Puhutaanpa suoraan: Suomen talouskriisin perussyy on liian iso määrä eläkeläisiä eikä siihen auta muu kuin aika
Nämä kaikki näpertely-leikkaukset ei auta mikään, eikä auta vaikka leikattaisiin puolet kaikesta. Eläkeläisiä vaan on liikaa. Ongelma ratkeaa seuraavan reilun parin kymmenen vuoden aikana itsestään. Sitä vaan ihmettelen että miksi asialle ei tehty mitään 90-luvulla vaikka väestökäppyrät oli selvästi tiedossa?
Kommentit (497)
Syy on kokoomus. Kokoomukselle ei kelpaa pääomatulojen ja suurten varallisuuksien verotuksen kiritys. Joka tällä hetkellä on liian keveää suhteessa työn verotukseen. Veropohjaa pitäisi laajentaa esimerkiksi ottamalla käyttöön miljonäärivero tai kiristämällä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta, jotta julkiset palvelut ja investoinnit saadaan rahoitettua ilman pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia. Myös Petterin ja Riikan ajamat kulutukseen kohdistuvat veronkorotukset (kuten ALV:n nousu 25,5 prosenttiin) ja sosiaaliturvaleikkaukset ovat vähentäneet kotimaista kulutuskysyntää, mikä iskee suoraan kotimarkkinayrityksiin ja palvelualoihin. Oikeiston pakkomielteiset säästötoimet eivät synnytä uutta kasvua, eivätkä tuo rahaa jos maasta puuttuu tulevaisuudenusko. Oikeisto hallitukselta on puuttunut aina tehokas visio ja konkreettiset toimet uusien teollisten investointien ja innovaatioiden houkuttelemiseksi Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Turha luulla että eläkeläiset koskaan loppuu. Luultavasti vaan lisääntyy kun nykynuorisoa katsoo. Eläkeläisyys ei ole iästä kiinni.
Eikä ihon väristä!!
Tänne tulleista suurin osa sosiaalitoimisto Suomen tukien varassa kunnes jäävät takuu eläkkeelle!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole suomalaiseläkeläisten vika vaan näiden "hädänalaisten" joita tänne on haalittu pitkin maailmaa verovaroja kuluttamaan.
Nämä notkujat ei tuota yhteiskunnalle muuta kuin menoja ja sellaisen menoerän aiheuttamiseen ei suomalaiseläkeläinen kykene ikinä vaikka sairastaisi muutaman syövänkin ennen monttua.
Toisekseen se suomalaiseläkeläinen on osallistunut yhteiskunnan rakentamiseen veroja maksamalla toisin kuin nämä notkujat jotka on vain käsi ojossa.
Yrität kääntää asian omalle agendallesi. Fakta kuitenkin on, että Suomessa syntyi vuosina 1945-1950 massiiviset ikäluokat, jotka nyt sitten kuormittaa.
Ne suurimmat ikäluokat ovat jo aika pitkälle montussa. Tänään suurin ikäluokka on kahdeksankymmentäluvulla syntyneitä.
Oletteko nyt ihan varmoja, että ne suomalaiset, jotka saavat eläkkeensä, yleensä aika pienen, työeläkevakuutusyhtiöiltä, että kieli pitkällä odotatte heidän poistumistaan muonavahvuudesta.
Oletteko ihan varmoja, että ne työeläkeyhtiöt sitten jakaa kaikki keräämänsä eläkkeet muille uusntzien mielestä arvokkaammille yksilöille?
Eivät jaa.
Kaikki niin ulkkikset kuin muutkin ovat silloin kelan varassa eikä niitä rahoja ole sinne työllä kukaan tienannut.
Olen ap:n kanssa siitä samaa mieltä, että vanhusväestön jättimäinen määrä (joka jatkuu vielä vuosia) aiheuttaa isoja kuluja. Mutta tähän todellakin olisi pitänyt jo varautua ja minusta tämä nyt vaan on totuus ja sote-sektori tarvitsee siihen enemmän rahaa kuin ennen. Ja tuota rahaa pitäisi mielummin kerätä sitten, että jokaisen veroja nostetaan jonkun verran ja tämä raha korvamerkitään sotelle suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me milleniaalit olemme jo suostuneet siihen, että neljännes palkastamme menee eläkekuluihin ja eläkeikämme on nostettu korkealle. Suostumme tähän, sillä säälimme lapsiamme.
Tämä on kysymykseni:
Miksi te nykyeläkeläiset ette tehneet samaa ollessanne työikäisiä?
Vääristynyt huoltosuhde on ollut täysin ennustettavissa viimeisen 50 vuotta!
Vaikuttaa siltä, että yksikään boomeri ei ole vastannut kysymykseen. en ole yllättynyt.
Tekisi mieleni sanoa alentuvasti lapsikulta.
Päättäjät päättävät asioista, ei mitkään boomerit kollektiivisesti ole koskaan päättäneet asioista.
Tyel-maksu palkansaajille tuli 1993. Vanhimmatkin boomerit ehtivät sitä maksamaan. Jos heitä ei lamassa potkaistu työelämässä pois.
Ymmärrän ettet muista 90-lukua.
Eiko mielesi tee sanoa mitään muuta lapsikullille? Siinäkö kaikki?
Ajattelin, että ehkä haluaisit vielä lisätä jotain tuohon viestiisi? Tuollaisenaan se saattaa ikävällä tavalla vahvistaa niitä negatiivisia stereotypioita, mitä boomereihin liitetään.
Ihan miten vaan. Onneks mulla on täyspäiset lapset, sen voin lisätä. Eikä heidän tarvitse kadehtia minua kun elämänsä on paljon vauraampaa. Huolimatta tyel-maksusta.
Ei tämmöistä edellisten sukupolvien mollaamista ja kadehtimista oo muualla kuin tällä palstalla😀Mitenkähän ne työpaikat lisääntyisi ja palkat nousisi jos nyt kaikki eläkeläiset vain haihtuis ilmaan että Puff vaan? Moni keski-ikäinen ei taida tajuta sitä tosiasiaa että pian hänkin on vanhus.Mulla myös täyspäiset lapset,ovat paremminkin huolissaan että kuinka pärjään työeläkkeelläni nyt kun tulot tippui roimasti eläkkeelle jäätyäni.Ja vaikka tulot tippui niin verotus nousi .Mutta,näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap:n kanssa siitä samaa mieltä, että vanhusväestön jättimäinen määrä (joka jatkuu vielä vuosia) aiheuttaa isoja kuluja. Mutta tähän todellakin olisi pitänyt jo varautua ja minusta tämä nyt vaan on totuus ja sote-sektori tarvitsee siihen enemmän rahaa kuin ennen. Ja tuota rahaa pitäisi mielummin kerätä sitten, että jokaisen veroja nostetaan jonkun verran ja tämä raha korvamerkitään sotelle suoraan.
Mites kun 80-luvulla syntyneet, siellä kai tällä hetkellä se suurin elossaoleva ikäluokka eläköityvät? Vai ennusteletteko että eläkeläiset jotenkin loppuu, kaikki kuolee ennen eläkeikää?
Kyllä täytyy ottaa keppi avuksi, ellei aikaisempi ystävällinen kehottelu riitä, että tulijat saadaan opintoihin tai töihin. Kieli on opittava, lapset pantava varhaiskasvatukseen oppimaan suomi, ylimääräiset tulkaamispalvelut pois, kotikielen opetus suomalaisista kouluista pois. Kouluihin tiukempi kuri opiskelurauhan takaamiseksi ja paino perusasioihin: lukeminen, luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen, matematiikka ja logiikka.
Suurin ikäluokka on tällä hetkellä 1991 syntyneet. Ysärillä syntyneet aloittivat PISA-testitulosten pudotuksen alaspäin.
Jaa, että miksi asialle ei tehty mitään..
Mitä sille sun mielestä olisi pitänyt tehdä!?
Joku yläikäraja kansalle ja kun raja vastassa niin pii kille. Ja kaikille pakko saada lapsia koko ajan tai pi ikille..
Hitto ku osaat olla tyh mä.
Ja meidän turhilla julkisen sektorin byrokratioilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä eikä veroilla, juuh.
Tarvitaan paitsi aikaa myös lapsia lisää sekä pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka vakuuttaa investoijat
Vierailija kirjoitti:
Suurin ikäluokka on tällä hetkellä 1991 syntyneet. Ysärillä syntyneet aloittivat PISA-testitulosten pudotuksen alaspäin.
No eivät todellakaan aloittaneet!!?! Kävivät koulunsa vuosina -97-2014 ja silloin kyllä pisa-tulokset nousi koko ajan😏
suomen talouskriisi johtuu poliittisista päätöksistä, sekä liiallisesta maahanmuutosta. poliitikkopellejen päätöksiähän ajaa yrittäjät ja nehän myös haluavat tänne halpatyövoimaa, voittojen maksimoimiseksi. vasenlaita taas haluaa samaa tuontiväkeä, koska se on muodikasta.
Vierailija kirjoitti:
suomen talouskriisi johtuu poliittisista päätöksistä, sekä liiallisesta maahanmuutosta. poliitikkopellejen päätöksiähän ajaa yrittäjät ja nehän myös haluavat tänne halpatyövoimaa, voittojen maksimoimiseksi. vasenlaita taas haluaa samaa tuontiväkeä, koska se on muodikasta.
"muodikasta"?
Kannattaisi varmaan joskus käydä juttelemassa siellä vasemman laidankin teltalla😂
Makeiset ja tupakat pois kioskeista!
T. ahne sukupolvi
Itse asiassa Suomi pärjäsi ihan kohtalaisesti ennen sotia, kun väestö ei ollut kuin se luonnollisesti syntynyt 3.9miljoonaa. Elettiin maasta ja palveluitakin oli. Miksi täällä pitäisi olla kymmeniä miljoonia ihmisiä tekemässä rahaa ylikansallisille yhtiöille?
Tämäkin keskustelu kuvaa hyvin sitä, ettei nykyinen työikäinen väki koe hallitsevansa mitenkään maamme tulevaisuutta, kun ne iskät ja äiskät onkin nyt vailla huoltoa. Nähdään vaan paremmaksi poistaa heikot.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täytyy ottaa keppi avuksi, ellei aikaisempi ystävällinen kehottelu riitä, että tulijat saadaan opintoihin tai töihin. Kieli on opittava, lapset pantava varhaiskasvatukseen oppimaan suomi, ylimääräiset tulkaamispalvelut pois, kotikielen opetus suomalaisista kouluista pois. Kouluihin tiukempi kuri opiskelurauhan takaamiseksi ja paino perusasioihin: lukeminen, luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen, matematiikka ja logiikka.
Ja työnantajien täytyy palkata töihin myös maahan muuttajia, antaa heille mahdollisuus!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me milleniaalit olemme jo suostuneet siihen, että neljännes palkastamme menee eläkekuluihin ja eläkeikämme on nostettu korkealle. Suostumme tähän, sillä säälimme lapsiamme.
Tämä on kysymykseni:
Miksi te nykyeläkeläiset ette tehneet samaa ollessanne työikäisiä?
Vääristynyt huoltosuhde on ollut täysin ennustettavissa viimeisen 50 vuotta!
Juuri näin. Mulla (1980 syntynyt) on lapseni mielessä ihan kaikessa mitä teen. Väsyttää, on stressiä, mutta en silti heittäydy pois oravanpyörästä koska lapseni. En muuta ulkomaille paremman tulotason perässä koska lapseni yhä ajattelee haluavansa elää Suomessa ja jonkunhan tänne on jäätävä tekemään yhteiskuntaan rahaa. Asun vaatimattomasti, ajan 15 vuotta vanhalla pienellä autolla, vaikka tuloni riittäisivät enempäänkin koska säästän, säästän, sijoitan.. Olen aina ollut lapselleni saatavilla jutteluseuraksi, on kuljettu yhdessä harrastukset, tehty läksyt tarvittaessa yhdessä, kuulusteltu koealueet.
Pidän vanhempieni kesäasuntoa kunnossa kun he eivät enää ole jaksaneet. Järjestämme aina vanhemmille syntymäpäivät, joulut, olemme heitä kuskanneet matkoille, autamme asioiden hoitamisessa, kotitöissä.. Ja nyt mietin, että hetkinen; eivät minun vanhempani koskaan ole halunneet meille lapsilleen hyvää. He ovat kateellisina marmattaneet meidän hyvistä lähtökohdista elämään, kuinka vähällä olemme mielestään päässeet. Eivät he osallistuneet koulunkäyntiin, eivät leikkineet lapsena tai jutelleet teininä. Eivät he ole halunneet hoitaa lapsenlapsia. Ja nyt kun he ovat eläkeläisiä, he äänestävät demareita koska demarit lupaavat eläkeläisille parhaat palvelut ja edut. Vanhemmilla on suurempi eläke yhteensä nettona kuin esim minulla palkkatulot bruttona (vaikka olenkin hyvätuloinen), velaton asunto, sijoituksia jne. Silti vahingossakaan ei voi esim terveydenhuollosta maksaa, vaan viedään jonossa paikka joltakulta kenellä yksityiseen ei olisi varaa...
Puolison paikka perheesäsi?
Onhan sinullakin, kurjan lapsuuden kokeneella, varakas tulevaisuus kun vanhemmistasi aika jättää.
Kaikkea sitä täällä saa lukea, ihmiset kateellisia vanhempiensa eläkkeestä.
Ja toinen puolikas valittaa kun äiti pyytää rahaa kun ei kansaneläke riitä.
Mitä minä teen kuusikymppisenä perinnöllä? Eiköhän siihen mennessä pidä ihmisen tulla toimeen jo omillaan, elää sen näköistä elämää mihin on itselleen taloudelliset mahdollisuudet rakentanut. Mahdollinen perintöni menee suoraan jälkikasvulle.
Silti, vaikka omalle lapselleni olen pystynyt petaamaan henkilökohtaista varmuutta tulevaisuuteen, on maa täynnä lapsia ja nuoria joiden tulevaisuus näyttää siltä miltä lapsuuskin: "lapset teidät pitää nyt eristää kotiin, koska emme halua influenssan tarttuvan vanhuksiin", "lapset, teidän leikkipaikkanne pihalta puretaan, koska leikkien äänet häiritsevät taloyhtiön vanhuksia", "lapset, teidän tehtävänne on opettaa kieltä ja ryhmässä toimimista ummikoille uus-suomalaisille, joita me olemme tuonneet Suomeen varmistamaan meidän terveyspalvelumme, kun emme tulleet tehneeksi riittävästi lapsia, ja poistimme omilta lapsiltamme kaikki perhe-etuudet, jotta hekään eivät tekisi", "lapset, te maksatte nyt 25% eläkemaskuja pätkätöistänne ja asutte yksiössä ongelmalähiössä, koska me olemme keskittäneet kaikki työpaikat, taloudelliset panostukset, sekä maahan haalimamme ulkomaalaiset yhdelle ja samalle tuhannen neliökilometrin alueelle"
Propaganda puree tuossa maa han muutossakin.
Täällä kuin keskusteluissa kerrotaan kaikkien 600 000 vieraskielisen olevan sosturvalla eläviä.
Noinhan ei ole.
Olin vasta juhlissa, siellä oli nk vieraskielisiä. Hyvin koulutettua akateemista porukkaa.
Ja mitä merkitystä meillä boomerien mielipiteillä? Miksi joku edes tiukkaa niitä meiltä horiskoilta 76 - 81 - vuotiailta?
Se vielä kertoo henkilön tajunnasta aika paljon. Jos vanhuseläkkeellä on 1,4 miljoonaa henkilöä. Niistä n 350 000 boomereita. Keitä tivaajan mielestä nuo miljoona muuta eläkeläistä on.