IL: Naiset eivät lähde Valtterin, 32, kanssa edes kahville

Voi, kunpa saisin tuon Valtterin ymmärtämään, ettei hän on menettänyt mitään, ei yhtään mitään! Parisuhde naisen kanssa on parhaimmillaankin munankuorilla kävelyä, järkyttävää rahanmenoa, typeryyksien kuuntelemista ja joskus harvoin seksiä. Sitten jos nainen päättää, että muualla ehkä olisikin jotain parempaa hänelle, niin sinne katosivatkin sitten parisuhde ja perhe. Vähemmillä vaurioilla olisi selvinnyt, jos niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Valtteri on ollut onnekas kun on elänyt elämäänsä kaikessa rauhassa.

Meillä tosiaan ON täällä nyt ammatiton, työtön äidin kanssa asuja.

Tästä tulisi keskustelu, kun kertoisit miten päädyit tuohon tilanteeseen, ja mitä yhteiskunnan olisi pitänyt tehdä, että olisit saanut edes sen ammatin. Että missä kohtaa meni pieleen, ja miksi.

Uskotko, että jos äiti potkisi sinut ulos maailmaan aikuistumaan, onnistuisitko? Mitä tukea tarvitsisit?

Noi herjasi kertoo vain sinusta ja pahasta olostasi, ymmärräthän sen? Kukaan nainen ei noista ota itseensä, tuskin ne lehmätkään mieltään jutuistasi pahoittaa.

Ole mies ja vastaa asiallisesti, jos kerran olet aikuinen mies.

Mitä näille Valttereille tehdään, kun vanhemmat oikeasti kuolevat? Kun itsenäisesti eivät pärjää, eivätkä edes uskalla ajatella koko asiaa, niin heitä pelottaa.

Miten tuollainen syntyy? Aivovamma, vai liian paapovat vanhemmat, vai molemmat?

Vastaus: Ethän ole J (nainen), hoitaja. Jos olit, tuli selväksi mitä ajattelet mustakin (nainen). Se miten mun mielenterveyttä "hoidettiin" teki musta entistä sairaamman. Se jos mikä aiheutti aivovamman. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin ulkoinen vika on yleensä se, että mies ei panosta yhtään ulkonäköön ja pukeutumiseen. Fab 5 kun laittaisi tämmöiset kaverit kuntoon, niin alkaisi kahviseuraa löytyä.

Naiset lähtevät kahville jos on hyvä kuuntelija ja he juovat kahvia. Jälkimmäinen on pelkkää sattumaa. Hörökorvana tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Voi, kunpa saisin tuon Valtterin ymmärtämään, ettei hän on menettänyt mitään, ei yhtään mitään! Parisuhde naisen kanssa on parhaimmillaankin munankuorilla kävelyä, järkyttävää rahanmenoa, typeryyksien kuuntelemista ja joskus harvoin seksiä. Sitten jos nainen päättää, että muualla ehkä olisikin jotain parempaa hänelle, niin sinne katosivatkin sitten parisuhde ja perhe. Vähemmillä vaurioilla olisi selvinnyt, jos niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Valtteri on ollut onnekas kun on elänyt elämäänsä kaikessa rauhassa.

Katkeralta kuulostaa. Miten ihmisestä tulee tuollainen, eihän lapsiaan menetä avioerossa,ellei itse niin halua. Vai onko se klassikko, että nuorena ei lapset kiinnostaneet, ja kun lapset kasvoivat, heitä ei kiinnostanut häipynyt isä.

Vierailija kirjoitti:

Onko valtteri kuvassa vai onko kuvituskuva? Kuvan perusteella ihan 8 plussa.

Huppari tuottaa heti kriminellin vaikutelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko valtteri kuvassa vai onko kuvituskuva? Kuvan perusteella ihan 8 plussa.

Huppari tuottaa heti kriminellin vaikutelman.

Eli nuoremmat tyttöset punastuvat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin ulkoinen vika on yleensä se, että mies ei panosta yhtään ulkonäköön ja pukeutumiseen. Fab 5 kun laittaisi tämmöiset kaverit kuntoon, niin alkaisi kahviseuraa löytyä.

Naiset lähtevät kahville jos on hyvä kuuntelija ja he juovat kahvia. Jälkimmäinen on pelkkää sattumaa. Hörökorvana tiedän.

Niin, itsekin tapailin jonkin aikaa naista, joka sanoi, ettei ystäviä ole koskaan liikaa. Lopetin aika pian tämän jälkeen tämän tuttavuuden. En kaipaa kahviseuraa.

Mitä näille Valttereille tehdään, kun vanhemmat oikeasti kuolevat? Kun itsenäisesti eivät pärjää, eivätkä edes uskalla ajatella koko asiaa, niin heitä pelottaa.

Miten tuollainen syntyy? Aivovamma, vai liian paapovat vanhemmat, vai molemmat?

Vastaus: Ethän ole J (nainen), hoitaja. Jos olit, tuli selväksi mitä ajattelet mustakin (nainen). Se miten mun mielenterveyttä "hoidettiin" teki musta entistä sairaamman. Se jos mikä aiheutti aivovamman. 

Vastaus jatkuu: Ja mun tapauksessa taustatekijöinä oli oma sosiaalisten tilanteiden pelko sekä neurologinen poikkeavuus ja vanhempien kyvyttömyys vanhempina (persoonallisuushäiriöitä, läheisriippuvuutta, narsismia). Mun henkiset tarpeet laiminlyötiin. Lopulta en saanut apua fyysiseenkään sairauteen, mikä oli niin sanotusti viimeinen naula arkkuun. Jos olisin seissyt omilla jaloillani näin pahasti ei olisi käynyt. Jos olisin ollut syntyjäni erilainen persoonaltani, olisin päässyt kotoa pois terveempään elinympäristöön. Olisin taistellut itseni ajoissa vapauteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Ilman parisuhdetta jäävillä on yleensä liian kova vaatimustaso. Toinen vaihtoehto on "liian kiltti", joka tarkoittaa lähinnä, että ollaan mukavia ulkopuolisille ihmisille ja nöyristelyn aiheuttamat negatiiviset tunteet puretaan puolisoon/perheeseen. Kolmas vaihtoehto on, että ihmisellä on paha tapa nostaa itseään paremmaksi mollaamalla toista ihmistä.

Parisuhteessa pitää myötäelää toisen ihmisen kanssa, joka ei onnistu minäminäminäminun - ihmisiltä. Mitä selkeämmin on minäminäminäminun - ihminen, niin sitä helpommin jää ilman parisuhdetta.

Miksi kaikkien pitäisikään haluta parisuhdetta? Tuuhan sieltä 70- luvulta takas tähän päivään.

Oma valinta on ihan eri asia kuin parisuhdettomaan elämään päätyminen vastentahtoisesti.

Itse olen valinnut elää yksin, mutta se tarkoittaa samalla sitä ettei edes kaipaa parisuhdetta tai miettisi, miksi ei kelpaa parisuhdetta etsiville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstapossujen elämän tärkein pointti on Valtterin tapaisten miesten nöyryyttäminen. Yök teidän visvaa!

Siis tyyppi itse kertoo olevansa ammatiton, työtön äidin kanssa asuja joka ei uskalla mennä ulos, mutta tämä on naisten syy...siis miksi? Mikset uskalla puhua asiasta, onko aihe niin arka? 

 

Toi sama trolli on täällä jankuttamassa naisvihaansa 07-23.00 mitään muuta elämää sillä ei ole. On joko samanlainen kuin Valtteri tai sitten muuten vain trolli joka haluaa vastakkainasettelua ja nauraa vedet silmissä näppäimistön tuolla puolen. 

Tuollaiset ihmiset kuin tuo trolli eivät todellisuudessa kykene nauramaan viattomasti ja vilpittömästi millekään. Hymiöitä voivat laittaa, mutta ei heissä ole iloa. Siellä, missä useimmilla on lämpöä ja empatiaa, on heillä synnynnäinen tyhjyys. On tutkittu, että useimmat pakkomielteisesti trollaavat ovat persoonallisuushäiriöisiä. https://yle.fi/a/3-7466029

Mitä näille Valttereille tehdään, kun vanhemmat oikeasti kuolevat? Kun itsenäisesti eivät pärjää, eivätkä edes uskalla ajatella koko asiaa, niin heitä pelottaa.

Miten tuollainen syntyy? Aivovamma, vai liian paapovat vanhemmat, vai molemmat?

Vastaus: Ethän ole J (nainen), hoitaja. Jos olit, tuli selväksi mitä ajattelet mustakin (nainen). Se miten mun mielenterveyttä "hoidettiin" teki musta entistä sairaamman. Se jos mikä aiheutti aivovamman. 

Vastaus jatkuu: Ja mun tapauksessa taustatekijöinä oli oma sosiaalisten tilanteiden pelko sekä neurologinen poikkeavuus ja vanhempien kyvyttömyys vanhempina (persoonallisuushäiriöitä, läheisriippuvuutta, narsismia). Mun henkiset tarpeet laiminlyötiin. Lopulta en saanut apua fyysiseenkään sairauteen, mikä oli niin sanotusti viimeinen naula arkkuun. Jos olisin seissyt omilla jaloillani näin pahasti ei olisi käynyt. Jos olisin ollut syntyjäni erilainen persoonaltani, olisin päässyt kotoa pois terveempään elinympäristöön. Olisin taistellut itseni ajoissa vapauteen.

Alla tekstipätkä, joka kuvaa jonkun toisen kirjoittajan tilannetta (oli hyvin kirjoitettu):

Miten selviätte aikuisuudesta, te joita ei kasvatettu lapsena?



Anteeksi kun vuodatan omaa tarinaa. Vertaistukea tulin tänne hakemaan. Jos muilla olisi kertoa miten olette selviytyneet ja onnistuneet työstämään itseänne "toimiviksi aikuisiksi". Toivon ettei veetuiltaisi kauheasti...

Minua ei kasvatettu. Ei annettu ohjeita sosiaalisiin taitoihin, tunnesäätelyyn, ei kysytty mitä tunnen tai mitä ajattelen. Ei kiinnitetty huomiota heikkouksiini, joita olisi kannattanut kasvatuksella säätää. Esim. sairaallinen ujous, alistuvuus, yms. Tämä aiheutti todennäköisesti traumatisoitumista esim. kiusaamisen (henkistä ja fyysistä väkivaltaa) kautta, jolle olin täysin puolustuskyvytön. 

Asuttiin pikkukylässä, vanhemmat oli "hyvissä ammateissa". Perustarpeista huolehdittiin, eli oli vaatteet päällä ja jääkaapissa ruokaa, jota me lapset itse otettiin vapaasti kun oli nälkä. Eli ulkopuoliset eivät kiinnittäneet huomiota, että perheessä olisi lapsilla ollut mitään puutetta. Yksi selkeä vakava masennusjakso oli minulla lapsena, siihenkään aikuiset eivät puuttuneet mitenkään, ei viety psykologille eikä mitään vastaavaa.

Näin aikuisena pitkälle kolmekymppisenä kärsin edelleen, siis suoraan sanottuna kärsin, edelleen pahoista vaikeuksista sosiaalisissa taidoissa ja itsenäisessä toiminnassa. Niin kuin puolensa pitämisessä, jämäkässä puheessa ja toiminnassa, päätöksenteossa, tilanteiden hahmottamisessa. Joo, olisi kiva päästä terapiaan työstämään näitä, mutta minulla ei ole varaa siihen, edes maksaa omavastuita Kela-korvatusta terapiasta, koska palkkani ei ole suuri ja lainat on pakko maksaa. Aikanaan olen käynyt terapiassa aikuisuudessa tapahtuneen trauman takia, mutta se oli traumaterapiaa eikä laaja-alaisempaa.

Ja vielä yksi tapausesimerkki jonkun toisen kirjoittajan elämästä. Sekin hyvin kirjoitettu:

Hyvin tutulta kuulostaa, paitsi että meillä äiti oli alkoholisti. Ei meistä lapsista kukaan välittänyt, isäkään, vaikka hän ei niin paljon juonutkaan. Loukkasin noin kymmenvuotiaana lonkkani, luultavasti se meni sijoiltaan. Palasi kyllä paikoilleen, mutta onnuin sitä jalkaa vuoden ja välillä se petti alta. Puoli vuotta meni ja kerroin äidille, että jalka on yhä kipeä. Ei aiheuttanut toimenpiteitä. Säryt loppuivat sitten murrosiän jälkeen. Ihan käsittämätön ajatus, että en huomaisi oman lapseni ontuvan, puhumattakaan, että jättäisin sen huomioimatta.

Aika yksin sitä koki olevansa ja koen yhä olevani yksin, suoritan, etsin ratkaisuja, en kestä vaikeita tunteita itsessäni, enkä muissa, pärjään hammasta purren, kunnes toistuvasti romahdan, mikä on ajanut mut ennenaikaiselle eläkkeelle.

Valtterin kaltaisilla ei tee mitään tässä yhteiskunnassa, eivät laita korteansa kekoon yhteiskunnan hyväksi. Varmaan oma varjokin pelottaa!!

Mitä näille Valttereille tehdään, kun vanhemmat oikeasti kuolevat? Kun itsenäisesti eivät pärjää, eivätkä edes uskalla ajatella koko asiaa, niin heitä pelottaa.

Miten tuollainen syntyy? Aivovamma, vai liian paapovat vanhemmat, vai molemmat?

Vastaus: Ethän ole J (nainen), hoitaja. Jos olit, tuli selväksi mitä ajattelet mustakin (nainen). Se miten mun mielenterveyttä "hoidettiin" teki musta entistä sairaamman. Se jos mikä aiheutti aivovamman. 

Vastaus jatkuu: Ja mun tapauksessa taustatekijöinä oli oma sosiaalisten tilanteiden pelko sekä neurologinen poikkeavuus ja vanhempien kyvyttömyys vanhempina (persoonallisuushäiriöitä, läheisriippuvuutta, narsismia). Mun henkiset tarpeet laiminlyötiin. Lopulta en saanut apua fyysiseenkään sairauteen, mikä oli niin sanotusti viimeinen naula arkkuun. Jos olisin seissyt omilla jaloillani näin pahasti ei olisi käynyt. Jos olisin ollut syntyjäni erilainen persoonaltani, olisin päässyt kotoa pois terveempään elinympäristöön. Olisin taistellut itseni ajoissa vapauteen.

Alla tekstipätkä, joka kuvaa jonkun toisen kirjoittajan tilannetta (oli hyvin kirjoitettu):

Miten selviätte aikuisuudesta, te joita ei kasvatettu lapsena?







Anteeksi kun vuodatan omaa tarinaa. Vertaistukea tulin tänne hakemaan. Jos muilla olisi kertoa miten olette selviytyneet ja onnistuneet työstämään itseänne "toimiviksi aikuisiksi". Toivon ettei veetuiltaisi kauheasti...

Minua ei kasvatettu. Ei annettu ohjeita sosiaalisiin taitoihin, tunnesäätelyyn, ei kysytty mitä tunnen tai mitä ajattelen. Ei kiinnitetty huomiota heikkouksiini, joita olisi kannattanut kasvatuksella säätää. Esim. sairaallinen ujous, alistuvuus, yms. Tämä aiheutti todennäköisesti traumatisoitumista esim. kiusaamisen (henkistä ja fyysistä väkivaltaa) kautta, jolle olin täysin puolustuskyvytön. 

Asuttiin pikkukylässä, vanhemmat oli "hyvissä ammateissa". Perustarpeista huolehdittiin, eli oli vaatteet päällä ja jääkaapissa ruokaa, jota me lapset itse otettiin vapaasti kun oli nälkä. Eli ulkopuoliset eivät kiinnittäneet huomiota, että perheessä olisi lapsilla ollut mitään puutetta. Yksi selkeä vakava masennusjakso oli minulla lapsena, siihenkään aikuiset eivät puuttuneet mitenkään, ei viety psykologille eikä mitään vastaavaa.

Näin aikuisena pitkälle kolmekymppisenä kärsin edelleen, siis suoraan sanottuna kärsin, edelleen pahoista vaikeuksista sosiaalisissa taidoissa ja itsenäisessä toiminnassa. Niin kuin puolensa pitämisessä, jämäkässä puheessa ja toiminnassa, päätöksenteossa, tilanteiden hahmottamisessa. Joo, olisi kiva päästä terapiaan työstämään näitä, mutta minulla ei ole varaa siihen, edes maksaa omavastuita Kela-korvatusta terapiasta, koska palkkani ei ole suuri ja lainat on pakko maksaa. Aikanaan olen käynyt terapiassa aikuisuudessa tapahtuneen trauman takia, mutta se oli traumaterapiaa eikä laaja-alaisempaa.

Ja loppuun omaa tekstiä:

Ja ymmärrän kyllä, että vanhempani tekivät parhaansa. On hyviäkin muistoja. Ja välillä surettaa kuinka hauraalta elossa oleva vanhempani näyttää, ei ole hyvä hänelläkään. 

645

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille Valttereille tehdään, kun vanhemmat oikeasti kuolevat? Kun itsenäisesti eivät pärjää, eivätkä edes uskalla ajatella koko asiaa, niin heitä pelottaa.

Miten tuollainen syntyy? Aivovamma, vai liian paapovat vanhemmat, vai molemmat?

Vastaus: Ethän ole J (nainen), hoitaja. Jos olit, tuli selväksi mitä ajattelet mustakin (nainen). Se miten mun mielenterveyttä "hoidettiin" teki musta entistä sairaamman. Se jos mikä aiheutti aivovamman. 

Vastaus jatkuu: Ja mun tapauksessa taustatekijöinä oli oma sosiaalisten tilanteiden pelko sekä neurologinen poikkeavuus ja vanhempien kyvyttömyys vanhempina (persoonallisuushäiriöitä, läheisriippuvuutta, narsismia). Mun henkiset tarpeet laiminlyötiin. Lopulta en saanut apua fyysiseenkään sairauteen, mikä oli niin sanotusti viimeinen naula arkkuun. Jos olisin seissyt omilla jaloillani näin pahasti ei olisi käynyt. Jos olisin ollut syntyjäni erilainen persoonaltani, olisin pääss

Tekstinsyöttö ei toimi mut vastaan; meillä sama homma paitsi että oltiin köyhiä ja äiti kyl huolehti minkä ehti kun piti hänen tasapainoilla narsisti psykopaatti sovinisti isän takia joka ei voinut sietää meitä lapsia...piti olla melkeinpä aina pois tieltä ja pois silmistä, ei kestänyt lasten itkua, naurua tai mitään! Kotona opin ettei tunteitaan saanut näyttää, väkivallalla uhkailua päivittäin,raivostui pikkuasioista yms. Mut ilman äitiä tai mummia en tiedä missä olisin nyt. Vasta 19 vuotiaana tajusin että oli kela joka olis voinut auttaa valmistumisen jälkeen. Rahaa ei saanut, vähillä piti tulla toimeen. 

Mikäs tämä oli, 34 vuotias? Eikä koskaan saanut seksiä? Miten sellainen on mahdollista? Johan 34 vuotiaana pitäisi olla enimmät nautinnot jo koettu kun alkaa elämän ehtoo.

Tekstinsyöttö ei toimi mut vastaan; meillä sama homma paitsi että oltiin köyhiä ja äiti kyl huolehti minkä ehti kun piti hänen tasapainoilla narsisti psykopaatti sovinisti isän takia joka ei voinut sietää meitä lapsia...piti olla melkeinpä aina pois tieltä ja pois silmistä, ei kestänyt lasten itkua, naurua tai mitään! Kotona opin ettei tunteitaan saanut näyttää, väkivallalla uhkailua päivittäin,raivostui pikkuasioista yms. Mut ilman äitiä tai mummia en tiedä missä olisin nyt. Vasta 19 vuotiaana tajusin että oli kela joka olis voinut auttaa valmistumisen jälkeen. Rahaa ei saanut, vähillä piti tulla toimeen. 

<3.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi, kunpa saisin tuon Valtterin ymmärtämään, ettei hän on menettänyt mitään, ei yhtään mitään! Parisuhde naisen kanssa on parhaimmillaankin munankuorilla kävelyä, järkyttävää rahanmenoa, typeryyksien kuuntelemista ja joskus harvoin seksiä. Sitten jos nainen päättää, että muualla ehkä olisikin jotain parempaa hänelle, niin sinne katosivatkin sitten parisuhde ja perhe. Vähemmillä vaurioilla olisi selvinnyt, jos niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Valtteri on ollut onnekas kun on elänyt elämäänsä kaikessa rauhassa.

Katkeralta kuulostaa. Miten ihmisestä tulee tuollainen, eihän lapsiaan menetä avioerossa,ellei itse niin halua. Vai onko se klassikko, että nuorena ei lapset kiinnostaneet, ja kun lapset kasvoivat, heitä ei kiinnostanut häipynyt isä.

Voi voi, olisipa minullakin vielä noin idealisoiva käsitys lastensuojelusta.