Lääkärikunnan naisistuminen on aiheuttanut uudenlaisen ongelman: lääkärit tekevät osa-aikatyötä yhä enemmän
"LÄÄKÄRIEN osa-aikainen työskentely on yleistynyt 2000-luvulta alkaen voimakkaasti. Lääkäri 2023 -kyselytutkimuksen mukaan vuosina 2012-2021 valmistuneista lääkäreistä 30 prosenttia työskenteli päätoimessaan osa-aikaisesti, kun viisi vuotta aiemmin vastaava osuus oli 18 prosenttia.
... osa-aikatyön syyksi 60 prosenttia vastaajista mainitsi työkuormituksen keventämisen, 53 prosenttia vapaa-ajan arvostamisen ja 52 prosenttia työn ja perheen yhteensovittamisen"
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Olen yliopistosairaalassa työskentelevä nuori erikoislääkäri. Olen perheetön nainen ja teen osa-aikaista työtä, mikä on meidän erikoisalalla erittäin yleistä erikoislääkäreiden keskuudessa. Työ on niin raskasta erityisesti aikataulun puolesta, että yhdessä työpäivässä työtä on enemmän kuin kohtuudella siinä yhdessä päivässä tekisi, joten on mielestäni ihan loogista tehdä osa-aikaista. Pitäisi näillä näkymin kuitenkin lähemmäs 70-vuotiaaksi työelämässä kestää, ja viiden päivän työviikolla en pitäisi sitä mahdollisena. Parempi osa-aikaisena kuin sairaslomalla. Ja myös lääkäreillä on vain yksi elämä ja itseään saa syyttää, jos sen käyttää kokonaan työntekoon. Erikoistumisvaiheessa muuta vaihtoehtoa ei ole, mutta sen jälkeen saa itse valita. Osa-aikaista tehdään myös muista kuin perhe-, jaksamis- tai mukavuussyistä, esim. tehdään privaattivastaanottoa tai tutkimusta. Itse valitsin osa-aikuisuuden muutaman em. syyn vuoksi. Ja niille jotka ei tienneet, sairaalalääkärin palkka ei ole mikään hyvä, ei vaikka olisi mikä kirurgi. Ihmisiltä kuulee välillä kummallisia olettamuksia, että kirurgi tienaisi enemmän kuin muut. Ei ainakaan julkisella. Tk:n kandikin tienaa helposti huomattavasti paremmin, voin kokemuksella sanoa!
6000e peruspalkka ei ole huima? Mitä ihmettä oikein höpötät.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että he tekevät tuon päätöksen, 4 työpäivän palkka riittää mainiosti. Yhteiskunnan kannalta sen sijaan huono juttu, kun lääkäreistä on kova pula.
Verotus vaikuttaa. Mitä järkeä raataa, kun 60% menee kuitenkin loisten elättämiseen? Mielummin tekee vähemmän töitä ja lomailee. Ihan sama mitä vassarit sanovat, verotuksella on vahvasti motivoiva ja ohjaava vaikutus. Kateus ei kannata.

Yksikään ei maininnut syyksi verotusta.
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaanpa omalta osaltani.