ADHD-lasten määrä romahtamassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Ei tarvitse olla mitään diagnoosia että pyykit unohtuu koneeseen tai tavarat hukkuvat

Tämä. Voi j***lauta tätä nykymenoa kun kaikki mokailu, unohtelu, stressi, motivoitumisongelmat tai vaikka vaikeus viedä asioita loppuun elämässä on heti jonkin kirjaindiagnoosin paikka! 

http://ibg.colorado.edu/cdrom2012/demoor/MultivariateCholesky/Papers/Ku…

 

Tuolla sanotaan, että ADHD-ihmisillä olisi keskimäärin 7-12 pistettä alhaisempi äo. Tosin tutkimus on vuodelta 2004, ja varmasti mitä enemmän diagnosoidaan, sitä enemmän myös tarttuu haaviin korkean älykkyysosamäärän ihmisiä.

Sehän on inhottavaa todeta, että asialle voisikin itse tehdä jotain. Helpompi ottaa lääke kuin todeta että kannattaisi laittaa rajat lapsen ja omaan kännykän käyttöön, puskea lapsi iltaisin nukkumaan ja huolehtia riittävästä liikunnasta ja ravinnosta. Lapsen kasvattaminen ja rajojen laittaminen on työlästä. 

Monissa perheissä on sellainen normaali asia kuin unirytmi ihan vinksallaan. Pienten lasten nukkumaanmenoaika ei ole klo 21.30, 22 tai 23, vaan klo 19.30 tai viimeistään 21.00. Lukekaa lastenkasvatusoppaita. Sitten ihmetellään, kun lapset väsyneitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin viidesosa lapsena ADHD-diagnoosin saaneista ei enää aikuisena täytä adhd-kriteereitä. Tämä havaittu Yhdysvalloissa isolla aineistolla.

Ja ennen kuin painatte alapeukkua, miettikää nyt vielä kerran että eikö tämä ole hyvä ja iloinen uutinen, että kyseessä ei välttämättä ole koko elämän jatkuva oireilu.

 

Yhdysvalloissa on ylidiagnosoitu muutenkin. Suomessa taas tyttöjen kohdalla toisin päin. 

Haluaisitko kertoa meille, mikä olisi sopiva määrä ikäluokasta diagnosoitavaksi? Itä-Suomessa poikien keskuudessa adhd:n lääkehoidossa lähestytään jo 20 prosenttia ikäluokasta. Pitäisikö tähän lukemaan päästä tyttöjenkin kohdalla, vai ehkä jopa korkeampaan?

Miksi minä olisin sopiva taho määrittelemään tuota? Miksi pitäisi olla joku tavoiteprosentti siihen kuinka moni saa diagnoosin? Pohjois-Karjalassa on ylidiagnosoitu, samoin Yhdysvalloissa. Tietäisit tämän, jos seuraisit uutisointia. Ongelmanahan tässä on se, että edelleen kuvitellaan, että adhd hyppii seinille ja juoksee pitkin luokkaa. Ne hiljaiset, haaveilevat eivät herätä huomiota. 

Vierailija kirjoitti:

http://ibg.colorado.edu/cdrom2012/demoor/MultivariateCholesky/Papers/Ku…

 

Tuolla sanotaan, että ADHD-ihmisillä olisi keskimäärin 7-12 pistettä alhaisempi äo. Tosin tutkimus on vuodelta 2004, ja varmasti mitä enemmän diagnosoidaan, sitä enemmän myös tarttuu haaviin korkean älykkyysosamäärän ihmisiä.

Sivu ei avaudu, joten vaikea ottaa kantaa. Mutta niin kuin sanottu. Adhd on keskittymisen häiriö, joten varmasti jokainen ymmärtää, että hoitamattomana tämä vaikuttaa esimerkiksi oppimistuloksiin, vaikka älyssä ei vikaa olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan joskus viime vuosituhannella lukeneeni juttuja Amerikasta, missä "vilkkaat lapset lääkitään rauhallisiksi".

Suomessa tätä ei katsottu hyvällä, vaan paheksuttiin, että lapset eivät saaneet olla lapsia. Epäiltiin lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia, joista ei ollut mitään tietoa, kun ei ollut vielä tilastoja eikä kokemuksia.

Nyt olemme menneet sitten samaan junaan. Kaikki ison maailman asiat tulevat meille, viiveellä.

Niin. Pitkäaikaistutkimuksia noista lääkkeistä ei tosiaan vielä ole. Nythän on jo valtava määrä SSRI -ja SNRI-koukussa olevia, vieroitusoireet voivat olla niin vaikeita ja pitkäkestoisia että irti ei päästä. Ennen vuotta 2016 tällaista ei tunnistettu ja tunnustettu ollenkaan, ja valitettavasti vielä melkein 10 vuotta myöhemminkään moni lääkäri ei edes tiedä että koukuttuminen noihin lääkkeisiin on edes mahdollista. Nykyään myös tunnustetaan PSSD:n olemassaolo, muutama vuosi sitten tuo vaurio kiistettiin täysin. Samoin ketipinoria ja muita neuroleptejä tuputetaan ihmisille uniongelmiin "ei jää koukkuun" -hokemalla. Kyllä moni jää, fyysisesti ja toipuminen voi olla pitkä, vuosia kestävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko romanit systemaattisesti adhd-tapauksia?

Ihan vilpittömästi kysyn. Mielestäni tässä olisi oiva tutkimuskohde, mieluusti itse heimotaustaiselle tutkijalle.

 

Ei. Suomessa kyllä diagnosoitiin romanilapsia vielä 80-luvun alussa debiileiksi- kiitos syrjivien rakenteiden. ADHD taas oli jenkeissä 2000-luvulle asti lähes yksinomaan valkoihoisten köyhien poikien häiriö- tämä liitty mm. Kulttuurisiin- ja etnisiin stereotypioihin, sekä vakuutusjärjestelmään. Kun ADHD-diagnoosin kriteereitä lavennettiin siihen alkoi mahtua myös tytöt ja eri sosiaaliluokat- ja etnisyydet. 

Ja edelleenkin ADHD on osin sosiaalinen ilmiö, käytöspoikkeavuus tai poikkeava kokemus suhteessa sosiaalisiin normeihin. Siitä kertovat esiintyvyyden merkittävät erot eri maissa.

On kummallista, miten helposti tavalliset ihmiset on helppo aivopestä uskomaan, että käyttäytymisen kuvauksiin keskittyvät diagnostiset kriteerit kertoisivat jotain syvempää lasten saati sitten aikuisten neurologisista ominaisuuksista. Käsite neurodiversiteettikin on puhtaasti sosiologien kehittämä käsite, jolla ei ole mitään kytköstä varsinaisesti aivotutkimukseen, mutta jostain syystä tavalliset ihmiset kuvittelevat, että on olemassa oikeasti sellaisia tunnistettavia, aivotason poikkeavuuksia, jotka selittävät näitä hyvin monenkirjavia ja monesti etenkin yksittäin esiintyvinä aika tavanomaisia piirteitä, joita neuropsykiatrisia diagnooseja saavilla lapsilla on. Käsitteen neurodiversiteetti toi tieteelliseen keskusteluun sosiologi Judy Singer vuonna 1997 julkaistussa väitöskirjassaan, ja sen luomisen taustalla on enemmän empansipatoriset kuin tieteelliset intressit. Vuosikymmenien kuluessa aivotutkijat ovat yrittäneet löytää tätä sosiologien kehittämää "neuromoninaisuutta" siinä surkeasti epäonnistuen. Esimerkiksi tunnettu aivotutkija Raymond J. Donald on todennut kumppaneineen Neuron-lehdessä vuonna 2022 julkaistussa artikkelissaan Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better, että psykiatria kokonaisuudessaan on epäonnistunut löytämään tutkimilleen häiriöille biologista pohjaa tai etiologiaa huolimatta massiivisesta tutkimuspanostuksesta aivokuvantamistutkimuksiin viimeisten vuosikymmenien aikana. He toteavatkin, että on vaikea olla yhtymättä toteamukseen, jonka mukaan psykiatrian hallitsevin piirre on se, että sen yritykset kuvata tutkimiaan neuropsykiatrisisa häiriöitä ja löytää niille lääketieteellinen etiologia on ollut pelkkä epäonnistumisten sarja.  

Syy miksi ihmisille on syntynyt vääristynyt käsitys häiriöiden taustalla olevasta tieteellisestä näytöstä on ihmisten tieteellisten lukutaidon puute yhdistettynä median, lääkeyhtiöiden ja lääkärien ja tutkijoiden haluttomuuteen avata tieteelliseen näyttöön liittyviä haasteita ja epävarmuutta. Esimerkiksi Meerman et al (2022) toteavat artikkelisaan ADHD and reification: Four ways a psychiatric construct is portrayed as a disease, että oppikirjoissa, tieteellisissä artikkeleissa ja ADHD:ta käsittelevillä nettisivuilla ja videoissa usein sorrutaan ekologiseen virhepäätelmään, eli ryhmätason korrelaatioiden soveltaminen yksilötasolle ja geneettiseen reduktionismiin ylikorostamalla perinnöllisyyttä epäsuoraan ja epäluotettavasti arvioivien kaksostutkimusten tuloksia ja niiden merkitystä ja vähättelemällä molekyyligeneettisten tutkimusten epäonnistumista ADHD:n geneettisen taustan selvittämisessä vuosikymmenien aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin viidesosa lapsena ADHD-diagnoosin saaneista ei enää aikuisena täytä adhd-kriteereitä. Tämä havaittu Yhdysvalloissa isolla aineistolla.

Ja ennen kuin painatte alapeukkua, miettikää nyt vielä kerran että eikö tämä ole hyvä ja iloinen uutinen, että kyseessä ei välttämättä ole koko elämän jatkuva oireilu.

 

Yhdysvalloissa on ylidiagnosoitu muutenkin. Suomessa taas tyttöjen kohdalla toisin päin. 

Haluaisitko kertoa meille, mikä olisi sopiva määrä ikäluokasta diagnosoitavaksi? Itä-Suomessa poikien keskuudessa adhd:n lääkehoidossa lähestytään jo 20 prosenttia ikäluokasta. Pitäisikö tähän lukemaan päästä tyttöjenkin kohdalla, vai ehkä jopa korkeampaan?

 

Miksi minä oli

Siksi, että sinä juuri kerroit adhd:n olevan alidiagnosoitu suomalaisten tyttöjen keskuudessa. Silloin sinulla täytyy olla myös näkemys, milloin adhd on sopivasti diagnosoitu, koska mikään mitattavissa oleva lääketieteellinen tutkimusmenetelmä ei pysty kertomaan, milloin diagnosoituja on sopiva määrä. Tässä on malliesimerkki kulttuurisidonnaisesta diagnoosista.

Tästä seuraa se, että kestää todella kauan, että lapsi / nuori saa apua. 

Jo nyt ainakin Helsingissä lähetteestä kestää monia kuukausia tai jopa vuosia, että lapsi pääsee koulupsykologille. Siitä kuukausia, että lähete otetaan vastaan. Sitten kuukausia, että sieltä tulee ensimmäinen puhelinsoitto. Sitten kuukausia, että on ensimmäinen puhelinaika. Sitten kuukausia, että lapsi tutkimukset aloitetaan. Sitä en tiedä, kuinka kauan menee siinä, että tutkimukset ovat valmiit. Emme ole vielä päässeet siihen saakka! Tähän lisätään vielä se, että arki laitetaan kuntoon. Mitenhän se varmistetaan? Kyllä meiltäkin kysyttiin ruutuajasta, nukkumisesta ja ruokailusta. Tuleeko he paikan päälle totemaan sen vai miten sitä voi tehdä jotenkin enemmän? 

Sitten jossain vaiheessa voi todeta, että vuosia tässä sitten menikin. Eipä ne vaikeudet parantuneet tässä odotellessa, syventyivät vain. 

Vierailija kirjoitti:

Monissa perheissä on sellainen normaali asia kuin unirytmi ihan vinksallaan. Pienten lasten nukkumaanmenoaika ei ole klo 21.30, 22 tai 23, vaan klo 19.30 tai viimeistään 21.00. Lukekaa lastenkasvatusoppaita. Sitten ihmetellään, kun lapset väsyneitä. 

ADHD - lapsille ei välttämättä uni tulee noin vain. Meillä alkaa iltarutiinit 19.00 ja lapsi on sängyssä 20.00. Kyllä se rauhattomuus on läsnä illallakin, lapsi makaa sängyssä, mutta uni ei tule kuin vasta kymmenen jälkeen. On väsynyt aamulla. Melatoniini on auttanut vähän siihen, että päässä jokin sammuu vähän sen ottamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se, että kestää todella kauan, että lapsi / nuori saa apua. 

Jo nyt ainakin Helsingissä lähetteestä kestää monia kuukausia tai jopa vuosia, että lapsi pääsee koulupsykologille. Siitä kuukausia, että lähete otetaan vastaan. Sitten kuukausia, että sieltä tulee ensimmäinen puhelinsoitto. Sitten kuukausia, että on ensimmäinen puhelinaika. Sitten kuukausia, että lapsi tutkimukset aloitetaan. Sitä en tiedä, kuinka kauan menee siinä, että tutkimukset ovat valmiit. Emme ole vielä päässeet siihen saakka! Tähän lisätään vielä se, että arki laitetaan kuntoon. Mitenhän se varmistetaan? Kyllä meiltäkin kysyttiin ruutuajasta, nukkumisesta ja ruokailusta. Tuleeko he paikan päälle totemaan sen vai miten sitä voi tehdä jotenkin enemmän? 

Sitten jossain vaiheessa voi todeta, että vuosia tässä sitten menikin. Eipä ne vaikeudet parantuneet tässä odotellessa, syventyivät vain. 

Vakava tilanne, kaikki myötätuntoni. Mutta mitä te tarkalleen ottaen ajattelette koulu-psykologin pystyvän tekemään, jos koette että itse ette pysty tekemään mitään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa perheissä on sellainen normaali asia kuin unirytmi ihan vinksallaan. Pienten lasten nukkumaanmenoaika ei ole klo 21.30, 22 tai 23, vaan klo 19.30 tai viimeistään 21.00. Lukekaa lastenkasvatusoppaita. Sitten ihmetellään, kun lapset väsyneitä. 

ADHD - lapsille ei välttämättä uni tulee noin vain. Meillä alkaa iltarutiinit 19.00 ja lapsi on sängyssä 20.00. Kyllä se rauhattomuus on läsnä illallakin, lapsi makaa sängyssä, mutta uni ei tule kuin vasta kymmenen jälkeen. On väsynyt aamulla. Melatoniini on auttanut vähän siihen, että päässä jokin sammuu vähän sen ottamisen jälkeen.

 

Tälle ominaisuudelle on olemassa myös sellainen sana kuin kronotyyppi, tarkemmin ilmaistuna iltavirkkuus. Me iltavirkut tosiaan piristymme illalla. Se on hankala asia, joka johtaa ajan myötå terveyshaittoihin, mutta siihen on erilaisia keinoja, joilla asiaa voi helpottaa.

Välillä sitten täytyy vain valvoa. 

Ehkä liittyy nykyajan valtavaan tarpeeseen kontrolloida lapsia, että sellainen yksinkertainen seikka, ettei ketään, lastakaan, voi pakottaa nukkumaan, liitetään adhd-keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin viidesosa lapsena ADHD-diagnoosin saaneista ei enää aikuisena täytä adhd-kriteereitä. Tämä havaittu Yhdysvalloissa isolla aineistolla.

Ja ennen kuin painatte alapeukkua, miettikää nyt vielä kerran että eikö tämä ole hyvä ja iloinen uutinen, että kyseessä ei välttämättä ole koko elämän jatkuva oireilu.

 

Yhdysvalloissa on ylidiagnosoitu muutenkin. Suomessa taas tyttöjen kohdalla toisin päin. 

Haluaisitko kertoa meille, mikä olisi sopiva määrä ikäluokasta diagnosoitavaksi? Itä-Suomessa poikien keskuudessa adhd:n lääkehoidossa lähestytään jo 20 prosenttia ikäluokasta. Pitäisikö tähän lukemaan päästä tyttöjenkin kohdalla, vai ehkä jopa korkeampaan?

Niin, tämähän ei ole minun mielipiteeni. Tästä on keskusteltu vaikka kuinka paljon esimerkiksi tutkijoiden ja muiden ammattilaisten piireissä. En siis lähde heittelemään mielipiteitä omasta päästä. Alidiagnosoitu tarkoittaa käytännössä sitä, että tyttöjen on edelleen erittäin vaikea päästä testeihin ja ajan myötä tilanne eskaloituu niin, että tulee mielenterveysongelmia ja muita rinnalle. Esimerkiksi itse sain diagnoosin vasta aikuisena ja ilman omaa aktiivisuutta en olisi päässyt tutkimuksiin. Nykyään ei tiedetä vielä, että kuinka moni tyttö jää ilman diagnoosia, koska ei hypi seinille tai häiriköi. Myös käyttäytyminen on kulttuurisidonnaista. Tytöiltä huonoa käytöstä ei sallita, joten opitaan maskaamaan, mutta kovalla hinnalla. Mikäli olet aidosti asiasta kiinnostunut niin osaat varmasti itse myös tietoa etsiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se, että kestää todella kauan, että lapsi / nuori saa apua. 

Jo nyt ainakin Helsingissä lähetteestä kestää monia kuukausia tai jopa vuosia, että lapsi pääsee koulupsykologille. Siitä kuukausia, että lähete otetaan vastaan. Sitten kuukausia, että sieltä tulee ensimmäinen puhelinsoitto. Sitten kuukausia, että on ensimmäinen puhelinaika. Sitten kuukausia, että lapsi tutkimukset aloitetaan. Sitä en tiedä, kuinka kauan menee siinä, että tutkimukset ovat valmiit. Emme ole vielä päässeet siihen saakka! Tähän lisätään vielä se, että arki laitetaan kuntoon. Mitenhän se varmistetaan? Kyllä meiltäkin kysyttiin ruutuajasta, nukkumisesta ja ruokailusta. Tuleeko he paikan päälle totemaan sen vai miten sitä voi tehdä jotenkin enemmän? 

Sitten jossain vaiheessa voi todeta, että vuosia tässä sitten menikin. Eipä ne vaikeudet parantuneet tässä odotelle

Koulupsykologin kautta nämä lähtevät eteenpäin. Hän tekee lähetteen. Et sinä itse voi sinne soittaa ja ilmoittaa tulevasi tutkimuksiin. 

Naiset ja tytöt ei nytkään pääse kovin helposti tutkimuksiin, koska pärjätään näennäisesti. Omalla kympin tytöllä on varmasti adhd (sitä on vahvasti suvussa nimenomaan tytöillä). Itsekin täytän jokaisen ruudun, jos aletaan miettiä merkkejä, mutta teen akateemista asiantuntijatyötä. Näillä spekseillä kumpikaan ei pääse tutkimuksiin, vaikka meidän arki on kaoottista, kämppä sotkussa ja molemmat vähän väliä ihan burn outissa. 

Ja ennen kuin joku tarttuu, niin lapsella on isä, joka asuu kanssamme, mutta tekee reissutyötä. Arki on yhtä kaaosta, kun ollaan kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se, että kestää todella kauan, että lapsi / nuori saa apua. 

Jo nyt ainakin Helsingissä lähetteestä kestää monia kuukausia tai jopa vuosia, että lapsi pääsee koulupsykologille. Siitä kuukausia, että lähete otetaan vastaan. Sitten kuukausia, että sieltä tulee ensimmäinen puhelinsoitto. Sitten kuukausia, että on ensimmäinen puhelinaika. Sitten kuukausia, että lapsi tutkimukset aloitetaan. Sitä en tiedä, kuinka kauan menee siinä, että tutkimukset ovat valmiit. Emme ole vielä päässeet siihen saakka! Tähän lisätään vielä se, että arki laitetaan kuntoon. Mitenhän se varmistetaan? Kyllä meiltäkin kysyttiin ruutuajasta, nukkumisesta ja ruokailusta. Tuleeko he paikan päälle totemaan sen vai miten sitä voi tehdä jotenkin enemmän? 

Sitten jossain vaiheessa voi todeta, että vuosia tässä sitten menikin. Eipä ne vaikeudet parantuneet tässä odotelle

En ole tuo aiempi, mutta valitettava tosiasia on se, että ilman diagnoosia tukitoimia kouluun on todella vaikea saada. Me saatiin vasta diagnoosin jälkeen tukitoimet. Käytännössä oppilaitoksilla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja tai jos ei omassa koulussa ole, on erityiskouluja. 

"Niin, mutta mitä on adhd? Onko se ensisijaisesti sellainen hermostorakenne, joka vaatii erityistä työntekoa elämänhallinnan suhteen, vai onko se lääkintää vaativa lääketieteellinen tila? "

Kuvitellaan jana, jota kutsutaan neuronjanaksi. Me kaikki ihmsiet olemme jossain kohtaa sillä janalla. Vähän samaan tapaan, jos laittaisimme kaikki ihmiset janalle sen mukaan kuinka paljon jollakin on rahaa, tai kuinka taitavasti joku piirtää ympyrän vapaalla kädellä. Me kaikki olemma jossain kohtaa sitä janaa. Se jana on luotu laittamalla sinne eri piirteitä ja pisteyttämällä ne. Keskellä janaa on suurin osa ihmisistä, heitä kutsutaan neurotyypillisiksi. Ja mitä kauempana tuota keskipistettä joku on, sitä epätyypillisempi hän on.

En usko, että on ok, sanoa, että jos joku on janalla kauempana keskipisteestä, niin hänellä olisi elämänhallinnan ongelmia. Sekin (elämän hallinta) on vain yhteiskunnan päättämä ominaisuus. Meillä suomessa siihen kuuluu se, että osaa olla tietyllä tavalla koulussa, elää samanlaista vuorokausrytmiä kuin muut, maksaa laskunsa ajallaan, tekee sitä ja tätä. Ja sitten, jos joku vaikka on kokenut, että oppiikin paremmin, jos katsoo netistä oppitunteja klo 23-01 ja sitten herää vasta klo 10-11 aamulla, niin hänestä sitten sanotaan, että voivoi kun on elämänhallinnallisia ongelmia. Vaikka hänellä ei mitään ongelmia itsessään ole. Se ongelma on vain siinä, että jossain joku on päättänyt ettei oppilas saa opiskella klo 23-01. Sitten kun tuo henkilö, usein lapsi pakotetaan heräämään ajoissa ja pakotetaan oppimaan klo 8-16, niin hän ei jaksa keskittyä. Hänen aivoissaan on koko ajan väärä vireystila oppimista ajatellen ja vain siksi, että koska muutkin, niin hänenkin pitää kyetä ja koska hän ei kykene, niin hänellä on elämänhalinnan ongelma. Vaikka koko ongelma väistyisi eikä kukaan sitä edes huomaisi, jos hän saisi elää oman vireystilarytminsä mukaista elämää.

Tätä voisi kokeilla niinkin, että pakotetaan neurotyypilliset elämään adhd-vireysrytmin mukaan ja sanotaan sitten, että voivoi mitä elämänhallintaongelmia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa perheissä on sellainen normaali asia kuin unirytmi ihan vinksallaan. Pienten lasten nukkumaanmenoaika ei ole klo 21.30, 22 tai 23, vaan klo 19.30 tai viimeistään 21.00. Lukekaa lastenkasvatusoppaita. Sitten ihmetellään, kun lapset väsyneitä. 

ADHD - lapsille ei välttämättä uni tulee noin vain. Meillä alkaa iltarutiinit 19.00 ja lapsi on sängyssä 20.00. Kyllä se rauhattomuus on läsnä illallakin, lapsi makaa sängyssä, mutta uni ei tule kuin vasta kymmenen jälkeen. On väsynyt aamulla. Melatoniini on auttanut vähän siihen, että päässä jokin sammuu vähän sen ottamisen jälkeen.

 

Tälle ominaisuudelle on olemassa myös sellainen sana kuin kronotyyppi, tarkemmin ilmaistuna iltavirkkuus. Me iltavirkut tosiaan piristymme illalla. Se on hankala asia, joka johtaa ajan myötå terveysha

Kummasti se on just se meidän ylivilkas se, jonka pää on ylivilkas illallakin. Ei ole normaalia iltavirkkuutta, että 7-v on hereillä joskus kymmenen yhdentoista aikaan illalla, jos se on ollut sängyssä jo ennen kahdeksaa. Mitä siis ehdotat? Totta ihmeessä se nukkuu silloin liian vähän, jos pitää herätä jo seitsemältä. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt kannattaa lukea uudelleen tuo artikkeli. Hoitopolkua ei olla muuttamassa kuitenkaan. 

 

Käypähoitosuositusten mukaan edelleenkin jokaisen lapsen osalta selvitetään nämä perusasiat kuten myös muut asiat, mitkä voivat aiheuttaa oireilua ennen kuin diagnoosia annetaan. Nythän tämä yksi osuus vain selvitetään ennen kuin lähetettä tutkimuksiin edes laitetaan ja mielestäni näin sen pitäisi olla aina. Tämän ei toisaalta saisi vaikuttaa heikentävästi siihen hoitoon diagnosointiin pääsyä, mutta ihan maalaisjärjellä kuulostaa hyvältä, että tällaiset asiat tarkistetaan heti kättelyssä. Samoin voisivat ohjeistaa selkeän päivästruktuurin käyttöön niin kotona kuin koulussakin ja katsoa auttaako lasta paljonkin. Jos oireilua vielä paljon, niin sitten toivottavasti nopeasti pääsee tutkimuksiin ja samalla diagnosoidaan mahdolliset rinnakaissairaudet ja häiriöt vaikkapa oppimisvaikeudet. Harvoin ADHD on yksinään, vaan kul

Kyllähän se käytännössä vaikeuttaa, jos asiat menee sossun kautta, koska myös sossuilla on rajalliset ajat ja siinä prosessissa voi kestää kauan, että päästään edes alkamaan kartoittaa.