Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (9969)
Olisi pitänyt puuttua tähän porsasteluun jo aiemmin. On tiedetty pitkään, että tähän asiakasryhmään toimii keppi paremmin kuin porkkana. Kaikki porsaanreiät ja aukot käytetään hyväksi etuisuuksien venyttämiseen.
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset eivät saaneet eivätkä pyytäneet ikinä mitään etuuksia Suomesta. Eläkkeen ovat saaneet, hyvin pienen. Törkeetä lokapropagandaa vanhuksia ja vammaisia kohtaan laskutaidottomilta ihmisiltä ja poliitikoilta.
Oletteko nyt tyytyväisiä kun kansaneläkkeen katkaisuhankkeen myötä sosiaalitukia nostetaan ja tullaan nostamaan enemmän kuin ennen katkaisulakianne ja joudutaan lainaamaan vielä enemmän rahaa sitä varten, että nämä saadaan maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kyllä kasvua edistä, jos kukaan ei liiku mihinkään.
Kyllä, koko maailman talous voi olla ennen näkemättömässä kriisissä, jos muutama suomalainen kansaneläkeläinen ei voikaan asua ulkomailla kuin alle puoli vuotta yhden vuoden aikana!
😆😂🤣
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset eivät saaneet eivätkä pyytäneet ikinä mitään etuuksia Suomesta. Eläkkeen ovat saaneet, hyvin pienen. Törkeetä lokapropagandaa vanhuksia ja vammaisia kohtaan laskutaidottomilta ihmisiltä ja poliitikoilta.
Onhan ne sen kansaneläkkeen nostaneet Suomesta. Mitenkäs terveydenhuolto, mikä maa on sen tähän mennessä maksanut?
Vierailija kirjoitti:
**Myönnä vain, että on alhaista ratsastaa ja ajaa omaa agendaa sotaveteraaneilla. Varsinkin kun on käynyt ilmi, ettei heitä edes kuin yhden käden sormilla laskettava määrä jos sitäkään. Mitään vastuullista lainsäädäntöä ei tehdä sillä perusteella. Ennen sotaveteraaneista vaiettiin, sitten heitä on käytetty halpana käsikassarana kuten näkyy. **
Sotaveteraanejen vertaaminen käsikassaraan on naurettavaa. He ovat niitä harvoja, jotka ovat taistelleet isovenäläisten valtaa vastaan eivätkä tottatosiaan ole edes suomettuneimpien nilviäisten mielikuvissa verrattavissa käsikassaroihin. Jos haluavat olla jossain maassa, heitä ei STM:n tai hallituksen pellet tosipaikan tullen uskalla estää. He ovat demokratian ja vapauden puolesta taistelleina tervetulleita mihin länsimaahan tahansa, kun Suomi ei heitä osaa arvostaa, koska heillä on kansaneläke.
He saavat sitten sen sosiaaliturvan sieltä nykyisestä kotimaastaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko nyt tyytyväisiä kun kansaneläkkeen katkaisuhankkeen myötä sosiaalitukia nostetaan ja tullaan nostamaan enemmän kuin ennen katkaisulakianne ja joudutaan lainaamaan vielä enemmän rahaa sitä varten, että nämä saadaan maksettua.
Eikö täällä ole aika moneen kertaan jo todettu sinulle, että laskettu säästö on lähes 40 miljoonaa euroa, ei siinä tappiolle jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset eivät saaneet eivätkä pyytäneet ikinä mitään etuuksia Suomesta. Eläkkeen ovat saaneet, hyvin pienen. Törkeetä lokapropagandaa vanhuksia ja vammaisia kohtaan laskutaidottomilta ihmisiltä ja poliitikoilta.
Onhan ne sen kansaneläkkeen nostaneet Suomesta. Mitenkäs terveydenhuolto, mikä maa on sen tähän mennessä maksanut?
Ruotsissa asuvien terveydenhoidon maksaa Ruotsi Pohjoismaiden yhteistyösopimuksen mukaan. Kun he muuttavat Suomeen, niin Suomi alkaa maksaa velkarahalla. Tappiolle siis menee. Muissa jäsenmaissa asuvien terveydenhoidon maksaa Suomi, mutta ei siitä katkaisusta mitään hyötyä tältä osin ole koska vastaahan Suomi terveydenkuluista muutenkin joka tapauksessa. Miten kuvittelitte kansaneläkkeiden katkaisulain säästävän terveydenhoitokuluja. Kestokaas. Paraneeko ne vanhukset ja vammaiset mystisesti pakkopalaamalla Suomeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se kyllä kasvua edistä, jos kukaan ei liiku mihinkään.
Kyllä, koko maailman talous voi olla ennen näkemättömässä kriisissä, jos muutama suomalainen kansaneläkeläinen ei voikaan asua ulkomailla kuin alle puoli vuotta yhden vuoden aikana!😆😂🤣
Mutta säästöä syntyy ihan 40 miljoonaa, jos nänä muutamat ovat alle puolivuotta. Hurraa!!
Tässä ketjussa katkaisuaktivistit sanovat edelleen, että sotaveteraanimme, joilta kansaneläke katkaistiin, saavat sitten sosiaaliturvan sieltä nykyisestä kotimaastaan. Tunnustatte siis, että ette halua pitää heistä huolta loppuun saakka vastoin lupauksia. Tämä on hyvä kaikkien nykyisten sotapoikien tietää. EU:n tasolla pitää luoda järjestelmä suojaamaan vapauden ja demokratian puolesta taistelleita suomettuneisuuden kaltaiselta veteraanien kaltoinkohtelulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset eivät saaneet eivätkä pyytäneet ikinä mitään etuuksia Suomesta. Eläkkeen ovat saaneet, hyvin pienen. Törkeetä lokapropagandaa vanhuksia ja vammaisia kohtaan laskutaidottomilta ihmisiltä ja poliitikoilta.
Onhan ne sen kansaneläkkeen nostaneet Suomesta. Mitenkäs terveydenhuolto, mikä maa on sen tähän mennessä maksanut?
Ruotsissa asuvien terveydenhoidon maksaa Ruotsi Pohjoismaiden yhteistyösopimuksen mukaan. Kun he muuttavat Suomeen, niin Suomi alkaa maksaa velkarahalla. Tappiolle siis menee. Muissa jäsenmaissa asuvien terveydenhoidon maksaa Suomi, mutta ei siitä katkaisusta mitään hyötyä tältä osin ole koska vastaahan Suomi terveydenkuluista muutenkin joka tapauksessa. Miten kuvittelitte kansaneläkkeiden katkaisulain säästävän terveydenhoitoku
Ja kuinkas moni olikaan Ruotsista muuttanut takaisin Suomeen tämän katkaisun takia? Onko yhtään?
Hetkinen, eli aikaisemminkin Suomi maksoi siis Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten terveydenhuollon? Siihenhän aina vetositte, että Suomelle tulee näistä nyt lisäkuluja, Eli ei tulekaan!
Tosiasiassa, nämä on laskettu moneen kertaan ja säästöä tulee.
Ainoastaan pelkkää kansaneläkettä saavien terveydenhoito pystyttiin katkaisemaan jäsenmaissa, mutta näidenhän ihmisten onkin pakko palata Suomeen eli säästöä ei synny vaan päinvastoin siuremmat menot ja velkarahalla. Jos sai edes muutaman kympin työeläkettä, niin kansaneläkkeen katkaisusta huolimatta Suomi maksaa terveydenhoidon jäsenmaihin. Tästä terveydenhoitokimarasta ei tule mitään säästöä Suomelle. Päinvastoin tahallaan aiheuttamanne rahahuolet lisäävät terveydenhoitokuluja, jotka Suomi maksaa velkarahalla.
Suomessa on ainakin suurempi kynnys ja kriteerit päästä lääkäriin eli siinä syntyy säästöjä verrattuna moniin muihin maihin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ainakin suurempi kynnys ja kriteerit päästä lääkäriin eli siinä syntyy säästöjä verrattuna moniin muihin maihin.
Ei synny säästöä kun pahentuneet oireet johtavat hoitamattomana kalliiseen erikoishoitoon eikä potilas välttämättä edes parane täysin. Lisäksi ennaltaehkäisevä hoito säästää monessa maassa terveysmenoja, mutta Suomessa pitää olla pää kainalossa,.ennenkuin hoidontarpeen arvioija heltyy antamaan lääkäriajan. Tilanne on mennyt jo liian pitkälle, jotta ennaltaehkäisevää voitaisiin edes ajatella kun kaikki lainattu velkaraha joudutaan pistämään vakavaksi päästettyjen tapausten pelastamiseen. Siinä sulla hehkuttamiesi suuremman kynnyksen ja kriteerien tuoma valtava taloudellinen ja inhimillinen tappio.

Jos on oikeasti hätä, lääkäriin kyllä pääsee. Mutta tällä suodatetaan pois juttuseuraa ja sosiaalihuoltoa hakevat vanhukset pois. Lisäksi perusflunssaan portinvartijahoitaja antaa ohjeet puhelimitse.
Siellä Espanjassa on voitu ottaa matalammalla kynnyksellä kaikenlaisia tapauksia, lasku mennyt joka tapauksessa Suomeen.
Väitätkö, että jäsenmaiden julkisessa terveydenhoidossa hoitopäätökset tehdään kansallisuuksien mukaan? Tämä on syrjivää, ilmoita heti epäilystäsi EU:n komissiolle. Sinulla on varmaan pitävät näytöt kun julkista täällä tietosi.

Iltasanomat on tehnyt jutun, että "Suomi maksaa Espanjalle yli 6 miljoonaa euroa vuodessa eläkeläisten "ilmaisesta" terveydenhuollosta". Kela maksaa kuukausittain könttäsummaa kaikista suomalaiseläkeläisistä - tarvitsi henkilö hoitoa tai ei. Kustakin yli 65-vuotiaasta maksu on 301,88 euroa. Espanja on Lahtivirran mukaan kaikista maista eläkeläisten kohdalla merkittävin yksittäinen kustannuserä.
Ei taida keskimäärin Suomessa syntyä joka vuosi yli 3600€ laskua kun asioi Pihtiputaan terveysasemalla tai portinvartijahoitajan kanssa juttelee puhelimella. Tuokin summa on vuodelta 2018.
Eivät nuo kaikki potilaat ole kansaneläkeläisiä, heitä oli Espanjassa vain 560 henkilöä. Artikkelissa puhutaan työeläkeläisistä. Siinähän lukee KAIKISTA ELÄKELÄISISTÄ. Artikkelissa on kai vielä pidetty kansaneläkeläisiäkin ihan normaaleina eläkeläisinä, jos he ovat luvussa mukana. Ja paljonko tuo summa nyt katkaisun jälkeen on pienentynyt, se kertoisi paljonko säästöä Espanjasta on saatu kansaneläkkeen katkaisun johdosta nyt sitten.