Mun lapsi on mennyt epäkuntoon, kun se aloitti päiväkodissa
esikoiseni oli ennen rauhallinen, hyvin käyttäytyvä ja asiat meni kivasti, ei ollut juuri ongelmia minkään asian suhteen (mitä nyt uhmaikä oli ja meni, mutta ei edes paha). Nyt kun hän täytti neljä niin hän ja meidän kuopus aloitti päiväkodin. Ja tämä esikoinen on mennyt nyt jotenkin ihan epäkuntoon. On ollut nyt kuukauden päiväkodissa, vaikuttaa viihtyvän ihan hyvin, menee mielellään aamulla ja kun haen on siellä iloisena menossa mukana. Mutta on kotona levoton, rauhaton ja käyttäytyy huonosti, tekee ihan tarkoituksellisesti kiellettyjä asioita, meno on välillä ihan kamalaa ja meinaan hermostua. Ero aiempaan on suuri. Enkä ymmärrä miksi on yhtäkkiä päivåkodin alettua tuollainen. Teen töitä vain vähän eli lapset on päikyssä vain 20 tuntia viikossa ja lyhyet päivät. Olen antanut tavallista enemmän aikaa ja huomiota jne. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta silti lapsi vain on muuttunut päiväkodin takia paljon. Osaisiko joku auttaa?
Sama. Äiti hoiti kotona kunnes nuorinkin lapsista meni kouluun. Saman aion tehdä kahdelle lapselleni, nyt 3 ja 5-vuotiaat. Enpä usko että noillakaan tulee mitään kouluunmenovaikeuksia siksi, että eivät ole päiväkodeissa olleet. Emme me kuitenkaan missään pullossa elä, missä ei näkisi muita lapsia.