Kaverisuhde jossa toinen ottaa opettajan roolin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ärsyttävimpiä ovat ihmiset, jotka rupeavat ratkomaan ongelmia, joita sinulla ei edes ole. 

Olet täysin tyytyväinen elämääsi, vaikka se ei täydellistä olekaan, ja joku hyvää tarkoittava lähimmäinen ahdistelee sinua loputtomilla neuvoilla, joita et tarvitse. 

 

Joo, erityisesti silloin kun toisella aivan silminnähtävästi on ongelmia mitä itsellä ei ole. Esimerkkeinä vaikka pakonomainen stressaaminen ja tiettyjen asioiden pakonomainen hokeminen (laitoinko äsken nyt varmasti valot pois päältä x 5, liioittelematta) sekä vaikka ylipaino. Sitten kun tämä ihminen alkaa neuvomaan siinä kuinka elämään kannattaa suhtautua (ohjeena ei kan

Ehkä toinen ei ole sokea itselleen ja ongelmalleen vaan pikemminkin tietoinen, että edelleen kärsii, MUT ei halua sinun joutuvan kanssaan samaan jamaan, eli myös välittämistä?

Itse ottaisin tuollaisen kännissä neuvomisen paitsi hieman huvittavana myös merkkinä, että asia koskettaa häntä itseään, joten hänellä on asiasta sekä tietoa, tuskaa että kiinnostusta puhua pinnalla olevasta asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse en kyllä ainakaan ottaisi kovin hyvin vastaan laihdutusohjeita ylipainoiselta lääkäriltä, varsinkaan jos ne esitetään kovin kaikkitietävään sävyyn. Kysymys ei olekaan siitä, saako ylipainoinen niin tehdä, olkoon lääkäri tai ei, vaan uskottavuudesta. Aivan sama on stressaamisen kanssa. Jos ihminen ahdistuu ja stressaantuu asioista, joita taas itse ei edes pidä suurina hermostumisen aiheina, niin pitäisikö siis ruveta toisen mieliksi hermoilemaan, ettei hänen mielensä pahoitu? Anteeksi vain, mutta kyllä nyt meni red flag väärään osoitteeseen.

 

Vastauksena tähän: Samaa mieltä. Hän koki minun stressaavan tietyistä asioista, joista jaoin kokemusta - asioista joista en tosiaan stressaa ja jotka ovat paljon isompia kuin valojen jättäminen päälle. 

Tuo mun selkäkipuun kommentointi tuntui myös hassulta siksi, että minulla on terveysasiat ihan hanskassa ja ve

 

Toiv. lainaus toimii. Fiksu kommentti Suomen kulttuurista, mutta tästä ei ollut kyse tässä tapauksessa. Kyse oli enemmänkin siitä, että toinen tuli henkilökohtaisten rajojen yli pyytämättä ja rytisten. Arvioi minut ja elämäni ja teki erikoisia paikkaansa pitämättömiä oletuksia. Otan mielelläni fiksuja näkökulmia vastaan - fiksulla tavalla esitettynä.

 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että kun ihmisten välillä käydään ns vapaata keskustelua, niin ei joka ikistä seikkaa voi vetää faktantarkistuksen läpi, vaan siihen kuuluu se, että asioista ollaan selvillä noin yleistiedon tasoisesti. Tietenkin jos kyse on aivan erityisestä asiantuntijatasoisesta detaljista, niin silloin ei riitä mututieto tai luuleminen.

Mutta jos kaikki pitää googlettaa, ennen kuin avaa suunsa, niin ei se kovin vapaata jutustelua enää ole.

Jos viittaisit minuun (olin se joka haluaisi korjata besserwisser kaverin käsityksiä mutta en halua olla "ope"), niin tämä kaveri siis alkaa kinata jotain sanomaani faktaa vastaan ja väittää asioita jotka ei pidä paikkaansa, ja volyymi vain kovenee jos yrittää sanoa ystävällisesti, että ei kyllä tämä nyt on näin. Ainoa tapa lopettaa se, on sanoa, että juu no ei sitä tiiä sitten miten asia on, voihan se olla noinkin TAI oik

No juuri näin toimin..

ap

Joillain lastentarhaopettajilla ainakin jää se lässytys päälle työajan ulkopuolellakin. Eli puhuvat niin kuin Annikka Saarikko. Eipä siinä, harmitontahan se mutta joskus ottaa päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuon. Minua on tuosta kritisoitu. Kohdallani se juontaa ehkä parista asiasta. Olen luonteeltani pohdiskeleva, ja yritän ymmärtää asioiden perusteet. En oikein tyydy siihen, että asiat vaan ovat niin tai noin, jollen ymmärrä perusteita. Silloin tulee ehkä joskus ajateltua ääneen, ilman tarkoitusta olla ylimielinen.

Toisekseen kun ystävä kertoo vaikka itseään koskevasta arjen ongelmasta, niin alitajuisesti vahingossa tulee vastattua ratkaisukeskeisesti: "Oletko yrittänyt sitä, tai tuota..." miehethän herkästi ovat ratkaisukeskeisiä. Mutta se, että kuuntelee vain, eikä kommentoi mitään, tuntuu jotenkin typerältä ja toisen ongelmaa kohtaan välinpitämättömältä, vaikka juuri se hiljaa kuuntelu ja ettei sano yhtään mitään, olisi se oikea ja toivottu reaktio.

Ratkaisukeskeinenkin voi olla monella eri tavalla eikä minusta ole paha tuollainen "oletko yrittänyt

jos mää olisin sää kun pääsee suusta niin kaikki sen jälkeen menee toisesta sisään ja toisesta ulos

Kun joku alkaa puhumaan yhtäkkiä kuin olisit ihan juniori jossain asiassa niin sitten kuuluu stopata ja sanoa varmaan että hei itseasiassa tiedän kyllä, oon harrastanut tätä samaa siis jo 10 vuotta kuten sinäkin.

Minulla oli ystävätär, jota pidin kivana ja lämminsydämisenä. Ajan kuluessa hän muuttui kuitenkin hyvin kriittiseksi ja ikään kuin kaiken tietäväksi. Hän oli tietävinään ajatukseni ja tunteeni ja kritisoi minua monista sellaisista ajatusmalleista tai toimintatavoista, joita minulla ei edes ollut. Kyllästyin ja lakkasin pitämästä yhteyttä. Tuollaiselle ihmiselle on turha käydä sanomaan mitään, koska hänhän oli omasta mielestään oikeassa. 

Jossain viestissä mainittiin, että tässä olisi molemmille tilaisuus oppia jotain: ap rajojen asettamista ja kaveri tasavertaisempaa lähestymistapaa. Kaunis ajatus mutta harvemmin toimii silloin, kun toinen on jo valmiiksi dominoiva besserwisser. Tällaiset ihmiset eivät näe, että heillä olisi mitään opittavaa mistään tai keneltäkään. Jos tällaista kaveruussuhdetta jatkaa sillä periaatteella, että tämän kaveruuden tarkoitus on opettaa meitä molempia, keikahtaa dynamiikka entistä enemmän vinksalleen. Pahimmillaan joustavammasta osapuolesta muotoutuu kynnysmatto ja besserwisseristä kyykyttäjä.

Pidän yleisesti ottaen muutenkin kyseenalaisena sitä, että aikuisten välisissä ystävyys- ja parisuhteissa pitäisi olla tarkoituksena "oppia" jotain. Normaaleissa ihmissuhteissa sitä oppimista tapahtuu ikään kuin itsestään siinä sivussa ilman, että se olisi kummallekaan mikään tavoite. Tämmöinen "oppimisen" painottaminen voi myös saada ihmiset jäämään toimimattomiin ja myrkyllisiin suhteisiin aivan liian pitkäksi aikaa. Koko konsepti kääntyy itseään vastaan.

Hän ei halua olla ystäväsi, mutta kokee, että haet hyväksyntää ja apua, joten hän toimii kuin vapaaehtoistyöntekijä. Siis auttaa ja neuvoo ja opastaa, koska osoitat monin eri tavoin, että olet valinnoillasi ihan itse ajanut itsesi nurkkaan, vaikka syytät kohtaloa.

Ei tuo opettaja näe sinua ystävänä, hän näkee sinut avuttomana henkilönä, joka ei pärjää elämässä.

Tunnistan itsenikin tämmöisestä tavasta. Luen valtavasti ja olen kiinnostunut tiedosta. Ajattelen varmaan että ystävääkin kiinnostaisi tietää tämä mitä olen puhumastamme aiheesta kuullut. Olen huomannut että monet kertovat toisten ihmisten asioita ja juoruja, itse mielummin kertaan opipmaani tietoa. Ymmärrän että se on tylsää mutta aina innostun uudestaan kun tulee joku kiinnostava tieto mieleen ja sitten kerron, että yhdessä lehdessä luki näin ja kuulinpa podcastista että... Televisiossa sanottiin eilen...

Minä taaa en jaksa ihmisiä jotka vain kuuntelee. Tulee tyhmä olo jos kertoo vaikeasta asiasta ja toinen vain ynisee. Kuin puhuisi seinälle. Itse ilahdun jos joku yrittää kanssani miettiä ratkaisuehdotuksia ja pohti asiaa eri näkökulmista joita en itse ehkä ole huomannut. Kuuntelu itsessään ei auta. Sitten vielä moni tekee sitä että ynisee ja kääntää puheen äkkiä takaisin itseen. Enemmäna arvostan jotka paneutuu toisen ongelmaan kunnolla eikä vain hiljaa kuunnellen mieti mitä sanoisi seuraavaksi oma asioita.

Ap, olen viime aikoina mainitsemastasi syystä muutaman vanhan ystävän/kaverin.

Kommunikaatio-ongelmissa osana on varmasti tuo ketjussa mainittu itseironia/sarkasmi, jota ei ymmärretä. Enkä minä ole muistanut olla käyttämättä niitä.

Yhdessä tapauksessa en taas osaa "opettajan" mielestä tehdä mitään oikein. Oman lääkkeeni sivuvaikutusten eliminoinnissakin "liioittelen", vaikka tätä "liioittelua" korostavat sekä hoitaja että apteekki ja erinäiset validit sivustot. Enkä tietenkään halua minkäänlaista riesaa itselleni lääkkeen takia.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itsenikin tämmöisestä tavasta. Luen valtavasti ja olen kiinnostunut tiedosta. Ajattelen varmaan että ystävääkin kiinnostaisi tietää tämä mitä olen puhumastamme aiheesta kuullut. Olen huomannut että monet kertovat toisten ihmisten asioita ja juoruja, itse mielummin kertaan opipmaani tietoa. Ymmärrän että se on tylsää mutta aina innostun uudestaan kun tulee joku kiinnostava tieto mieleen ja sitten kerron, että yhdessä lehdessä luki näin ja kuulinpa podcastista että... Televisiossa sanottiin eilen...

MInusta eri asia.MInua jatkuvastu neuvoneet eivät itse asiassa

ole tehneet lainkaan tiedon hankintaa ja prosessointia, vaan mutulla tietävät kaiken ja aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen viime aikoina mainitsemastasi syystä muutaman vanhan ystävän/kaverin.

Kommunikaatio-ongelmissa osana on varmasti tuo ketjussa mainittu itseironia/sarkasmi, jota ei ymmärretä. Enkä minä ole muistanut olla käyttämättä niitä.

Yhdessä tapauksessa en taas osaa "opettajan" mielestä tehdä mitään oikein. Oman lääkkeeni sivuvaikutusten eliminoinnissakin "liioittelen", vaikka tätä "liioittelua" korostavat sekä hoitaja että apteekki ja erinäiset validit sivustot. Enkä tietenkään halua minkäänlaista riesaa itselleni lääkkeen takia.

LIsään puuttuvan sanan: Olen SKIPANNUT muutaman vanhan ystävän/kaverin.

Vierailija kirjoitti:

Jossain viestissä mainittiin, että tässä olisi molemmille tilaisuus oppia jotain: ap rajojen asettamista ja kaveri tasavertaisempaa lähestymistapaa. Kaunis ajatus mutta harvemmin toimii silloin, kun toinen on jo valmiiksi dominoiva besserwisser. Tällaiset ihmiset eivät näe, että heillä olisi mitään opittavaa mistään tai keneltäkään. Jos tällaista kaveruussuhdetta jatkaa sillä periaatteella, että tämän kaveruuden tarkoitus on opettaa meitä molempia, keikahtaa dynamiikka entistä enemmän vinksalleen. Pahimmillaan joustavammasta osapuolesta muotoutuu kynnysmatto ja besserwisseristä kyykyttäjä.

Pidän yleisesti ottaen muutenkin kyseenalaisena sitä, että aikuisten välisissä ystävyys- ja parisuhteissa pitäisi olla tarkoituksena "oppia" jotain. Normaaleissa ihmissuhteissa sitä oppimista tapahtuu ikään kuin itsestään siinä sivussa ilman, että se olisi kummallekaan mikään tavoite. Tämmöinen "oppimisen" painottaminen voi myös saada ihmise

Jep. Mut minulle tuosta toisesta ei tullut kyllä dominoivaa bessewisseriä mieleen, vaan ennemminkin hössö besserwisser, eli vaaraton hupsu. Ärsyttävää toki, mut ei sen vaarallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee parista ap: viimeisestä kommentista tunne, että kokee olevansa tuota kaveriaan parempi ja siksi ärsyyntyy kommenteista/neuvoista. Eli ehkä ap:n kannattaisi työstää tuota omaa ylemmyydentunnettaan ja opetella kunnioittamaan kaveriaan enemmän, niin voisi olla helpompi ottaa neuvojakin vastaam sitten, kun kokee toisen vertaisenaan. Ja jos ei siihen kykene, vaan on aina jotenkin muiden yläpuolella, niin sitten on kyllä hankalaa löytää läheisiä ihmissuhteita. -sivusta

Tämä vivahde tuli minullekin mieleen. Että ap ajattelee mielessään olevansa terveellisempi ja fiksumpi kuin ylipainoinen kaverinsa, mutta kokee olevansa parempi ihminen siinäkin, kun suvaitsee tätä nuorempaa tuttavaa silti.

Nyt kuitenkin kun tämä pullukka ihminen ei suostukaan olemaan hiljaa alamainen vaan uskaltaa jopa neuvoa pyytämättä, ap:n ärsytys herää. Ettäs kehtaakin antaa vinkkejä selkäkipuun, vaikka ei pysty itse edes laihduttamaan, joku roti, nyt meni törkeyden raja rikki!

Ja anteeksi jos tulkintani on väärä, tämä vain tuli mullekin fiilikseksi.

Minulla on myös ollut tuollaisia ns. kavereita varsinkin nuorena. Yksi sankari koki asiakseen kertoa, mitä minun pitäisi opiskella  - siis juuri näillä sanoilla ja oikein pöyristyi, kun teinkin omat valintani :D On eri asia keskustella reflektoiden kuin laukoa suoraan toiselle, mitä hänen pitäisi tehdä. Tuo vajaaälyisen opastaminen on yksi rajattomuuden muoto. 

Vierailija kirjoitti:

Hän ei halua olla ystäväsi, mutta kokee, että haet hyväksyntää ja apua, joten hän toimii kuin vapaaehtoistyöntekijä. Siis auttaa ja neuvoo ja opastaa, koska osoitat monin eri tavoin, että olet valinnoillasi ihan itse ajanut itsesi nurkkaan, vaikka syytät kohtaloa.

Ei tuo opettaja näe sinua ystävänä, hän näkee sinut avuttomana henkilönä, joka ei pärjää elämässä.

Tällaisista yleensä muovataan palvelijoita itselle. 

En tajua, miksi nämä edes haluavat olla kavereita sellaisen kanssa, jota pitää jatkuvasti olla alentavasti opastamassa ja holhoamassa. Minä en enää aikuisena yhtään jaksa kaveerata sellaisten kanssa, joiden kanssa en koe olevani niin sanotusti samalla tasolla. Tasolla en tarkoita mitään tiettyä koulutusta, asemaa työelämässä tai ikää, vaan enemmän sellaista samalla aaltopituudella olemista, että ei ole jatkuvasti sellainen olo, kuin vähän vajakin kanssa kommunikoisi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee parista ap: viimeisestä kommentista tunne, että kokee olevansa tuota kaveriaan parempi ja siksi ärsyyntyy kommenteista/neuvoista. Eli ehkä ap:n kannattaisi työstää tuota omaa ylemmyydentunnettaan ja opetella kunnioittamaan kaveriaan enemmän, niin voisi olla helpompi ottaa neuvojakin vastaam sitten, kun kokee toisen vertaisenaan. Ja jos ei siihen kykene, vaan on aina jotenkin muiden yläpuolella, niin sitten on kyllä hankalaa löytää läheisiä ihmissuhteita. -sivusta

Tulkitsit väärin. Tietysti toisia ihmisiä saa neuvoa - mutta jos ei ole itse valmis ottamaan vastaan neuvoja (päinvastoin, jopa vähätellään toista osapuolta) niin silloin ei ole kyse tasa-arvoisesta ystävyyssuhteesta. Minä en ollut tässä tapauksessa edes neuvomassa, vaan ainoastaan jaoin kokemuksiani ja tulin niissä vähätellyksi. Jos tuo esiin omat kokemukset ja/tai asiantuntemuksen ja toinen ei ota onkeensa, koen ettei silloin kannata jatkaa vänkäämistä. Siitä ei ole mitään apua.

Kuten jo aikaisemmin olen todennut, en ärsyyntynyt hänen kommenteistaan. Harmistuin siitä ettei kohtaamisesta tullut ystävyyssuhdetta, vaikka siihen oli paljon aineksia ja ihmettelin aihepiiriä yleisesti. Minun viestejä saa ylitulkita aika paljon (ja ohittaa osan), että saisi ylemmyydentuntoisen ja epäkunnioittavan kuvan - ja niin vaikuttaa ajattelevan moni muukin tykkäysten perusteella. Meillä suomalaisilla on paljon haavoja näillä alueilla, joten ymmärrän, mutta samalla kehottaisin varovaisuuteen. Kaikille sattuu virhearviointeja, mutta en lähtisi syyttelemään tuosta vaan ketään ylemmyydentuntoiseksi ja epäkunnioittavaksi - sellaisen syyttely on juuri edellä mainittuja asioita. Ja silloin on tosiaan hankala löytää läheisiä ihmissuhteita aivan kuten kirjoitit. Varovaisuutta ja itsereflektointia sinne siis.

ap

(Tekee mieli lisätä vielä tähän kommenttiin; tänä nainen oli tosiaan minua ainakin viisi vuotta nuorempi, ahdistunut , stressaantunut, vähemmän opiskellut, huonompi kielitaito ja asuu edelleen vanhemmillaan, mikä on yleistä tässä maassa, enkä silti kokenut häntä yhtään huonommaksi tai alempiarvoiseksi. Minulla ei ole tapana suhtautua keneenkään niin, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut. Päinvastoin olin hyvin kiinnostunut hänen asiantuntemuksestaan ja elämänkokemuksistaan. Ainakin asiantuntemuksen osalta hänelle oli tietyiltä alueilta hieman enemmän kokemusta mistä minulla on vain pinnallista yleistietoa. Toivottavasti tämä helpotti sinua ja huomaat ettei kovin äkkiä kannata alkaa missään ketään tuomitsemaan omien vääristyneiden linssien takaa - ei vaikka sen laittaisi tunteen piikkiin. Tunteet on erityisesti keskustelupalstoilla sellainen alue, joiden perusteeella mennään hyvin äkkiä aivan väärille urille.)