Mies suuttui ja satutti

Tiedän, että pitäisi pystyä olemaan rohkeampi. Sehän se hävettääkin, että tietää. En vain luota, että pärjäisin yksin ja että saan tukea siinä tilanteessa kun asun yksin jossain. Yritän nyt saada omaan elämääni eväitä, että mulla jäisi jotain muuta kuin tyhjää kun lähden.

Meillä on toisin päin. Vaimo huutaa ja läpsii. Ajaa kotoa ulos suuttuessaan. Ei osaa  rauhassa keskustella. Manipuloi ja uhkailee. Lasten vuoksi olen jaksanut. Nyt kun lapset jo kestävät (lyöntejä) aion lähteä. Lapset ovat arkoja ja heillä on huono itseluottamus. Jättävät kaiken aina kesken. Kokoajan varovat äitinsä tekemisiä/sanomisia. Lapset ovat koulussa onnellisempia kuin kotona. Heillä ei ole ystäviä, kun meille ei saa koskaan tulla kukaan. Lapset ei osaa ajaa pyörää tai esim. luistella kun ei saa edes opetella?Äitinsä saa huoltajuuden silti. Minusta ei ole hänelle vastustajaksi. En jaksa. Olisi jo seurustellessa pitänyt ymmärtää lähteä dominoivasta suhteesta. 

Jos kerran käyt ratkaisukeskeisellä terapeutilla, en näe mitään syytä mikset kertoisi hänelle tilanteesta kotona ja yhdessä mietitte ne ratkaisut. Sieltä saat tukea. 

Se kääntyy tekosyyksi olla lähtemättä jos odotat henkistä kasvua ja voimaantumista terapiassa ennen kuin voit lähteä. Et voi kunnolla parantua niin kauan kun pysyt miehen vaikutuspiirissä. Et ole myöskään rehellinen terapiassa ellet kerro isoimmasta ongelmastasi siellä joten et myöskään saa niin suurta hyötyä terapiasta. 

Jos sulla ei ole ns. mitään kun lähdet niin sulla on silti silloin jäljellä henkesi, terveytesi, lapsesi, omanarvontuntosi, mahdollisuus turvaan ja paranemiseen. Et varmasti saa nytkään tukea ja turvaa mieheltäsi.

Älä soimaa itseäsi siitä että väkivalta on saanut sut lamaantumaan koska niin se vaikuttaa muihinkin. Tilanne alkaa parantua kun irtaudut sairaasta kuviosta. 

Petät itseäsi! Lapanen olet. Avuton olento.

Tietenkään et tee mitään, kun nykytilanne on niin mukava sinulle, kun toinen asettaa rajat.

Nyt netistä asuntoja hakuun, ero vireille ja tämän vuoden puolella voit olla jo omillasi. 

TURVAKOTIIN!

Pelkään, että teen virheen lähtiessäni. Oon sekä tässä, että edellisessä suhteessa se, jolla on loppujen lopuksi vähemmän turvaverkkoa. Oon kertonut jossakin vaiheessa sekä omille, että miehen vanhemmille joistain tilanteista. Minä jäin vähemmälle ymmärrykselle.

On helppo moittia, jos ei uskalla lähteä. Mutta ei se riski ole niillä, jotka siihen kannustaa.

Ikävää.

Ihan luonnollista tuo ln, että et ole ystäviin pitänyt yhteyttä. On kuitenkin mahdollista aktivoitua uudelleen. Joidenkin kanssa onnistuu.

Ehdotan, että soitat vanhoille ystävillesi ja kerrot suoraan, että kaipaat. 

Elämäasä on erilaisia vaiheita.

Itsesäälissä ryve aikasi. Jossain vaiheessa voinaannut. Et ole tehnyt mitään väärää. Ei kannata syytellä itseäsi niistä ystävien etääntymisistä. Teillä kaikilla ln omat elämät. Ne voivat risteytys uudelleen, kun annat, ja annatte mahdollisuuden.

On myös netissä väkivaltaan liittyviä sivustoja ja apuja.

Teillä ei ole helppo tuo yhtälö, että olette pienellä paikkakunnalla ja on tuollainen turhautuminen. Varmasn kummallakin. Ei se äkkinänäinen väkivalta tyhjästä tule. Ahdistunut on se toinenkin.

Pitäisi avata piiriä auki. Henkisesti olette jumissa.

Hae apua ainakin itsellesi.

Sääli on turhaa. Se ei sinua auta.  Nouse ylös. Olet arvokas.

Vierailija kirjoitti:

Pelkään, että teen virheen lähtiessäni. Oon sekä tässä, että edellisessä suhteessa se, jolla on loppujen lopuksi vähemmän turvaverkkoa. Oon kertonut jossakin vaiheessa sekä omille, että miehen vanhemmille joistain tilanteista. Minä jäin vähemmälle ymmärrykselle.

On helppo moittia, jos ei uskalla lähteä. Mutta ei se riski ole niillä, jotka siihen kannustaa.

Miten tekisit virheen lähtiessäsi ja miksi tarvitset muiden hyväksyntää asioihin? Nyt pitää oppia elämään itselleen ja oman hyvän eteen. 

Kun siskolle olen kertonut, on aina ihan ihmeissään ja sanoo ettei uskoisi. 

Mies on rauhallinen ja kohtelias aina minun perheeni kanssa. Vanhempani suorastaan syövät hänen kädestään. Äitinsä antoi neuvon, että voi sitä itsekin miettiä miten asiat ilmaisee. Jne. Miehelle sanoi, että nukkumaan eri huoneeseen jos hermostuttaa. Miehen isällä ollut samoin ongelmia vihanhallinnan kanssa tämän lapsuudessa. Oma äitini taas narsistisen alistava isääni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toisin päin. Vaimo huutaa ja läpsii. Ajaa kotoa ulos suuttuessaan. Ei osaa  rauhassa keskustella. Manipuloi ja uhkailee. Lasten vuoksi olen jaksanut. Nyt kun lapset jo kestävät (lyöntejä) aion lähteä. Lapset ovat arkoja ja heillä on huono itseluottamus. Jättävät kaiken aina kesken. Kokoajan varovat äitinsä tekemisiä/sanomisia. Lapset ovat koulussa onnellisempia kuin kotona. Heillä ei ole ystäviä, kun meille ei saa koskaan tulla kukaan. Lapset ei osaa ajaa pyörää tai esim. luistella kun ei saa edes opetella?Äitinsä saa huoltajuuden silti. Minusta ei ole hänelle vastustajaksi. En jaksa. Olisi jo seurustellessa pitänyt ymmärtää lähteä dominoivasta suhteesta. 

Tee ilmoitus lapsistasi. Se on velvollisuutesi.

Ymmärräthän, ettei me mitenkään voida sanoa sulle, että sun kannattaa pysyä tuossa suhteessa joka vaarantaa terveytesi. Et varmaan itsekään sanoisi niin ihmiselle joka kysyisi neuvoa sun asemassasi.

Joku syy sulla on tänne avautua vaikkei vastaukset tuntuisi hyvältä. Osa toki on ihan tarpeettoman ilkeitä. Tilanteesi ei ole helppo. 

Mikä se virhe voisi olla siinä lähtemisessä? Menettäisit miehen, joka satuttaa sua? Voit rakentaa itsellesi turvaverkkoa kun olet lähtenyt, nyt kukaan vanha ystäväkään ei oikein halua tulla luoksesi kun kaikkia ahdistaa seurata sivusta tuota kuviota. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei se tilanne tuosta parane. Mä olin vuosikausia naimisissa väkivaltaisen miehen kanssa.  Lyömiset vaan paheni. Loppuvuosiin ei ollut hakkaamista, koska hän oli fyysisesti niin sairas, ettei pystynyt enää lyömään. Sitten oli haukkumista ja henkistä väkivaltaa. Ole viisas sinä ap ja lähde turvakotiin.

Järkyttävää. Mihin nainen alistuukaan ja miksi? Ja millaisia miehiä keskuudessamme elääkään ja miksi?

On tosi tyypillistä että väkivallan tekijällä on kahdet kasvot, hän on muille kiva mutta näyttää ilkeän puolensa vain kotona. Siksi ei ole ihmekään että läheiset ei meinaa uskoa sua kun kerrot asiasta. Se ei saa jarruttaa sua toimimasta, et tarvi kenenkään lupaa lähtemiseen. He ei oikeasti tiedä millaista sulla on. 

Pysy ihmeessä suhteessa. Hyvinhän sulla on asiat.

Joo, toki, neuvoisin samalla tavalla kuin tekin vastaavassa tilanteessa. Asia on niin, että kulissit on sen verran hyvin, että jokin ylpeys tai vastaava estää, pelkään menettäväni kasvoni ja kaikki näkee, että olen se surkimus joka ei pärjää. 

Nyt kun lapsetkaan ei ole enää mulla, niin tuntuu, että ero olisi täydellinen epäonnistuminen. 

Joka tapauksessa tuntui hyvältä avautua vaikka en tiedäkään ketä siellä toisessa päässä on.

Mies pyyteli äsken anteeksi ja sanoi, ettei ollut tarkoitus satuttaa. 

Tutkiskelen sydämessäni näitä mitä ootte laittaneet. Ootte kyllä oikeassa ja kiitän kaikkia, jotka vastasi.

Oikeasti sä itse tiedät totuuden kumpi on sulle parempi, kannatella kulisseja ja ottaa vastaan iskuja nujerrettuna toisen armoilla, vai seistä omilla jaloillasi omassa voimassasi vaikka kulissit romahtaisi ympärillä. Kehottaisin pohtimaan asiaa terapiassa.

Terapeutti ei pakota sua eroamaan ellet halua mutta saisit käytyä asiaa läpi. Jos kaiken sen jälkeen silti valitset kulissit, olet sen ainakin perustellut itsellesi. 

Lisään vielä, että mun lapset ei ole enää mitään pieniä, osa jo omillaan. Että nyt on hyvä aika yrittää eteenpäin omassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, toki, neuvoisin samalla tavalla kuin tekin vastaavassa tilanteessa. Asia on niin, että kulissit on sen verran hyvin, että jokin ylpeys tai vastaava estää, pelkään menettäväni kasvoni ja kaikki näkee, että olen se surkimus joka ei pärjää. 

Nyt kun lapsetkaan ei ole enää mulla, niin tuntuu, että ero olisi täydellinen epäonnistuminen. 

Miksi ero olisi epäonnistuminen, jos se on sinun oma valintasi? Ei sinun tarvitse edes selitellä muille eron syitä ja varsinkaan, jos tiedät ettei sinua uskota eikä sinua tueta. Itsellesi sinä elät, et puolisolle tai suvulle. Sinulla on valinnan vapaus.