Psykiatrian erikoislääkäri, psykiatrian vastuualuejohtaja: Mielenterveyden kriisi kumpuaa elintavoistamme

VIHDOINKIN. Muistan, kun nuorena n. 2000-luvun alkupuoliskolla hakeuduin avun piiriin ja silloin terveydenhuolto syötti viestiä, että minun aivokemioissani on vikaa, tai minussa yksilönä olisi se ongelma. Vaikka tuolloin jo tiesin, että olosuhteeni ovat vaikuttaneet merkittävästi omaan mielenterveyteen ja tarvitsin tukea siihen, että joku auttaisi minua ymmärtämään, miksi reagoin siten kuin reagoin. Tai ylipäätään, että joku auttaisi ja opettaisi, miten tätä elämää eletään, kun kotoa näitä oppeja ei saanut. Meni vuosia ja vuosia, että koin oman ahdistuksen ja tunnepuolen ymmärtämättömyyden omana henkilökohtaisena ongelmana, ja tätä vahvistettiin. Vasta nyt n. 40-vuotiaana olen viimein kohdannut lääkäreitä, jotka sanovat, että mielialalääkkeet eivät paranna ketään ja niihin oireiden aiheuttajiin tulee vaikuttaa arjen valintojen kautta. Ennenkaikkea nuoret lääkärit ovat painottaneet tunteiden tärkeyttä ja elämän aallonpohjia ihmisyyteen kuuluvana normaalina asiana, ei lääkitystä ja diagnoosia vaativana tilana. 



Ennen ei yksinkertaisesti ymmärretty, kuinka ylidiagnisoinnilla ja medikalisoimalla luodaan itse mielenterveyskriisiä, joka tulee räjähtämään käsiin. Ja nyt se räjähtää, ja herättää asiantuntijat viimeinkin pohtimaan, että eipä mennytkään putkeen. Hienoa, että tähän asiaan viimeinkin herätään.

Luopumuksesta johtuu.

Tuollainen ihan järkevä ja kansantajuinen itsestäänselvyys, on tapana vesittää kysymällä, että onko tehty tutkimus, joka tukee tuota väittämää? Jos ei ole, niin mielipiteellä ei ole painoarvoa.

Mutta siis ihan oikea oivallus. Koko kulutukseen perustuvan yhteiskunnan arvomaailman vinoutuminen ja oikeiden arvojen tallaantuminen keksittyjen kaupallisten kiihokkeiden jalkoihin, on iso syy niihin ongelmiin jota näemme ympärillämme. 

Jos nettiporno huokuttaa enemmän kuin aito toisen ihmisen läheisyys, jos somen tarjoama ruksilista unelmien poikaystävästä, ei vastaa yhtäkään oikeaa elävää ihmistä?

Firman ulkopuolella moni saattaa keksiä sen oman alan mitä todella haluaa tehdä tai miten voi hyvin. Ei ole enää siivooja jos se ei ollut oma ala tai kokki. Jotenkin annetaan ymmärtää että kaikki tapahtuu vain isojen firmojen sisällä ja raha, sen ulkopuolella ei ole yrittämistä tai elämää. Tai ikään kuin ei saisi olla, että sitten on väärillä teillä. Ja että kaikki juovat heti viinaa, no osa ei ole sen perään.

Loistava kirjoitus. Tästä maailmasta on kadonnut inhimillisyys monella tavalla.

Psykiatrikööri saa mennä itseensä, ne o ite lääkitsemässä migreeniäkin neurolepteillä. Ja sitten ihmettelevät suureen ääneen kun ei "psykoosi" lähde. On se jännä.

Ehkä yksittäiset ihmiset pääsevät jyvälle ongelmistaan lopulta. Ja siksi tuntuu kummalliselta että joku asiantuntija toisensa jälkeen aina julistaa mistä ihmisten ongelmat johtuvat. Osatotuuksia ja jonkun tietyn ihmisryhmän osatotuus? Koska asiat ovat monimutkaisia, eivät aina mustavalkoisia. Joillekin ihmisillä voi olla arjessa monta ongelmaa (tai ollut) tai tietyt, joita ei saanut korjattua, jos se tapahtuu rahalla ja sitä ei ole. Tai tunteiden korjaaminen voi vaatia ystävällisen ihmisen ja ymmärrystä. Lämpö parantaa. Selkeyttä. Myös missä ongelmien aiheuttajat piilevät tai onko häkkiajattelua (kuin ohjelmointi), josta ei ole päässyt ulos. Entä asuinpaikan vaikutus ja olosuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Mulle määrättiin ketipinoria ahdistukseen, kun rauhoittavia ei saa enää määrätä. No, tainnuttihan se ravaamaan sohvan ja jääkaapin väliä (helvetin ahdistuneena kun ei jaksa edes seisaaltaan pysyä ja vaan hirveä nälkä koko ajan.) Lisäksi ei-psykoottiselle nuo _aiheuttaa_ masennusta ja ahdistusta monellakin mekanismilla. Tuo neuroleptien nykyinen off label - käyttö on aivan järkyttävää.

 

Jonkun toimittajan pitäisi pikkuhiljaa tarttua tähän lääkkeeseen. Sitä määrätään nykyään ihan kaikille, vaikka kyseessä on kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkitys! Ei voi olla tervettä, että esim. osastolla, jossa on kymmenen eri diagnoosia, jokainen syö samaa lääkettä (eri tarkoituksiin vieläpä). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Huvittavinta - lainausmerkeissä- on nykyinen trendi, jossa psykoosilääkkeitä määrätään terveyskeskuksissa unilääkkeeksi, kun ovat niin kovin vaarattomia. Kukaan ei mainitse, että nuo syvät pysyvästi kognitioita. Ihan jäätävää myrkkyä.

Mulle on psykiatri sanonut, että hän itsekin nukkuu tuolla. Totesin, että ole hyvä vaan - minä en. Maailma on sekaisin.

Allekirjoitan ihan 100%.

Harmi vaan, että nämä vanhat totuudet eivät ole tarpeeksi kiinnostavia, helppoja tai mediaseksikkäitä ratkaisuja. Ihmisiä kiinnostaa uudet lääkkeet, uudet terapiamuodot, uudet superfoodit, ihmedieetit jne. Mutta fakta on se, että meillä on kivikautiset aivot, jotka kaipaavat perusasioiden äärelle. Terveellinen ruoka, riittävä nesteytys, lepo ja liikunta.

Yhteisöllisyyden puute surettaa. 

Olen yrittänyt puolisoni kanssa jo pitkään rakentaa ympärillemme yhteisöä esim. kutsumalla läheisiämme säännöllisesti kylään tai edes viettämään aikaa etäyhteyden kautta (pelit/juttelu/whatever). Harvalla on aikaa, tai suomeksi sanottuna, kiinnostusta. Saattavat itse valitella että olisipa kiva vaikka pelata taas yhdessä, mutta sitten kun yrität jotain sopia, 90% jättää tulematta paikalle/peruu viimehetkellä. 

Sama toistuu vanhempiemme ja sukujemme suhteen. Kun puolisoni sisko sai lapsen, yritimme pitää kohtuudella yhteyttä ja saada serkut tapaamaan toisiaan säännöllisesti. Kovin vaikeaksi sekin meni, vaikka lapsilla oli hauskaa keskenään ja selkeästi kaipasivat toisiaan myös puheissaan. Nykyään näkevät ehkä kerran-kahdesti vuodessa. 

Kun äitini alkoi osoittaa ensimerkkejä muistisairaudesta, yritin ottaa nätisti puheeksi että koska olen lasten kanssa kotona, hän olisi meille tervetullut paitsi kyläilemään mutta myös asumaan jos kokee siihen tarvetta. Hyvä ettei nauranut minua pihalle. Puolison vanhemmat taas tekevät kaikkensa, ettei tarvitsisi edes ylimääräistä tekstiviestiä lähettää meidän suuntaamme. 

Joo, toki on mahdollisuus että me olemme tässä niitä outoja ja friikkejä. Ehkä sitten olemmekin. Mutta on turha haikailla puheissa yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa, jos mikään ei oikeasti kelpaakaan. Minua surettaa kamalasti, että emme ole edes omista sukulaisistamme löytäneet omaa yhteisöämme, mielelläni esim. ostaisin ison tontin jolle mahtuisi kaikille oma soppi. Siinä olisi suku yhdessä (ei kaikki tietenkään!), apukäsiä molempiin suuntiin ja ehkä taloudellisestikin helpompaa osalle. Koska molemmissa suvuissa on mm. artesaaneja, tästä voisi poikia jotain millä elättää itsensä kunnolla. Mutta kun ei niin ei. 

Liikun aktiivisesti, olen liikkunut jo 20 vuotta. Siis reilusti enemmän mitä suositukset sanovat. Käytän päihteitä hyvin vähän, olen normaalipainoinen, minulla on aina ollut töitä tai olen opiskellut. Yksinäisyyttä olen toki tuntenut ja olen ollut yksinäinen aika ajoittain. Aloitin nyt mielialalääkityksen, koska olen ollut taukoamatta masentunut ja ahdistunut sen 30 vuotta. Masennus on ollut lievästä vaikeaa. Syynä traumaattinen lapsuus väkivaltaisessa päihdeperheessä. Isäni hukuttaa omia traumojaan viinaan ja useampi hänen sisaruksensa on jo kuollut alkoholiin. Mummoni ja ukkini kuoli alkoholiin. Siihen aikaan mielenterveysongelmia on hoidettu nimenomaan alkoholilla. Nykyään alkoholin käyttö vähenee entisestään, minun ikäpolveni yrittää pysäyttää sukupolvien kierrettä väkivallassa ja päihteissä. Voisihan sitä itsekin turvautua samoihin keinoihin, mitä isäni sukupolvi ja vierittää traumasiirtymää eteenpäin aina seuraavalle sukupolvelle, mutta haluan tehdä toisin. Sukupolvien traumasiirtymä ei kuitenkaan pysähdy ongelmitta ja ihan yhtälailla minäkin oireilen mitä sukupolvet ennen minua ovat oireilleet. Mutta koska haluan pysäyttää sukupolvien ketjun, valitsen lääkkeet päihteiden sijasta.

Terveelliset elämäntavat auttoivat minua pysymään työkykyisenä, mutta PTSD:tä ne eivät poista. Eivät poista traumataustasta aiheutuvia mielenterveysongelmia. Aivoni ovat vaurioituneet jo ihan pienestä vauvasta lähtien monenlaisen kaltoinkohtelun seurauksena. Niitä vaurioita ei paikkaa liikunta ja unihäiriöt ovat seurausta traumataustasta. 

 

Ne ihmiset joiden tiedän käyttävän psyykelääkkeitä, ovat kaikki traumataustaisia ihmisiä. Lapsuudenperheessä on ollut tunnekylmyyttä, väkivaltaa monessa eri muodossa, turvattomuutta, rakkaudettomuutta. Psykiatrian erikoislääkärin kannattaa palata kirjojen pariin perehtymään mm. siihen, miten lapsuuden kaltoinkohtelu vaikuttaa hermojärjestelmän ja aivojen kehitykseen. Ihan vain vinkkinä.

Miten nykyihmisille kaikki ns. normaali on vaikeaa? Syö terveellisesti, nuku riittävästi, ulkoile, juttele ihmisten kanssa jne.

Omaa vastuuta pitäisi korostaa. Jos istuu illat somessa saamassa huonoja vaikutteita ja ahdistuu, onko terapia yhtään sen oikeutetumpaa kuin terapia alkoholistille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikana huvittelin käymällä läpi suomalaisille kirjoitettujen psykoosilääkkeiden määrät. Taisi löytyä tilastokeskuksen sivuilta. Muistaakseni johtopäätös oli, että joka toiselle suomalaiselle aikuiselle oli kirjoitettu psykoosilääkeresepti, joita kyllä syötetään myös masentuneille.

Mulle määrättiin ketipinoria ahdistukseen, kun rauhoittavia ei saa enää määrätä. No, tainnuttihan se ravaamaan sohvan ja jääkaapin väliä (helvetin ahdistuneena kun ei jaksa edes seisaaltaan pysyä ja vaan hirveä nälkä koko ajan.) Lisäksi ei-psykoottiselle nuo _aiheuttaa_ masennusta ja ahdistusta monellakin mekanismilla. Tuo neuroleptien nykyinen off label - käyttö on aivan järkyttävää.

Lääkärit on myös koulutettu siihen että noihin ei jää koukkuun. Todellisuudessa fyysisesti se koukku on monelle todella paha eli et enää pysty nukkumaan ilman ja yllättäen vieroitusoireet ovat muutenkin aivan mielettömät kestäen kuukausia hitaasta tiputuksesta huolimatta. Olin itse 6kk työkyvytön ketipinorin jäljiltä kun olin käyttänyt unettomuuteen ja löysin onneksi netistä lukemattomia vastaavanlaisia tai vielä kamalampia tarinoita. Psykiatri kun vaan tuhahteli ja näpytteli kantaan "ei halua enää käyttää unta tukevaa lääkitystä." Eli ikäänkuin en ollut kokenut mitään kokemastani ja vain niskuroin hoitoa vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miten nykyihmisille kaikki ns. normaali on vaikeaa? Syö terveellisesti, nuku riittävästi, ulkoile, juttele ihmisten kanssa jne.

Toisen sairauden takia puhkesi vaikea unettomuus. En nuku.

32, kiitos. Hyvin puit sanoiksi. 

Minullakin traumatausta, ja usein törmään väitteisiin, että "kaikkihan on NYT ihan hyvin". Olenkin alkanut käyttämään tätä metaforaa: jos joku iskee terveeseen polveesi pesäpallomailalla useita kertoja lujaa ja joudut leikkaukseen, kuntoutukseen jne. niin onko se enää se sama polvi? Uskallatko liikkua sillä normaalisti? Mites nuo liikeradat, jäykkyys? Kenties rautaa sisällä? Niin. Minun mieleni ei ole kunnossa, eikä se palaudu koskaan ns. normaaliksi. Teen parhaani sen kanssa eläessäni, mutta välillä on huonoja kausia ja päiviä. 

On hän osittain oikeassa. Elämänkriisejä hoidetaan terapialla ja silloin oikeasti mieleltään sairaat eivät saa hoitoa. Resurssit pitäisi keskittää heihin.

Olen työterveyden Th:na nähnyt, kun ihmiset käyvät terapiassa aika vähäpätöisten juttujen takia. Siis sellaisten asioiden, joita voisi työstää muutenkin tai maksaa terapiasta itse.

 

Tosin en halua vähätellä kenenkään pulmia ja ymmärrän kyllä, että kyse on usein myös ennaltaehkäisystä.

Työttömiä nuoria pitäisi ohjata terapiaan tarmokkaammin, koska riskinä on syrjäytyminen.

Vierailija kirjoitti:

"Elintavat kuten liikunta, terveellinen ruokavalio, päihteettömyys ja riittävä uni vähentävät mielenterveysongelmien riskiä. "

 

Olen aina ihmetellyt tätä. Mitä jos vaan ei saa itseään nukkumaan? Kaikki perustuu jaksamiseen, jaksaminen perustuu nukkumiseen. Ja nukkumisongelmia vähätellään ja alilääkitään.

Normaali ihminen saa itsensä nukkumaan joten nukahtamisen vaikeus ei ole mikään ongelma vaan pelkkä tekosyy jota pidetään itse yllä nukkumalla epäsäännöllisesti ja valvomalla mikä on huonoa unirytmille.

"Mielenterveyskriisin ratkaisut löytyvät lääketieteen ja terveydenhuollon ulkopuolelta. Älypuhelinten ja somen käytön vähentäminen olisi yksi keino. Elintavat kuten liikunta, terveellinen ruokavalio, päihteettömyys ja riittävä uni vähentävät mielenterveysongelmien riskiä. Työelämässä mielenterveyttä tuetaan puuttumalla ongelmiin varhain. Työttömyyden vähentäminen on keskeinen keino vähentää mielenterveysriskiä."

Tässä kaikille aloituspaketti mielenterveyden edistämiseen, erityisesti palstasilakoille sopiva. Siis lopettakaa palstailu ja sometus, menkää ulos liikkumaan, lopettakaa se kannabis, nukkukaa yöllä ja hakekaa töitä!