Miksi erosit puolisostasi vauvavuonna?

Mies lähti kun tuli positiivinen raskaustesti eli ei se oma valinta ollut mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin. Olen yksin kasvattanut lapsen fiksuksi, järkeväksi aikuiseksi mitä kenties ei olisi tapahtunut jos mies olisi ottanut osaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Mies lähti kun tuli positiivinen raskaustesti eli ei se oma valinta ollut mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin. Olen yksin kasvattanut lapsen fiksuksi, järkeväksi aikuiseksi mitä kenties ei olisi tapahtunut jos mies olisi ottanut osaa siihen.

Miksi ette käyttäneet ehkäisyä, jos kerta raskaus ei ollut suunnitelmissa?

LouLou kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies lähti kun tuli positiivinen raskaustesti eli ei se oma valinta ollut mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin. Olen yksin kasvattanut lapsen fiksuksi, järkeväksi aikuiseksi mitä kenties ei olisi tapahtunut jos mies olisi ottanut osaa siihen.

Miksi ette käyttäneet ehkäisyä, jos kerta raskaus ei ollut suunnitelmissa?

Kyllä lapsi oli ihan tarkoituksella tehty.

Meidän vauva oli niin suuri tasoero että oli pakko

Mies alko juosta huo....ran perässä kun olin raskaana...eikä tullut kotiin kun.pesettämään vaatteensa..vaikeata oli eron ottaminen kun oli vauva syntynyt ja ukko kateissa..

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies lähti kun tuli positiivinen raskaustesti eli ei se oma valinta ollut mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin. Olen yksin kasvattanut lapsen fiksuksi, järkeväksi aikuiseksi mitä kenties ei olisi tapahtunut jos mies olisi ottanut osaa siihen.

Miksi ette käyttäneet ehkäisyä, jos kerta raskaus ei ollut suunnitelmissa?

Kyllä lapsi oli ihan tarkoituksella tehty.

En ymmärrä. Jos kerta mies nimenomaan halusi lapsen, niin miksi hän jätti sinut heti kun tulit raskaaksi eikä ole halunnut olla missään tekemisissä lapsen kanssa? Mikä hänen motivaationsa oli?

Väkivalta alkoi jo raskausaikana. Ei koskaan ottanut nähteni mitään päihteitä, vailla saattoi roskien viemisen jälkeen (kesti 45 min) olla sekaisin kuin seinäkello.

Vierailija kirjoitti:

Meidän vauva oli niin suuri tasoero että oli pakko

?

LouLou kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies lähti kun tuli positiivinen raskaustesti eli ei se oma valinta ollut mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin. Olen yksin kasvattanut lapsen fiksuksi, järkeväksi aikuiseksi mitä kenties ei olisi tapahtunut jos mies olisi ottanut osaa siihen.

Miksi ette käyttäneet ehkäisyä, jos kerta raskaus ei ollut suunnitelmissa?

Kyllä lapsi oli ihan tarkoituksella tehty.

En ymmärrä. Jos kerta mies nimenomaan halusi lapsen, niin miksi hän jätti sinut heti kun tulit raskaaksi eikä ole halunnut olla missään tekemisissä lapsen kanssa? Mikä hänen motivaationsa oli?

Niinpä, sanopa se.

Mies alkoi käyttäytyä vihaisesti, aggressiivisesti ja arvaamattomasti. Pahemmin kuin koskaan ennen. Lisäksi hän halusi itsekin erota ja lähteä reissutyöhön saadakseen itselleen rahaa. Hän ei halunnutkaan elää perhe-elämää enää.

Lapsi syntyi loppuvuonna 2013. Asumusero alkoi lokakuussa 2015, mielisairaalassa olin ollut tuolloin kuukauden ja kun sieltä kotiuduin oli sillä välin entinen aviomies muuttanut tavarani vuokrakaksioon jonne sitten jäin yksin.

Ihan ei lähtenyt äitiys omalta osaltani liikkeelle sillä tavalla kuin sen olisi pitänyt lähteä, kiitos tästä kuuluu omille vanhemmilleni ja traumaattiselle lapsuudelleni. Ei ihan tavallinen tarina, tiedän sen. Jos nyt saisin päättää mitä tekisin toisin niin aika monta asiaa.

Olisi pitänyt lopettaa suhde jo vauvavuonna, mutta neuvola ja läheiset kannusti jatkamaan, koska "varmaan miehellä on vain shokki isäksi tulemisesta". Ei ollut ja vaan pahemmaksi meni lapsen ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

Mies pelasi kaikki perheen yhteiset säästöt ja otti paljon pikavippivelkaa pelatakseen lisää. Luottamus meni kokonaan ja seuraavaksi olisi mennyt omatkin luottotietoni ellen olisi pelastanut itseäni ja lastani taloudelliselta tuholta eroamalla. Jätti syvät traumat. 

Nuorin oli 2v, kun mies jäi kiinni pettämisestä. Ero tuli. 

Äidiksi tuleminen toi pintaan traumoja enkä osannut käsitellä niitä oikein. Tulkitsin lapsen isän käyttäytymistä negatiivisesti kaikessa. Koin että hän kontrolloi ja vahti kaikkea mitä teen ja että lapsesta tuli hänen elämänsä keskipiste ja samalla hän unohti minut ja parisuhteemme. Lähdin lapsen kanssa. Käyttäydyin hankalasti monta vuotta eron jälkeenkin ja tein elämän vaikeaksi lapsen isälle monin tavoin. Käsittelin omia traumoja terapiassa ja jälkikäteen vasta olen näitä itsessäni tajunnut. Pitkään kaikki vika oli lapsen isässä. Kaikki kunnia hänelle että jaksoi taistella oikeudestaan nähdä lastaan. Vuoroviikot meillä on nyt ollut jo vuosia ja tätä nykyä asialliset ja toimivat välit. 

Elarit ja YH korotukset tukiin

Kaverin mies ratkesi ryyppäämään ja pelaamaan. Alkuun heillä oli kaikki hienosti, oli omakotitalo, hyvä koulutus ja työpaikat vaikka kovin nuoria olivat, mutta miehellä vaikea lapsuus ja ei kai osannut käsitellä traumojaan kuin pakenemalla pulloon. Ero tuli kuopuksen ollessa parivuotias, kun vaimo ei enää jaksanut huolehtia kaikesta ja stressata samalla milloin mies taas repsahtaa vanhoihin tapoihin. 

Toisen kaverin mies totesi ettei perhe-elämä olekaan häntä varten eikä oikeastaan koskaan rakastanutkaan tätä kaveria. Toi uuden naisen käymään ennen kuin kaveri oli ehtinyt edes muuttaa pois. Vajaa 2v oli heidän lapsensa silloin. Myöhemmin kaveri pohti että taisi koko suhde perustua biologisen kellon kilkatukselle, molemmat vaan ajatteli että perhe pitää saada, ja kumppaniksi valikoitui ensimmäinen jonka kanssa sujui edes jotenkin. Eihän se sit toimi. 

Vierailija kirjoitti:

Toisen kaverin mies totesi ettei perhe-elämä olekaan häntä varten eikä oikeastaan koskaan rakastanutkaan tätä kaveria. Vajaa 2v oli heidän lapsensa silloin

Noi on harmillisia juttuja, kun mieli muuttuu, kun ei sitä lasta voi antaa pois. Jos sä lapsen hankit niin kyllä sun pitää se sitte itse hoitaa ja kasvattaa aikuiseksi.

Olimme olleet naimisissa 9 vuotta. Minä 38, mies 37.

Olen sairastanut nuorena vakavan vatsaklsvon tulehduksen joka pääsi leviämään munasarjoihin ennenkuin pääsin hoitoon,  oireina vain korkea kuume jota pidettiin flunssana kunnes sitä oli kestänyt viikon ja kivut vatsalla alkoivat.

Sairaalassa sitten makasin antibioottitipassa ja vuodepotiallaana, ei ollut lupaa nousta edes  vessaan.

No se johti siihen että munasarjat tuhoutui, kaksi kertaa tähystettiin  ja kerran yritetttiin korjausleikkausta mutta tulos oli se, että  lapsia en tulisi saamaan. Niinpä sitten kun eksän kanssa tavattiin ja mentii nyhteen ehkäisysä ei käytetty eikä mitään tapahtunut kunnes 9 vuoden päästä sitten ihme.  Tulin raskaaksi.  Muistan lääkärin sanat "koskaan ei saa sanoa ei koskaan".  Mies ei siitä innostunut mutta aborttiin en suostunut.  Niinpä avioliitto alkoi siinä vaiheessa jo mennä alamäkeä, mies ei osallistunut millään tavalla lapsen odotukseen eikä syntymän jälkeen ottanut edes syliin jos en lasta hänelle työntänyt.

Eron hain koska en halunnut elää niin, ja kasvattaa lasta ilman  läsnäolevaa välittävää isää.  Seksielämäkin oli tietysti jo ajat sitten loppunut, hän ei halunnut että kosken häneen eikä halunnut itse koskea minuun.  Mitä järkeä olisi ollut jatkaa?  Hain siis eroa ja siinä vaiheessa heräsi miehelle paniikki!  Miksi haluan erota kun "kaikkihan on ihan hyvin!"  Niinpä niin.

Tyttö oli reilun 2 vuotta kun eropäätös oli  virallinen ja mies muutti pois.  Sanottakoon vielä että mitään tapaamisoikeutta lapseensa ei halunnut. 

Ei tuo niin harvinaista ole että lasta halutaan ja suunnitellaan yhdessä ja sitten kun se on tosi tuleekin paniikki ja paetaan vastuuta.  Sitten kuitenkin ollaan palstoilla vinkumassa että syntyvyys laskee ja naiset ei halua lapsia, kuinka mon uskaltaa niin epävarmaan hankkeeseen ryhtyä kun tuloksena niin liian usein on yksinhuoltajuus?

Ylös