Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Analyytikko Sanna Marinin bisneksistä: Verotarkastus voisi olla perusteltu

Vierailija
10.09.2024 |

Marinin ja Pitkäsen firman edustuskuluista tiedetään ainakin se, että Marinin kertoman mukaan yhtiö

järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkot hotelli Kämpissä viime joulukuussa.

Rajalan mukaan verottajalla voisi olla aihetta tehdä verotarkastus, koska Kämpin juhliin oli kutsuttu julkisuudesta tuttuja ystäviä.

Verottaja voisi tulkita, ettei ystävien kestitseminen kuulu firmalle, jolloin sinun olisi pitänyt nostaa palkkaa firmasta ja maksaa kulut henkilökohtaisesti. Käsittääkseni tähän siis sisältyy veroriski, Rajala arvioi.

Jos Marinin yhtiöön tehtäisiin tarkastus ja osa edustuskuluista katsottaisiin täysin vähennyskelvottomiksi eli peitellyksi osingonjaoksi, niin rahallinen seuraamus tulisi kahta kautta.

Peitellyn osingonjaon verotus on todella kovaa. Se muodostuu yritykselle verovähennyskelvottomaksi ja osakkaalle ansiotuloksi, jolloin veroseuraamukset ovat ihan älyttömät, Rajala avaa.

Marinin yhtiölle on merkitty liiketoiminnan muita kuluja yhteensä vajaat 130 000 euroa. Ne sisältänevät erilaisia matkakuluja ja vaikkapa Kämpin juhlan mainittuja edustuskuluja.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikko-sanna-marinin-bisneksist…

Kommentit (347)

Vierailija
261/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko persujen sivistysrahastolla, vai mikä hupikerho se olikaan, on viisisataatonnia käyttämättä jääneitä valtionavustuksia? Viimeksi saldo oli vasta vähän yli 400 tonnia.

Mutta kohde?!?! Vähän kuin jaettaisiin helmiä sioille. Eikö kukaan kontrolloi kun rahaa jaetaan em. älyvapaisiin kohteisiin älyttömiin tarkoituksiin kuten persujen sivistäminen? Oppiiko lehmät lentämään kun niille jaetaan rahaa?

t. Sanna "yhteiskunnan syöpä" Marin

Persuretardi opettelee kopipeistaamista. Huomenna voit näyttää sille ryhmänohjaajallesi. Saat tarran.

Ja banaanin, kehulla hyvä apina.

Vierailija
262/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei palstapersut. Pitäisikö teidän varata itsellenne aika yksityiseltä lääkäriltä, ja tutkituttaa tuo krooninen peppukipuilunne?  Olisiko hyvä ensiapu teille, jos ottaisitte päänne pois sieltä ahteristanne, ja sitten lääkäriin joka sitoo pään niin, ettei se taivu sinne takaisin.

t: tohtori Demokratius.

Suosittelen päälääkärillä käyntiä myös niille, jotka näkevät persuja kaikkialla, myös siellä, missä niitä ei ole. 

t. tohtori Hypocratius

Kiitos vinkistä. Puoli suomea onkin tulossa hulluksi idioottien persujen touhuja seuratessaan. Mutta, eikö sinustakin ole tärkeämpää hoitaa pois taudin aiheuttaja kuin lievittää vain oireita? Vai onko yhteiskunnalla rajattomasti rahaa hoitaa persujen aiheuttamia terveyshaittoja? Ottaako purra lisää siihen velkaa? Tuskin, sillä terveydenhuollosta otetaan nytkin jo pois.

t. Tohtori Democratius?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
263/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

Vierailija
264/347 |

Kumpiako nyt mahdat tarkoittaa, demareita vai vassareita?

Vierailija
265/347 |

Sama asia. DDR:n perillisiä on jokainen Suomen vasemmistopuolue.

Vierailija
266/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus kertonee totuuden samppanjasosialistin touhuista verotuksen minimoimiseksi,sosialistit kyllä vaatii muita maksamaan verot maksimin mukaan.

Yks samppanjapersu on ottanut kesän aikana 5 miljardia lisää velkaa valtiolle. Suomen ennätys alallaan.

Edellinen hallitus otti lainaa toitottaen sen olevan ilmaista, kun korot oli alhaalla. Nyt sitä lisälainaa joutuu ottamaan jo pelkästään edellisten lainojen korkojen maksuun. Sysipaskasta sote-uudistuksesta puhumattakaan. 

Sitä otettiin mm. koronan, puolustusmenojen ja Natoon liittymiseen tarvittaviin menoihin. Vai luuletko rahan tulevan seinästä?

miksi samalla Tanska, Viro ja Ruotsi eivät velkaantuneet laisinkaan

Ne olivat jo Natossa, eikä puolusmenoihinkaan tarvittu paria miljardia lisää. Ukrainaakin piti jeesata kuten sivistysvaltioiden päättäjät muutkin teki Ai niin, ne F35-hävittäjätkään eivät olleet ihan ilmaisia. Oliko hintalappu 10miljardia? Mutta turvallisuus ennenkaikkea. Entäpä aiempien hallitusten 16 vuotta vatuloima Sote? Sanna pisti sillekin veivaamiselle pisteen. Persut ja orpohan eivät ole velkamiljardeillaan saaneet kansalaisille  muuta aikaan kuin turvattomuutta, varsinkin taloudellista. Oliko sulla muita lapsellisia vertauksia?

Kuten joku aiemmin sanoi, on vauvapalstalla suurinta huvia servata persut maanrakoon. Kiitos kun annoit osaltasi siihen jälleen tilaisuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
267/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Persuuuuut! uli uli!

Vierailija
268/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

Aika vitunmoisessa psykoosissa pitää olla jos luulee puoluekannan vaikuttavan verokohteluun. Hanki äkkiä apua itsellesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
269/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

Kumpiako nyt mahdat tarkoittaa, demareita vai vassareita?

Se on niin sekaisin ja harhainen, ettei tiedä itsekään.

Vierailija
270/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Verotarkastustahan ehdotti jo silloin linnan juhlien aikaan se mikä se nuuskamuikkusen näköinen veroloinen oli joka oli YLEssä johtajana ja iski sitten alaisensa, sen juontajan joka myöhemmin otti hengen itseltään.

Otti itkuraivarin kun Sanna ei kutsunut sitä sinne kämpin sviittiin ja ajatteli itkeä verottajalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
271/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

Kumpiako nyt mahdat tarkoittaa, demareita vai vassareita?

Sama asia. DDR:n perillisiä on jokainen Suomen vasemmistopuolue.

No pitkälle ei ole persutkaan puusta pudonneet. Esim. laumasieluisuus on vahvasti geeneissä, ja alfauros johtaa apinalaumaa.

Vierailija
272/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko persujen sivistysrahastolla, vai mikä hupikerho se olikaan, on viisisataatonnia käyttämättä jääneitä valtionavustuksia? Viimeksi saldo oli vasta vähän yli 400 tonnia.

Mutta kohde?!?! Vähän kuin jaettaisiin helmiä sioille. Eikö kukaan kontrolloi kun rahaa jaetaan em. älyvapaisiin kohteisiin älyttömiin tarkoituksiin kuten persujen sivistäminen? Oppiiko lehmät lentämään kun niille jaetaan rahaa?

t. Sanna "yhteiskunnan syöpä" Marin

Oli putki-paavo, lautakasa, jihad-sipilä ja nyt on puhe-sanna

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
273/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

Kumpiako nyt mahdat tarkoittaa, demareita vai vassareita?

Sama asia. DDR:n perillisiä on jokainen Suomen vasemmistopuolue.

Ymmärretään kyllä, ettei elämämkoulussa oppiaineena ollut lainkaan historia. Korkeintan mein kampfhia luki lauman pomo ääneem uskonveljilleen.

Vierailija
274/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samalla vois tehdä sen huumetestin, nyt hiuksista tällä kertaa.

Miksi? Ei ole enää Suomen politiikassa mukana joten ko asia ei kuulu meille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
275/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sannan ja muiden jauhojengiläisten matka kaltereiden taakse on alkanut.

Saisiko perustelut.

Vierailija
276/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Demarit ala-vit*n-peukuttavat tätä kommenttia, vaikka verotarkastus on verottajalta aivan normaalia virantoimitusta.

Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen.

NomuttaKUN ne oikeanlaiset ARVOT!!! WAAAAAAAAAAHHHHHH!!!!

Vierailija
277/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Persuuuuut! uli uli!

Vasemmisto täällä ulisee kun Sannasta tullut piinkova kapitalisti. Itse persuna nostan peukkua, että ymmärtää viimein mikä järjestelmä on se voittava hevonen.

Vierailija
278/347 |
11.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Marin otti listaamattomien yritysten verohuojennetut tulot, kuten jokainen yrittäjä tekee. Onko Marinille tai demareille eri säännöt kuin porvareille osinkoverotuksessa?

Tiedot:

MaPi-yrityksen liikevaihto oli 22.6.31.12.2023 peräti 665 706 euroa.

Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.

Siitä yritys maksoi tuloveroa (yritysten yhteisövero 20%) Suomeen 83 679 euroa.

Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.

Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.

Josta maksetaan listaamattomien yritysten verohuojennuksen mukaista osinkoveroa.

Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa.

Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan.

Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f281e8da-f236-40fa-bb96-3c1082c41…

Vierailija
279/347 |
11.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännää. Tulee vähän väliä uusi Sannan veroja haukkuva aloitus. Se pysyy niin kauan, kunnes alkaa saada Marinia puolustavia viestejä, sitten viestiketju poistetaan kuten tämäkin tullaan poistamaan. Kun ilmestyy Marinia puolustava aloitus, se poistetaan hyvin nopeasti. Onko täällä oikeistolainen moderointi joka liputtaa väriä keskustelussa ja vääristää näin keskustelua tietyn ideologian suuntaan?

Vierailija
280/347 |
11.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä anteeksipyyntöä? Hän yritti muuttaa listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta, muttei onnistunut. Nyt on tämä laki jota noudatetaan.

Nimenomaan. Miksi porvareille pitäisi antaa taloudellista etuasemaa osinkoverotuksessa, jossa heillä on ollut vahva kädenjälki?

Marin ja SDP ovat ajaneet listaamattoman yrityksen verohuojennuksen poistoa, mutta se ei ole oikeiston vastustuksesta johtuen onnistunut, moraalittomuus on siis oikeiston poliitikoissa. Marin muiden tapaan noudattaa nykyistä verotusta, ja tietenkin jokainen yrittäjä käyttää verohuojennuksen hyväksi täysimääräisesti, mikäli voi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi yhdeksän