Lapsesi on jatkossa valittava opiskeltava ala oikein jo ensimmäisellä kerralla. Toisen ammatin opiskelusta tulee mahdotonta suurelle osalle.
Jatkossa tukea ei enää saa toisen ammatin opiskeluun. Opiskelu onnistuu vain, jos tukikuukausia on jäljellä ensimmäisen tutkinnon jälkeen ja on riittävästi omia säästöjä lisäksi. Esimerkiksi perhettä hankkineen on jatkossa lähes mahdotonta kouluttautua uuteen ammattiin. Lisäksi ensikertalaisuuskiintiöitä suurennetaan. Jäljelle jää pieni määrä opiskelupaikkoja, joista rahat hankkineet alavaihtajat tappelevat.
Kommentit (185)
qVierailija kirjoitti:
Kaikki hitsareiksi telakoille
Tänä päivänä pitäisi tietää, että hitsarit tuodaan Puolasta ja muista ent. itäblokin maista tekakoille; tuntipalkka on pienempi, lisiä ei makseta eikä muistakaan työehdoista tarvitse niin kauheasti välittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joo joo. hengittäkää syvään. aina löytyy uudelleenkouluttautujille mahdollisuuksia työn ohessa. vaatii järjestelykykyä. älkää vouhkatko.
Kaikkea ei voi opiskella työn ohessa. Ei todellakaan siihen taivu monikaan työ saati muu elämä.
ei ehkä kaikkea, mutta hyvin monta mahdollisuutta on. huomaa ne mahdollisuudet, suunnittele esimiehen kanssa, vaihda työpaikkaa vaikka vuorojen parantamiseksi. vapaa-aika tiukilla tietysti opiskelun ajan, mutta mikä on tavoitteesi?
t. yh, tein sen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiselta asteelta ei viedä nuorisokoulutusrahoja, sieltä viedään kaikenlaisten aikuiskoulutustutkintojen rahoitus. Palataan vanhaan malliin, jossa painopiste on ammatin opettelussa, ei lisäosaamisen hankkimisessa.
Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?
Mitä tämä auttaa niitä, jotka valitse nuorena väärän ammatin? Sen takia sitä opiskellaan toinen amisutkinto, että ensimmäinen ei työllistä tarpeeksi. Jos 15-vuotiaana tuli valittua väärä ala, ei pidä olla niin, ettei voi suorittaa toista amistutkintoa.
Eihän se noin olekaan, koska edelleen voit opiskella uuden ammatin, mutta et voi enää tehdä sitä nykymallilla, jossa tulosi pysyvät ennallaan, vaikka opiskelet. Hallituksen esitys tarkoittaa vain sitä, että erilliset vanhaa tutkintoa edellyttävät lisäkoulutukset poistuvat. Kuka tahansa saa edelleen hakea amikseen ja opiskella siellä.
Entäs lisätutkintoja opiskelevat? Varsin tavanomaista ja luonnollista on ollut, että esimerkiksi merkonomin tutkinnon suorittanut lähtee jossain vaiheessa jonkun aikaa työelämässä oltuaan opiskelemaan tradenomin tutkintoa tai lähihoitaja sairaanhoitajan tutkintoa tai ammattikoulun sähköalan tutkinnon suorittanut lähtee opiskelemaam sähköinsinöörin tutkintoa jne. Ihmisethän etupäässä opiskelevat lisää parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla. Ymmärrän ettei kenellekään aleta kustantamaan tutkintoa tutkinnon perään, mutta jos opiskelulla on selkeä jatkumo aikaisempaan opiskeluun ainakin tällaista opiskelua pitää tukea kuten pitää tukea myös niiden ihmisten opiskelua, joiden on pakko hankkia uusi ammatti koska vanha ammatti ei enää työllistä. Toivoa sopii, että vaalien jälkeen uusi hallitus ensi töikseen kumoaa nykyisen hallituksen päätökset ainakin tämän asian osalta.
Vierailija kirjoitti:
10 vuotta sitten valmistuin sote-alalle amk:sta. Koin alan itselleni sopimattomaksi jo opintojen aikana, mutta koska olin tuhlannut opiskeluun opintotukea ja olin jo reilusti yli 20-vuotias, ajattelin kuunnella tuttujen neuvoja siitä, että kannattaa valmistua "edes jostain". Olen työskennellyt alalla 10 vuotta ja kokenut alan itselleni epäsopivaksi koko ajan. Siitäkin huolimatta olen tuonut verotuloja tähän maahan jopa oman hyvinvointini kustannuksella. Nyt onneksi opiskelen vielä aikuiskoulutustuella uutta tutkintoa yliopistossa. Olisiko sittenkään ollut parempi, että olisin jättänyt opinnot aikanaan kesken? Mitä yhteiskunta olisi hyötynyt viime metreillä kesken jätetystä tutkinnosta?
Vähän sama juttu oli itselläni. Valmistuin nuorena aikuisena fyysisesti vaativaan ammattiin, joka oli vuorotyötä. Työ tuntui alusta lähtien vieraalta ja kun sain lapsia ja ikää tuli lisää, tajusi etten voi eläkeikään asti olla siinä ammatissa. Opiskelin yliopistotutkinnon työvoimapula-alalta ja työssäjaksaminen on aivan erilaista. Työ on henkisesti raskasta, mutta sopii minulle paremmin kuin edellinen, jolloin kärsin taistuvista kivuista ja aivosumusta epäsäännöllisen unen vuoksi.
Huono juttu. Työtilanteet muuttuu välillä ihan muutamassa vuodessa. Lähdin itse viisi vuotta sitten uudelleenkouluttautumaan alalle, josta ei valmistu ihan hirveästi ihmisiä mutta ne valmistuneet työllistyivät melkein jo opiskeluaikana. Sitten tuli korona ja ties mitkä ja nyt on työtilanne sellainen, että yritykset säästävät eikä opiskelijoita voida ottaa edes harjoitteluun (harjoittelu on palkallinen). Oma valmistuminen häämöttää vuoden päästä ja saa nähdä tuleeko minustakin vain yksi korkeakoulutettu lisää siihen porukkaan, joka ei pääse oman alan töihin. Aika paljon menee rahaa hukkaan sen viiden vuoden koulutuksen aikana, jos sitten ei pääse osaamista hyödyntämään. Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään tuista, niin olen kustantanut elämiseni ihan itse, kun tukikuukaudet on aikaa sitten käytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikeudenmukaista, että kaikilla on mahdollisuus lukea yksi ammatti. Ei ole ok, että koulutuksen laadusta sen kun supistetaan ja samalla joillekin maksetaan tukea useisiin tutkintoihin.
Mitä sitten tehdään, jos eläintenhoitajalle puhkeaa alkergia tai puusepältä amputoidaan käsi?
Nuo eivät ole korkeakoulututkintoja joita tämä uudistus koskee. Jos tuntuu, että ei ole rahaa opiskella uutta ammattia säästöillä, voi tehdä opintojen ohessa töitä tai suorittaa ammattitutkinnon oppisopimuksella.
Uudistus koskee nimenomaan ammatillista koulutusta. Jos opiskelet tekstiili- ja muotialan perustutkinnon etkä valmistumisen jälkeen saa töitä, koulutuksen järjestäjät eivät ota sinua enää opiskelemaan toista kokonaista tutkintoa, kun ne eivät saa enää rahoitusta niistä opiskelijoista, joilla on jo ammatillinen tutkinto. 100 miljoonan euron leikkaus koskee juuri tätä joukkoa.
Toivottavasti työvoimakoulutuksessa ei tule olemaan sama tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joo joo. hengittäkää syvään. aina löytyy uudelleenkouluttautujille mahdollisuuksia työn ohessa. vaatii järjestelykykyä. älkää vouhkatko.
Kaikkea ei voi opiskella työn ohessa. Ei todellakaan siihen taivu monikaan työ saati muu elämä.
Muistathan, että työnantajan ei tarvitse antaa sinulle vapaata uuden ammatin opiskelua varten, joten tuossa tapauksessa irtisanot itsesi ja keksit jonkin keinon, vaikka lainan, jolla mahdollistat unelmasi. Mistä nykyikäluokat ovat keksineet, että yhteiskunnan tulee tarjota heille keskituloisen elintaso kaikissa elämäntilanteissa, itsellä ei ole vastuuta mistään?
Miksi laittaa autoon öljyä? Miksi ennakoida terveydenhuollossa? Eihän hampaita tartte pestä kun ne voi vaan nypätä pois kun ne mätänee
Tää oli minulle uutta! Edellyttääkö siis talous sitä, että uutta ammattia opiskelevalle maksetaan koko opiskeluajan keskituloisen tuloja vastaava etuus?
Talous ei hyödy pätkääkään siitä, että meillä lähihoitajat haluavat puutarhureiksi. Jos haluamallesi linjalle mennään, niin lopetetaan kaikki veneenrakennus- ja artesaanilinjat, niiltä ei ihmeemmin työllistytä eli ei tule sitä ensimmäistä ei-kannattavaa ammattia hankittua.
Vierailija kirjoitti:
Jaha. Jos tämä valinta ei toimi ei sitten auta kuin vedota krooniseen sairauteeni ja hakeutua eläkkeelle. Se kyllä tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin uusi koulutus.
Yrittänyttä ei laiteta, mutta tuskin pääset jos itsekin arvioit olevasi opiskelukunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Entäs lisätutkintoja opiskelevat? Varsin tavanomaista ja luonnollista on ollut, että esimerkiksi merkonomin tutkinnon suorittanut lähtee jossain vaiheessa jonkun aikaa työelämässä oltuaan opiskelemaan tradenomin tutkintoa tai lähihoitaja sairaanhoitajan tutkintoa tai ammattikoulun sähköalan tutkinnon suorittanut lähtee opiskelemaam sähköinsinöörin tutkintoa jne. Ihmisethän etupäässä opiskelevat lisää parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla. Ymmärrän ettei kenellekään aleta kustantamaan tutkintoa tutkinnon perään, mutta jos opiskelulla on selkeä jatkumo aikaisempaan opiskeluun ainakin tällaista opiskelua pitää tukea kuten pitää tukea myös niiden ihmisten opiskelua, joiden on pakko hankkia uusi ammatti koska vanha ammatti ei enää työllistä. Toivoa sopii, että vaalien jälkeen uusi hallitus ensi töikseen kumoaa nykyisen hallituksen päätökset ainakin tämän asian osalta.
Mitä erityistä haluat tähän? Tuo on tulevaisuudessakin ihan mahdollista, mutta jos et ole oikeutettu opintotukeen, rahoitat opinnot jollain muulla tavalla. Jo nyt suurin osa perushoitajista opiskelee osa-aikatyötä tehden sairaanhoitajiksi, tätäkö haluat muutettavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikeudenmukaista, että kaikilla on mahdollisuus lukea yksi ammatti. Ei ole ok, että koulutuksen laadusta sen kun supistetaan ja samalla joillekin maksetaan tukea useisiin tutkintoihin.
Mitä sitten tehdään, jos eläintenhoitajalle puhkeaa alkergia tai puusepältä amputoidaan käsi?
Nuo eivät ole korkeakoulututkintoja joita tämä uudistus koskee. Jos tuntuu, että ei ole rahaa opiskella uutta ammattia säästöillä, voi tehdä opintojen ohessa töitä tai suorittaa ammattitutkinnon oppisopimuksella.
Uudistus koskee nimenomaan ammatillista koulutusta. Jos opiskelet tekstiili- ja muotialan perustutkinnon etkä valmistumisen jälkeen saa töitä, koulutuksen järjestäjät eivät ota sinua enää opiskelemaan toista kokonaista tutkintoa
Työvoimakoulutuksia tullaa järjestämään vain muutamalle alalle tyyliin perushoitaja. Ota tai jätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joo joo. hengittäkää syvään. aina löytyy uudelleenkouluttautujille mahdollisuuksia työn ohessa. vaatii järjestelykykyä. älkää vouhkatko.
Kaikkea ei voi opiskella työn ohessa. Ei todellakaan siihen taivu monikaan työ saati muu elämä.
Muistathan, että työnantajan ei tarvitse antaa sinulle vapaata uuden ammatin opiskelua varten, joten tuossa tapauksessa irtisanot itsesi ja keksit jonkin keinon, vaikka lainan, jolla mahdollistat unelmasi. Mistä nykyikäluokat ovat keksineet, että yhteiskunnan tulee tarjota heille keskituloisen elintaso kaikissa elämäntilanteissa, itsellä ei ole vastuuta mistään?
Miksi laittaa autoon öljyä? Miksi ennakoida terveydenhuollossa? Eihän hampaita tartte p
Opintotuki= keskituloinen?!??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Liika kädestä pitäminen passivoi. Kouluun ei ole pakko mennä eka vuotena ja itseään voi kehittää ilmankin että on jollain ilmaisella tuella koulussa.
Eli nuoret makaamaan tukien varaan?
Ei ole mitään tukia joiden päällä maata. Tämä maa on uppoava laiva, jos et ole huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Opintotuen voisi lakkauttaa kokonaan. Jos on vähän rahaa, opiskellaan lyhyt tutkinto, esim. kaksivuotinen ammatillinen tutkinto.
Mahtava provo 🤣 Jatkossa siis vain varakkaista perheistä olevat nuoret voivat opiskella yliopistossa. Suomessa on vain 5,6 milj. asukasta. Monen lahjakkaan nuoren potentiaali jää hyödyntämättä. Miten käy teknologiateollisuuden ja muiden korkeaa osaamista vaativat toimialojen? Suomi vajoaa banaanivaltioksi. Jep, jep, mikä persuaivopieru....
Ikuisia opiskelijoita ei tarvita. Opiskele ammatti, mene töihin, kustanna itse toinen ammatti jos eka ei miellytä.
Voihan sitä opiskella työn ohessa. Tulee kevyttutkintoja. Pari kurssia ja paperit käteen, juhhuuuh olen tuplakokkikylmäkkö!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Liika kädestä pitäminen passivoi. Kouluun ei ole pakko mennä eka vuotena ja itseään voi kehittää ilmankin että on jollain ilmaisella tuella koulussa.
Kyllä on! Se on nykyään pakollista. Johonkin on haettava.
Vierailija kirjoitti:
Entäs lisätutkintoja opiskelevat? Varsin tavanomaista ja luonnollista on ollut, että esimerkiksi merkonomin tutkinnon suorittanut lähtee jossain vaiheessa jonkun aikaa työelämässä oltuaan opiskelemaan tradenomin tutkintoa tai lähihoitaja sairaanhoitajan tutkintoa tai ammattikoulun sähköalan tutkinnon suorittanut lähtee opiskelemaam sähköinsinöörin tutkintoa jne. Ihmisethän etupäässä opiskelevat lisää parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla. Ymmärrän ettei kenellekään aleta kustantamaan tutkintoa tutkinnon perään, mutta jos opiskelulla on selkeä jatkumo aikaisempaan opiskeluun ainakin tällaista opiskelua pitää tukea kuten pitää tukea myös niiden ihmisten opiskelua, joiden on pakko hankkia uusi ammatti koska vanha ammatti ei enää työllistä. Toivoa sopii, että vaalien jälkeen uusi hallitus ensi töikseen kumoaa nykyisen hallituksen päätökset ainakin tämän asian osalta.
Tämä uudistus ei koske niitä, jotka hakeutuvat toisen asteen tutkinnolla korkeakouluasteelle - vielä.
Harva on huomannut, että kesällä tuli voimaan uusi laki, jonka seuraksena avoimen korkeakoulun ja yliopiston opintopisteiden hinta pahimmillaan kolminkertaistuu 15 eurosta 45 euroon. 10 opintopisteen koulutus on jatkossa 450 €, kun se vuosi sitten oli 150 €.
Tämä on kokoomuksen ja persujen märkä uni, että tulevaisuudessa ei enää opiskella verovaroilla yhtään mitään. Ja sairaanhoitoa saa vain ne, joilla on varaa itse maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opintotuen voisi lakkauttaa kokonaan. Jos on vähän rahaa, opiskellaan lyhyt tutkinto, esim. kaksivuotinen ammatillinen tutkinto.
Mahtava provo 🤣 Jatkossa siis vain varakkaista perheistä olevat nuoret voivat opiskella yliopistossa. Suomessa on vain 5,6 milj. asukasta. Monen lahjakkaan nuoren potentiaali jää hyödyntämättä. Miten käy teknologiateollisuuden ja muiden korkeaa osaamista vaativat toimialojen? Suomi vajoaa banaanivaltioksi. Jep, jep, mikä persuaivopieru....
Sehän perussuomalainen unelma on, 1950-70-lukujen Kekkoslovakia, arvoiltaan ja elintasoltaan jossakin lännen ja Neuvostoliiton välissä, paljon savupiipputeollisuutta ja vähän kansainvälisyyttä, pimeä harmaa maa jossa elintasoa edustaa itse rakennettu omakotitalo ja kesämökki, koulussa joka luokalla neljä Jaria ja kolme Maria. Lääkärin tyttö lukioon, muut nopeasti tienaamaan.
Miksi laittaa autoon öljyä? Miksi ennakoida terveydenhuollossa? Eihän hampaita tartte pestä kun ne voi vaan nypätä pois kun ne mätänee.
Siksi koska talous hyötyy siitä että ihmisiä koulutetaan uusiin töihin.