Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (9969)
Joku tuolla kysyi, kuinka momta kansaneläkkeen katkaisun uhria on tullut Ruotsista Suomeen velkarahalla maksetun terveydenhoidon ja sossutukien piiriin saadakseen takaisin kansaneläkkeensä. Silloin kun Sanni Grahn-Laasonen lupaili heille Ruotsin veronmaksajien kustantamaa sossurahaa kansaneläkettä kompensoimaan niin hän ei osannut ottaa huomioon kruunun heikentymistä. Heikolla kruunulla kompensoitu sossutuki ei pysty kilpailemaan kovinkaan pitkään vahvan euron kanssa, joten kyllä sieltä väkeä virtaa Suomen terveydenhoidon ja kansaneläkkeen piiriin. Jos Ahvenanmaalle ei tule ketään, niin heiltä ei kyllä ole mitään katkaistu.
Uskokaa nyt, jokainen EU maa saa päättää omista sosiaalituistaan, niiden rajoitteista ja määristä. Tässä taloustilanteessa ei tulla perumaan tälläistä päätöstä, ihan turha edes haaveilla.
Kysehän ei ole pelkästään 24.000 jäsenmaissa asuvan liikkumisrajoituksesta vaan 600.000 Suomessa asuvan liikkumisrajoituksessa. Johan sen järkikin sanoo, että näin suuren Suomessa asuvan EU-kansalaisten määrän liikkumisrajoitus heikentää taloudellisia toimintamahdollisuuksia monin tavoin Suomessa ja EU:n alueella.
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa nyt, jokainen EU maa saa päättää omista sosiaalituistaan, niiden rajoitteista ja määristä. Tässä taloustilanteessa ei tulla perumaan tälläistä päätöstä, ihan turha edes haaveilla.
Sitten keksitään korvaava järjestelmä kuten Datakeskuksille.
Tuo alkuperäinen katkaisu koskee henkilöä, joka ei ole kantasuomalainen. Tämä on vakavaa hallituksen toistuvien kohua herättäneiden ilmaisujen valossa. Huh sentään. Nyt on Suomi pahassa jamassa, tätä ei ole tiedetty. Kiire tuli lieventää se ei-kantasuomalaiseen kohdistuva katkaisu koskemaan kaikkia samalla tavalla. Siksi kiire, siksi selostus, että kyseessä on EU:n määräys. Oli EU:n määräys, mutta se sanoi, että näiltä henkilöiltä EI OLISI SAANUT KATKAISTA koska rrrrrr! Soppa on syvempi kuin ikinä osattiin kuvitellakaan.
Arvaatte varmaan, keitä potutti niin suunnattomasti muutaman erilaisen kansaneläkeläisen asuminen toisessa jäsenmaassa ja nämä saivat sivistyspuolueena esiintyvän Eurooppapuolue Kokoomuksen lääkäriedustajiensa arvovallalla ryhtymään vanhusten ja vammaisten kansaneläkkeiden katkaisupuuhiin hippulat vilkkuen. Kaunista, kaunista. Teiltä kaikilta lensi EU:n huippuvirat taivaan tuuliin, jos olette peruuttaneet taannehtivasti kolmansista maista tulleiden eläkkeitä heidän osoitteenmuutoksen takia EU:ssa.
Kai nyt jo ymmärrätte, että yksikin tapaus ratkaisee.
Nyt tais käydä niin, että alkuperäisen katkaisun uhrit, eli tulkinnan mukaan liian vähän aikaa Suomessa asuneet kansaneläkeläiset, joiden takia nyt hät hätää muiltakin katkaistiin eläke, saavat Suomen valtiolta tuntuvat korvaukset joka tapauksessa. Heillä oli jo keissi (case).
Tekoälyhullukin näköjään heräsi! 😂
Ymmärrä nyt, tämä on keskustelupalsta, eikä mikään copypastepalsta. Kukaan ei jaksa lukea noita copypasteja, jotka on pitkiä kuin nälkävuosi!
Aivan järkyttävää tekoälyn virheellistä käyttöä ja ymmärrystä. Suosittelen yllä olevaa opiskelemaan alkeet generatiivisesta tekoälystä ja sen rajoitteista. Olisin tosin luullut, että ennen sangen maineikas Suomen koulujärjestelmä olisi opettanut pohjan lähdekriitikille kansakoulussa.
Olisipa kaikilla kansaneläkeläisillä yhtä hyvät ja innokkaat asianajajat, siivellä tässä saadaan oikeutta.
Ei tässä ole alunalkaenkaan ollut mistään säästöstä kyse. Joku pieni tomppeli vallankäyttäjäryhmä meni katkaisemaan erilaista alkuperää olevan kansaneläkeläisen eläkkeen EU;n alueella ja siitä on aloitettu rikkomusmenettely Suomea vastaan. Pelastaakseen oman nahkansa nämä pistivät 24.000 suomalaista vanhusta ja vammaista kärsimään, jotta näytettäisiin, että Suomi ei olisi kohdellut ketään eri lailla ja välttyttäisiin häpeälliseltä rikkomustuomiolta. EU:n viranomaiset ovat käyttäneet vaktavasti aikaa ja resursseja vuoropuheluihin ja rikkomusprosessin etenemiseen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi ja juuri kun ollaan edetty niin pitkälke, että tuomioistuimen ovi on raollaan, niin Suomi ilmoittaa, lällälää teimme sen kaikille kansaneläkeläisille,, ette pysty meille mitään. Kaikki korkeiden EU-viranomaisten työ oli turhaa. Koko käsittely valui kankkulan kaivoon ja eliittikatkaisijat säästyivät ilmitulolta norsunluutornissaan. Tai näin he luulevat.
Suomi siis katsoo, että sen aiemmin jollekin henkilölle tekemä kansaneläkkeen katkaisu rikkomus voidaan korjata säätämällä jälkeenpäin budjettilakina katkausulaki, jonka mukaan kansaneläkettä ei tarvitse maksaa jäsenmaihin. Komissio ei vieläkään 1.1.2026 ole kelpuuttanut Suomen keplottelua.
Ei se syrjintärikkomus siitä mihinkään häviä, että kärähdettyään aletaan syrjiä muitakin.
Mielenkiintoista on tietysti sekin, että tämä rikkomusasia ja sen kaikki käänteet koskevat n. 600.000 Suomessa ihan saukkona elävää kansaneläkeläistä, joille ei ole lähetetty postia heidän eläke-ehtojensa ja statuksen muuttumisesta. Heitäkään ei kuultu yhtään tässä omassa asiassaan. Mukana he kaikki ovat tässä päätöksessä.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on tietysti sekin, että tämä rikkomusasia ja sen kaikki käänteet koskevat n. 600.000 Suomessa ihan saukkona elävää kansaneläkeläistä, joille ei ole lähetetty postia heidän eläke-ehtojensa ja statuksen muuttumisesta. Heitäkään ei kuultu yhtään tässä omassa asiassaan. Mukana he kaikki ovat tässä päätöksessä.
Tukien saajat eivät päätä tukien ehdoista. Ne päättävät tukien maksajat.
Mistä se kasvu syntyy, kun ei osata muuta kuin yrittää huijata toinen toisiaan jopa lainsäädännössä. Rajan yli ei tähyä kukaan päätöksentekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on tietysti sekin, että tämä rikkomusasia ja sen kaikki käänteet koskevat n. 600.000 Suomessa ihan saukkona elävää kansaneläkeläistä, joille ei ole lähetetty postia heidän eläke-ehtojensa ja statuksen muuttumisesta. Heitäkään ei kuultu yhtään tässä omassa asiassaan. Mukana he kaikki ovat tässä päätöksessä.
Tukien saajat eivät päätä tukien ehdoista. Ne päättävät tukien maksajat.
Rikkomuksista päättää oikeusviranomaiset. Oliko tuo tehty katkaisurikkomus edes esillä perustuslakivaliokunnassa ja sotevaliokunnassa kun katkaisulakia käsiteltiin ja esityksen tehneitä kuultiin?
Itse nämä vapaamatkustajat ovat saaneet tämän aikaan. Rellestely Aurinkorannikon baareissa saa riittää ja aika palata nauttimaan Suomen talvesta elättäjien seuraan.
Lisään vielä, että jos sitä terveydenhoitoa ei maksettaisi jäsenmaihin, niin nämä henkilöt asuisivat Suomessa ja se maksettaisiin sinne. Joten ei mitään eroa, paitsi että Suomessa lyhempi jono kun osa ei ole jonottamassa.