Erilainen vuorokausirytmi rasittaa parisuhdetta
Olen tapaillut jonkin aikaa miestä, jonka vuorokausirytmi on erilainen kuin omani.
Joka ilta hän menee nukkumaan ilta yhdeksän aikaan ja nukkuu aamulla viikonloppuisin yhdeksään. Arkisin tietysti on pakko herätä töihin aamulla. Hän pitää tosi tiukasti kiinni tästä nukkumisajastaan, ei halua siitä joustaa kuin erikoistilanteissa ja selvästikin tarvitsee tosi paljon unta.
En ole itsekään mikään yökukkuja, mutta kyllä minä viikonloppuisin voin hyvin valvoa 23 tai puoleen yöhön asti, jos on jotakin kivaa tekemistä. Oma luontainen nukkumismääräni on noin seitsemän tuntia yössä, sen nukuttuani herään automaattisesti eli jos viikonloppuna menen vaikka puoli 12 nukkumaan, niin herään aamulla puoli seitsemän - seitsemän aikaan ihan virkeänä.
Tämä on alkanut rasittaa parisuhdettamme. Mua ärsyttää perjantai-iltana yhdeksältä sänkyyn kömpivä mies, kun itse tykkäisin istua ja jutella terassilla pimeässä kesäillassa viinilasin kanssa. Ja toisaalta on taas vaikea tajua, että aikuinen ihminen nukkuu 12-13 tuntia yössä. Johan tässä seksielämäkin kärsii, kun mies nukkuu illalla mun tullessa sänkyyn ja mä taas aamulla olen ollut jo monta tuntia hereillä ja ehtinyt puuhailla vaikka mitä, kun hän vasta tokkurassa kömpii ylös.
Onko teillä kokemusta tällaisesta? Miten ratkaisitte asian?
Kommentit (73)
No voi kauheeta että menet miestä kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uskomatonta... :) siis että joku aikuinen menee klo 21 nukkumaan.
Olet selvästi vielä nuori ihminen.
Mä olen 50 ja menen nukkumaan joka ilta aikaisintaan yhdeltä yöllä, hyvin usein myöhemmin. Ei kaikki ole iltaunisia.
Sairasta, että joku menee 9 nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta että menet miestä kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan.
Minusta olis tylsää mennä aina eri aikaan. Meillä seksiä harrastetaan just ennen nukkumista, joten vähiin sitten jäisi.
En näe mitään ongelmaa, jos toinen menee nukkumaan yhdeksältä, kun onhan siinä ollut koko ilta aikaa olla yhdessä. Parin tunnin heitot sinne tänne ei kyllä haittaisi. Ihmettelisin vaan, että miksi aikuinen ihminen tarvitsee noin paljon unta. Kannattaisi käydä verikokeissa.
Tapailkaa vain päivisin ja alkuillasta, sitten molemmat koteihinsa nukkumaan tai tekemään mitä huvittaa. Ei tarvi sen hereilläolevankaan hiiviskellä kun toinen nukkuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta että menet miestä kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan.
Minusta olis tylsää mennä aina eri aikaan. Meillä seksiä harrastetaan just ennen nukkumista, joten vähiin sitten jäisi.
No voisitteko alkaa harrastaa sitä seksiä iltapäivällä. Miksi just ennen nukkumaan menoa?
Tokihan kaikki haluaisi täydellisen liiton, jossa mielenkiinnonkohteet on samanlaiset, unentarve yhtä suuri määrällisesti ja vieläpä yhtäaikainen, seksiä tekisi molemmilla mieli samaan aikaan jne. Mutta todellisessa maailmassa tuskin näin onnellisesti käy.
Eikö tuo ole nyt nillittämistä asiasta, jolle ei kumpikaan voi mitään. Miestäsikin varmasti rassaa samalla tavalla sinun erilainen unirytmisi. Tuntuu kuin syyttäisit miestäsi siitä, millainen unirytmi hänellä on ja esität omaa unirytmiäsi jotenkin täydellisenä? Sopikaa, milloin voitte tehdä yhdessä asioita joita haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Hei tehdään vaihtarit, saat miehen joka valvoo arkisinkin aamu kahteen pelaten tietokoneella. Sitten herää 7 aikaan töihin ja on koko päivän kiukkuinen. Illalla taas jumittuu tietokoneelleen ja sama rumba jatkuu. Paitsi viikonloppuna pitää päästä baariin, koska on ollut niin raskas viikko. Niin ja siitä seksistä, yritäppä irrottaa se illalla sieltä koneelta niin ei edes päin vilkaise. Sunnuntai aamuna sitten krapulassa saattaa jotain yrittää.
Ehkä olisi parempi jos laittaisitte ne miehet yhteen ja te naiset olisitte yhdessä? Vaikka tuntuisikin että olisitte heteroita, niin saattaisitte huomata kuinka toisen naisen kanssa eläminen onkin paljon antoisampaa, vaikka sitä seksiä olisikin yhtä paljon eli ei yhtään kuten miehen kanssa ollessa.
No, tämä oli vain puoliksi vitsillä heitetty ehdotus.
Monet kirjallisesti lahjakkaat ihmiset tarvitsevat paljon unta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta että menet miestä kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan.
Minusta olis tylsää mennä aina eri aikaan. Meillä seksiä harrastetaan just ennen nukkumista, joten vähiin sitten jäisi.
No voisitteko alkaa harrastaa sitä seksiä iltapäivällä. Miksi just ennen nukkumaan menoa?
Me mennään nukkumaan samaan aikaan, joten ei tarvetta iltapäiväseksille. Toiseksi, talossa asuu myös teinejä, joten ei tuntuis mukavalta lukittautua päivällä makkariin
Naiset... eivät ole koskaan tyytyväisiä mihinkään... Kannattaa varmaan erota, jos tuollainen pikkuasia häiritsee sinua jo noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta, että joku menee 9 nukkumaan.
Ei kai siinä ole mitään outoa mihin aikaan menee nukkumaan, jos kerran väsyttää. Mutta se, että tarvitsee 12 tuntia unta kahtena päivänä viikossa ja viikollakin nukkuu 10 tuntia yössä on harvinaista. Se on usein merkki jostain, jos keho on noin väsynyt aina. Tästä on ihan tutkimuksia, eikä ne näytä mitään positiivista asiasta.
Olen kääntänyt sen omaksi vahvuudeksi. Rakastan pimeitä ja hiljaisia syysiltoja omassa rauhassa rakastelun jälkeen. Ja seksiä me harrastetaan aamupäivällä, päivällä, iltapäivällä, ja illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi kauheeta että menet miestä kaksi tuntia myöhemmin nukkumaan.
Minusta olis tylsää mennä aina eri aikaan. Meillä seksiä harrastetaan just ennen nukkumista, joten vähiin sitten jäisi.
Vinkkinä seksiasiaan, me tehdään joskus niin, että jos nukkumaanmennessä haluttaa, mutta ei jaksaisi, torkahdetaan hetkeksi ja aloitetaan hommat vasta sitten. Ne on melkein parhaita kertoja, kun huomaa unisen hiplailun muuttuneen himoksi. Ja seksin jälkeinen raukeus tuudittaa ihan kivasti uudelleen uneen.
Pitäisikö sun keksiä joku harrastus, tapailla ystäviä, jne ettei sulla olisi liikaa kehitellä itsellesi ongelmia joita ei oikeasti ole?
Vierailija kirjoitti:
Sairasta, että joku menee 9 nukkumaan.
Niin, kyllä ihmiseen kuuluu koheltaa pää kolmantena jalkana aamusta iltaan ja nukkua pari kolme tuntia yössä.
Tätä olen koittanut toitottaa kaikille sinkuille, joilla on haku päällä. Ottakaa se, jolla on sama rytmi! Oon aamuvirkku, mies ilta, ja aina vkl- ja loma-aamuisin joudun hipsimään ja olla tekemättä mitään äänekkäämpää, koska hän nukkuu. Olisi edes joskus ihana herätä samaan aikaan, kölliä sängyssä ja nousta yhdessä! Mutta ei. Hetken odottelen, josko ruusunen heräisi ja kun ei, nousen hiljaa ja siirryn olkkarin sohvalle odottelemaan. Yleensä kolme neljä tuntia menee siinä kun odottelen ja kun hön herää, olen itse uudelleen ihan väsähtänyt, kun ei saa kroppaa liikkeelle ja hereille aikanaan. Siinä sitten väsyneenä alan laittaa melkein heti ruokaa, ukko vasta vetää aamupalaa ja valittaa, ettei hänellä vielä nälkä ole. Saadaan syödyksi ja kappas, päivä on jo puolessa ja kaikki hommat aloittamatta! Ja illalla kukun hänen kellon mukaan puoleen yöhön, kun en saisi yksin nukutuksi vaan odottaisin, milloin hän kömpii viereen. En siis oikeasti osaa nukahtaa, vaikka yrittäisin. Ja kyllä, tällä menolla tapetaan s.halut tehokkaasti...
Meillä ei ole ikinä haitanneet eri rytmit. Meinasi mennä hermot ja kumpikaan ei nukkunut hyvin samassa sängyssä kun tultiin keski-ikään ja laitettiin omat makkarit kun kerran tilaa oli. Sen jälkeen ei tarvinnut kummankaan hermot kireellä ja väsymyksessä vaeltaa.
Nyt saan omassa makkarissa katsella telkkaria vaikka keskellä yötä jos ei nukuta ja puolisoni saa nukkua ihan rauhassa omassa makkarissaan. Olemme paljon onnellisimpia nyt kun kumpikin saa nukkua ihan rauhassa. Teemme vain hiljaisia töitä niin kauan kun toinen nukkuu eikä aleta meluamaan ja herättelemään.
Mun kotiolot olivat ihan kamalia mielenterveysongelmaisen äidin takia sillä meillä ei saanut kukaan nukkua vapaapäivilläkään aamu kuutta pidempään ja naapureilta tuli valituksia kamalasta metelistä niin etteivät hekään saaneet nukkua pitkään. Ihmetys olikin suuri kun mieheni antoi nukkua eikä pitänyt mitään meteliä aamulla kun aikaisemmin heräsi.
Järkyttävää valitusta niillä joilla oli ihan pakkomielle nukkua samassa sängyssä yhdessä väkisin eikä koskaan nukkunut kunnolla. Toinen kun pyörii, ramppaa vessassa tai kuorsaa niin toinenkin herää niihin eikä pääse syvään uneen ollenkaan. Eikös se ole ihan oma vika jos on pakko samassa sängyssä nukkua väkisin ollakseen vai pariskunta statuksella. 🤣
Eli olisitko sinä tyytyväisempi, jos mies valvoisi viikonloppuisin kanssasi puoleenyöhön ja nukkuisi aamuisin puoleenpäivään? Vai miten sinä toivoisit tuon ratkaistavan?