Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (9967)
Oleellinen käsite EU-kontekstissa ja kansaneläkkeen oikean luonteen ymmärtämisessä. * Pikkunapoleonit puhuu vähimmäisetuudesta suomalaisille vanhuksille (käsittäen lähes satavuotiaat muistsairaat ja eri tavoin vammaiset). katkaistuaan heidän toimeentulon ja terveydenhoidon.
Vastaus: EU-kontekstissa se on rikkomus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehän olette toitottaneer, että Suomessa ei ole käsitettä vähimmäisetuus. Tämän ketjun aloituksessa on lainaus lakiesitystekstistä, jossa ensi kertaa tuotiin termi lainsäädäntöömme. Tosin tuota tekstiä ei enää löydy linkistä, joten nyt on epäselvää myös miten puhutaan komissiolle käsitteestä vähimmäisetuus, jota meillä ei ole. Sellainen toteamus vielä teille kommareille, että Suomessa elää muitakin kuin työläisiä ja eliitti. Myös he, mm. maanviljelijät perhekuntineen ovat ikääntyviä olentoja, eivät ikinuoria.
Maanviljelijöiden ei siis oleteta itse elättävän itseään ja kerryttävän omaa eläkettä?
Maanviljelijällä ei ollut työnantajaa, joka maksaisi palkan ja olisi hoitanut työn sivukulut. Vielä vähemmän pientilan emännällä tai maatalon isännän naimattomilla sisa
Maanviljelijä on yrittäjä joka maksaa Myel maksuja tuloistaan ja saa siitä työeläkkeen. Myös maatalon emäntä maksaa Myel maksuja jos osallistuu tilan töihin. Tiedän tämä omakoht koska vanhempani olivat maatilan pitäjiä ja saivat suhtkoht hyvät eläkkeet. Eivät lähteneet Espanjaan silti..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näillä Aurinkorannikon eläkeläisillä ole rahasta pulaa, kukaan ei ole vielä palannut sieltä. Ainut mikä heitä jurppii on se etteivät saa kansaneläkettä, ilmaista rahaa, ilman työhistoriaa. Miten elivät ennen kansaneläkeikää siellä Espanjassa, ei ollut valittamista?
Kansaneläke on peruseläke, se ei ole tarveharkintainen sosuaalietuus ollut Suomessa eikä jäsenmaissa. Se ei ole vieläkään tarveharkintainen. Vaikka lokakampanjalla luodaan mielikuvaa, että rikkaat kansaneläkeläiset asuvat katkaisumaissa ja köyhät Suomessa, niin todellisuus on päinvastainen. Siksi katkaisun inhimilliset kärsimykset kärjistyivät komission huomion herättäväksi ja jäsenmaisen veronmaksajien kontolle.
Tässä on toinen ajatusvirhe; Sosiaalietuuden, edes vähimmäisetuuden, ei tarvitse olla tarveharkintainen. Tarveharkinta ei määritä sosiaalietuuden luonnetta yksistään, se on yksi ominaisuus muiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehän olette toitottaneer, että Suomessa ei ole käsitettä vähimmäisetuus. Tämän ketjun aloituksessa on lainaus lakiesitystekstistä, jossa ensi kertaa tuotiin termi lainsäädäntöömme. Tosin tuota tekstiä ei enää löydy linkistä, joten nyt on epäselvää myös miten puhutaan komissiolle käsitteestä vähimmäisetuus, jota meillä ei ole. Sellainen toteamus vielä teille kommareille, että Suomessa elää muitakin kuin työläisiä ja eliitti. Myös he, mm. maanviljelijät perhekuntineen ovat ikääntyviä olentoja, eivät ikinuoria.
Ei löydy tosiaan Suomen lakiteksteistä, mutta EU-kontekstissa ja kansaneläkkeen oikean luonteen ymmärtämisessä oleellinen käsite.
Komissiokaan ei ole ymmärtänyt vaan kyselee jatkuvasti.
Nyt ymmärtää kun kansaneläke on tavoitteensa mukaisesti määritelty selvästi vähimmäisetuudeksi EU-yhteydessä. Aikaisemmin oli epäselvää ja harmaata, se mahdollisti tämän porsaanreiän muuttaa Aurinkorannikolle.
Luultavasti enemmistö noista kansaneläkkeen katkaisun kohteeksi joutuneista on entisiä yrittäjiä jotka eivät maksaneet Yel maksujaan (nykyään se on pakollinen) vaan hakivat sitten kansaneläkettä kun lopettivat yrittäjyyden. Nyt on sitten hätä kädessä kun pitäisi käyttää omia säästöjään vuosien varrelta. Ja konkurssi kuuluu yrittäjän riskeihin, voihan sen jälkeen mennä palkkatyöhön kuten muutkin. Eivätkä yrittäjän kotirouva & aikuiset lapset ole oikeutettuja eläkkeeseen, mikä juttu tuokin on että heitä pitäisi valtion elättää?
Maanviljelijät jättivät MYEL-maksut maksamatta, koska pitivät niitä turhina, koska saavat kuitenkin kansaneläkkeen, vaikka MYEL:iä ei maksaisi ollenkaan. Eläkepäivinä rahan tarpeeseen moni edelleen viljelee ja nostaa siihen päälle kansaneläkkeen. Ja lähes kaikillahan on metsää. Sitä myydään sitten aina kun tulee pikkurahan puutetta tai isompaa rahaa, kun tarvitsee, niin mökkitontteja. Kansaneläkkeen päälle rahaa tulee hyvin ihan metsätuloista.
Valtiohan maksaa kansaneläkkeen lisäksi maanviljejijöille 900 miljoonaa euroa vuodessa MYEL-eläkkeitä, koska MYEL-järjestelmään ei itse maanviljelijöiltä tule tarpeeksi rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näillä Aurinkorannikon eläkeläisillä ole rahasta pulaa, kukaan ei ole vielä palannut sieltä. Ainut mikä heitä jurppii on se etteivät saa kansaneläkettä, ilmaista rahaa, ilman työhistoriaa. Miten elivät ennen kansaneläkeikää siellä Espanjassa, ei ollut valittamista?
Kansaneläke on peruseläke, se ei ole tarveharkintainen sosuaalietuus ollut Suomessa eikä jäsenmaissa. Se ei ole vieläkään tarveharkintainen. Vaikka lokakampanjalla luodaan mielikuvaa, että rikkaat kansaneläkeläiset asuvat katkaisumaissa ja köyhät Suomessa, niin todellisuus on päinvastainen. Siksi katkaisun inhimilliset kärsimykset kärjistyivät komission huomion herättäväksi ja jäsenmaisen veronmaksajien kontolle.
Tässä on toinen ajatusvirhe; Sosiaalietuuden, edes vähimmäisetuuden, ei tarvitse olla tarveh
Kerro toki nuo ominaisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti enemmistö noista kansaneläkkeen katkaisun kohteeksi joutuneista on entisiä yrittäjiä jotka eivät maksaneet Yel maksujaan (nykyään se on pakollinen) vaan hakivat sitten kansaneläkettä kun lopettivat yrittäjyyden. Nyt on sitten hätä kädessä kun pitäisi käyttää omia säästöjään vuosien varrelta. Ja konkurssi kuuluu yrittäjän riskeihin, voihan sen jälkeen mennä palkkatyöhön kuten muutkin. Eivätkä yrittäjän kotirouva & aikuiset lapset ole oikeutettuja eläkkeeseen, mikä juttu tuokin on että heitä pitäisi valtion elättää?
Komissiolle on valitettu siitä, että pelkkää kansaneläkettä saavilta on rahojen lisäksi katkaistu heidön perheenjäseniensäkin terveydenhoito käsittäen tietenkin ALAIKÄISET lapset. Näitä on varmaan nuoremmilla työkyvyttömyyseläkettä saaneilla kansaneläkeläisillä.
Mitä tulee 1990-luvun yrittäjiin, niin heitä ei kohdannut yrittäjäriski vaan maariski Koiviston konklaavin muodossa. Tästä luonnollisesti kiinnostuvat nykyisetkin yrittäjyyttä harkitsevat ja kansainväliset sijoittajat. Yhdenkin ihmisen tai yrittäjän tämän kaltainen kaltoinkohtelu kaataa koko homman länsimaisessa demokratiassa ja oikeudenkäytössä.
Ongelma näillä samaisilla uhreilla on, että taaskaan ei oikein löydy lakimiehiä puolustamaan heidän jokaisen oikeuksia Suomessa.
Liikaa sotkua, liikaa viranomaisresurssien hukkaa, liikaa syrjintää, liikaa hallinnollista taakkaa, liikaa vahinkoa ja haittaa kaikille osapuolille EU:ssa. Suomi otti tietoisen riskin leikkiessään vanhojen ja vammaisten ihmisten elämällä. Komissio ei tule hyväksymään.
Äkkiä EU saadaan halvaantumaan kun kokeillaan kepillä jäätä kaikenlaisilla kyseenalaisilla lakimuutoksilla. Toivottavasti muut jäsenmaat ovat suoraselkäisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näillä Aurinkorannikon eläkeläisillä ole rahasta pulaa, kukaan ei ole vielä palannut sieltä. Ainut mikä heitä jurppii on se etteivät saa kansaneläkettä, ilmaista rahaa, ilman työhistoriaa. Miten elivät ennen kansaneläkeikää siellä Espanjassa, ei ollut valittamista?
Kansaneläke on peruseläke, se ei ole tarveharkintainen sosuaalietuus ollut Suomessa eikä jäsenmaissa. Se ei ole vieläkään tarveharkintainen. Vaikka lokakampanjalla luodaan mielikuvaa, että rikkaat kansaneläkeläiset asuvat katkaisumaissa ja köyhät Suomessa, niin todellisuus on päinvastainen. Siksi katkaisun inhimilliset kärsimykset kärjistyivät komission huomion herättäväksi ja jäsenmaisen veronmaksajien kontolle.
Tässä on toinen ajatusvirhe; Sosiaalietuuden, edes vähimmäisetuuden, ei tarvitse olla tarveh
Sinulla kuomaseni on kova työ saada kaikkia noita ajatusvirheitä oikaistua Suomessa ja EU:ssa. Mitäpä, jos vaikka olisikin käynyt niin, että sinun päässäsi olisi aivan perustavaa laatua oleva ajatusvirhe, joka on poikinut kieroutuneet näkemyksesi.
Oliko ne lakivalmistelijat ihan hiljaa kansaneläkkeen katkaisusuunitelmasta niissä kansainvälisissä EU-tason kokouksissa tavatessaan kolleegoitaan.
Sama hurmio kuin susi, saukko ja ilves laissa, tukitaan muka Ruotsin mallin mukaan porsaanreikiä sellaisella kiireellä, ettei EU-tasolla ehditä kissaa sanoa. He uskovat, että sakkoja ei tule, jos laki muutetaan tuomion mukaiseksi. Tulipahan 100 kaadetuksi kun pistettiin töpinäksi saman tien. Kansaneläkelaista tulee sakot, koska Suomi toimi vastoin nimenomaan Suomelle vuonna 2018 annettua ennakkopäätöstä vastaan ja sitten vielä laittomasti ennenaikaisti katkaisi joidenkin kansaneläkkeitä ja verottaja toimi ennenaikaisesti. Hosumisen syy on selvä, tiedetään, että kuljetaan heikolla jäällä. Tuon hallitusporukan toimintakaava on vakio ja tuli näissä lakimenettelyissä näytetyksi.
Se on lainsäädäntövalta lipsunut meiltä Ruotsin punaniskoille.
Vieläkö joku jaksaa? Ei tämä tule enää muuttamaan. Ketjun aloituksen jälkeen on maailmassa tullut suurempia ongelmia kuin tämä.
Sanni Grahn-Laasonenkin jatkuvasti selittää Ruotsi sitä ja Ruotsi tätä ja juoksee poseemaarassa valokuvissa Pohjoismaissa. EU:n esimerkit jq tavoitteet ei ole esillä muuta kuin miten ne sais kierrettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö joku jaksaa? Ei tämä tule enää muuttamaan. Ketjun aloituksen jälkeen on maailmassa tullut suurempia ongelmia kuin tämä.
Ei taida Suomi ajautua rosvovaltioksi, muut maat eivät taida lopettaa kaupankäyntiä Suomen kanssa, ei taideta häpäistä sotaveteraaneja, vaikka kovasti vapaamatkustajat muuta väittävätkin.
Ilahduttavaa on, että tämä väki on uteliaasti ja rohkeasti ottanut tekoälyn käyttöön. Suotta ei ollut Suomi kärjessä EU-tilastoissa tekoälyn käytön suhteen.
Jos lainsäädännössämme epäillään nyt esiin tulleiden seikkojen vuoksi järjestelmävirhettä, niin se on kuulkaas astetta vakavampi juttu kuin pelkkä rikkomus.