Lapsilisää ei saa poistaa rikkailta
Lopulta se sitten poistetaan kaikilta
ja kuka on rikas?
Onko rikas henkilö joka on ollut 2 vuotta työttömänä ja saa lopulta töitä palkalla 3500 e / kk.
Velkaa on paljon, eikä säästöjä.
Kyllä se on domino-efekti sitten
Kommentit (155)
Sen mitä ohimennen ymmärsin siitä uutisesta, niin olikos siinä tarkoitus korvata lapsilisä verotuksen lapsivähennyksellä?
Kaikkihan eivät välttämättä maksa veroa, ainakaan tarpeeksi, niin saisivat vielä lapsilisää?
Asiaa selvitetään, eikä tarkempia suunnitelmia ole?
Kysymysmerkit ovat, koska vilkaisin uutista niin puolihuolimattomasti.
Luulisi, että lapsilisän määräytyminen on yksinkertaista tarkistaa samalla tavalla kuin tarkistetaan asumistuki ja toimeentulotuki joissa on tietyt tulorajat jolloin saa/ ei saa. Eli kannatan sitä, ettei hyvätuloiset saisi lapsilisää. Kuka sitten määrittelee mitkä ovat hyvätuloisen perheen tulorajat jolla voi evätä lapsilisän? Tai toinen vaihtoehto on, että lapsilisän verotus jolloin pienituloiset voittavat.
Kovasti kuulostaa taas keskiluokan kurjistamiselta tämäkin idea.
Suomessa ei oikeasti ole "rikkaita"/"varakkaita" niin paljon, että tuo näkyisi suurena säästönä. Toki riippuu rikkaan määritelmästä, mutta perus duunarit eivät ole rikkaita, vaikka jäisikin palkasta vähän jotain säästöön.
Oikeasti rikkaat ovat tyypillisesti sen ikäisiäkin, että heille lisääntyminen ei ole enää ajankohtaista.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lapsilisää ei tule poistaa keneltäkään. Sen alkuperäinen tarkoitus ei ole toimia köyhäinapuna vaan tasata eroja jokaisessa tuloluokassa lapsettomien ja lapsiperheiden välillä, jotta kenelläkään ei jää lapset hankkimatta nousevien menojen takia. Jos lapsilisät poistettaisiin hyvätuloisilta ihmisiltä, niin se laittaisi heidät eriarvoiseen asemaan oman tuloluokkansa lapsettomien kanssa ja saattaisi pistää harkitsemaan uudelleen lapsihaaveita. Ja mehän haluamme myös hyvätuloisten hankkivan lapsia.
Ei lapsilisiä pidä leikata tai poistaa tietyn tulorajan ylittäviltä,muutenkin lapsia syntyy liika vähän (valkoisille) suomalaisille.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tajunnut koko lapsilisän ideaa.
Jos lisäännyt, huolehdit perheesi taloudesta. Jos et pysty siihen, älä hanki lapsia.
So simple.
Ihme holhousyhteiskunta.
Täysin samaa mieltä. Jos minä otan koiran itselleni niin miksi en saa koiralisää ja vapaita jotta voin hoitaa koiraa?
Lapsilisät ja tuet perheiltä pois, jos teet lapsia tai otat koiran niin omilla rahoilla niitä pitää elättää.
Mikähän on sitten se "hyvätuloisuuden" raja? Hyvätuloiset muutenkin maksavat kaiken ilman mitään avustuksia, ei alennuksia, tukia yms. Eikä tarvitse olla millään lailla oikeasti lähelläkään rikas, että kaikki viedään. Ja jos ihan totta puhutaan, ja tilastotkin sen jos kertovat, niin kyllähän ns. huono-osaiset, pienituloiset, työttömät ovat niitä jotka eniten tässä maassa lisääntyvät. Harvassa ovat monilapsiset lääkäriperheet. Näillä tulorajoilla varmistetaan, ettei monilapsisen perheenäidin edes kannata ottaa työtä vastaan, koska menee monen sadan euron lapsilisät. Eli taas rangaistaan niitä, ketkä raatavat 100% työaikaa, maksavat itse kaiken, maksavat eniten veroja, liikuttavat eniten rahaa yhteiskunnassa. Ja kyllä, olen varmaan siinä väliputoaja-joukossa, ns. hyvätuloinen, mutta en ihan kuitenkaan, palkkatulot 3700 e/kk, mutta lapsilisiä ei todellakaan ole vara tallettaa lasten tileille...
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisiin ei mene valtion tasolla kovin paljon rahaa. Se että ruvetaan karsimaan kuka saa ja kuka ei, aiheuttaa myös kustannuksia. Isotuloiset kuitenkin maksavat kyseisen summan takaisin veroina. Lapsi on kuitenkin tärkeä tukea, ja se on totta, että kun kerran avataan se leikkaamisen mahdollisuus, sitä voidaan sitten leikata helpommin. T. Pienituloinen
No etkä ole pienituloinen. 😂😂
Kas, itkupotkuraivareitahan siitä tuli, kun Purra sanoi kerrankin jotain järkevää. 😆😆
Kaatuiskohan hallitus Israeliin ja lapsilisiin? Toivossa on hyvä elää!🤩🤩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tajunnut koko lapsilisän ideaa.
Jos lisäännyt, huolehdit perheesi taloudesta. Jos et pysty siihen, älä hanki lapsia.
So simple.
Ihme holhousyhteiskunta.
Täysin samaa mieltä. Jos minä otan koiran itselleni niin miksi en saa koiralisää ja vapaita jotta voin hoitaa koiraa?
Lapsilisät ja tuet perheiltä pois, jos teet lapsia tai otat koiran niin omilla rahoilla niitä pitää elättää.
Olisikohan kuitenkin koira ja lapsi vähän eri asia...
Olen samaa mieltä, ettei missään nimessä poisteta lapsilisää rikkailta, koska oikeasti sen jälkeen se lähtee noin 10v sisällä myös köyhiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tajunnut koko lapsilisän ideaa.
Jos lisäännyt, huolehdit perheesi taloudesta. Jos et pysty siihen, älä hanki lapsia.
So simple.
Ihme holhousyhteiskunta.
Täysin samaa mieltä. Jos minä otan koiran itselleni niin miksi en saa koiralisää ja vapaita jotta voin hoitaa koiraa?
Lapsilisät ja tuet perheiltä pois, jos teet lapsia tai otat koiran niin omilla rahoilla niitä pitää elättää.
Olisikohan kuitenkin koira ja lapsi vähän eri asia...
Ei ole.
Tässä varmaan määriteiltäis se et ku on kaks 40-50 tonnia tienaavaa niin ne ei sais. Sit yksinhuoltajat sais. Eli rankaistas siitä että avioliitto kestää.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisän poisto ns rikkailta lisää vain byrokratiaa. Kertyneet säästöt menisivät byrokratian hoitamiseen. Poisto ei kannusta työllistymään, koska työ toisi lisää kuluja kuten päivähotomaksuja ja samalla lähtisi lapsilisä pois. Vaikka lapsilisä ei ole iso, niin psykologinen vaikutus on.
Verotus on hoidettu jo kymmeniä vuosia IT:n avulla. Alle sovitun minirajan tulot -> lapsilisä ja yli sen -> ei lapsilisää
Joko kaikille tai kaikilta pois. jos elämä on n. 100€/kk kiinni, kanattaa lisääntymistä vakavasti harkita. Pikku raha yksilölle, valtava meno veronmaksajille.
Vierailija kirjoitti:
3500 e tienaava ei tarvitse lapsilisää. Se pitää poistaa näiltä heti.
Pienituloiset eivät tarvitse mitään asumistukia tai toimeentulotukia. Menköön töihin, jos haluavat asunnon ja ruokaa.
Lasketaanpa hiukan. 3500€/kk ansaitseva tienaa yhden lapsen aikuiseksi kasvattamisen aikana noin 750000€ ennen veroja ja selvästi vähemmän verojen jälkeen. En jaksa etsiä todellista veroprosenttia, joten lasketaan nyt vaikka 20% veroilla. Nettotuloja on 600000€. Lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa keskimäärin 140000€, mutta noilla tuloilla todennäköisesti hieman vähemmän, koska enempään ei ole varaa. Kun vähennetään nettotuloista lapsen kasvatuskulut (sanotaan 100k€ eli n. 470€/kk), jäljelle jää noin 500000€ eli noin 2300€/kk 18 vuoden aikana.
Tuosta summasta pitää maksaa kaikki muut kuin lapsesta aiheutuvat lisäkulut eli oma osuus kaikista perheen kuluista (asunto, ruoka, vaatteet, auto, harrastukset, vakuutukset, sähkö). Lapsesta aiheutuvat lisäkulut (isomman asunnon lisävuokra, lapsen ruoka, lapsen vaatteet, harrastukset jne) pitäisi kattaa tuolla 470€/kk. Lapsilisä kattaa tuosta 18 vuoden aikana noin 90€/kk eli vain pienen osan.
Vierailija kirjoitti:
Joko kaikille tai kaikilta pois. jos elämä on n. 100€/kk kiinni, kanattaa lisääntymistä vakavasti harkita. Pikku raha yksilölle, valtava meno veronmaksajille.
Nuoret aikuset nimenomaan harkitsee ihan liian kauan lasten tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten se rikas voisi odottaa saavansa vastinetta sitten huomattavista veroista mitä sitten maksaa.Voisi myös odottaa verohuojennusta jos lähinnä käyttää sitten yksityisiä palveluita.
Töissäkäyvän puolisoni vuositulot on 100 000- 200 000 välillä (riippuen vuodesta ja bonuksista) ja hän on saanut vuosia hyvää vastinetta verorahoilleen julkisesta erikoissairaanhoidosta. Puolisolleni kävi käänteinen tuuri 'lottovoitossa', eli iski hyvin harvinainen krooninen sairaus ja ilman hyvää täsmähoitoa ei olisi enää elossa. Lääkitys olisi ollut sairauden alkuvuosina jäätävän kallista itse maksaen (meillä ei olisi ollut silloin varaa itse maksaa lääkitystä). Sairauden alkuvaiheesta lääkityskulut ovat huomattavasti pienentyneet, eli yhteiskunnalle halvempaa nykyään hoitaa kyseistä sairautta (liittyy lääkkeen korvattavuuteen).
Puolisoni sai nuorena ja terveenä ollessaan opiskella ilmaiseksi korkeakoulussa, kuten niin moni muukin suomalainen. Koko maailman mittakaavassa tämä jos mikä on tuleville hyvin tienaaville aika kova yhteiskunnalta etukäteen annettu taloudellinen etu. Pidämme sitä niin itsestäänselvänä asiana, että unohdamme tämän etuuden.
No nyt Purra puhuu asiaa! Riittää rikkaitten ppaapominen!! Jostain luin, että 3400 e butto olisi raja.
Lapsilisää lähdetään heti leikkaamaan jos se poistetaan rikkailta.
Jotenkin täällä vähän vähä-älyisemmät kuvittelevat, että lapsilisä pysyisi samana kun se poistettaisiin rikkailta,mutta kyllä siinä vaiheessa rikkaat lähtisivät äänestämään lapsilisän leikkaamista, kun tuki myönnetään vaan köyhille.
Sitäpaitsi on törkeää, että muutenkin joku lapsilisä leikattaaisiin 3500e tekevältä. Eihän tuo määrä edes elätä kunnolla 4 henkistä perhettä.
Ei siitä säästöjä tulisi koska se raha menisi byrokratiaan, mutta auttaisi toki joidenkin kateuden tunteeseen, se olisi ainoa hyöty. Tosin ei se kateus kuitenkaan loppuisi koska rikkailla olisi silti enemmän kuin heillä.