Miksi naiset irvailevat keski-ikäisille tai sitä lähestyville miehille siitä että nämä haaveilevat vielä omasta perheestä?
Tähän olen törmännyt tälläkin palstalla usein. Mikä siinä on tuomittavaa jos esim 40-50-vuotiaana miehenä vielä haaveilee omasta perheestä, jos sitä ei aikaisemmin ole onnistunut saamaan? Onko kyseessä joku naisten katkeruus olemassa olevasta biologiasta? Muuta selitystä on hieman vaikea keksiä.
Kommentit (756)
Vierailija kirjoitti:
No itse en irvaile, mutta ihmettelen suuresti. Ilmeisesti heillä ei ole minkään valtakunnan käsitystä, millainen savotta lasten kasvattaminen on. Tai sitten ajattelivat varmaan ulkoistaa itsensä hommasta. Mun puoliso oli lasten syntyessä 25-33v ja hän sanoi, että yhtään vanhempana ei olisi enää sitä rumbaa jaksanut. Ja itse allekirjoitan täysin. Nyt vajaa 40v on ihanaa kun lapset ovat jo isoja ja omatoimisia ja voi keskittyä uraan ja harrastamiseen.
Itsekin sain lapset alle kolmekymppisenä enkä missään tapauksessa enää nelikymppisenä aloittaisi samaa urakkaa alusta, ajatuskin uuvuttaa.
Luulen kuitenkin, että tilanne on täysin toinen niillä, joilla tuota rumbaa ei ole jo takana.
En jaksa lukea ketjua ja arvaan aika pitkälle sen sisällön, mutta pakko kommentoida etten minäkään ymmärrä irvailua. En tosin tiedä millaista irvailua ap on kokenut, enkä omassa tuttavapiirissä ole huomannut irvailua. Se on kuitenkin totta että varmasti jokainen nainen tietää miehiä, jotka elävät jatkettua nuoruutta ja vielä keski-iän kynnyksellä ovat tuudittautuneet siihen että lasten tekemiseen on vielä hyvin aikaa. Mielestäni tässä on tehty karhunpalvelus miehille korostamalla vanhojen miesten hedelmällisyyttä. Myös kulttuurisesti vanhojen miesten ja selkeästi nuorempien naisten suhteita on ylikorostettu esim. elokuvissa ja julkkiksista kertovissa lehtijutuissa, joka on osaltaan antanut miehille kuvaa, että olisi paljonkin naisia joita ei iso ikäero haittaa. Omasta tuttavapiiristäni voin kuitenkin sanoa, että nykyaikana varmasti jokainen synnytysikäinen nainen jäisi mieluummin lapsettomaksi kuin tekisi lapset huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Myös taloudelliset seikat ovat menettäneet merkitystään koska naiset haluavat tienata itse rahansa. Parisuhteesta naisetkin hakevat fyysistä viehätysvoimaa, joka luonnollisesti vähenee mitä iäkkäämpi mies on.
Se on toki surullista jos ei etsinnöistä huolimatta löydä kumppania, mutta ajattelen monien naisten yrittävän herättää juuri noita miehiä, jotka elävät pilvilinnoissa kuvitellen että lisääntymisen voi huoletta jättää keski-ikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäs tädit irvailevat minulle 37-vuotiaalle miehelle, joka tapailee 20-vuotiasta naista. On ollut jo puhetta lasten hankkimisesta lähivuosina.
Onnea vaan. Kaikki vauvat ovat tervetulleita veronmaksajia.
Kiitos, kai... Itse kaavailen heille vähän hienompaa kohtaloa kuin veronmaksajina olemista. Ehkä opetan jopa järkevästi ja laillisesti "kiertämään" veroja.
Tuolla ajattelutavalla maa on saatu tähän jamaan. Emme enää ole yhtenäinen kansa, joka tekee yhdessä töitä, jotta meillä kaikilla menisi hyvin.
Aijaa, syy onkin minun, alhaisen ja pienen veronmaksajan eikä päättäjien? Hyvä tietää. Ja puhuin laillisi
Laillinen ei ole aina moraalisesti oikein. Näinhän se menee, että yhteiskunta ei huolehdi kansalaisistaan, eivätkä kansalaiset yhteiskunnasta tai toisistaan. Turvalleen menemme kaikki. Jos ruvetaan puhumaan kieroilun opettamisesta lapselle, joka ei ole vielä edes olemassa, meillä on melkoisia ongelmia moraalin suhteen. Jossain vaiheessa poliitikot ja päättäjätkin ovat unohtaneet, että me ihmiset muodostamme tämän valtion. Ei ole mitään valtiota ilman sen kansaa. Verorahat eivät kuulu valtiolle, vaan kansalle, joka on kerännyt ne yhteiseen pottiin ja yhteiseen käyttöön ne on tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa maistaa omaa lääkettään. Eivät halunneet lapsia nuorempana, kun se oli samanikäisille naisille ajankohtaista. Nyt sitten saavat keskenään ihmetellä lapsetonta tulevaisuutta.
Mun miehelle kävi vähän päinvastoin. On aina halunnut lapsia. Seurusteli vuosia naisen kanssa, joka ei tiennyt haluaako vai ei ja lopuksi sairastui tautiin, jonka seurauksena ei voinut lapsia saada.
Tuli ero ja mieheni tapasi minut. Hän oli sitten 40v kun esikoinen syntyi, minä olin 27v.
Turha luoda turhaa toivoa. Harva mies tulee isäksi enää sen ikäisenä.
Niinhän se on, halusin vaan kertoa että aina se miehen lapsen saannin lykkääntyminen ei johdu siitä, että asia juolahtaa mieleen vasta nelikymppisenä ja sitten haahuillaan tindereissä huuli pyöreänä kun synnytysikäiset naiset eivät kiinnostakaan.
Vanhat papat harhoissaan etsimässä nuoria naisia lastentekijöiksi. Kyllähän se pistää naurattamaan ketä tahansa. Ei se, että pappa haluaisi lapsen, vaan se, että kaikin tavoin epäsiisti ja pahasti ylipainoinen punaposki-Taavi Kiteeltä oikeasti kuvittelee iskevänsä "nuorikon" lapsentekopuuhiin. Voi elämä näitä pellejä!
Kukaan, siis todellakaan KUKAAN ei ole näille elämän sivuraiteilijoille kateellinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa maistaa omaa lääkettään. Eivät halunneet lapsia nuorempana, kun se oli samanikäisille naisille ajankohtaista. Nyt sitten saavat keskenään ihmetellä lapsetonta tulevaisuutta.
Mun miehelle kävi vähän päinvastoin. On aina halunnut lapsia. Seurusteli vuosia naisen kanssa, joka ei tiennyt haluaako vai ei ja lopuksi sairastui tautiin, jonka seurauksena ei voinut lapsia saada.
Tuli ero ja mieheni tapasi minut. Hän oli sitten 40v kun esikoinen syntyi, minä olin 27v.
Turha luoda turhaa toivoa. Harva mies tulee isäksi enää sen ikäisenä.
Niinhän se on, halusin vaan kertoa että aina se miehen lapsen saannin lykkääntyminen ei johdu siitä, että asia juolahtaa mieleen vasta nelikymppisenä ja sitten haahuillaan tindere
Kiinnostukaan*
Jos mietitään tätä kehitysvammaisuusaspektia ihan maalaisjärjellä.
Mieheltä tulee siittiö, siellä on kromosomin puolikkaita ja niissä geenejä, vastaavasti naiselta tulee toinen puoli. Nämä kromosomit ja geenit menevät hedelmöityksessä kimppaan.
Jos geeneissä on jommalla kummalla virhe, toisen geeni todennäköisesti paikkaa. Jos molemmilla, tai paikkaus ei ole hyvä, tulee geenivirhe ja siitä aiheutunut kehitysvamma.
Miehillä geenivirheiden määrä on suurempi, koska kopioitumista tapahtuu suurissa määrin ja nopeasti siittiötuotannon yhteydessä ja noide virheiden määrä tuplaantuu nuoruuden ja keski-iän välillä. Naisilla on geenivirheitä huomattavasti vähemmän, jopa kymmenesosa, ja niiden määrä noin kolminkertaistuu samalla ikäjaksolla.
Sen lisäksi molemmilla voi olla resessiivisiä geenivirheitä perittynä vanhemmilta. Jos näin on, siinä ei ikä paljon paina - ne ovat olemassa alusta asti.
Jotta geenivirhe pääsisi kehittymään eteenpäin, se ei voi olla mikä tahansa virhe. Elimistö tuhoaa solut, joissa on todella pahoja virheitä. Tuhoamislogiikka ei ole aukoton. Geenivirheellinen munasolu kuitenkin mahdollisesti tuhoutuu.
Kromosomivirheet äidin tai isän sukusoluissa ovat kuin nippu pahoja geenivirheitä. Sellainen solu, tulipa kromosomipoikkeama kummalta vanhemmalta tahansa, on yleensä elinkelvoton.
Tällaisia keskenmenoja tapahtuu paljon, ja ihmiset ovat lapsettomia. Mutta olkaa onnellisia, että niitä tapahtuu. Ette te haluaisi mitään mutanttia synnyttää.
Jotta lapsesta tulisi kehitysvammainen, pitää alkionkehityksen lähteä käyntiin. Se on siis oltava perimältään elinkelpoinen. Ts. on todennäköistä, että siinä ei aivan valtavasti virheitä ole. Sen on pitänyt jo siihen vaiheeseen päästäkseen läpäistä kaikki edelliset tarkistukset.
Alkio kehittyy solunjakautumisen kautta. Kuten munasolujen ja siittiöiden tuotannossakin, siinäkin voi tulla virheitä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa kehitystä ne tapahtuvat, sitä todennäköisemmin ja vakavammin kehitysvammainen lapsesta tulee. Elimistö myös hylkää alkiot, joiden kehityksessä menee jokin pahasti pieleen, ja taas tapahtuu keskenmeno.
Ja todennäköisyys näille alkuvaiheen virheille kasvaa siis 2-3%:sta 30%:iin teini-iän ja keski-iän välillä. Siksi myös keskenmenojen todennäköisyys kasvaa. Myös naisen hedelmällinen ikä rajoittunee tämän takia keski-ikään, koska sitä myöhemmin alkion kehitys epäonnistuu erittäin suurella todennäköisyydellä, ja evoluutio on todennut pidemmälle jatkuvan hedelmällisyyden turhaksi resurssien tuhlaamiseksi.
Koska alkio kehittyy äidin sisällä, on äidin lisääntymisterveydellä huomattavasti suurempi vaikutus sen kehityksen onnistumiseen. Samasta syystä johtuen äidin iällä on huomattavasti suurempi merkitys myös kehitysvammaisuudelle.
Todennäköisyys kehitysvammaisen lapsen saantiin ei koskaan ole erittäin suuri, koska suurin osa mutaatioista on elinkelvottomia - ellei molemmilla vanhemmilla ole resessiivinen geenivirhe, jolloin se ei riipu vanhempien iästä.
Miksi ihmeessä olisin kateellinen siitä, että mies pystyy lisääntymään viisikymppisenä?Itse haluan sen ikäisenä tehdä ihan muita asioita, lapset sain nuorena ja virkeänä. Mutta ei se minua mitenkään haittaa jos miehet siitä haaveilevat - painakaa menemään vaan jos hedelmällisen naisen onnistutte löytämään!
Vierailija kirjoitti:
No, saahan sitä haaveilla, mutta onhan se surullista sen miehen kannalta, koska eihän se tuossa iässä enää toteudu. Ne miehet, jotka saavat vanhoina lapsia, ovat toisella kierroksella. On tilastollinen harvinaisuus, että lapseton mies tulee noin vanhana isäksi.
Miksei toteutuisi? Meillä esikoinen nyt 2v, minä 38v ja mies 49v.
Ja sit nää miehet katkeroituu, kun nuoret naiset tekeekin perheen nuorten miesten kanssa. Kyllähän miehillä olisi oikeus 40-vuotiaaksi vaan juhlia, ja vanhana sitten saada nuori nainen tekemään lapsia
No jos haluat nusautella naisia, niin parhaina elinvuosina ja tanakalla stondiksella se on tehtävä. Ei siinä ole aikaa vakituisesti pariutua, ei ainakaan pitkäksi aikaa. Siinä jos kaksvitosena vakiinnut ja viisikymppisenä eroat, niin hankalaa se on enää siinä iässä ruveta ottamaan menetettyjä kaatoja takaisin puolikovalla ikämiehen lerppamunalla.
Ja vielä noihin kehitysvammoihin.
Jos naisella on X-kromosomissa vikaa väärässä paikassa, ei poikalapsen isältään saama Y-kromosomi voi sitä korjata. Siksi miehillä esiintyy tiettyjä kehitysvammoja, ja ne kaikki periytyvät äidiltä.
Yksi lapsi voi olla jo aika vaativa ja liikkuva, eloisa, pitää ohjata turvallisuuteen jo pienenä vaikka on iloa, leikkiä. Puhumattakaan kahdesta. Luulisi että väsyttää lastenhoito vai jääkö se naiselle. Siihen vielä jos lisää yhtälöön myöhemmin pari koiraa ja omakotitalon, matkoja, autoilua. Huhhuh. Ehkä vanhempi mies sopii isäksi, jos on ollut kunnollinen, ei renttu.
En jaksa ihan koko ketjua lukea, joten tämä on varmaan mainittukin, mutta itse näen kyllä huomattavasti enemmän irvailua nelikymppisille naisille, jotka yrittävät tai toivovat vielä lasta. Toki on todennäköistä, että nelikymppisenä naisena vain satun kuulemaan tätä irvailua enemmän. Mutta tosielämässä en ole oikeasti ikinä huomannut, että kukaan pitäisi 40-50-vuotiasta pienen lapsen isää minään kummajaisena. Tiedän itsekin useampia. Monilla niistä on kyllä jo toinen perhe kierroksessa.
Nelikymppisellä naisella tietysti raskaaksi tulemisen todennäköisyys laskee iän myötä, mutta sen luulisi olevan asianosaisten oma ongelma. Jostain syystä vaan monet tuntuvat ottavan melkein henkilökohtaisena loukkauksena, että joku nainen vielä kehtaa toivoa lasta siinä iässä.
Kukapa ei olisi nähnyt sitä nelikymppistä "nuorta" miestä, joka sinkkuna "skulaa jääkendoa" ja kuvittelee olevansa maailman tärkein ihminen
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsi voi olla jo aika vaativa ja liikkuva, eloisa, pitää ohjata turvallisuuteen jo pienenä vaikka on iloa, leikkiä. Puhumattakaan kahdesta. Luulisi että väsyttää lastenhoito vai jääkö se naiselle. Siihen vielä jos lisää yhtälöön myöhemmin pari koiraa ja omakotitalon, matkoja, autoilua. Huhhuh. Ehkä vanhempi mies sopii isäksi, jos on ollut kunnollinen, ei renttu.
Me olemme keski-ikäinen pariskunta ja meillä on pieni taapero lapsenlapsi. Aina, kun pikkuisen vanhemmat kurvaavat pois pihasta vieden muksun mukanaan, huokaisemme helpotuksesta. Aina sitä hetken jaksaa, mutta ei ikinä kokopäiväisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja silti sä kuolaat niiden perään, mutta et vain saa."
Kolmekymppinen vielä kelpaa, jos on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Useimmat eivät ole.
Lopeta jo. Ketään ei kiinnosta, kenestä sä haaveilet siellä.
Kyllä uskon, että moniakin kiinnostaa. Minuun on ollut ihastunut viimeisen parin vuoden aikana 29-, 32-, 33-, 37- ja 53-vuotias nainen. Lisäksi 27-31-vuotiaat naiset ovat flirttailleet. Nämä siis kaikki oikeassa elämässä.
No eivät taatusti ole. Tuo on sitä miesten harhaa. Tutkimusten mukaan jokainen mies kuvittelee olevansa keskivertoa parempia. Sitten on näitä-eli osa miehistä kuvittelee, että jos nainen hymyilee ja on ystävällinen miehelle,niin se tarkoittaa, että nainen on ihastunut ko mieheen. Tämä pätee esim. Aspa-töissä oleviin naisiin. Asiakkaat alkavat ahdistelemaan heitä palvelleita naisia juuri tästä syystä,kun mies kuvittelee, että se asiakaspalvelija on ihastunut kun hän vaan tekee työtään. Joskus joudutaan antamaan jopa porttikieltoja ko asiakkaalle,kun ei mene jakeluun sedille, että ne nuoret nätit aspa-naiset EIVÄT OLE IHASTUNEET KO MIEHEEN, VAAN TEKEVÄT TYÖTÄÄN!
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset kannattaa tehdä nuorena. Miesten sperman laatu aökaa heikentyä jo 30- vuotiaana, ja se lisää lasten tietynlaisten sairauksien lisääntymistä. Edes lapsen nuori äiti ei suojele lasta ko sairauksilta. Vaikka mies siis kykenee siittämään vanhuuteen asti, niin kyllä miehen pitäisi ajatella myös tuota asiaa, eikä tehdä niitä lapsia.
Sinä et siis ole kyennyt raskautumaan. Ilmankos katkerana jauhat tuota samaa vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy tämän typerän ketjun olemassaololle on naisten angstit ikääntymisestä, näiden hedelmättömyydestä ja yksinjäämisen pelosta. Koko ketju on silkkaa naisten ongelmien projisointia miehiin. Jos eläisimme esimerkiksi yhteiskunnassa, jossa kaikki naiset hankkisivat lapsensa ennen 25 ikävuotta, tätä ketjua ei olisi olemassakaan, sillä nämä angstit eivät päde miehiin, vaan yksinomaan naisiin.
No ei. Naisten aloitteest yleensä otetaan se avioero nelikymppisenä. Ja sen jälkeennaiset eivät enää uutta miestä ota, koska se miesten kanssa oleminen bie enemmän,kuin antaa. Miehillä se on toisinpäin-siksi miehillä on niin pakkomielle parisuhteeseen. Erityisesti keski-iän paremmalla puolen,kun miehet pelkäävät jäävänsä vanhoina yksin ja ilman ilmaista hoitajaa.
Ainoa syy tämän typerän ketjun olemassaololle on naisten angstit ikääntymisestä, näiden hedelmättömyydestä ja yksinjäämisen pelosta. Koko ketju on silkkaa naisten ongelmien projisointia miehiin. Jos eläisimme esimerkiksi yhteiskunnassa, jossa kaikki naiset hankkisivat lapsensa ennen 25 ikävuotta, tätä ketjua ei olisi olemassakaan, sillä nämä angstit eivät päde miehiin, vaan yksinomaan naisiin.