Lue keskustelun säännöt.
Kysy mitä vaan aikuisena diagnosoidulta autismikirjon naiselta
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Minun tyttäreni on myös diagnosoitu vasta aikuisena. Kyllä minä tiesin hänen sosiaaliset ongelmansa lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta kuitenkin oireet olivat hyvin lieviä, joten tutkimuksiin ei lähdetty. Hänellä myös vahvana häpeän ja nolostumisen tunne. Lisäksi hän keräilee joitakin asioita kotiinsa.
Onko sinulla pelkoa tulevaisuudesta? Miten työllistyt? Itseäni äitinä tämä pelottaa, että tytär ei pääse opiskelujen jälkeen töihin, vaan jää kotiin yksinään.
Tulevaisuudesta on paljonkin pelkoa. Olen kuullut, että usein autistin ainoa keino työllistyä ja päästä kiinni yhteiskuntaan, on päästä omaan erityismielenkiintoon sopivalle alalle. Minulla kävi hyvä tuuri, ja pääsin korkeakouluun juuri sinne, minne löytyy intohimoa. Kuormitun kuitenkin hyvin herkästi, joten en usko koskaan pystyväni täysiin päiviin. Tsemppiä tyttärelle ja toivotaan, että sopiva työpaikka löytyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt sellainen ihminen ketä määrittää itsensä vain diagnoosien kautta? Minkä muotidiagnoosin seuraavaksi käyt hakemassa?
En, mulla on paljon persoonallisuutta myös diagnoosien ulkopuolella. Se, minkä diagnoosin saan seuraavaksi, riippuu siitä, mihin sairastun seuraavaksi. Viimeisin on dentiinikaries. Se vaikuttaa identiteettiini vielä vähemmän kuin autismi. Ehkä täytyy alkaa kirjoitella nimimerkillä reikähammas.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kokoiset kiviajat sinulla on?
Mikä on kiviaika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tyttäreni on myös diagnosoitu vasta aikuisena. Kyllä minä tiesin hänen sosiaaliset ongelmansa lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta kuitenkin oireet olivat hyvin lieviä, joten tutkimuksiin ei lähdetty. Hänellä myös vahvana häpeän ja nolostumisen tunne. Lisäksi hän keräilee joitakin asioita kotiinsa.
Onko sinulla pelkoa tulevaisuudesta? Miten työllistyt? Itseäni äitinä tämä pelottaa, että tytär ei pääse opiskelujen jälkeen töihin, vaan jää kotiin yksinään.Tulevaisuudesta on paljonkin pelkoa. Olen kuullut, että usein autistin ainoa keino työllistyä ja päästä kiinni yhteiskuntaan, on päästä omaan erityismielenkiintoon sopivalle alalle. Minulla kävi hyvä tuuri, ja pääsin korkeakouluun juuri sinne, minne löytyy intohimoa. Kuormitun kuitenkin hyvin herkästi, joten en usko koskaan pystyväni täysiin päiviin. Tsemppiä tyttärelle ja toivotaan, e
Kiitos tsempeistä! Ei tässä auta muu kuin tukea häntä parhaansa mukaan ja toivoa parasta:) Sinulle myös toivon kaikkea hyvää!
Vierailija kirjoitti:
En kysy mitään kun olen itsekin autismikirjon diagnoosin aikuisena saanut nainen. Diagnoosi oli järkytys ja jäin sen kanssa ihan yksin. Mitään apua tai tukea en ole saanut.
Harmi kuulla. Olen huomannut, että usein avun ja tuen saannin määrittää se, kuinka hyvin kykenee itse sitä kysymään. Autisteille kommunikaatio voi olla todella haastavaa, joten ilman tukea voi jäädä helposti, ellei ole hyvää tukiverkostoa joka hoitaa asiat puolesta. Paljon tsemppiä elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika varma, että minäkin olen autismin kirjolla, mutta lapsena en kokenut, että olisi ollut vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa. Olin kyllä vieraiden keskuudessa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, mutta kavereiden kesken tosi puhelias ja sosiaalinen. Teini-iästä asti sitten olen kokenut kaikkia hankaluuksia, esim. silmiin katsomisessa ja small talkissa jne. Olen jotenkin kömpelö ja tosi jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa. Mullakin tulee nolostuminen ja häpeän tunne tosi herkästi. Kukaan ammattilainen ei kuitenkaan ala edes tutkimaan, koska ei mulla kuulemma ole autismin kirjon häiriötä ja sen näkee heidän mielestään heti. He ovat kuitenkin väärässä. Eivät näe minun pään sisään ja eivät tiedä mitään miten koen itseni ja mitä vaikeuksia mulla on. Koen itseni jotenkin oudoksi ihmiseksi ja tiedän, etten ole "normaali".
Kysymyksenä olisi, että tunnistitko sinä jo lapsena sosiaaliset vaikeudet?
Olen itsekin aikuisena autismin kirjon diagnoosin saanut nainen. Mulle tää diagnoosi oli ihan hengenpelastaja. Yhtäkkiä kaikki palaset loksahti paikoilleen, ja ymmärsin vihdoin itseäni ja maailmaa. Mulle tieto tästä omasta autismista on ollut elämäni mullistavin asia, ja koen jotenkin, että ennen tätä tietoa mulla ei oikein ollut edes mahdollisuutta hyvään elämään.
Mietin siis, onko tämä ollut sinullekin näin suuri ja merkittävä ja mullistava asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aika varma, että minäkin olen autismin kirjolla, mutta lapsena en kokenut, että olisi ollut vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa. Olin kyllä vieraiden keskuudessa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, mutta kavereiden kesken tosi puhelias ja sosiaalinen. Teini-iästä asti sitten olen kokenut kaikkia hankaluuksia, esim. silmiin katsomisessa ja small talkissa jne. Olen jotenkin kömpelö ja tosi jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa. Mullakin tulee nolostuminen ja häpeän tunne tosi herkästi. Kukaan ammattilainen ei kuitenkaan ala edes tutkimaan, koska ei mulla kuulemma ole autismin kirjon häiriötä ja sen näkee heidän mielestään heti. He ovat kuitenkin väärässä. Eivät näe minun pään sisään ja eivät tiedä mitään miten koen itseni ja mitä vaikeuksia mulla on. Koen itseni jotenkin oudoksi ihmiseksi ja tiedän, etten ole "normaali".
Kysymyksenä olisi, että tunnistitko sinä jo lapsena sosiaaliset vaikeudet?
En ole AP, mutta olen myös aikuisena diagnosoitu autisti.
Ei, en sinänsä tunnistanut sosiaalisia vaikeuksia lapsena. Olin vain hirveän ujo vieraiden ihmisten seurassa, ja pelkäsin ja jännitin. Mutta pidin siis itseäni vain ujona. Tuttujen seurassa olin hyvin puhelias ja vitsaileva ja sosiaalinen.
Kyllä sun kokemusmaailma kuulostaa hyvin tutulta, ihan syystä varmaan arvelet olevasi autismin kirjolla
Oliko sulla pelkoja ennen diagnoosia, ettei autismiasi tunnisteta? Onko tutkimukset sellaiset, että se saattaisi mennä jotenkin ohi? Itse olen jonossa tutkimuksiin ja pelkään että sitä ei huomata. Lähinnä vanhempien haastattelu ahdistaa, koska äitini taitaa kans olla autisti mutta ei myönnä sitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoiko sukupuolielämäsi koskaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen aika varma, että minäkin olen autismin kirjolla, mutta lapsena en kokenut, että olisi ollut vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa. Olin kyllä vieraiden keskuudessa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, mutta kavereiden kesken tosi puhelias ja sosiaalinen. Teini-iästä asti sitten olen kokenut kaikkia hankaluuksia, esim. silmiin katsomisessa ja small talkissa jne. Olen jotenkin kömpelö ja tosi jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa. Mullakin tulee nolostuminen ja häpeän tunne tosi herkästi. Kukaan ammattilainen ei kuitenkaan ala edes tutkimaan, koska ei mulla kuulemma ole autismin kirjon häiriötä ja sen näkee heidän mielestään heti. He ovat kuitenkin väärässä. Eivät näe minun pään sisään ja eivät tiedä mitään miten koen itseni ja mitä vaikeuksia mulla on. Koen itseni jotenkin oudoksi ihmiseksi ja tiedän, etten ole "normaali".
Kysymyksenä olisi, että tunnistitko sinä jo lapsena sosiaaliset vaikeudet?
Olin ihan pienenä koululaisena yksinäinen, mutta jossain kohtaa ala-astetta sain kavereita, ja niiden kanssa meni ihan hyvin. Itsellä myös vasta teini-iässä alkoi todelliset sosiaaliset ongelmat. En jotenkin yhtään hahmottanut "teinikulttuuria" ja tulin pahasti kiusatuksi. Olen huomannut, että omia sosiaalisia taitoja on aivan hirveän vaikea arvioida itse. Enhän minä voi tietää, kuinka paljon esimerkiksi kasvon ilmeistä en ymmärrä, tiedän vain sen verran mitä ymmärrän. Usein jää käteen vain se tunne, että on nolannut itsensä jotenkin. Näitä tunteita koin jo lapsena.
Sosiaaliset vaikeudet määrittää vain puolet autismikirjon diagnostiikasta. Sulla täytyy olla lisäksi jotain elämää häiritseviä aistipoikkeavuuksia, aistihakuisuutta tai epänormaalia toistavaa käytöstä (itse esim. saatan kävellä ympyrää tunteja päivässä). Jos nämä yhdistyvät sosiaalisiin vaikeuksiin, niin kannattaa nostaa vielä kertaalleen esille ammattilaiselle. Tsemppiä!
AP (unohdin näköjään kokonaan laittaa tän aiempien kommenttien perään, hups)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin aikuisena autismin kirjon diagnoosin saanut nainen. Mulle tää diagnoosi oli ihan hengenpelastaja. Yhtäkkiä kaikki palaset loksahti paikoilleen, ja ymmärsin vihdoin itseäni ja maailmaa. Mulle tieto tästä omasta autismista on ollut elämäni mullistavin asia, ja koen jotenkin, että ennen tätä tietoa mulla ei oikein ollut edes mahdollisuutta hyvään elämään.
Mietin siis, onko tämä ollut sinullekin näin suuri ja merkittävä ja mullistava asia?
Diagnoosi oli lähinnä iso helpotus, koska olen tiennyt olevani autisti (tuolloin vielä asperger) teinistä asti, kun ekaa kertaa löysin aiheesta wikipedia-artikkelin. Ihana kuulla, että löysit piirteillesi selityksen!
Mistä tykkäät eniten, mandariineista, klementiineistä vai satsumista, ja miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kysy mitään kun olen itsekin autismikirjon diagnoosin aikuisena saanut nainen. Diagnoosi oli järkytys ja jäin sen kanssa ihan yksin. Mitään apua tai tukea en ole saanut.
Harmi kuulla. Olen huomannut, että usein avun ja tuen saannin määrittää se, kuinka hyvin kykenee itse sitä kysymään. Autisteille kommunikaatio voi olla todella haastavaa, joten ilman tukea voi jäädä helposti, ellei ole hyvää tukiverkostoa joka hoitaa asiat puolesta. Paljon tsemppiä elämään!
Tämä nyt on vain yksi lukuisista ongelmistani. Näihin muihinkaan en ole saanut mitään apua. Kärsin mm. ahdistuksesta, paniikista, masennuksesta, aistiyliherkkyyksistä, sosiaalisten tilanteiden peloista ja traumoista, mutta en ole saanut mistään näistä erillistä diagnoosia. Olen työtön ja joudun asumaan vanhan ja sairaan erittäin hankalan vanhempani luona ja olen oikeastaan kotiorjan asemassa. Kaikki on jäänyt vastuulleni tahtomattani. Kuormitus on valtavaa, enkä ole tähän asemaan halunnut, enkä pysty tähän, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. En ole ollut koskaan palkkatöissä, mutta olen kuitenkin suorittanut AMK-tutkinnon. En päässyt koskaan opiskelemaan haluamaani ainetta yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Oliko sulla pelkoja ennen diagnoosia, ettei autismiasi tunnisteta? Onko tutkimukset sellaiset, että se saattaisi mennä jotenkin ohi? Itse olen jonossa tutkimuksiin ja pelkään että sitä ei huomata. Lähinnä vanhempien haastattelu ahdistaa, koska äitini taitaa kans olla autisti mutta ei myönnä sitä
Kyllä, jotkut ammattilaiset, joille ensimmäisiä kertoja nostin asian esille, olivatkin sitä mieltä, etten voi olla autisti. Tutkimuksissa myös oli jonkin verran tulkinnanvaraa, ja lääkäri oli kahden vaiheilla laittaako diagnoosia vai ei. Suosittelen viemään haastatteluihin mukaan jonkun, joka näkee sinut täysin maskaamattomana. Koen, ettei minua oikein kunnolla uskottu, kun kerroin esimerkiksi käveleväni ympyrää monta tuntia päivässä, mutta heti kun avopuoliso sanoi samaa, niin sillä alkoikin olla väliä. Nykymittareilla autismia kuitenkin arvioidaan ensisijaisesti käytöksen perusteella, joten todisteita pitäisi olla nimenomaan autistisesta käytöksestä, ei vain kokemusmaailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Alkoiko sukupuolielämäsi koskaan?
Kyllä, sukupuolielämäni on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tykkäät eniten, mandariineista, klementiineistä vai satsumista, ja miksi?
Mulle ne kaikki on mandariineja, ja maistuvat ihan samalta. Tai välillä jotkut on kitkerämpiä ja toiset taas jopa ällömakeita. En ole kuitenkaan koskaan kiinnittänyt huomiota, onko makuerot yhteydessä lajikkeeseen. Kun ostan mandariineja, niin otan niitä ensimmäisestä suhteellisen tuoreelta näyttävästä läjästä. Lajike ja maku pysyvätköön yllätyksenä, elämässä täytyy olla myös jännitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aika varma, että minäkin olen autismin kirjolla, mutta lapsena en kokenut, että olisi ollut vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa. Olin kyllä vieraiden keskuudessa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, mutta kavereiden kesken tosi puhelias ja sosiaalinen. Teini-iästä asti sitten olen kokenut kaikkia hankaluuksia, esim. silmiin katsomisessa ja small talkissa jne. Olen jotenkin kömpelö ja tosi jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa. Mullakin tulee nolostuminen ja häpeän tunne tosi herkästi. Kukaan ammattilainen ei kuitenkaan ala edes tutkimaan, koska ei mulla kuulemma ole autismin kirjon häiriötä ja sen näkee heidän mielestään heti. He ovat kuitenkin väärässä. Eivät näe minun pään sisään ja eivät tiedä mitään miten koen itseni ja mitä vaikeuksia mulla on. Koen itseni jotenkin oudoksi ihmiseksi ja tiedän, etten ole "normaali".
Kysymyksenä olisi, että tunnistitko sinä jo lapsena sos
No joo, mulla ei kyllä ole mitään aistipoikkeavuuksia tai muutakaan mitä mainitsit. Ehkä voisin unohtaa tämän asian miettimisen.
Syötkö lääkkeitä / joudutko ottamaan päivittäin?
En kysy mitään kun olen itsekin autismikirjon diagnoosin aikuisena saanut nainen. Diagnoosi oli järkytys ja jäin sen kanssa ihan yksin. Mitään apua tai tukea en ole saanut.