Lue keskustelun säännöt.
Onko sinun persoonasi muuttunut paljon nuoruudesta?
10.09.2024 |
Tajusin vanhoja päiväkirjoja luettuani, että olin aikamoinen idealisti, ja nykyään sen vastakohta. Poliittisestikin olen oikealla, mitä olisin nuorena suorastaan halveksunut.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Nuorena olin ylimielinen ja kokkarihenkinen menestyjä. Ei ollut mitään elämänkokemusta ja luulot itsestä suuret. Nyt keski-ikäisenä olen vaatimaton vassari.
Mulla on just samoin. Lisäksi nuorena olin tosi itseriittoinen ja kuvittelin olevani aina erityisasemassa muihin verrattuna. Että minuun ei pätenyt samat säännöt kuin muihin. Nyt en onneksi enää ajattele noin, olen oppinut, että en ole muita kummempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän tuohon vastaisi. Osittain on voinut muuttua. Olin nuorena räiskyvä, temperamenttinen. Olen edelleen, mutta piilotan sen hyvin. Töissä sanottiin, että olen rauhallinen. Kun olisivat nähneet minut 20 v. sitten, eivät sanoisi noin. Olen myös enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Tykkään olla yksin ja puuhastella omiani. Toisaalta puhun itsekseni, jos olen yksin, eli ehkä kaipaan silti seuraa. Mieheni on muuttunut vuosien myötä äkäisemmäksi ja minä tasaisemmaksi.
Mä olin nuorena idealisti. Kaikki pitää hyväksyä, kaikki on samanarvoisia, monikulttuurisuus on rikkaus. Nykyään oon tullut järkiini enkä allekirjoita mitään tuollaista roskaa.
Unohdin mainita, että kun mieheni on muuttunut äkäisemmäksi, hän on muuttanut varmaan osaltaan minuakin, sillä olen myös sovittelevampi kuin nuorena enkä räjähtele pikkuasioista. Matkoillakin sen huomaan itse. Jos kaikki ei mene putkeen, kestän vastoinkäymiset hyvin, jaksan selvittää tilanteita ja miettiä ratkaisuja. Nuorena en kyllä jaksanut yhtään, se oli sellaista heti kaikki mulle nyt- tyyppistä räjähtelyå. Suutuin myös tilanteissa helposti.
On tullut elämäntaitoja lisää. Esim. Mielen hallintaan liittyviä. Toisaalta käytännöllisen taitojen lisääntyminen on rauhoittanut. Kun tietää, miten laskut maksetaan ja miten kotia hoidetaan, ehkä on lempeämpi ote elämään. Hötkyily on jäänyt pois. Ihan välillä hävettää se oma levottomuus nuorena. Olen aloittanut opiskelut, vaihtanut ammattialaa lähes saman tien, muuttanut ulkomaille ja palannut Suomeen, tehnyt esikoislapsen sellaisen miehen kanssa, josta ei isäksi ole. Sen jälkeen en ole enää niin paljon hötkyillyt. Sanotaanko sitä mielen rauhaksi vai miksi. Asun samassa talossa, mihin muutin 16 vuotta sitten. Esikoinen lähtee tammikuussa armeijaan, asuu vielä kotona. Nuoremmat lapset on toinen yläkoulussa ja toinen alakoulussa. En ehkä jaksa tehdä niin paljon asioita, mutta ei tarvitsekaan. Kun esikoinen ehdotti, että hän voisi lähteä vaihto-oppilaaksi lukion 2. vuonna, olin kauhuissani, että miten ihmeessä, eihän voi lähteä jonnekin ulkomaille. Ja kuitenkin minä itse olin vain 19-vuotias lähtiessäni yksin, enkä muuttanut perheeseen, vaan itse hankin sieltä töitä ha asunnon ja viivyin reissulla pari vuotta, sain ystäviä, koin rakastumisenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muuttunut persoona kyllä. Huomattavan paljon varovaisempi minusta on tullut täytettyäni 40 vuotta, ja nyt kun olen yli 50, mietin vaan milloin pääsee eläkkeelle. En jaksaisi olla töissä. Nuorena oikein jotenkin nautin työnteosta ja nyt se on välttämätön paha, että saa palkkaa. Kuumat aallot vaivaa, ja mieli välillä heittelee kuin 15-vuotiaalla. Saatan aamulla herätä ihan iloisena ja sitten tulee jotain, ihan mikä vaan pikkujuttu, joka saa suupielet kääntymään. Ai että mä tänään esimerkiksi töissä laskin kymmeneen ja vielä toisenkin kerran kymmeneen. Tympii valehtelu ja kaksinaamaisuus. Puheiden vääristely saa näkemään punaista, mutta sivistyneisyys estää huutamasra, että noinko mä muka oon sanonut. Tuo liittyy siis työasioihin. Luulen, että sitten helpottaa, kun vaihdevuodet laantuu.
Minä en oikein tiedä mitä tarkoitat personalla. Jos tarkoitat luonnetta, niin ei oikeastaan perusluonne ole muuttunut. Olen sama ihminen. Toisaalta toimintatavat ovat elämänkokemuksen myötä muuttuneet paljonkin. Lasten kasvattaminen on ollut silmiä avaava kokemus. Onneksi sain lapsia, koska he ovat lähes ainoa valon ja ilon lähde elämässä. Parisuhteet tulee ja menee. Ei enää ole sellaista rakastuminenkaan kuin 15-vuotiaana. Ei se kyllä persoonasta riipu, vaan elämänkokemuksista. Tavallaan ei voi enää heittäytyä niin totaalisesti, järki estää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään nyt tunnista persoonan käsitettä. Sitä vain on. Tosin sitä on joutunut elämän aikana muokkaamaan itseään sitä mukaan kun ymmärrys muista ihmisistä lisääntyy. Se on vähän sellainen kaksiteräinen miekka koska sitten myös kasvu ihmisenä pysähtyy kun arpeudut ja koteloidut sinne sisääsi etkä enää jousta.
Persoona ei ole muuttunut oikeastaan mihinkään.
Minua asioita olen oppinut ja sitä kautta on tullut enemmän ymmärrystä ja empatiaa muita ihmisiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käytä sanaa nuoruus. En ole nykyään vanha, vaikken olekaan teini.
En minä todellisuudessa ole muuttunut. Sanotaan tälläviisiin, että nykyään uskallan r*jähtää melkein kenelle tahansa, tosin joskus toivon etten uskaltaisi. Näen vain todella selkeästi epäasiallisen käytöksen ja osaan kyllä lukea rivien välistä. Monet ovat olevinaan ystävällisiä, vaikka oikeasti kohtelevat suorastaan halveksuen. Tällaisille uskallan sanoa suorat sanat kyllä.
Pyrin kuitenkin olemaan mahdollisimman rauhallinen ja ystävällinen, koska sellainen olen sisimmässäni. Pakko myöntää, että ihmisv**a on vaikea peittää. En minä joka ikistä ihmistä v*haa , mutta suurinta osaa kyllä.
Mutta ei, en minä ole muuttunut. Itsehillintäni ja ujouteni on muuttanut hieman muotoaan. Valtio on pettänyt minut todella törkeästi eräässä keississä (ei siitä sen enempää), ja tämä viimeistään opetti minulle karun opetuksen siitä, ettei yhtään mihinkään tai keneenkään voi luottaa. Se on lisännyt v*haani.
Anyhow, tällä hetkellä fiilis on ihan ok. En minä silti koskaan opi rakastamaan ihmisiä, ja se on minulle täysin ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin turha jyrkkyys ja mustavalkoisuus on lieventynyt. En ole enää radikaali kuten nuorena. Omat vahvat mielipiteet ja periaatteet on edelleen ja niiden takana seison.
Nuorena olin aina johtaja, se joka teki päätökset. Elämänkokemus opettanut siinäkin asiassa.
En varmasti ole kaikkein helpoin ihminen vieläkään mutta he jotka minusta pitävät, pitävät sitten todella. Nuorena saattoi helpommin putoilla sammakoita, senkin asian olen oppinut että ajattele ensin.
Omassa tyttäressä huomannut paljon samoja piirteitä mutta niin jyrkkä hän ei ole koskaan ollut kuin minä. Sama päämäärätietoisuus kyllä on, ja siitä olen iloinen. Pärjää elämässä.
En ole koskaan ollut tahallaan ilkeä, vain ajattelematon. Aika on korjannut sen asian. Herkkä olen ollut aina ja herkkyys korostuu nyt entisestään. Kyllähän sitä elämänvarrella oppii jos on oppiakseen ja haluaa yhteiskuntaan sopia.
Tuosta ihmisv*hasta puheen ollen, minusta on aivan ihanaa huomata kuinka koko olemukseni voi muuttua täysin eläimen seurassa. Vaikka olisin kuinka vihainen tahansa (ihmisten takia), eläimelle ei ikinä tee mieli vihoitella tai tiuskia. Se sellainen rakkaus jota minussa on, oikein pursuaa ulos eläinten seurassa. Se on ihana tunne. En tunne sitä ihmisten seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena uskoin että muut tietävät asiat paremmin kuin minä, ja uskoin auktoriteetteihin eli siihen, että on olemassa aina joku, joka tietää totuuden. Nykyään kuuntelen enemmän omaa intuitiota kuin muiden mielipiteitä. Kuuntelen vieläkin auktoriteettejä, mutta ymmärrän heidänkin olevan erehtyväisiä ihmisiä.
Nuorena olin myös armoton miellyttäjä. On se nykyäänkin ihan kiva, kun joki tykkää, mutta en kalastele sitä enää.
Ja tietysty nuorena arvot ovat sitä, mitä lapsuudenperheestä on saatu.
Lapsuudenperheeni oli lestadiolainen ja sain todella konservatiivisen tiukan kasvatuksen. Tähän lisämausteensa toi perheemme melko selkeä puoluekanta, joka ei ollut paikkakunnalle tyypillinen.
Mielipiteilläni ei ollut missään mitään väliä, joten en ollut mistään mitään mieltä- yritin vaan miellyttää ja peesailla muita. Kaverisuhteita ei juurikaan ollut enkä saanut tavata kavereita jos he eivät olleet uskossa.
Sisimmässäni tiesin ettei se elämä ollut minus varten. Moni yläasteaikainen tuttu saiminusta varmasti täysin erilaisen kuvan, kuin mitä todellisuudessa olin. Tuon lisäksi olen myös muuttunut melkoisesti.
Arvomaailma, käytös, sosiaalinen status, koulutustaso, työminä, perhe, tulot... Kaikki on takuullaeri tavalla kuin moni minusta kuvitteli (toden näköisin vaihtoehto lestadiolaistytölle olisi ollut 10 lasta ja työ paikallisessa terveyskeskuksessa mutta minä en sitä halunnut koskaan)
Olen muuttunut mutta onko persoonaa vai toimintatapoja siinä taustalla. Menen paljon aiemmin nukkumaan nyt kuin nuorempana. Viimeistään klo 23 sängyssä. Herään normaalisti klo 07 ja viikonloppuisin klo 08. En juhli enkä valvo pitkään. Miten tämä on vaikuttanut olemiseeni, niin pinna on pidempi, kun ei väsytä. Maltan keskittyä asioihin. Tänään luin junassa tunnin ajan kirjaa, kun kävin työmatkalla. Kotiin ei ole enää niin kova kiire, kun ei ole pieniä lapsia. Teinit on joskus raskaita, esimerkiksi aamuisin saattaa pyytää kyytiä juuri kun minulla on kiire lähteä töihin. Silti ajattelen niin, että elämänkokemus on tuonut persoonaan kärsivällisyyttä verrattuna vaikkapa 20 vuoden takaiseen tilanteeseen.
Olin paljon ehdottomampi. Nykyään en enää jaksa ottaa asioita kovin vakavasti. En jaksa kohkata mistään. Samaa puoluetta äänestän vielä, vaikka koenkin että mitään puolue ei oikein ole mieleiseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorena sellanen ujo, hiljainen, epävarma tossukka ja ovimatto. Nykyään oon sosiaalinen, osaan sanoa oman mielipiteeni (ja myös tunnistan milloin sitä ei tarvitse sanoa) ja osaan pitää puoleni. Mulla on kans arvot aika paljon muuttuneet.
Minulla myös samankaltainen muutos. Onko teidän läheisillä tai muilla, jotka ovat tunteneet teidät jo nuorena ollut vaikeuksia sopeutua muutokseen? Omalla kohdallani on niin, että osa on sopeutunut hyvin ja osa taas yrittää laittaa siihen nuoruuden rooliin ja kohtelee sen mukaisesti.
Mulla oli ehkä itsellä suurimmat vaikeudet ymmärtää että olenkin ekstrovertti :D mutta mulla on kaikki joko sopeutuneet tai ei ainakaan tuo mulle itselle esille, että ihmetyttäisi.
Itsekin luu
Mä taas olin nuorena paljon sosiaalisempi ja luulin, että juuri sitä haluan. Nyt oon hyväksynyt introverttiuteni. Erityisesti inhoan isoja väkijoukkoja ja meteliä.
On muutosta hyvään ja huonoon suuntaan. Nuorena oli vapaa. Uskoi hyvää ihmisistä, luotti tulevaisuuteen. Aikuisena ollut liikaa surua, mm. oman lapsen kuolema, ero, köyhyyttä työttömyysjakson seurauksena, ja velkaantumista samasta syystä. Toki olen veloista päässyt eroon ja isoimmat surut käsitelty, silti perusturvallisuus järkkynyt. Kyynistymistå on tulllut. Toisaalta vaikeudet ovat tuoneet sitkeyttä ja sisukkuutta.