut.

Luitko ollenkaan tuota artikkelia? Se vahvistaa minun olleen kokoajan oikeassa. Masentunut on masentunut vain koska uskoo olevansa masentunut ja jos haluaa eroon masennuksesta niin sitten pitää lopettaa siihen uskominen jolloin loppuu myös se masennuskin.

Luin eikä siinä sanota noin. Vedät nyt ihan omia tulkintojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikun aktiivisesti, olen liikkunut jo 20 vuotta. Siis reilusti enemmän mitä suositukset sanovat. Käytän päihteitä hyvin vähän, olen normaalipainoinen, minulla on aina ollut töitä tai olen opiskellut. Yksinäisyyttä olen toki tuntenut ja olen ollut yksinäinen aika ajoittain. Aloitin nyt mielialalääkityksen, koska olen ollut taukoamatta masentunut ja ahdistunut sen 30 vuotta. Masennus on ollut lievästä vaikeaa. Syynä traumaattinen lapsuus väkivaltaisessa päihdeperheessä. Isäni hukuttaa omia traumojaan viinaan ja useampi hänen sisaruksensa on jo kuollut alkoholiin. Mummoni ja ukkini kuoli alkoholiin. Siihen aikaan mielenterveysongelmia on hoidettu nimenomaan alkoholilla. Nykyään alkoholin käyttö vähenee entisestään, minun ikäpolveni yrittää pysäyttää sukupolvien kierrettä väkivallassa ja päihteissä. Voisihan sitä itsekin turvautua samoihin keinoihin, mitä isäni sukupolvi ja vierittää trauma

 

Alkoholin tilalle on tullu huumeet joillekin ihmisryjmille, mutta ei mitenkään yleisesti. Tässäkin ihmiset polarisoituvat: osa käyttää päihteitä ja huumeita entistä enemmän ja osa vähentää päihteidenkäytön minimiin. Ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä sen välille, että aikaisemmin alkoholia käyttäneet ovat automaattisesti siirtyneet huumeisiin, vaan päin vastoin tutkimukset osoitavat, että esim. nuorilla käyttö jakaantuu tietylle porukalle ja vastaavasti entistä suurempi joukko on ns. täysin raittiita. 

Suurin osa burnauteista johtuu massahysteriasta ja deluusiosta kun työntekijät pelkäävät loppuunpalamista niin paljon palavansa loppuun että alkavat lopulta uskomaan ja idenfioimaan itsensä loppuun palaneiksi vaikka oikeasti kukaan ei ole palanut töissään loppuun.