Kaverisuhde jossa toinen ottaa opettajan roolin

Harvoin tapaa samanhenkisiä ja muuten tosi fiksunoloisia ihmisiä aikuisiällä, joten harmittaa kun se ei toimi tällaisen takia.

ap

Kuulostaa tosi ikävältä ja ei tosiaan ole ystävän rooli opettaa tai sivistää toista.

Luulen että kyseessä on ihmistyyppi joka kokee tehtäväkseen auttaa toista noin ja jotenkin luulee olevansa yläpuolella vaikka ei välttämättä tarkoita pahaa. 

 

yhdellä ystävälläni, myös opettaja, on vähän lievempänä tämä tapa ja se ärsyttää kyllä. Ehkä jotenkin ammatti-identiteetti niin vahvana että jäänyt päälle. En tiedä huomaako edes itse.

Minulla oli jossakin määrin sama kokemus, tosin yläasteella alkaneesta ystävyydestä! Hyvät luokkakaverini kaksostytöt ottivat asiakseen sivistää minua, maaseudulla asuvaa ressukkaa. En ollut pätkääkään kiinnostunut tyypillisistä teinien asioista, muodista, seurustelusta tai älyttömistä internet-vitseistä, ja jostakin syystä tämä oli kavereilleni ongelma. Minulle näytettiin minuuttitolkulla videoita Youtubesta saatekommentteineen: "Yleensä kaikki meidän ikäiset tietää nää jutut." Asia selvä, mutta minua ei kiinnostanut otan kyllä selvää siitä, minkä tarpeelliseksi koen. Lähinnä tuo vain huvitti minua, koska muuten ystäväni olivat hyviä tyyppejä, joiden seurassa viihdyin. Pedagoginen ote oli kyllä outo.

Tunnollinen sivistystyö taisi tuottaa tulosta, koska olen sittemmin väitellyt tohtoriksi en tosin mistään heidän oppeihinsa liittyvästä. 

Vierailija kirjoitti:

Harvoin tapaa samanhenkisiä ja muuten tosi fiksunoloisia ihmisiä aikuisiällä, joten harmittaa kun se ei toimi tällaisen takia.

ap

Ei tuo ihan hirveä fiksulta vaikuta ja sosiaaliset taidot ainakin on olemattomat.

Huono Provo😅

Vierailija kirjoitti:

Harvoin tapaa samanhenkisiä ja muuten tosi fiksunoloisia ihmisiä aikuisiällä, joten harmittaa kun se ei toimi tällaisen takia.

ap

Mitä jos se onkin narsisti, joka vain teeskentelee olevansa samanhenkinen? Narsistit saa toisen koukkuun peilaamalla kohdettaan, kävi joskus itsellenikin se ns. bromanssissa (oltiin yhtäkkiä ihan paita & perse kaverit).

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli jossakin määrin sama kokemus, tosin yläasteella alkaneesta ystävyydestä! Hyvät luokkakaverini kaksostytöt ottivat asiakseen sivistää minua, maaseudulla asuvaa ressukkaa. En ollut pätkääkään kiinnostunut tyypillisistä teinien asioista, muodista, seurustelusta tai älyttömistä internet-vitseistä, ja jostakin syystä tämä oli kavereilleni ongelma. Minulle näytettiin minuuttitolkulla videoita Youtubesta saatekommentteineen: "Yleensä kaikki meidän ikäiset tietää nää jutut." Asia selvä, mutta minua ei kiinnostanut otan kyllä selvää siitä, minkä tarpeelliseksi koen. Lähinnä tuo vain huvitti minua, koska muuten ystäväni olivat hyviä tyyppejä, joiden seurassa viihdyin. Pedagoginen ote oli kyllä outo.

 

Tunnollinen sivistystyö taisi tuottaa tulosta, koska olen sittemmin väitellyt tohtoriksi en tosin mistään heidän oppeihinsa liittyvästä. 

Mikähän tässä ärsytti niin, että täytyi alapeukuttaa? Minua ärsyttää lähinnä se, että palsta ei näköjään hyväksy käyttämiäni ajatusviivoja, joten luettavuus ja oikeinkirjoitus kärsivät.

Tiedän ihmistyypin, ei minua ole koskaan haitannut tuo. Yleensä olen muutenkin tiennyt kyseisten ihmisten olevan fiksuja joten mielelläni olen kuunnellut heidän näkemyksiään. Tämä ei ehkä ole ihan sama asia mutta tiedän myös ihmisiä, jotka alkavat opettamaan muita omiin kiinnostuksen kohteisiinsa liittyen. Minusta he ovat yleensä sympaattisia.

Tunnistan tuon. Minua on tuosta kritisoitu. Kohdallani se juontaa ehkä parista asiasta. Olen luonteeltani pohdiskeleva, ja yritän ymmärtää asioiden perusteet. En oikein tyydy siihen, että asiat vaan ovat niin tai noin, jollen ymmärrä perusteita. Silloin tulee ehkä joskus ajateltua ääneen, ilman tarkoitusta olla ylimielinen.

Toisekseen kun ystävä kertoo vaikka itseään koskevasta arjen ongelmasta, niin alitajuisesti vahingossa tulee vastattua ratkaisukeskeisesti: "Oletko yrittänyt sitä, tai tuota..." miehethän herkästi ovat ratkaisukeskeisiä. Mutta se, että kuuntelee vain, eikä kommentoi mitään, tuntuu jotenkin typerältä ja toisen ongelmaa kohtaan välinpitämättömältä, vaikka juuri se hiljaa kuuntelu ja ettei sano yhtään mitään, olisi se oikea ja toivottu reaktio.

Itse en ota itseeni moista, hyvä että edes joku mentoroi välillä silloin kun oma innostus on 0.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuon. Minua on tuosta kritisoitu. Kohdallani se juontaa ehkä parista asiasta. Olen luonteeltani pohdiskeleva, ja yritän ymmärtää asioiden perusteet. En oikein tyydy siihen, että asiat vaan ovat niin tai noin, jollen ymmärrä perusteita. Silloin tulee ehkä joskus ajateltua ääneen, ilman tarkoitusta olla ylimielinen.

Toisekseen kun ystävä kertoo vaikka itseään koskevasta arjen ongelmasta, niin alitajuisesti vahingossa tulee vastattua ratkaisukeskeisesti: "Oletko yrittänyt sitä, tai tuota..." miehethän herkästi ovat ratkaisukeskeisiä. Mutta se, että kuuntelee vain, eikä kommentoi mitään, tuntuu jotenkin typerältä ja toisen ongelmaa kohtaan välinpitämättömältä, vaikka juuri se hiljaa kuuntelu ja ettei sano yhtään mitään, olisi se oikea ja toivottu reaktio.

Ratkaisukeskeinenkin voi olla monella eri tavalla eikä minusta ole paha tuollainen "oletko yrittänyt x ja y?" tai "oot varmaan jo kokeillut x ja y?". Ihan eri asia on taas antaa (pyytämättä) neuvonsa muodossa "sun pitää tehdä x ja y", "älä vaan tee asiaa x ja y" tai "sun ei sit kannata tehdä x ja y".

Jälkimmäinen tapa saa vastaanottajalle sellaisen tunteen, että neuvoja pitää häntä vähän tyhmänä ja holhottavana.

Vierailija kirjoitti:

Harvoin tapaa samanhenkisiä ja muuten tosi fiksunoloisia ihmisiä aikuisiällä, joten harmittaa kun se ei toimi tällaisen takia.

ap

Ei hän kovin samanhenkiseltä vaikuta, jos sinun elämänvalintasi ovat sinulle ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvoin tapaa samanhenkisiä ja muuten tosi fiksunoloisia ihmisiä aikuisiällä, joten harmittaa kun se ei toimi tällaisen takia.

ap

Ei hän kovin samanhenkiseltä vaikuta, jos sinun elämänvalintasi ovat sinulle ongelma.

Sori. Siis sinun elämänvalintasi ovat hänelle ongelma.

Voit sanoa että jättää opettajaroolin töihinsä. Jos siitä loukkaantuu niin et menetä paljoa.

Jotkut ihmiset eivät tunnista sellaista itseironista (tai siis sellaista että nauraa itselleen ja huumoria repiäkseen vähän liioittelee omia hölmöilyjään) huumoria vaan luulevat, että sellaista viljelevä ihminen oikeasti pitää itseään tyhmänä ja tarvitsee ohjausta. Itse parikymppisenä päädyin ensimmäistä kertaa sellaiseen porukkaan, jossa tuollainen oli suosittua ja ensimmäiset viikot tosiaan luulin olevani toistaitoisten ressukoiden keskellä. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät tunnista sellaista itseironista (tai siis sellaista että nauraa itselleen ja huumoria repiäkseen vähän liioittelee omia hölmöilyjään) huumoria vaan luulevat, että sellaista viljelevä ihminen oikeasti pitää itseään tyhmänä ja tarvitsee ohjausta. Itse parikymppisenä päädyin ensimmäistä kertaa sellaiseen porukkaan, jossa tuollainen oli suosittua ja ensimmäiset viikot tosiaan luulin olevani toistaitoisten ressukoiden keskellä. 

Minulla on tapana repiä itsestäni ja virheistäni huumoria. Hämmästyn aina, kun useimmat ihmiset ottavat tämän tosissaan ja alkavat joko lohduttaa tai neuvoa. Herttaista, mutta tarpeetonta. 

Mielestäni ärsyttävimpiä ovat ihmiset, jotka rupeavat ratkomaan ongelmia, joita sinulla ei edes ole. 

Olet täysin tyytyväinen elämääsi, vaikka se ei täydellistä olekaan, ja joku hyvää tarkoittava lähimmäinen ahdistelee sinua loputtomilla neuvoilla, joita et tarvitse. 

Tuollainen ystävä oli, häippäisin. En ole mikään holhottava tapaus, vaikka omanlaistani elämää elänkin. Ystävien pitää olla tasaveroiset.

Minulla on ystävissäni pari opettajaa ja lisäksi työssäni olen heidän kanssaan jatkuvasti tekemisissä. Tämä on monella vähän sellainen ammattitauti, muiden opastus ja ohjeistaminen. Sekä hyvässä että pahassa😉

Tunnistan. Suhtaudun itseeni ironisesti ja minulla on sinänsä mukava ystävä, joka on opettaja, mutta ei ymmärrä sarkasmia. 

Hän totesi minulle että "ei kannata esittää kuinka tyhmä on" ja kertoo asioista joita minun kannattaa tehdä. Olen aivan mainiosti pärjännyt alallani, eipä silti. 

Tuollainen toisten yläpuolelle asettuminen on rasittavaa.