Lyttäävä kasvatustyyli, kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta omassa lapsuudessa

Komppaan. Ikinä en voinut käsittää vanhempia, jotka dissaavat ja vähättelevät omia lapsiaan. Ja siinä rinnalla joku toinen perhe, jossa lapsia kannustetaan ja rohkaistaan harrastamaan, opiskelemaan, jne sanomalla että kyllä sinä siellä pärjäät, jos joku muukin on pärjännyt? Omassa kodissa ei. 

Vierailija kirjoitti:

Komppaan. Ikinä en voinut käsittää vanhempia, jotka dissaavat ja vähättelevät omia lapsiaan. Ja siinä rinnalla joku toinen perhe, jossa lapsia kannustetaan ja rohkaistaan harrastamaan, opiskelemaan, jne sanomalla että kyllä sinä siellä pärjäät, jos joku muukin on pärjännyt? Omassa kodissa ei. 

Kuulostaa hyvin tutulta. 

No ei nyt ihan noin vahvasti, mutta tunnistan, mistä ap puhuu. Minulla sodan nähneet isovanhemmat myös, mutta he (etenkin pappa) lempeämpiä. En vähättele heidän kokemuksiaan, mutta trauma ehkä tässä tapauksessa liian vahvasti sanottu. Vanhempieni sukupolven osalta olen näin ollen syyttänyt myös koulua. Isot oppikoulut, joissa kova kuri jne. En tiedä, mutta voisi olla. 

Isäsi kuulostaa narsistilta. Janne Viljamaa on kirjoittanut kirjan Narsistin lapsille.

Kyllä vaan. Faija oli just tommonen. Ja lisäksi arvaamaton, vaikka kuinka teki kaiken niin kuin vaadittiin, niin silti keksi jotain mistä räjähtää. Terapia onneksi auttaa, mutta kalliiksi tulee. 

Kannattaa ajatella, että he eivät tienneet muusta - aikansa kasvatuksen tulos. Tyypillistä, omat vanhempani sodassa olleita ja tuttua huttua.

Ei niitä kannata märehtiä.

Minun äitini oli tuollainen. En oppinut mitään tunnetaitoja, kun kaikki negatiiviset tunteet (itku, pettymys, vihaisuus) naurettiin ja pilkattiin piiloon. Jos sain 10- kokeesta, niin ensimmäisenä kysyi, että mistä se miinus oikein siihen tuli.

Onneksi aikuisena noita asioita voi paikkailla ja opetella ihan itsekseen. En käy enää vanhempien luona kuin joskus ja jouluna. 

ACAssa saa vertaistukea, jos kasvanut juuri tämmöisessä ylisukupolvisten sotatraumojen (ja ehkä myös siihen kuuluneen alkoholin käytön) pilaamassa kodissa

Mulla samanlainen lapsuus. Kyllä siinä on mennyt paljon rikki. 

Aloittaja kuvasi munkin isän ihan täydellisesti. Koskaan ei voinut tietää mitä oli tulossa, vaikka teki kaikkensa, että käyttäytyi hyvin, ennakoi, hiipi munankuorilla ja pienensi itsensä lähes näkymättömäksi.

Äidistä ei paljon apua ollut. Välttääkseen isän väkivaltaa aktiivisesti manipuloi sen kohdistumaan minuun ja isähän ei paljon yllykettä tarvinnut. Äidillä oli myös sairas suhtautuminen tunteisiin. Lapsen tunteet joko lyötiin näkymättömiin tai niitä avoimesti pilkattiin. 

Välillä ihmettelen vieläkin, nelikymppisenä, miten selvisin lapsuudesta hengissä ja päällisin puolin järjissäni. 

Sama se on ollut muillakin suomalaisilla. Sota vaikuttaa kolmeen sukupolveen.

Minulla isä piti minut jotenkin tolpillani kun äiti suorastaan vihasi minua. Kun isä kuoli, lapseni kertoivat että eivät enää vastaa mummun puheluun kun se vaan haukkui minua. Jotain välittämistäkin suhteessa oli. Ehkä tyypillinen äiti- tytär suhde, vihaa mutta myös ripaus rakkautta.  

Ei oo kokemusta tuollaisesta. Mulla on ihanat vanhemmat. Ikävää, että kaikilla ei näin ole.

Olet tämän saman aloituksen tehnyt jo niin monta kertaa tiedät varsin hyvin . . .

Minun äitini oli juuri tuollainen. Hän on syntynyt 1966. Kaikkien muiden lapset olivat aina parempia kaikessa. Jos ei muuta haukuttavaa keksinyt, läksyjä tehdessäni hän alkoi haukkumaan käsialaa. Siskoni sai hymytyttöpatsaan ja äitini ivallisesti kysyi, miten sinä muka tuollaisen voit saada. Kesälomalla jankutettiin sitä, miten ihanaa on, kun koulut kohta alkaa, eikä olla enää kotona.

Nyt aikuisena suunta on muuttunut. Me ollaankin maailman taitavimpia ja kauneimpia ihmisiä. Mutta ihme ja kumma, kun ei enää haluta olla äidin kanssa tekemisissä.

Isäraiskasi oman lapsensa kamapäissä, joihin jäi koukkuun rintamalla ja näin sai alkunsa minun äitini. Äiti tappoi mun isäsi. Minua raahattiin laitosten, sijaisperheen, isoäidin välillä koko mun lapsuus. Sotilaat eivät olleet sympaattisia, kaikkia Suomen murteita tasaisesti ja humoristisesti puhuvia sankareita. He olivat mielialaongelmista kärsiviänatseja, narsisteja, mykkiä paskiaisia, nyhveröitä, jne kuten nykyihmisissäkin. Ja He olivat traumatisoituneina melkoisia persereikiä omille lapsilleen ja eivät vastanneet meidän nykyistä arvomaailmaamme.Heidän valjastaminen olemaan juuri sellaisia, kuin me haluamme, on vastenmielistä. 

Vierailija kirjoitti:

Isäraiskasi oman lapsensa kamapäissä, joihin jäi koukkuun rintamalla ja näin sai alkunsa minun äitini. Äiti tappoi mun isäsi. Minua raahattiin laitosten, sijaisperheen, isoäidin välillä koko mun lapsuus. Sotilaat eivät olleet sympaattisia, kaikkia Suomen murteita tasaisesti ja humoristisesti puhuvia sankareita. He olivat mielialaongelmista kärsiviänatseja, narsisteja, mykkiä paskiaisia, nyhveröitä, jne kuten nykyihmisissäkin. Ja He olivat traumatisoituneina melkoisia persereikiä omille lapsilleen ja eivät vastanneet meidän nykyistä arvomaailmaamme.Heidän valjastaminen olemaan juuri sellaisia, kuin me haluamme, on vastenmielistä. 

Niin, elämme harhassa että mielenterveysongelmien määrä olisi kasvanut. Siitä ei ole pienintäkään todistetta. Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Tärähtäneitä, päihdeongelmaisia, jne  oli tasan tarkkaa jo ennen sotiakin. 

Kuulostaa tutulta, paitsi että ei nyt mitään raivoomista. Mut joo, mikään ei kelvannut, joka laudanpalaa piti ainakin vähän siirtää. Samoin mikään asia ei mennyt mun sanomana perille, vasta kun se sanottiin jonkun muun suulla niin johan tehosi. Vastaukseksi joka asiaan tuli naaman vääntelyä ja vittuilua että sanottiinko kirjassa niin. (Kouluttauduin rakennusinsinööriksi).

Vierailija kirjoitti:

ACAssa saa vertaistukea, jos kasvanut juuri tämmöisessä ylisukupolvisten sotatraumojen (ja ehkä myös siihen kuuluneen alkoholin käytön) pilaamassa kodissa

Olen käynyt paljonkin mutta kun sieltä ei löytynyt oikein ketään joka olisi päässyt elämässään eteenpäin ja saanut traumansa käsiteltyä. Sellaisten ihmisten kokemusta olisin kaivannut. Tajusin yhdessä vaiheessa että se muiden oireilun ja ongelmien kuuntelu vain pahensi vointiani ja piti jumissa. Itse siinä 12 askeleen ohjelmassa on kyllä paljon hyviä juttuja.

Kyllä, äiti ja hänen sisaruksensa tuollaisia. Ollaan kaikki serkukset saatu nauttia tällaisesta kasvatustyylistä. Tuohon yhdistetään vielä ulospäin esittäminen ja kehuskelu omista tai lasten asioista. 

Jos lapsi oli paras jossain, lapselle itselleen viestittiin ettei ollut kummoinen suoritus, ulkopuolisille kehuskeltiin. Jos lapsen suoritus meni huonosti, lapselle viestittiin miten surkeaa ja ei kannata enää yrittää ja ulkopuolisille salailtiin epäonnistumista.

Pääsin opiskelemaan vaikeapääsyiselle alalle, johon minulla oli kaikki tarvittavat rahkeet jo nuoresta pitäen. En saanut koskaan tukea tai kannustusta kyseiselle alalle pääsemiseen. Minulle viestittiin lähinnä että keksi jotain muuta. Kun vihdoin pääsin, on se vanhemmille kuitenkin ylpeyden ja kehuskelun aihe. 

Monet mielenkiinnonkohteeni ja harrastukseni lytättiin, jos niistä ei ollut mitään suoraa konkreettista hyötyä. Eivätpä ajatelleet, että esimerkiksi piirtämisen tuoma tarkkuus ja sorminäppäryys ovat olleet suuri etu työssäni. Samoin kiinnostus luontoa, eläimiä ja luonnonilmiöitä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäraiskasi oman lapsensa kamapäissä, joihin jäi koukkuun rintamalla ja näin sai alkunsa minun äitini. Äiti tappoi mun isäsi. Minua raahattiin laitosten, sijaisperheen, isoäidin välillä koko mun lapsuus. Sotilaat eivät olleet sympaattisia, kaikkia Suomen murteita tasaisesti ja humoristisesti puhuvia sankareita. He olivat mielialaongelmista kärsiviänatseja, narsisteja, mykkiä paskiaisia, nyhveröitä, jne kuten nykyihmisissäkin. Ja He olivat traumatisoituneina melkoisia persereikiä omille lapsilleen ja eivät vastanneet meidän nykyistä arvomaailmaamme.Heidän valjastaminen olemaan juuri sellaisia, kuin me haluamme, on vastenmielistä. 

Niin, elämme harhassa että mielenterveysongelmien määrä olisi kasvanut. Siitä ei ole pienintäkään todistetta. Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Tärähtäneitä, päi

Sodan tunnehistoriaa on tutkittu vain vähän. Näitä miehiä on kohdeltu kaltoin, mutta sodassa mielensä rikkoneita ei ole juurikaan tuotu suomalaiseen historiakirjoitukseen. Henkinen vammautuminen sodassa ei sovi kertomukseen suomalaisesta sisusta. Moraalisesti paheksuttava, häpeällinen psyykkinen häiriö pyrittiin kieltämään. Kodeissa huudettiin toistuvien painajaisten kauhua ja saatettiin alulle suuria ikäluokkia.