Mun lapsi on mennyt epäkuntoon, kun se aloitti päiväkodissa
esikoiseni oli ennen rauhallinen, hyvin käyttäytyvä ja asiat meni kivasti, ei ollut juuri ongelmia minkään asian suhteen (mitä nyt uhmaikä oli ja meni, mutta ei edes paha). Nyt kun hän täytti neljä niin hän ja meidän kuopus aloitti päiväkodin. Ja tämä esikoinen on mennyt nyt jotenkin ihan epäkuntoon. On ollut nyt kuukauden päiväkodissa, vaikuttaa viihtyvän ihan hyvin, menee mielellään aamulla ja kun haen on siellä iloisena menossa mukana. Mutta on kotona levoton, rauhaton ja käyttäytyy huonosti, tekee ihan tarkoituksellisesti kiellettyjä asioita, meno on välillä ihan kamalaa ja meinaan hermostua. Ero aiempaan on suuri. Enkä ymmärrä miksi on yhtäkkiä päivåkodin alettua tuollainen. Teen töitä vain vähän eli lapset on päikyssä vain 20 tuntia viikossa ja lyhyet päivät. Olen antanut tavallista enemmän aikaa ja huomiota jne. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta silti lapsi vain on muuttunut päiväkodin takia paljon. Osaisiko joku auttaa?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Sinutko on kasvatettu kotona seitsemänvuotiaaksi asti?
Ja oletko itse ollut kotiäitinä/-isänä niin kauan kuin lapsesi ovat olleet pieniä?
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy miksi en hanki itse lapsia on juuri se että en halua että valtio kasvattaa minun lapsia ja aivopesee heitä.
Mitä sinä sitten tässä ketjussa teet?
Se on vaan eroahdistusta, ei lapsi välttämättä hoidossa ikävöi, mutta kotona kaipaa huomiota paljon ja hakee sitä.
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Varhaiskasvatustermi on harhauttava. Kotona voi yhtä hyvin ja paljon paremmin varhaiskasvattaa lasta kuin laitoksessa, jossa on levotonta hälinää ja meteliä ja isot lapsiryhmät. Jos lapselle lukee kotona ja keskustelee hänen kanssaan, ulkoilee, on läsnä, se on varhaiskasvatusta parhaimm8llaan. Laitosten varhaiskasvatus ei ole mitään erityistä pedagogiikkaa, mitä ei rakastava vanhempi osaisi luonnostaan oman lapsensa kanssa. Lapsi ei o8keasti tarvitse varhaiskasvatusta, ja hyvä, jos se laitosaika jää niin vähiin kuin mahdollista.
Muista pyytää korvausta, jos sille puhutaan Jeesuksesta päiväkodissa. Siitä saa 1500 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Lapset ovat olleet päiväkodissa jo 40 vuotta, joten ihannoimastasi kotiäitiyhteiskunnasta on jo kauan. Nyky-yhteiskunta menisi sekaisin siitä jos kaikki äidit jäisivät kotiin hoitamaan lapsiaan. Voi vain arvailla millaisia lapsia esikoulussa olisi kun vapaata kasvatusta suosivat, kännykkään kiinni kasvaneet äidit ja isät olisivat olleet Ipadin ohella lapsen ainoita kasvattajia ensimmäiset viisi vuotta. Kukaan ei ehtisi yhdessä vuodessa kesyttää noita villipetoja koulukelpoisiksi ryhmässä toimeentuleviksi lapsiksi.
No tuo on vaan sellainen tyypillinen kommunistinen mielipide, että valtio on jotenkin parempi kuin vanhemmat, joten lapset pitää antaa valtiolle kasvatettavaksi, että heistä voi tehdä hyödillisiä persoonattomia rattaita jotka pyörittää yhteiskuntaa kuin orjat. Ei sillä ole mitään todellisuuden kanssa tekemistä, se on vaan osa sitä heidän agendaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Jos nyt jää itse kasvattelemaan lapsia, mistä sitä rahaa toimeentuloon, elääkin pitäisi. Ihan pienenä, alle 3v, kotihoito on hyväksi, muuten pidän päiväkoteja turvallisina hoitopaikkoina, koulutettua väkeä ja ohjattua toimintaa. Alku on tietysti raskasta, isot ryhmät ja kotiin tullessa ikävä tuo pintaan erilaista käytöstä. Pieni hetki yhdessä juttelua päivän asioista auttaa, en olisi huolissani.
No ihan samalla tavalla sitä rahaa saa toimeentuloon kuten vanhaankin aikaan: työstä. Ja lisäksi nykyään saa vielä lapsilisää ja jotain sellaisia tukiasioita jos tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Sinutko on kasvatettu kotona seitsemänvuotiaaksi asti?
Ja oletko itse ollut kotiäitinä/-isänä niin kauan kuin lapsesi ovat olleet pieniä?
Kyllä, minut kasvatettiin kotona. Jos minulla olisi lapsia, antaisin naisen hoitaa niitä kotona. Tai jos nainen haluaisi tehdä töitä ja elättää perhettä, voisin itse hoitaa lapsia kotona.
Voi olla, että ongelma on juuri tuo osapäiväisyys. Oma esikoiseni meni myös päiväkotiin nelivuotiaana, mutta vain kolmena päivänä viikossa. Puolen vuoden jälkeen vaihdettiin se kokopäiväiseksi (vaikka itse tein edelleen vain 50% työaikaa) sillä lapsi jäi sivuun muiden leikeistä ja yhteisistä jutuista, kun oli niin ison osan ajasta poissa. 5-päiväisyys auttoi tuli kavereita ja alettiin ottaa mukaan leikkeihin paremmin kuin ennen.
päiväkodit vaan nyt ovat ihan surkeita säilytyspaikkoja. Varmaan nyt on tottunut siihen päiväkodin normimeininkiin.
Vierailija kirjoitti:
Joo päiväkodit ovar kauheita, rauhattomia lastensäilytyspaikkoja. Omat lapset "jouduin" sinne laittamaan kaksivuotiaina -> kognitiivinen kehitys hidastui selvästi ja levottomuus lisääntyi. Positiivisena puolena voi kai mainita sosialisoinnin. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos lapset olisivat pelkästään kodin rauhaan ja turvaan tottuneina laitettu kuusivuotiaina kouluun. Varmaan siltä kannalta ihan positiivista, että jotuu kavereilta kuulemaan tappouhkauksia ja kestämään lyöntejä jo aiemmin.
En ollut päiväkodissa ikinä. Enkä eskarissa. Silti kouluun oli ihan luontevaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tavallinen reaktio päiväkodin aloitukseen. Ei tarvitse olla edes rauhaton päiväkoti, mutta lapset ja aikuiset siellä ovat vielä suhteellisen vieraita lapsellesi. Hän siis tsemppaa ja käyttäytyy oikein hyvin päiväkodissa, mutta purkaa kaiken kotona. Pikkuhiljaa päiväkodin aikuisista tulee niin tuttuja, että hän uskaltaa kiukutella ja uhmata sielläkin, ja sitten se käytös vähenee kotona.
Tämä!
Ihan normaalia alkuun, kyllä se siitä tasoittuu. Ihmeellisiä sekopäitä täällä ulisemassa valheitaan.
Vierailija kirjoitti:
Woke-kasvatukseen en ikinä laita lastani.
Et edes tiedä mitä uliset, kunhan vaan toistelet pervopersujen vihapuhetta. Jotain rajaa tuohon öyhötykseen.
Oma lapseni meni myös muutamaksi vuodeksi epäkuntoon pk:ssa ollessaan. Aloitti koulun vuosi sitten ja muuttui takaisin normaaliksi. Kävi ilmi, että pk:n ryhmästä 5 (!) päätyi pienluokalle, minkä uskoisin selittävän tätä väliaikaista epäkuntoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu siitä, että laitoit hänet päiväkotiin. Vanhempien itse kuuluisi tietysti kasvattaa omia lapsia, eikä laittaa heitä jonnekin valtion laitokseen kasvatettavaksi vieraiden ihmisten kanssa. Ei ihme jos lapsi ja koko yhteiskunta menee sekaisin kun vanhemmat nykyään laittavat lapset päiväkoteihin ja antavat omat lapset vieraille ihmisille.
Jos nyt jää itse kasvattelemaan lapsia, mistä sitä rahaa toimeentuloon, elääkin pitäisi. Ihan pienenä, alle 3v, kotihoito on hyväksi, muuten pidän päiväkoteja turvallisina hoitopaikkoina, koulutettua väkeä ja ohjattua toimintaa. Alku on tietysti raskasta, isot ryhmät ja kotiin tullessa ikävä tuo pintaan erilaista käytöstä. Pieni hetki yhdessä juttelua päivän asioista auttaa, en olisi huolissani.
No ihan samalla tavalla sitä rahaa saa toimeentuloon kuten vanh
Miten hoitelet lapset kotona jos käyt töissä? Lukihäiriö?
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy miksi en hanki itse lapsia on juuri se että en halua että valtio kasvattaa minun lapsia ja aivopesee heitä.
Etkö sitten voisi hoitaa heitä kotona.
Epäkuntoon? Eli käsi irtosi? Vai niin että silmät ovat auki, mutta ketään ei ole kotona?
"Teen töitä vain vähän eli lapset on päikyssä vain 20 tuntia viikossa". Päikky tarkoittaa päiväunia, ei päiväkotia. Etkö jaksa kirjoittaa päiväkoti?
Vierailija kirjoitti:
päiväkodit vaan nyt ovat ihan surkeita säilytyspaikkoja. Varmaan nyt on tottunut siihen päiväkodin normimeininkiin.
Jep
Itse asiassa ovat olleet jo yli 50 vuotta.Olin päiväkodissa jo 1960 luvulla.Itse omat lapseni hoidin kotona tehden iltatöitä.He kävivät 2 kertaa viikossa seurakunnan kerhossa ja hyvin ovat tähän maailmaan sopeutuneet.