Hesarissa tänään juttu, yli puolet tytöistä kokee ahdistusta

Lapset haluavat kontaktia vanhempiinsa. Huolet puolittuvat kun ne jakaa. Mutta kun juttukaveria ei ole, alkaa pientä ihmistä ahdistaa. Ottakaa viikonloppuna lapsiltanne ne puhelimet ja pelikoneet pois ja puhukaa lastenne kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Ja jos vanhemmat asuvat eri osoitteissa ja kaupungeissa uusien puolisoidensa kanssa, niin eipä taida lapsilla aikuista juttukaveria olla. Voi siinä omassa puolisossa nähdä myös ne hyvät ja kauniit puolet, eikä olla aina heti sikaa jättämässä. Sika on älykäs ja kaunis eläin. 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi joskus sata vuotta sitten syntyneet ei ahdistuneet, vaikka aikuistumisen kynnyksellä oltiinkin sodassa. Voisiko joku kertoa nykynuorille, että elämä ei ole koskaan ennen ollut yhtä helppoa kuin nyt.

Silloin elettiin hetkessä. Nykyään ajatellaan asioita pidemmällä tähtäimellä. Silloin Suomi oli lähes pelkkää metsää ja nykyään koko aika niitä harvennetaan, joten on luonnollakin suuri vaikutus oloihin.

Myöskin se, että silloin oli elämä paljon fyysisempää niin sekin auttaa mielenterveydellisiin oloihin.

Siksi pitää alkaa turriksi.

Voi olla virtahepo, marsu, karhu, kissa, lintu, vaikka halpa miesmäisen ruma lähiöräkälän Munahaukka.

Vierailija kirjoitti:

Olen uomannut tämän kyllä monessa yhteydessä ja ihmetellyt, että mikä nuorilla on.

Kysykää suoraan, rehellisyys helpottaa asioita. 

Näinhän se on. Mitä nuorempi lapsi sitä enemmän tarvitsee ulkopuolista ohjausta. Nykyään vanhemmat on kädettömiä ja jo päiväkoti-ikäisien kanssa neuvotellaan asioista jatkuvasti. Johan siinä tulee paineita, masennusta, rittämättömyyden tunnetta, jne kun pitää jo pienenä päättää koko perheeseen vaikuttavista asioista.

Ei se mahdollisuuksien määrä ole se ongelma.

Ensin keskitytään itse ongelmaan ja sitten lähdetään ratkomaan sitä. Lapsia ja nuoria tulee oikeasti auttaa ja KUUNNELLA, heidät tulee tuntea ja kaikki heidän tunteensa täytyisi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Lapset haluavat kontaktia vanhempiinsa. Huolet puolittuvat kun ne jakaa. Mutta kun juttukaveria ei ole, alkaa pientä ihmistä ahdistaa. Ottakaa viikonloppuna lapsiltanne ne puhelimet ja pelikoneet pois ja puhukaa lastenne kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Ja jos vanhemmat asuvat eri osoitteissa ja kaupungeissa uusien puolisoidensa kanssa, niin eipä taida lapsilla aikuista juttukaveria olla. Voi siinä omassa puolisossa nähdä myös ne hyvät ja kauniit puolet, eikä olla aina heti sikaa jättämässä. Sika on älykäs ja kaunis eläin. 

Ei niitä nyt pois tarvitse ottaa siksi että aikuinen haluaa nyt puhua. Lapsilta tulee kysyä asioita, jos nappaat ne asiat pois ja päätät että nyt jutellaan niin se ei aina toimi. Kokeilkaa myös erilaisia tapoja lähestyä niitä lapsia ja nuoria. Hyväksykää myös se jos he eivät ole aina valmiita juuri silloin kun te olisitte itse valmiita puhumaan. Pakottaa ei saa eikä saa suuttua siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SOME on se tämän elämän suurin saatana! Joutaisi helvettiin, etenkin valheellinen Instagram!

Kun siitä älyää irtautua ja lopettaa itsensä vertaileminen muihin, on huomattavasti onnellisempi.

 

t: entinen masentunut, ahdistunut ja burn-outin kärsinyt suorituspaineinen nuori nainen

Mitä valheellista siinä instassa tarkalleen ottaen on?   Ei se ihmisen kauneus, kodin kiva sisustus, tavoitteellinen harrastus tai upeat maisemat lomamatkalla muutu jotenkin maagisesti valheelliseksi, jos ne kuvataan instaan jossa niitä katselee joku, jolla niitä ei ole.

Hetkinen, onpas pinnallinen näkemys asiasta. Ihmettelen, jos et pysty syvempään pohdintaan, ihan halutessasi. Aloita vaikka siitä, että se kuvien laittaja on ahdistunut... ja jatka sitten mitä se voisi muille tarkoittaa...

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on. Mitä nuorempi lapsi sitä enemmän tarvitsee ulkopuolista ohjausta. Nykyään vanhemmat on kädettömiä ja jo päiväkoti-ikäisien kanssa neuvotellaan asioista jatkuvasti. Johan siinä tulee paineita, masennusta, rittämättömyyden tunnetta, jne kun pitää jo pienenä päättää koko perheeseen vaikuttavista asioista.

Samaan perustuu nykyinen työelämäkin.  Työpaikoillakaan ei enää käsketä tai ohjeisteta johdon toimesta tavoitteita tai keinoja, vaan työntekijät jätetään monissa firmoissa selviytymään ja tekemään päätöksiä "itseohjautuvissa tiimeissä" jotka ovat käytännössä lähinnä tuuliajolla olevien kollegoiden terapia- ja vertaistukiryhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi joskus sata vuotta sitten syntyneet ei ahdistuneet, vaikka aikuistumisen kynnyksellä oltiinkin sodassa. Voisiko joku kertoa nykynuorille, että elämä ei ole koskaan ennen ollut yhtä helppoa kuin nyt.

Sata vuotta sitten ahdistusta lievennettiin alkoholilla ja rapajuoppoja oli vaikka muille jakaa. Nykynuoret taas juovat aina vaan vähenevissä määrin, joten ahdistus pysyy pinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi joskus sata vuotta sitten syntyneet ei ahdistuneet, vaikka aikuistumisen kynnyksellä oltiinkin sodassa. Voisiko joku kertoa nykynuorille, että elämä ei ole koskaan ennen ollut yhtä helppoa kuin nyt.

Samaisessa Hesarissa kerrottiin myös, että Pitkänniemen mielisairaalassa ei ole ollut koskaan niin paljon potilaita hoidettavana kuin heti sotavuosien jälkeen.

Annetaan sen nyt olla millainen maailma on ollut sata vuotta sitten, koska yhtäläisyyksien vetely noin yksioikoisesti ei palvele muuta kuin vetelijän halua mitätöidä ja paheksua.

Kaikki nyt ja heti mulle!

Kannattais hieman katsoa tätä yhteiskuntaa, missä eletään. Nuorista vielä pidetään huolta, mutta kun aikuisuus alkaa, niin asiat muuttuu. Opiskella pitäisi nopeasti ja oikealle alalle, sillä uutta mahdollisuutta ei välttämättä pysty järjestämään. Jo opiskellessa on velkaannuttava. Jos ei saa töitä, tipahtaa järkyttävään köyhyyteen ja byrokratian armoille. Jos ei edes pysty opiskelemaan, on sairas tms, tilanne on vielä huonompi. Jos työelämään pääsee, se on pätkää ja yt:tä ja yhä kovempia vaatimuksia yhä pienemmälle joukolle työntekijöitä. 

Joku semmonen, jolla kaikki menee putkeen, ei ehkä ahdistu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi joskus sata vuotta sitten syntyneet ei ahdistuneet, vaikka aikuistumisen kynnyksellä oltiinkin sodassa. Voisiko joku kertoa nykynuorille, että elämä ei ole koskaan ennen ollut yhtä helppoa kuin nyt.

Silloin elettiin hetkessä. Nykyään ajatellaan asioita pidemmällä tähtäimellä. Silloin Suomi oli lähes pelkkää metsää ja nykyään koko aika niitä harvennetaan, joten on luonnollakin suuri vaikutus oloihin.

Myöskin se, että silloin oli elämä paljon fyysisempää niin sekin auttaa mielenterveydellisiin oloihin.

Geenit oli ennen paremmat. Heikot yksilöt kuolivat ennen lapsuudessa ravinnon puutteeseen, kylmyyteen ja likaisen veden aiheuttamiin tauteihin, eivätkä täten heikoimmat yksilöt päässeet siittämään ja synnyttämään jälkikasvua. Sittemmin heikot yksilöt ovat lisääntyneet runsaasti elinolojen parantumisen seurauksena, joka on johtanut mielisairauksien eksponentiaaliseen kasvuun.

Ihminen kehittyy ja taantuu, kuten kulttuurit myös. Kaikki on pohjimmiltaan aaltoliikettä. Kovat ajat luovat vahvat ihmiset. Vahvat yksilöt luovat hyvät ajat. Hyvät ajat luovat heikot ihmiset. Heikot yksilöt luovat kovat ajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi joskus sata vuotta sitten syntyneet ei ahdistuneet, vaikka aikuistumisen kynnyksellä oltiinkin sodassa. Voisiko joku kertoa nykynuorille, että elämä ei ole koskaan ennen ollut yhtä helppoa kuin nyt.

Onneksi taas joku kaivoi juoksuhaudat esiin.

Tai asetti elämän oikeisiin mittasuhteisiin. Nykynuorilla on liikaa mahdollisuuksia, mutta he jaksavat koko ajan valittaa, että ei ole mitään. Jonkun pitäisi osoittaa, miten helppoa elämänsä on, jotta he ymmärtäisivät ihan itse tekevänsä elämästään vaikeaa, kun ympäristö ei sitä tee.

Eli olet niitä jotka vastuuttavat yksilön ongelmista joita tämä kapitalistinen yhteiskunta luo jatkuvasti. Jos et ole paras mahdollinen itsesi niin se on sinun oma syysi koska ennen oli asiat huonommin. Ja mikä sinä olet sanomaan nuorten elämän olevan helppoa kun et voi verrata eri aikakausien ihmisten ongelmia toisiinsa millään tavalla. Nuoret eivät olleet sodassa KOSKA HE EIVÄT ELÄNEET SILLOIN. Joten tuo ongelmien vertaaminen vanhoihin aikoihin ontuu todella pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan relevanttia myös pohtia sitä, että onko ahdistus tosiaan lisääntynyt vai onko siitä hyväksyttävämpää puhua ääneen? Omassa nuoruudessani 00-luvulla tyttöjen piti olla olla kovia ja teflonia kaikelta. Jälkeen päin ajateltuna kaikki me varmasti olimme enemmän tai vähemmän ahdistuneita. 

Ei nuoret ole muuttuneet niin paljoa mitä koko ajan annetaan ymmärtää. Nuoret ovat samanlaisia, keskenkasvuisia raakileita, herkkiä ja epävarmoja etsimässä itseään. Yhteiskunta ympärillä muuttuu ja nuoret heijastelevat sitä yhteiskuntaa missä käyvät läpi nuo kasvuvaiheet. Ahdistus on aina kuulunut osana nuoruuteen ja nyt siitä voi puhua ääneen. Ehkä jossain kohtaa voimme alkaa miettimään sitä, miten yhteiskunta pystyisi tukemaan nuoria läpi tuon myrskyisän kasvuvaiheen niin, ettei ahdistuksen tarvisi olla kenellekään kohtuuttoman raskasta.

Omasta nuoruudestani on jo puoli vuosisataa ja minäkin olin ahdistunut. Tarkemmin sanoen olen ollut jossain määrin ahdistunut siitä lähtien. Aikaisemmin siitä ei vain ole ollut tapana huudella muille. Omaa ahdistustaan ja pelkojaan pystyy hallitsemaan ja pystyy elämään ihan hyvää elämää. Ajattelisin enemmin niin, että ahdistus on hinta siitä, että ylipäätään tuntee jotain. Vain täysin tunteeton tai älyllisesti vajavainen voi porskuttaa elämänsä läpi niin, että koskaan ei ahdista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset haluavat kontaktia vanhempiinsa. Huolet puolittuvat kun ne jakaa. Mutta kun juttukaveria ei ole, alkaa pientä ihmistä ahdistaa. Ottakaa viikonloppuna lapsiltanne ne puhelimet ja pelikoneet pois ja puhukaa lastenne kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Ja jos vanhemmat asuvat eri osoitteissa ja kaupungeissa uusien puolisoidensa kanssa, niin eipä taida lapsilla aikuista juttukaveria olla. Voi siinä omassa puolisossa nähdä myös ne hyvät ja kauniit puolet, eikä olla aina heti sikaa jättämässä. Sika on älykäs ja kaunis eläin. 

Ei niitä nyt pois tarvitse ottaa siksi että aikuinen haluaa nyt puhua. Lapsilta tulee kysyä asioita, jos nappaat ne asiat pois ja päätät että nyt jutellaan niin se ei aina toimi. Kokeilkaa myös erilaisia tapoja lähestyä niitä lapsia ja nuoria. Hyväksykää myös se jos he eivät ole aina valmiita juuri silloin kun te olisitte itse valmiita

Jos se kännykkä on liimattuna käteen ja nappikuulokkeet korvissa, niin kyllä aikuisen tehtävä on saattaa se lapsi pois sieltä kuplasta. Itse aikuinen on lapselle sen teknonologiakuplan luonutkin. Ei kukaan lastaan rakastava vanhempi jätä lastaan tuollaiseen kuplaan. Muutos aiheuttaa vastarintaa, mutta joskus se epämukavuusalueelle astuminen on lapsen etu. Ymmärretäänkö meillä liikaa, niin että se ymmärtäminen muuttuu välinpitämättömyydeksi? 

Siinäpähän ahdistuvat. Pitäisikö meidän siis kärsiä ahdistus heidän puolestaan? Tuskin. Jos selviävät tästä ensimmäisen maailman ongelmastaan, niin on sitten aikuisena välineet hallita elämäänsä jos jotain oikeitakin ongelmia tielle osuu.

Väitän, ettei asialle oikein mitään voi. Kyllä, nuoruuteen kuuluu voimakkaita tunteita ja kyllä, ahdistus on osa nuoruutta. Kyllä se siitä. Jos asiaan liittyy esim. vakavaa kuolemantoivetta tai lamaavaa masennusta, on hoitoreittejä olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Surullista

Eikö ole mitään muuta sanottavaa? Tuota surullinen-sanaa viljelee nykyään kaikki, jotka ei osaa tai uskalla mitään muuta sanoa.