Lääkärikunnan naisistuminen on aiheuttanut uudenlaisen ongelman: lääkärit tekevät osa-aikatyötä yhä enemmän
"LÄÄKÄRIEN osa-aikainen työskentely on yleistynyt 2000-luvulta alkaen voimakkaasti. Lääkäri 2023 -kyselytutkimuksen mukaan vuosina 2012-2021 valmistuneista lääkäreistä 30 prosenttia työskenteli päätoimessaan osa-aikaisesti, kun viisi vuotta aiemmin vastaava osuus oli 18 prosenttia.
... osa-aikatyön syyksi 60 prosenttia vastaajista mainitsi työkuormituksen keventämisen, 53 prosenttia vapaa-ajan arvostamisen ja 52 prosenttia työn ja perheen yhteensovittamisen"
Kommentit (124)
Höp. Naispuolinen sukulaiseni teki väitöskirjan silloin kun lapsensa olivat pieniä, mies oli monta vuotta hoitovapaalla. Nyt kun lapset ovat aikuisia, tämä naislääkäri raataa täyttä työviikkoa lastensairaalassa, päivystää viikonloput ja tekee iltaisin keikkaa yksityisellä lääkäriasemalla. Ei varmasti olisi taloudellista pakkoa, mutta työ on tärkeää ja häntä tarvitaan.
Parempi vaan hyväksyä se, että terveydenhuolto rapautuu. Yhtään enempää ei pidä haaskata rahaa lääkärien koulutukseen kuin nyt, kun se ei kuitenkaan mitenkään auta terveydenhuollon kriisissä. Pitää priorisoida hoitoja, kaikkia vaivoja ja kaikkia ihmisiä ei voida enää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkkoja laskettava esim. 1500 euroa kuukaudessa, niin se kannustaa tekemään töitä viisi pv./viikko.
Ja yhtäkkiä ei ole lääkäreitä kun opiskelu ei kannata ja ulkomailla on kovemmat palkat. Nerokasta, rakas watson, nerokasta!
Kyllä tänne lääkäreitä aina riittää, aivan samalla tavalla kuin insinöörejäkin, vaikka esim. saksassa heillä paljon kovemmat palkat kuin Suomessa. Suomeen riittää myös sairaanhoitajia vaikka naapurimaissa kovemmat palkat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Lääkäreiden palkka on liian korkea ja lääkäreitä koulutetaan liian vähän. Alennetaan lääkäreiden palkkaa ja koulutetaan lääkäreitä enemmän. Tällä hetkellä tuollainen muutaman päivän työt kiinnostavat, koska sillä saa koko kuun palkan tehtyä niin, että voi elää vapaasti. Kun palkka alenee ja työpaikoista alkaa olla kilpailua, niin sitten alkavat taas kiinnostamaan työt.
Niin, onhan se nyt perkele väärin, kun vuosia kestävällä koulutuksella ja työn vastuullisuudella saa parempaa palkkaa ja voi ottaa hieman iisimmin, kuin suurtalouskokki tai automekaanikko... Yhtään em. töitä vähättelemättä.
Aivan kuin lääkärit olisi ainoita, jotka käyvät vuosikausia kouluja. Lääkärit vain ovat ainoa ryhmä joille tänä päivänä val
Ihan tiedoksesi: kuka tahansa voi hakea työpaikkaa jossa mahdollisuus vajaaseen työviikkoon. Vapaa maailma. Siitä vaan. Jos olet opiskellut kymmenen vuotta niin takuulla sulla on niin iso palkka että voit tehdä samoin kuin nämä lääkärit.
Jos et opiskellut niin ei ehkä ole. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Mitä järkeä näillä veroprosenteilla tehdä täyttä aikaa saati ylitöitä ja antaa ne suoraan verotulona valtiolle? Mikä vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkkoja laskettava esim. 1500 euroa kuukaudessa, niin se kannustaa tekemään töitä viisi pv./viikko.
Ja yhtäkkiä ei ole lääkäreitä kun opiskelu ei kannata ja ulkomailla on kovemmat palkat. Nerokasta, rakas watson, nerokasta!
Kyllä tänne lääkäreitä aina riittää, aivan samalla tavalla kuin insinöörejäkin, vaikka esim. saksassa heillä paljon kovemmat palkat kuin Suomessa. Suomeen riittää myös sairaanhoitajia vaikka naapurimaissa kovemmat palkat.
Suomessahan siis on lääkäripula ja sairaanhoitajapula. Koko ajan haalitaan ulkomailta eikä silti saada virkoja täyteen.
Vierailija kirjoitti:
"Aivan kuin lääkärit olisi ainoita, jotka käyvät vuosikausia kouluja. Lääkärit vain ovat ainoa ryhmä joille tänä päivänä valtio takaa mahdollisuuden tuollaiseen lepsuiluun. "
Harva koulutus kestää kuutta vuotta. Kirurgiksi taitaa mennä 12 vuotta.Siitä vaan opiskelemaan, jos se kerran niin helppoa ja ylipalkattua on.
Eihän kirurgit mitään 12 vuotta koulussa ole, vaikka se numeroina niin kauan se erikoistuminen saattaakin kestää.
Ja kyllä niitä opiskelijoita löytyisi paljon enemmän, jos liitto ei kuristaisi niitä opiskelupaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriksi valmistuva perinteisesti porsii max. 1v valmistumisesta ja jää lisääntymislomalle. Sama kaava toistuu lähes muuttumattomana. Ihminen on kone.
Tämä.
Ylipäätänsä "ongelma" on se että ensin opiskellaan vuosia ja sitten kun saa sen työpaikan niin sitten aletaan lisääntymään. Sitten ikää on se noin 30 vuotta kun jäädään taas töistä pois lomien takia.
Työura ja työnteko alkaa vasta siinä 35-40 vuotiaana.
Tämä johtaa siihen että töitä tehdään entistä vähemmän ja eläkeläisten määrä muutenkin kasvaa ja työläisten määrä vähenee.
Ennen vanhaa töihin mentii siinä 20 vuotiaana ja lapset tehtiin 20-25 vuotiaana.
Milloin tuo "ennen vanhaan" on ollut?
Sukulaiseni on psykiatri ja hän hoitaa päivässä kolme potilasta. Työaika on 7 tuntia päivässä. Onko tehokasta verovarojen käyttöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aivan kuin lääkärit olisi ainoita, jotka käyvät vuosikausia kouluja. Lääkärit vain ovat ainoa ryhmä joille tänä päivänä valtio takaa mahdollisuuden tuollaiseen lepsuiluun. "
Harva koulutus kestää kuutta vuotta. Kirurgiksi taitaa mennä 12 vuotta.Siitä vaan opiskelemaan, jos se kerran niin helppoa ja ylipalkattua on.
Eihän kirurgit mitään 12 vuotta koulussa ole, vaikka se numeroina niin kauan se erikoistuminen saattaakin kestää.
Ja kyllä niitä opiskelijoita löytyisi paljon enemmän, jos liitto ei kuristaisi niitä opiskelupaikkoja.
Niin? Pitääkö amisten koulutuksista laskea pois työssäoppimiset, kun "ne eivät ole kouluissa istumista".
Vierailija kirjoitti:
Jos aletaan laskemaan lääkärien palkkoja niin vähemmän ihmisiä haluaa lääkäreiksi. Lääkäripula on jo nyt. Ne vähät lääkärit voivat myös häipyä koulutuksineen ulkomaille paremmille palkoille. Ja ei kukaan opiskele 6-8 vuotta että saa vain peruspalkkaa.
Me tarvitsemme vanhenevassa yhteiskunnassa lisää lääkäreitä. Palkkoja pitänee tulevaisuudessa nostaa että saamme pidettyä itse koulutetut ja vielä ulkomailta lisää.
Jos harmittaa niin kouluttautukaa itse lääkäriksi. Tai neuvokaa lapset alalle. Ei takuulla työt lopu.
Tämä on lääkäreiden propagandaa.
Palkkojen vähentäminen ja lääkäriksi koulutettavien opiskelijoiden tuplaaminen ei vähentäisi lääkäreitä Suomessa.
Se tarkoittaisi vain, että pelkästään rahan perässä lääkärinä olevat katoaisivat ja tilalle tulisivat ne, jotka haluavat tehdä sitä lääkärin työtä.
Sitäpaitsi lääkärin työ on fyysisesti suht. helppoa, palkka ja työpaikka ovat turvattuja.
Sinne olisi siis aina haluavia opiskelijoita.
Tällä hetkellä monet opiskelijat jotka nimenomaan haluavat lääkäriksi koska aihe kiinnostaa eivät pääse, koska eliittien lapset menevät edellä, joilla varaa kallisiin lääkärikursseihin.
Myös mieslääkärit tekevät osa-aikaa. AP:lta puuttuu looginen ajattelukyky.
Vierailija kirjoitti: Lääkäreiden palkka on liian korkea ja lääkäreitä koulutetaan liian vähän. Alennetaan lääkäreiden palkkaa ja koulutetaan lääkäreitä enemmän. Tällä hetkellä tuollainen muutaman päivän työt kiinnostavat, koska sillä saa koko kuun palkan tehtyä niin, että voi elää vapaasti. Kun palkka alenee ja työpaikoista alkaa olla kilpailua, niin sitten alkavat taas kiinnostamaan työt.
Lääkäreiden palkan alentaminen tuskin tulee onnistumaan sillä pitää työehtosopimusta noudattaa. Lääkäriliitto voi aina tarvittaessa lakkoon ja kärsivällisyyttä riittää kuten muistetaan kuten muistetaan vuoden 2001 lakosta. Onko 5000 euroa kuukaudessa erikoislääkärin palkaksi liian paljon kysyn vaan.
Lääkärikoulutusta on lisätty aika monta kertaa viime vuosikymmenten aikana. Aloitin opinnot vuonna 1996 ja silloin sisäänotto oli 361. Tänä syksynä opinnot aloitti 826 uutta opiskelijaa. Koulutuspaikkoja on tullut lisää 465 opiskelupaikkaa eli koulutusmääriä on yli kaksinkertaistettu. Ks. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010515686.html.
Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan kun kotimaisen koulutuksen lisäksi maahan on tullut ulkomaalaisia lääkäreitä paljon ja suomalaisia kouluttautuu lääkäreiksi arviolta tiedekunnan verran eli lähes tuhat ulkomailla.
Suomalaisuus pähkinänkuoressa:
wööö toi tienaa enemmän kuin minä, vaikka työskentelee kolme päivää viikossa!! Palkat alas!!!
t: koulut ei koskaan kiinnostaneet
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni on psykiatri ja hän hoitaa päivässä kolme potilasta. Työaika on 7 tuntia päivässä. Onko tehokasta verovarojen käyttöä?
Montako potilasta sinun mielestäsi olisi riittävästi? Olettaen että ymmärrät työn sisällön ja siihen liittyvät oheistyöt.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisuus pähkinänkuoressa:
wööö toi tienaa enemmän kuin minä, vaikka työskentelee kolme päivää viikossa!! Palkat alas!!!t: koulut ei koskaan kiinnostaneet
Kyllä lääkäreiden palkat ovat liian korkealla, jos Suomessa on vuosittaiset menot niin korkealla, että jatkuvasti miljardeja joudutaan ottamaan velkaa. Ja suurimmat menot ovat nimenomaan nuo terveydenhuollon menot, mihin kuuluvat ne lääkäreiden palkat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä näillä veroprosenteilla tehdä täyttä aikaa saati ylitöitä ja antaa ne suoraan verotulona valtiolle? Mikä vitsi.
Marginaaliveroprosentti on 62 mikä tarkoittaa että vaikka 100 euron ylimääräisestä työstä verottaja vie 62 euroa ja itselle jää 32 euroa. En viitsi tehdä mitään ylimääräistä tästä syystä.
Aikoinaan 1970-luvulla oli vielä huonommin kun marginaaliprosentti huiteli korkeimmillaan 90 prosentin tuntumassa. Yrittäjillä oli myös hankalaa ja kirjailija Astrid Lindgren ihmetteli kun hänen marginaaliprosenttinsa oli 102. Hän kirjoitti asiasta sadun iltapäivälehteen ja kohu oli valmis.
Vierailija kirjoitti:
Höp. Naispuolinen sukulaiseni teki väitöskirjan silloin kun lapsensa olivat pieniä, mies oli monta vuotta hoitovapaalla. Nyt kun lapset ovat aikuisia, tämä naislääkäri raataa täyttä työviikkoa lastensairaalassa, päivystää viikonloput ja tekee iltaisin keikkaa yksityisellä lääkäriasemalla. Ei varmasti olisi taloudellista pakkoa, mutta työ on tärkeää ja häntä tarvitaan.
Elättääkö vieläkin ukkoaan?
Joutais jo lompakkoloinen töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisuus pähkinänkuoressa:
wööö toi tienaa enemmän kuin minä, vaikka työskentelee kolme päivää viikossa!! Palkat alas!!!t: koulut ei koskaan kiinnostaneet
Kyllä lääkäreiden palkat ovat liian korkealla, jos Suomessa on vuosittaiset menot niin korkealla, että jatkuvasti miljardeja joudutaan ottamaan velkaa. Ja suurimmat menot ovat nimenomaan nuo terveydenhuollon menot, mihin kuuluvat ne lääkäreiden palkat.
Kuka haluaa käydä kuuden vuoden koulut, jos palkkiona on sama palkkataso, kuin jollain yötöitä tekevällä, rivibonuksia nauttivalla äänikeräilijällä, johon pääsee ns. kadulta.
"Aivan kuin lääkärit olisi ainoita, jotka käyvät vuosikausia kouluja. Lääkärit vain ovat ainoa ryhmä joille tänä päivänä valtio takaa mahdollisuuden tuollaiseen lepsuiluun. "
Harva koulutus kestää kuutta vuotta. Kirurgiksi taitaa mennä 12 vuotta.
Siitä vaan opiskelemaan, jos se kerran niin helppoa ja ylipalkattua on.