Miksi töissä pitää koko ajan kehittyä?
Ymmärrän, että uusia asioita pitää oppia, jos ja kun työ koko ajan kuitenkin kehittyy. Mutta miksi siitä vaahdotaan esimerkiksi kehityskeskusteluissa? Painotus on koko ajan uuden oppimisessa ja jatkuvassa kehittymisessä. Miksi ei anneta arvoa luotettavalle työnteolle ja sille, että on vaikka tyytyväinen työhönsä eikä halua edes edetä tms.
Kommentit (49)
Olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä. Ei jatkuvasti tarvitse kehittyä tai ei siitä ainakaan olisi jatkuvaa tarvetta vaahdota. Omassa työssäni kehitytään kun tulee lakimuutoksia jne. silloin kaikki rytinällä. Vanhaa on opittava pois ja uutta tilalle. Mutta silloin kun on se seesteinen kausi ettei ole mitään uutta näköpiirissä niin todellakin haluan ylläpitää osaamista ilman että täytyy jatkuvasti kehittää ja kehittyä. Ei aivot jaksa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä. Ei jatkuvasti tarvitse kehittyä tai ei siitä ainakaan olisi jatkuvaa tarvetta vaahdota. Omassa työssäni kehitytään kun tulee lakimuutoksia jne. silloin kaikki rytinällä. Vanhaa on opittava pois ja uutta tilalle. Mutta silloin kun on se seesteinen kausi ettei ole mitään uutta näköpiirissä niin todellakin haluan ylläpitää osaamista ilman että täytyy jatkuvasti kehittää ja kehittyä. Ei aivot jaksa koko ajan.
Mun aivot suorastaan vaatii sitä. Ne kyllästyy aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Mutta palkaa pitää saada koko ajan automaattisesti lisää?
Tietenkin koska hinnat nousevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehity. Teen työn, menen kotiin.
Arva kuka lähtee seuraavissa yt:eissä.
En minä ainakaan. Meillä on työntekijöistä pulaa. Ehkä sinä siis?
Työnantaja osapuolen pitäisi laskea sitä rimaa?
Siksi että mikään toimiala tai työ ei pysy samanlaisena, vaan aina tulee uusia työmenetelmiä, uutta tietoa ja uusia asioita mitä pitää osata.
Eri ammattien välillä on tietysti eroja siinä millä vauhdilla uutta tulee, mutta on äärimmäisen vaikea löytää ammattia missä ei ikinä tarvitsisi oppia uutta pysyäkseen kilpailukykyisenä.
Oletetaan että alasi ja ammattisi hallinnan voisi pisteyttää niin, että 100 pistettä tarkoittaa asioiden täydellistä osaamista ja edelläkävijyyttä, 50-75 tarkoittaa keskiverto-osaamista ja alle 25 pistettä tarkoittaa ettei hallitse kyseistä työtä ammattilaiselta vaadittavalla tasolla. Yleisesti voisi sanoa että 50 pistettä on ammattilaisen minimitaso.
Oletetaan että aloitat työt tänä vuonna ja osaamisesi on hyvää keskitasoa eli 70 pistettä. Et kuitenkaan halua kehittyä vaan pysyttelet mielummin paikallasi, mutta samaan aikaan toimialan osaamisvaatimuksia kasvavat vaivaiset 4% vuodessa. Eli vuoden kuluttua huippuosaamisen raja onkin 104 pistettä, kahden vuoden kuluttua 4% lisää eli 108 pistettä jne.
Vaivaisen viiden vuoden kuluttua huippuosaajan osaamiseen vaaditaan silloin 122 pistettä ja keskitasolle vähintään 61. Alat olemaan heikompaa keskitasoa.
Siitä edelleen 5 vuotta niin tilanne on se, että 70 pisteen osaamisellasi olet reilusti keskitason alapuolella. Huippuosaajan osaamistaso on nyt lähes 150 pistettä, ja alat olemaan yritykselle selkeä rasite heikolla osaamisellasi ja vanhanaikaisilla työtavoillasi.
Jos työurasi jostain syystä edelleen jatkuu tässä yrityksessä, niin vielä 5v eteenpäin niin huippuosaajan osaamistaso on 180 pistettä, keskimääräisen ammattilaisen 90-135 ja ammattitaidottomaksi laskettavan raja on noussut 45 pisteeseen. Alat siis olla lähempänä ammattitaidotonta kuin alinta hyväksyttävää osaamistasoa
Se että sinä et ylläpidä ammattitaitoa ja kehity ei ole ongelma pelkästään sinulle ja työnantajallesi, vaan myös rasite työkavereillesi koska he joutuvat tekemään sitä kovemmin hommia paikatakseen sinun huonon tuottavuutesi. Lisäksi kun firman keskimääräinen kilpailukyky laskee tuottamattomien työntekijöiden johdosta, niin siitä kärsivät kaikki. Myös ne ketkä ovat itse olleet valmiita opettelemaan uutta.
Yrityksen uusiutumis- ja kilpailukyvyn kehittyminen on kuitenkin suoraan verrannollinen yrityksessä toimivien ihmisten osaamisen kehittymiseen. Ja jos yksi yritys ei kehity ajan kanssa tehokkaammaksi vaikka kilpailijat kehittyvät, niin silloin tämä yritys käytännössä menee kilpailijoihin nähden taaksepäin vaikka yrityksen sisällä saattaakin näyttää siltä että pysytään paikallaan ja tehdään kaikki asiat kuten ennenkin.. Tämön loppuseuraus on lähes aina lopulta odottava kipeä saneeraus, yrityksen myynti, yt neuvottelut tai hidas taantuminen.
Näistä syistä vastuullinen työnantaja varmistaa työhaastattelussa että palkattava ihminen ymmärtää jatkuvan kehittymisen merkityksen ja on siihen halukas.
Jos sulla olisi yritys haluaisitko mieluummin hyvän työntekijän vai loistavan työntekijän? Jos yrityksen työntekijät eivät kehitä itseään niin silloin ei se yrityskään kehity.
Olet kenties väärässä työssä, jos sinua ei kiinnosta kehittyä. Mielestäni se, että haluaa kehittyä työssään kertoo siitä, että on intohimoinen työtään kohtaan.
ei ole enää paikoillaan junnaavia kuin yle ja tämän palstan modet joille riittää kunhan väheksyy persuja ja keuhkoo ilmastosta ja rasismista. hakeudu näiden tehtäviin viher punikki jäsenkirja riittää.
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja osapuolen pitäisi laskea sitä rimaa?
Yrityksen pitäisi esim myydä tuotteita, jotka eivät menisi kaupaksi edes 1980-luvun Neuvostoliittoon ja tarjota sinulle vastikkeetonta palkkaa? Jonka pitää nousta vähintään 5€ tunnilta joka vuosi?
Minä Oy:n markkina-arvoa mitataan jatkuvasti niin työnhaussa kuin tinderin loputtomien vaihtoehtojen äärellä.
Jotenkin on jäänyt alle se, että ihmisen itse pitäisi kehittyä henkisesti eteenpäin ja kehittyä ihmisenä. Mutta useat työpaikat ovat niin kiireisiä, että jää alle koko ihmisarvo? Vain talous ja oletko tuottava elin, ovat vain mannaa nykyään ja lähes itseisarvo nykyään. Ja osaatko jonkin tietokone ohjelman tai kehittää niitä lisää? Jätetään siis muita työttömiksi, mitä enemmän teknologia kehittyy eteenpäin, siis osa ja suurin osa jää toki työttömiksi lähitulevaisuudessa. On todella surullista, että jopa hoitoalalle tulee lisää teknologiaa ja vanhusten, vammaisten pitää osata keskustella tietokoneen kanssa?! Tulee kyllä joku päivä se päätepiste, että ei työssä voi enää kehittyä eteenpäin, ja mitä se kehitys tuo tullessaan? Ei luontoa esim. voi käyttää rajattomasti ilman seurauksia, ei sairaita voi uhrata teknologian myötä ym. ym.
Mitä kapea alaisempaa ihmisen osaaminen on sitä riippuvaisempi hän on ns valtakoneistosta.
Monella valtion virkamiehellä on nyt kylmä hiki otsalla, kun yt:t lähestyy ja takana yli 4 vuoden lusmuilu etätöissä. Kokonaisia osastoja ollut koko tämän ajan etänä.
En tiedä.
Olen opettaja, joka vaihtoi lähihoitajaksi, eikä ole kerta eikä kaksi, kun on ehdotettu, että lähtisin opiskelemaan sairaanhoitajaksi työn ohessa, vaikka ei kiinnosta yhtään. Teen oikein mielelläni perushoitoa enkä kaipaa haasteita.
tässä pitää erottaa ne pilipalipaikat, joissa melkein päivittäin tulee uutta ja itsensä kehittämistä perustellaan hieman valheellisesti vs. ne missä oikeasti pääsee keskittymään oman osaamisen sekä yrityksen kehittämiseen + siitä ollaan kiinnostuttu eikä jää vain puheentasolle.
terveisin. yhdessä näistä pilipalipaikoissa oleva, jossa jonkun yhden todella epäselvästi kirjoitetun word-dokumentin jälkeen pitää muistaa se vielä 3 viikon päästä. ennen kuin sitä yhtä on ehtinyt oppia, on tullut jo kolme lisää XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä kyllä pidän siitä, että pitää kehittyä. Mä tykkään muutenkin matkustamisesta, niin minusta on ihana käydä koulutuksessa Pariisissa. Saa tulla valmiille aamupalalle, illalla koulutuksen jälkeen rentoutua lähikahvilassa lasillisella viiniä.
Toisaalta, jos kaikki eivät halua kehittyä, niin kyllä minulle kävisi sekin, että saan käyttää heidän koulutusrahassa itseeni ja se huomioidaan myös paikassa.
Äkkiä tuohonkin elämään kyllästyy. About kuusi kertaa kun olet nähnyt ne samat aamupalat, jne se alkaa jo tuntua lähinnä, no työltä.
Niin, no ei mulla niitä koulutuksia nyt montaa vuodessa ole. Minun mielestäni buffet aamiaiset ovat ihania, kun saa tulla valmiille, eikä tartte kotona huhkia aamupalaa kasaan. Mä kyllä nautin myös nähtävyyksistä. Mut se on mulle ihan ok että kaikki muut ei tykkää
Minä pidän kehitys keskusteluissa siitä, että on mahdollisuus tarkastella palkkaa, tai sitä ainakin toivon. On myös mukava suunnitella, mitä uusia juttuja saisin tehdä, koska rakastan vaihtelua. Mutta olen it-alalla, niin en ymmärrä miten voisin tuoda työnantajalle lisäarvoa ilman kehitystä.. rautanaulan pakkaajalta sen toisaalta ymmärrän, että aina sama naula ja paketti, mutta kyllä silloinkin olisi syytä kehittää ergonomiaa, jaksamista jne
Vierailija kirjoitti:
Monella valtion virkamiehellä on nyt kylmä hiki otsalla, kun yt:t lähestyy ja takana yli 4 vuoden lusmuilu etätöissä. Kokonaisia osastoja ollut koko tämän ajan etänä.
Itse olen valtiolla töissä ja huokaissut juuri helpotuksesta, etten ole yksityisellä. Mutta vissiin joissain virastoissa hieman huonompi tilanne. Mutta HUS mua järkyttää ja oksettaa. Onneksi, voi onneksi, en ole siellä töissä! Ja toivottavasti siellä yt:t kohdistuu johtoon, pikkuesimiehiin ja konsultteihin eikä hoitajiin ja sihteereihin.
Muutosneuvottelut on keppi, jolla työntekijät pidetään kurissa ja nuhteessa? Tässä on niin monet muutosneuvottelut läpi käynnyt etteivät ne ole mitään peikkoja jotka automaattisesti ahmii työntekijöitä.