Taas tuli kutsu luokkakokoukseen, pitäisi muka mennä yläasteen kiusaajien kanssa viettämään iltaa

Eikö luokkakokouksissa ole tapana muistella kouluaikoja? Haluatko sitä todella?

Vierailija kirjoitti:

Niin? Olet nähty ja ei kelpaa? 

Mua ei ikinä ole edes kutsuttu. 

Ei muakaan, ja en tiiä onko sellasii ees ollu. Olin itekkin kiusattu, ja yrittäny nykyään olla näihin aktiivisesti yhteyksissä, mut kukaan ei enää vastaa😥

Mikä idea sinne on mennä jos ne ihmiset ei edes kiinnosta? Se joka on oikea ystävä niin siihen pitää yhteyttä muutenkin.

Joskus osallistuin. Aikoihin ei ole mua varmaan edes kutsuttu. Enää en meniskään. Hyi olkoon.

Minäkään en aio mennä, 20. vuosi valmistumisesta lähenee. Jos niillä on jotain asiaa minulle, saavat laittaa vaikka somessa viestiä. Muuten ei kiinnosta, olin jo pakosta heidän kanssaan sen 12-3 vuotta. Toki paras ystävä on ollut mukana päiväkodista saakka, mutta hänkään ei mene. 

Ei hajuakaan onko jotain luokkakokousta koskaan pidetty. En ees muista kaikkien luokkalaisten nimiä ja enemmistöstä vain etunimet. Jotain harvoja joiden koko nimen muistan, olen googlettanut, mutta heistäkään ei löydy mitään.

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttää kyllä nämä fakkiintuneet käsitykset ettei ihminen muutu. Olisi aika häpeällistä olla muuttumatta ja edelleen sama kuin kouluaikoina. Ihminenhän normaalisti kehittyy, tai ainakin pitäisi. Jos itsessänne ei ole tapahtunut mitään muutosta, olisin huolissani. 

Jos on tavannut kiusaajiaan aikuisena ja he käyttäytyvät edelleen samoin niin 1+1 (yleensä kiusaaminen on tosin muuttunut hienovaraisemmaksi, ei tungeta enää päätä vessanpönttöön tms). Kaikki eivät muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Ja eiköhän ne työpaikkakiusaajat ole aloittaneet kiusaamisen jo koulussa...

Nainen 25v halusi minut mukaan luokkakoukseen. Sanoin heti ei! 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten oikeasti! Sano sille sisäiselle teinillesi, että äiti menee nyt tapaamaan muita äitejä ja isiä. Kaikki on hyvin. Ihmiset kuulkaa voi oikeasti muuttua. Niille voi myös antaa uuden mahdollisuuden. Tosi lapsellista jättää menemättä, se vain paljastaa ettet ole yli jostain vieläkään. Mene rohkeasti, ihmisiä kaikki ollaan ja jollain on voinut olla tosi vaikeaakin, ja sit ne on nykyään erilaisia. Kuvittele, että menisit töihin. Ei sielläkään kaikkia voi miellyttää, mutta töitä on tehtävä. 

Uskon muutokseen. Ja uskon, että muuttunut ihminen kasvattaa selkärangan ja pyytää anteeksi oma-aloitteisesti, eikä odota luokkakokoukseen. Jos näin ei tapahdu, se on ok enkä siitä yöuniani menetä, mutten myöskään näe mitään syytä mennä tapaamaan tuollaisia ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan omaa syytä jos joutuu koulukiusatuksi. Säälittäviä luusereita.

Väkivallantekijä on se, joka on vastuussa.

Vierailija kirjoitti:

Ei hajuakaan onko jotain luokkakokousta koskaan pidetty. En ees muista kaikkien luokkalaisten nimiä ja enemmistöstä vain etunimet. Jotain harvoja joiden koko nimen muistan, olen googlettanut, mutta heistäkään ei löydy mitään.

Monet naisista ovat varmaan vaihtaneet sukunimensä naimisiin mennessään.

Ekaan en päässyt, toinenkin kai ollut mutten tiennyt. Olen nähnyt noin kolmea luokkalaista peruskoulun jälkeen, kadulla sattumalta.

Mun pahin kiusaaja yläasteelta kuoli jo 20 vuotta sitten. Oli kuulemma tullut kännissä kotiin ja pistänyt ruoan hellalle lämpiämään ja odotellessa oikaissut sohvalle... ja sitten kävi se klassinen jonka tuosta saattaa arvata.

Mä olin että JES MUHAHAA, kerrankin sain viimeiset naurut! Ei pitäisi kenenkään kuolemaa toivoa, mutta näiden kohdalla teen poikkeuksen. Myöhemmin sain idean että menenpä sen p*skiaisen haudalle ja räkäisen hautakiveen, vaan oli vissiin krematorion kautta mennyt kun en löytänyt koko hautaa.

Toinen naurun hetki oli, kun eräs toinen kova jätkä tuli armeijasta maitojunalla takaisin. Luuseri mikä luuseri.

Jos menisin luokkakokoukseen, siellä saisi vain kuulla uudelleen ne kaikki v*ttuilut ja h*mottelut. Anteeksi en tule koskaan antamaan, koska mun mielestä "saatte anteeksi" olisi yhtä kuin "teitte ihan oikein".

Ei sinne ole mikään pakko mennä. Mutta eikö olisi kiusaamisen jatkamista, jos sinua ei edes kutsuttaisi?

Jos olet perinteisesti ajateltuna pärjännyt hyvin, jopa menestynyt, niin menet vttuilemaan sinne. Tällä en tarkoita , että tällainen menestys olisi ainoa tapa tai edes oikea olla onnellinen jne, mutta kyllä se kiusaajia silti vtuttaisi. Sitten annos arroganttia pöyhkeyttä, muutama hyvin ajoitettu leuhkaisu omaista olemisista. Kun kuuntelet muiden puheita, pidät kasvoilla tietäväisen ylenkatseisen pikku hymyn. Ikäänkuin kuuntelisin nyt lasten juttuja huvittuneen hyväntahtoisesti. Siinä sellainen survive pack! Mutta ikävä juttu on , että pitäisi olla sitten millä keulia.

Minä olin luokan toisiksi kiusatuin, kiusatuin joi itsensä kuoliaaksi.

Olin köyhimmistä perheestä - siivoojan avioton poika, laiha ja tyhmä. Menin töihin 15-vuotiaana kun äiti joutui sairaseläkkeelle, ja jäin orvoksi 19-vuotiaana. Siinä kohtaa kuoli myös isoisä ja perin hänet.

Muutin Helsinkiin ja aloitin alusta, kävin töissä ja iltalukiossa, sitten yliopistossa ja töissä. Löysin myös kuntoilun. Löytyi parisuhde, koti, hyvä työ.

Odotan että tulee se 20v luokkakokous niin pääsen näyttämään niille talonpojille.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten oikeasti! Sano sille sisäiselle teinillesi, että äiti menee nyt tapaamaan muita äitejä ja isiä. Kaikki on hyvin. Ihmiset kuulkaa voi oikeasti muuttua. Niille voi myös antaa uuden mahdollisuuden. Tosi lapsellista jättää menemättä, se vain paljastaa ettet ole yli jostain vieläkään. Mene rohkeasti, ihmisiä kaikki ollaan ja jollain on voinut olla tosi vaikeaakin, ja sit ne on nykyään erilaisia. Kuvittele, että menisit töihin. Ei sielläkään kaikkia voi miellyttää, mutta töitä on tehtävä. 

Kiusaaja on kiusaaja aina. En menisi paikalle kuin korkeintaan repimään henkisesti kappaleiksi.

Jos tulisi kutsu, en minäkään menisi. Muutama hyvä kaveri jäi niiltä ajoilta, niihin yhteydenpito riittää. Minusta tuntuu, että nuo tilaisuudet on vain sellaiset itsensäkehumis-kemut. Kenestä nyt tuli se lääkäri, ja professori Harvardiin...voi huoh. Ja kaikki on niin hienoa, lapset on kympin oppilaita, on omk, tultiin Karibialta. Todellisuudessa tulot voi olla isot, ja sitten siellä puolen millin velat.  Mutta kun pitää esittää, niin pitää esittää..

Hmm, minua ei edes kutsuttu.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin maaltamuuttaneena kiusattu ala-asteella Helsingissä. Tilanne vähän parani yläasteella ja lukiossa, kun mätin kiusaajiani pataan.

Meillä oli ala-asteen luokkakokous, kun olin 35-vuotias. Olin opiskellut, asunut ulkomailla, minulla oli hyvä työpaikka, kavereita ja ihana perhe. Kiusaajani olivat samanlaisia räkänokkia kuin silloinkin. Siinä ne sitten taputtelivat selkään ja minä teeskentelin myötätuntoista. Sisimmissäni olin lapselllisen vahingoniloinen.

Meidän luokan kiusaaja on ihan luuseri. Oma poika on saamaton luuseri, sisko kuoli yliannostukseen alle 20 vuotiaana, äiti alkoholisti, tää itse, 4 lasta, 3 eri isää ja ei oo kouluja käynyt jne.

Luokkajuhlissa alkoi puhumaan jotain muistat silloin. Vastasin mä muistan susta sen, kun olit kaikille tosi ilkeä. Ketään ei kiinnosta kuulla mitä sun pojalle, äidille tai siskolle kuuluu, wt koko perhe. Kukaan ei puhunut juurikaan, ei mitään muutakaan. Lähti nopeasti pois