Onko sinun persoonasi muuttunut paljon nuoruudesta?

Olen muuttunut hienovaraisempaan ja monimutkaisempaan suuntaan, arvostan enemmän ns. pehmeitä tieteitä. Nykyisin meno ja pöhinä ei enää kiinnosta, haluan käyttää enemmän rajallista aikaani itselleni tärkeisiin asioihin. Poliittiselta kannaltani taas en ole muuttunut, kun se ei perustunut haihatteluun alunperinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus, että persoona voi muuttua isojen elämänmuutoksien myötä nopeastikin. Aika pelottavaa!

Oon tuo eka ja mulla kävi just näin. Menetin äitini kun olin 26 ja ihan muutamassa kuukaudessa olin persoonaltani tosi paljon hänen kaltainen, kun olin koko nuoruuden miettinyt miten ollaankin niin erilaisia.

Ihminen ilmeisesti valitsee persoonan, joka palvelee paremmin uudessa ympäristössä. Olisiko sulle tuonut turvaa löytää hänet itsestäsi?

Ihan varmasti. Ja uskon myös että nuo piirteet on kyllä aina olleet itsessä mutta ei syystä tai toisesta tulleet esiin ennen kuin "pakon edessä".

Kyllä. Olen omaksunut tuon "pakon edessä" -ajattelun kukkasen ja soveltanut sitä oman kehoni kajoamattomuuden periaatteella. Jos joku ilmoittamatta käy kraiveleihin kiinni, varoitan ensin, että "me mennään sitten loppuun asti, jos jatkat". Pelkään sitä, että kun kerran makuun pääsee, niin ei sen jälkeen ole mitään esteitä jatkaa...kunnes muut ne esteet pistää lopullisesti tielleni.

Miksi itsetuhomoodi (siksihän tuota voi kutsua)? En ole koskaan ollut kilpahenkinen enkä arvoni t. muiden arvojen mittaaja - olen nykyään tuota nokkimisjärjestystä ideologisesti vastaan, eli en katso ihmisen kohdatessani ylös enkä alas, vaan samalla tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena sellanen ujo, hiljainen, epävarma tossukka ja ovimatto. Nykyään oon sosiaalinen, osaan sanoa oman mielipiteeni (ja myös tunnistan milloin sitä ei tarvitse sanoa) ja osaan pitää puoleni. Mulla on kans arvot aika paljon muuttuneet.

Minulla myös samankaltainen muutos. Onko teidän läheisillä tai muilla, jotka ovat tunteneet teidät jo nuorena ollut vaikeuksia sopeutua muutokseen? Omalla kohdallani on niin, että osa on sopeutunut hyvin ja osa taas yrittää laittaa siihen nuoruuden rooliin ja kohtelee sen mukaisesti.

 

Mulla oli ehkä itsellä suurimmat vaikeudet ymmärtää että olenkin ekstrovertti :D mutta mulla on kaikki joko sopeutuneet tai ei ainakaan tuo mulle itselle esille, että ihmetyttäisi. 

Itsekin luulin olevani introvertimpi kuin todellisuudessa olen (olen ehkä ekstroversio janan puolessa välissä). Ihmettelin kun ihmiset kertoivat miten ihanaa on lähteä viikoksi yksin mökille ja mielestäni se kuulosti ihan kauhealta.

Olin nuorena aika itsevarma leuhka pätijä, melko ikäväkin monille ihmiselle. Ihan rehellisesti itsekeskeinen mulkkukin usein. 

Kolmenkympin korvilla sattui kaikenlaista mikä pisti pohtimaan omaa elämää ja asennetta vähän syvemmin ja olen aika erilainen tyyppi nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena sellanen ujo, hiljainen, epävarma tossukka ja ovimatto. Nykyään oon sosiaalinen, osaan sanoa oman mielipiteeni (ja myös tunnistan milloin sitä ei tarvitse sanoa) ja osaan pitää puoleni. Mulla on kans arvot aika paljon muuttuneet.

Minulla myös samankaltainen muutos. Onko teidän läheisillä tai muilla, jotka ovat tunteneet teidät jo nuorena ollut vaikeuksia sopeutua muutokseen? Omalla kohdallani on niin, että osa on sopeutunut hyvin ja osa taas yrittää laittaa siihen nuoruuden rooliin ja kohtelee sen mukaisesti.

 

Mulla oli ehkä itsellä suurimmat vaikeudet ymmärtää että olenkin ekstrovertti :D mutta mulla on kaikki joko sopeutuneet tai ei ainakaan tuo mulle itselle esille, että ihmetyttäisi. 

Itsekin luu

Joo siis tämä. Oon ihan tyytyväinen kyllä siitä että tykkään olla ihmisten seurassa ja saan siitä energiaa mutta osaan myös ja tykkäänkin olla lyhyitä aikoja yksin tuon "entisen" persoonan takia.

Nuorena olin se hymyilevä alistuja.

Nykyään olen se hymyilevä piikki lihassa.

Olen ollut 5 vuotiaasta asti samanlainen, eri kujeet vain.

Oon vetäytynyt täysin syrjään. Luotto mennyt ihmisiin. Paljon tapahtunut asioita jotka jättäneet jäljet 

Ei ole persoonallisuus muuttunut minulla, mielipiteet saa ja näkemykset saa vaihtua kun kasvaa henkisesti. Sama ihminen olen edelleenkin.

Tietyt asiat vaan pysyy, rakastuin Queenin musiikkiin vuonna 1980 13-vuotiaana ja vielä yhä 57-vuotiaana olen yhä Queen fanaatikko.

En ole samanlainen. Olin luottavainen, huoleton, iloinen ja energinen siihen asti, kunnes päädyin työelämään. Se on imenyt kaikki mehut ja nykyisin olen harmaa haamu entisestä. Arvaako joku jo, milloin alalla olen työskennellyt? Juu, terveydenhuollossa kolmivuorotyössä.

On.

Jäljellä on enää vain varjo.

Viime vuosina muutosta on kiihdyttänyt parisuhde, jossa en voi olla oma itseni, jos haluan elää ilman jatkuvaa konfliktia.

Olen muuttunut paljon. Olin lapsena hyvin mielikuvituksellinen. Leikittiin naapurin tytön kanssa paljon mielikuvitusleikkejä. Naurettiin paljon ja oli hauskaa. Kesät elettiin ulkona, siis päivät. Olin sosiaalinen ja avoin.

Koulussa jokin muuttui noin 5. luokan aikana. Hyvä ystävä muutti toiselle paikkakunnalle. Koin jääneeni koulussa yksin. Yksi uusi kaveri houkutteli polttamaan tupakkaa. Pidin itselleni sääntöjä sen suhteen. Kuudennella luokalla sallin itselleni viikonloppuisin pari tupakkaa. Salailu kotona veti minua kuoren sisälle. Perjantaisin oli nuorisotalon disko, jossa käytiin pihalla tai rakennuksen takana viettämässä aikaa. Disko alkoi klo 20, se oli suunnattu yläasteikäisille ja vähän vanhemmille. Monesti vietettiin erilaisissa porukoissa aikaa siinä pihalla. Kotona piti olla klo 22, se on jäänyt mieleen. Monesti juoksin kotimatkan, että ehdin ja joskus varmaan myöhästyinkin. Silti sain luvan taas seuraavana perjantaina mennä ulos ja viettää aikaa sen kaverin kanssa, joka oikeastaan ei ollut hyvää seuraa.

Yläaste sujui niin, että olin luokassa se hiljaisin tyttö. Pelotti puhua ääneen. En oikein tiedä, mikä siihen johti. Liian kovaääniset luokkakaverit varmaankin. Ahdisti sosiaaliset tilanteet koulussa, mutta onneksi oli luova harrastus, missä oli helpompi olla. Se tyttö, jonka kanssa oltiin kavereita 5. ja 6. luokalla ei enää halunnut tuntea, koska en ollut suosittu ja hän oli. Ostin siltä tupakkaa, mutta muutoin ei oltu tekemisissä.

Lukioon pääsin noin 8 keskiarvolla. Tunsin olevani kaikista huonoin. Toisaalta lukiossa sain vihdoin uusia ystäviä. Yläaste oli sujunut melko yksinäisenä, mutta lukiossa oli hyvä yhteishenki. Hiljaisuudesta oli silti vaikea päästä eroon, kun oli tottunut olemaan se hiljainen tyttö yläasteella. Kotona luultiin, että minulla menee lukiossa todella hyvin, mutta totuus oli se, että esim. matematiikassa kävin tukiopetuksessa. Sekin söi itsetuntoa, kun vanhemmat hehkuttivat, miten hyvä ja fiksu olen, vaikka koin olevani todella heikosti pärjäävä.

Oikeastaan sen lukion jälkeen aloin palautua enemmän omaksi itsekseni, aloin puhua ja jakaa ajatuksia. Kaikki tuo historia on jättänyt jälkensä. Olen 47-vuotiaana edelleen usein ahdistunut ja koen epäonnistumista helposti, mutta toisaalta persoonaan on palautunut sosiaalisuutta ja avoimuutta, mikä on lapsuudesta tuttua. Leikillisyyttå ja mielikuvitusta käytän liian vähän ja harvoin. Joskus olen miettinyt, pitäisikö mennä draamatunneille tai näytelmäkerhoon, jossa saa leikkiä, mutta toisaalta pelkään esiintymistä,

Minusta tuli aika kyyninen ja katkera jatkuvan epäonnen vuoksi.

Olen muuttunut ja vuosi vuodelta muutun. 

Olin ahkera ja isänmaallinen. Nykyään olen työtävieroksuva ja kyyninen.

No on varmasti ja hyvä niin. Oli ahdistavaa aikaa ja olin pöljä ja impulsiivinen. Nyt olen vanha ja yhtä impulsiivinen, mutta osaan jättää toteuttamatta ne pöljäilyni.

60% samaa kuin aina, 40% muutoksia pääosin parempaan suuntaan.

Olen itsevarmempi ja realistisempi. Sellainen täti-ihminen, joka ei paljon välitä muiden mielipiteistä. Nuorena olin hirveän ujo ja arka, enkä uskonut itseeni, mutta suuria haaveita oli paljon. Edelleen idealismin kipinä elää sisimmässäni, mutta minusta on tullut niin arkisen käytännöllinen ja mukavuudenhaluinen, että se nuori idealistinen minä kauhistuisi. Hoidan puutarhaa, en pelasta maailmaa. 

Riippuu mitä tarkoitat persoonalla. Perusarvot eivät juurikaan ole muuttuneet eikä perustemperamentti. Mutta olen toki viisastunut ja oppinut käsittelemään asioita rauhallisemmin.