Perintörahat pankissa jo viidettä kuukautta!
Onko muilla mennyt näin kauan? Onko kokemuksia? Kaikki on valmiiksi tehty. Pankissa sanottiin kysyttäessä, että perunkirja on jonossa. On ruuhkaa.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni 14 kk. Selkeä, pieni kuolinpesä, ei lainkaan lainaa, omaisuutena asunto-osake, tilillä rahaa noin 4000 e ja osakkeissa saman verran.
Pankki jarrutti kaikkea koko ajan. Tarvittiin virkatodistus kuolinpesään kuulumattomalta puolisoltani (emme ole naimisissa) enkä vieläkään ymmärrä, että miksi tuo piti erikseen todistaa. Tarvittiin todistuksia siitä, että vastikkeet oli maksettu. Tarvittiin todistus siitä, että osake ei ole lainan vakuutena missään ja pankki vaati osakekirjoja itselleen, kunnes jako tehty. Ei annettu, pankille ei kuulu pesän valvonta. Vainajan virkatodistus vanheni tuona aikana, kaikki pysähtyi, kunnes saatiin uusi. Lopulta tehtiin pankkia varten valepesänjako eli kaikki siskolleni, jotta hän sai edes jotain ulos pankista, mutta pörssiosakkeita ei suostuttu antamaan, pankki halusi pitää ne, toki siirsi siskon nimiin. Ne olisivat olleet vakuutena siltä varalta, että siskoni tarvitsee lainaa.
Siis ihan mahdoton hullunmylly, jonka päätteeksi pankin kiinteistövälittäjä ilmoitti, että asuntoa ei saa laittaa myyntiin muiden kuin heidän toimiston kautta, koska he tuntevat tapauksen.
No nyt kuulostaa oikealta, en usko hetkeäkään näitä "viikoissa" väittämiä. Meillä meni melko tasan vuosi kuolemasta, vaikka kaikki hoidettiin viivyttelemättä ja käytettiin ulkopuolisen lakimiehen palveluja. Pankki ei suostunut omilla lakimiehillään hoitamaan, koska vainajalla oli myös sijoitusvakuutus. Mitä ihmettä?
Muuten oli sinänsä todella simppeli kuolinpesä, ainoa kiinteä omaisuus oli yksi lähes arvoton ajoneuvo ja aseita. Lisäksi rahaa tileillä ja sijoitusvakuutus. Sitä ihan turhaa selvitysten ja lippulappusten määrää, ettei vaan pääse hyötymään veroitta mm. tuosta 50 euron arvoisesta ajoneuvosta. Perintöveroa meni yhteensä kuitenkin 6-numeroinen summa, että hohhoijaa. Puhumattakaan paljonko muita veroja kaikki osapuolet elämänsä aikana ovat maksaneet. Mutta hyvähän tunnollisia on kytätä viimeiseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintörahat pankissa jo kohta toista vuotta. Perukirja on toimitettu ja perinnönjako tehty. OP ei suostu siirtämään rahoja koska vainaja oli omistaja-asiakas ja heillä on 2 vuotta se aika että pystyvät maksamaan muutaman satasen osuusmaksun tilille. Sen takia kaikki pantteessa.
Kyllähän ne muut varat voi jakaa ennen sen osuusmaksun palautusta, johon tosiaan menee aikaa, kun välisdä pitää olla yksi kokonainen pankin tilikausi.
Meillä äitimme tilillä olevat rahat saatiin siirrettyä minun ja veljeni tileille pari kolme kuukautta sen jälkeen, kun perunkirjoitus oli tehty. Isältäni vaadittiin tätä varten sukuselvitystä, jonka saamisessa meni aikaa. OP:n osuusmaksu on yhä äitini suljetulla tilillä ja se palautetaan muistaakseni kaksi vuotta perunkirjoituksesta/äitini kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei he perukirjaa tarvitse vaan jakokirjan ja valtakirjan yhdelle osakkaalle, joka kävelee pankkiin niiden kanssa ja jakaa rahat. Näin toimittiin meillä.
Meillä taas meni niin, että pankki vapautti rahat jaettavaksi vasta sitten, kun siellä oli perukirjat tutkittu ja tarkastettu. Luulin, että näin toimitaan kaikissa pankeissa.
Perunkirja tietenkin ja tarvittaessa jakokirjat, pesä pitää jakaa ensin ennenkuin rahat ja varat siirtyy.
Meillä pankki halusi ainostaan perukirjan, jakokirja meni vasta myöhemmin "täydennysperukirjana" verottajalle, kun mm. perikunnan auto oli myyty.
Vierailija kirjoitti:
Onpas outoa. Perukirja nimittäin menee hyväksyttäväksi verottajalle, ei pankkiin (pankille kopio perinnönjakokirjan mukana koska siinä on lista pesän osakkaista) . Perinnön voi jakaa heti vaikka Excelillä ja perillisten nimmarit ja tilinumerot siihen. Veropäätös tulee kun tulee.
Ei perintöä tietenkään voi jakaa heti. Talletuksia ei saa pankista ulos ilman perukirjaa ja sukuselvitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pankki voi pantata perintörahoja. Perukirjan mukaan perintö jaetaan ja pesänjakaja jakaa perinnön eikä pankki voi siihen sano mitään vaan rahat pitää siirtää heti. Niii me tehtiin eikä ollut mitään ongelmaa, Minä ja veljeni saatiin 40 % kumpikin isäni omaisuudesta ja äitimme sai 20%
Mikä pesänjakaja? Ei useimmissa kuolinpesissä ole pesänjakajaa.
Ja kyllä pankki nimenomaan tarkistaa perukirjasta ja siihen liittyvistä sukuselvityksistä (sukuselvityksiä ei tarvita, jos DVV on vahvistanut kuolinpesän osakasluettelon), ketkä ovat perillisiä. Tähän tarkistukseen voi mennä aikaa.
Perukirjassa luetteloidaan vaan vainajan omaisuus. Ei sitä, miten se jaetaan. Jako on erillisessä jakokirjassa, mutta sitä ei pankki tarvitse, eikä puutu millään lailla siihen miten rahat jaetaan. Riittää, että pankkiin toimittaa perukirjan ja valtakirjat kaikilta kuolinpesän osakkailta, valtuutettu voi sitten jakaa rahat. Ja kaikki voi hoitaa netissä. Tämä siis silloin, kun jaettavana on pelkkää rahaa tilillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni 14 kk. Selkeä, pieni kuolinpesä, ei lainkaan lainaa, omaisuutena asunto-osake, tilillä rahaa noin 4000 e ja osakkeissa saman verran.
Pankki jarrutti kaikkea koko ajan. Tarvittiin virkatodistus kuolinpesään kuulumattomalta puolisoltani (emme ole naimisissa) enkä vieläkään ymmärrä, että miksi tuo piti erikseen todistaa. Tarvittiin todistuksia siitä, että vastikkeet oli maksettu. Tarvittiin todistus siitä, että osake ei ole lainan vakuutena missään ja pankki vaati osakekirjoja itselleen, kunnes jako tehty. Ei annettu, pankille ei kuulu pesän valvonta. Vainajan virkatodistus vanheni tuona aikana, kaikki pysähtyi, kunnes saatiin uusi. Lopulta tehtiin pankkia varten valepesänjako eli kaikki siskolleni, jotta hän sai edes jotain ulos pankista, mutta pörssiosakkeita ei suostuttu antamaan, pankki halusi pitää ne, toki siirsi siskon nimiin. Ne olisivat olleet vakuutena siltä varalta, että siskoni tarvitsee lainaa.
Siis ihan mahdoton hullunmylly, jonka päätteeksi pankin kiinteistövälittäjä ilmoitti, että asuntoa ei saa laittaa myyntiin muiden kuin heidän toimiston kautta, koska he tuntevat tapauksen.
No nyt kuulostaa oikealta, en usko hetkeäkään näitä "viikoissa" väittämiä. Meillä meni melko tasan vuosi kuolemasta, vaikka kaikki hoidettiin viivyttelemättä ja käytettiin ulkopuolisen lakimiehen palveluja. Pankki ei suostunut omilla lakimiehillään hoitamaan, koska vainajalla oli myös sijoitusvakuutus. Mitä ihmettä?
Muuten oli sinänsä todella simppeli kuolinpesä, ainoa kiinteä omaisuus oli yksi lähes arvoton ajoneuvo ja aseita. Lisäksi rahaa tileillä ja sijoitusvakuutus. Sitä ihan turhaa selvitysten ja lippulappusten määrää, ettei vaan pääse hyötymään veroitta mm. tuosta 50 euron arvoisesta ajoneuvosta. Perintöveroa meni yhteensä kuitenkin 6-numeroinen summa, että hohhoijaa. Puhumattakaan paljonko muita veroja kaikki osapuolet elämänsä aikana ovat maksaneet. Mutta hyvähän tunnollisia on kytätä viimeiseen asti.
Meillä perittävä kuoli syyskuun puolivälissä. Perunkirjoitus pidettiin marraskuun loppupuolella. Jaoin vainajan rahat perillisten tileille 9.12. Kuolinpesän muilta osakkailta oli valtakirjat, mutta varsinaisen perinnönjakosopimuksen teimme vasta seuraavana kesänä.
Tämä oli kaikki pari vuotta sitten Nordeassa. Asiaa kyllä yksinkertaisti se, että jaettava omaisuus oli vain rahaa pankkitileillä.
Perikunta voi valtuuttaa valitsemansa henkilön hallinnoimaan perinnönjättäjän pankkitiliä. Siihen tarvitaan perukirja ja valtakirjat muilta kuolinpesän osakkailta. Perukirjan tarkistus kestää pankissa yleensä vähintään useita viikkoja. Kun se on tarkistettu niin pankki antaa valtuutetulle tilin käyttöoikeudet valtakirjan määrittelemässä laajuudessa. Sen jälkeen valtuutettu voi jakaa tilin varat joko osittain tai kokonaan mutta siitä pitää tehdä ositus- ja jakokirja, joka toimitetaan verottajalle.

Miksi ketään tarvitsee valtuuttaa hallinnoimaan perinnönjättäjän pankkitiliä? Me jaoimme tilin varat keskenämme, annettuamme ensin sukuselvityksen ja perukirjan pankille.

Se on kätevää silloin, jos kuolinpesälle on vielä tulossa tuloja (tyypillisesti ainakin veronpalautus) tai laskuja. Näin valtuutettu osakas voi huolehtia näistä helposti, vaikka perintö olisi jo muuten jaettu.
Petteri ja Riikka vei teidän rahat.