Lue keskustelun säännöt.
Introverttiyden probleemi. Kaipaisin kavereita mutten jaksa heitä.
Kommentit (78)
Jutun otsikointi saa ap:n vaikuttamaan enemmän antisosiaaliselta. Mutta joo, introvertillä ei ole yhtä kova "sosiaalinen stamina" kuin ekstrovertillä. Ei siitä pitäisi kuitenkaan mitään ongelmaa tehdä (ainakaan itselleen). Kunhan omat sosiaaliset tarpeet täyttyy, niin homma on jo hyvällä mallilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bocchi The Rock! -animessa käsitellään juuri tuota. M26
Ole itse myös introvertti, etäisiä kavereita on ja en ole koskaan seurustellut. Töissä näen muita ihmisiä ja se riittää minulle. Vapaa ajan olen lähes aina yksin.
Mitä vähemmän ihmisten kanssa tarvitsee olla missään tekemisissä niin sen parempi. Ihmiset on tyhmiä,itsekkäitä ja ilkeitä.
M34
Joku sanoi ketjussa tietynlaisten ihmisten etsiytyvän introjen seuraan, juuri niin. Voisin olla ihmiskontakteissa näiden taholta joka päivä, kun taas luonteeni puolesta minulle sopii ystävä jota näen kerran 2viikossa. :). Lopunaikaa tekstailen ja korkeintaan juttelen pari puhelua ja voin hyvin. Enemmän ja kuormitun oikeesti.
Se että pitääkö jonkun ystävän olla juuri sitä tai tätä, se on helposti myös hiukan itsekästä. Toki "ystävät" valitaan:), mutta toivottavasti ei "arvoteta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnellinen se intro, joka löytää kaltaisensa puolison. He eivät tarvi muuta.
Minun mies on hyvin sosiaalinen ekstrovertti ja minä introvertti. Ollaan siis hyvin erilaisia ja kun mies on avioliiton aikana oppinut, että nainen(minä siis) en tuppaudu kahvipöytään, kun hänen (miespuoliset) ystävänsä ovat käymässä, enkä myöskään osallistu heidän keskusteluihinsa, (Sanon kyllä hei/moi, kun vieras tulee, mutta vetäydyn sitten omiin oloihini,) niin mies ihmettelee/ärsyyntyy siitä, että kun on itse kylässä jollakin ystävällään, niin tämän vaimo tuppautuu samaan kahvipöytään ja yrittää kovasti keskustella mieheni kanssa.
Normaalisti kai isäntäväestä molemmat jutteleekin vieraiden kanssa, mutta kun minä en piittaa vääntää juttua suht vieraiden ihmisten kanssa, niin mies luulee, että se on normaali käytäntö:D
Ihmettelee sitten kotoan, että miksi sen vaimonkin piti siihen tulla keskustelmaan. En ole viitsinyt sanioa, että kai se on aika normaalia/kohteliasta käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Ole itse myös introvertti, etäisiä kavereita on ja en ole koskaan seurustellut. Töissä näen muita ihmisiä ja se riittää minulle. Vapaa ajan olen lähes aina yksin.
Mitä vähemmän ihmisten kanssa tarvitsee olla missään tekemisissä niin sen parempi. Ihmiset on tyhmiä,itsekkäitä ja ilkeitä.
M34
Minä en niinkään halua sen takia olla paljon yksin, että ihmiset olisi mielestäni ilkeitä, tyhmiä tai itsekkäitä(vaikka ainahan niitäkin tietenkin on) vaan ihmiset on mielestäni yleensä ihan mukavia, mutta siltikin viihdyn lähes parhaiten yksin. Minulla on kyllä jokunen ystävä ja tutavia, mutta en kärsi, vaikka en näkisi heitä viikkoihin. Yhden naapurin kanssa lenkkeillään kyllä usein, mutta harvoin esim käydään kylässä toisen luona. Yleensä nähdään vain siellä lenkillä ja se sopii minulle. Sopivan lyhyt aika tapaamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma kuin aloittajalla, ihmisiin tutustuminen on hirveän raskasta ja kuluttavaa ja tylsää, mutta ilman tutustumista ei kavereita saa...
Varmaan paras ratkaisu olisi käydä jossain sosiaalisessa ympäristössä (vaikka jossain harrastuksessa tai muussa vapaa-ajan jutussa) ja siellä sitten pikku hiljaa tulee tutuksi niiden muiden kanssa ja hyvässä lykyssä sieltä löytyy joku kaveri luonnostaan. Jos ei löydy, niin ainakin tulee vähän sosiaalista kontaktia kun joutuu olemaan ihmisten ilmoilla.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani tämä asia ratkesi nykyisin puolisoni myötä. Hän on paitsi kumppanini myös paras ystäväni ja samalla myös introvertti itsekin. Osaamme olla yksin yhdessä ja kumpikin myös ymmärtää ja mahdollistaa toisen tarvetta olla ihan fyysisestikin yhdessä. Ja sitten kun olemme toisillemme läsnä, olemme sitä silloin täysin.
Mäkin haluun... Kuulostaa ihan täydelliseltä suhteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans intro! Ihmiset kuluttaa voimia aika lailla, vaikka olisikin mukavia!
Hanki muita introverttejä kavereiksi. Problem solved!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo tutustumisen alkuvaiheessa kertonut suoraan, että en välttämättä jaksa kuin max.pari tuntia kerrallaan. Osa ymmärtää, osa ei.
T:epäsosiaalinen
Kyllähän se tietty samanlaisuus pitää olla. Silloin voi sopia, että tavataan, soitellaan tai kirjoitellaan kerran viikossa, tai mikä tapa nyt kullekin porukalle sopii.
Alkuun ei tietenkään kannata ottaa liian isoa "taakkaa", vaan aloitella pienemmin. Tapaamisia ulkona, kuntolenkkejä, retkiä jne., kahvilassa tai kirjastossa tapaamisia tms., ja sitten tunnin, parin jälkeen kotiin.
Ja senkin voi sopia jo heti alkuun, että joskus halutaan pitää syystä tai toisesta pidempi tauko, eikä siinäkään ole mitään ihmeellistä, kun ollaan sen verran samanlaisia. Muutkin ryhmäharrastukset voi valita sen mukaan, ettei esimerkiksi läsnäolo ole aina pakollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullapa onkin loistava vastaus tähän ja ratkaisu.
Lopettakaa sosiaalisessa mediassa oleminen, esimerkiksi vauva-palstat. Täällä kirjoittelukin vie teidän aikaa ja sosiaalista energiaa.
Yhtäkkiä ne netin ulkopuolella olevat ystävät alkavat kiinnostamaan, kun on oikeasti vailla juttukaveria.
Tuo ei pidä paikkaansa. Minä olen elänyt nuoruuttani ennen nettiä. Elämässäni tuli vastaan useita ihania ihmisiä, jotka olisivat mielellään olleet ystäviäni. Minä en kuitenkaan jaksa pitää yllä ystävyyssuhteita, joten pudotin heidät tietoisesti pois elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellinen se intro, joka löytää kaltaisensa puolison. He eivät tarvi muuta.
Minun mies on hyvin sosiaalinen ekstrovertti ja minä introvertti. Ollaan siis hyvin erilaisia ja kun mies on avioliiton aikana oppinut, että nainen(minä siis) en tuppaudu kahvipöytään, kun hänen (miespuoliset) ystävänsä ovat käymässä, enkä myöskään osallistu heidän keskusteluihinsa, (Sanon kyllä hei/moi, kun vieras tulee, mutta vetäydyn sitten omiin oloihini,) niin mies ihmettelee/ärsyyntyy siitä, että kun on itse kylässä jollakin ystävällään, niin tämän vaimo tuppautuu samaan kahvipöytään ja yrittää kovasti keskustella mieheni kanssa.
Normaalisti kai isäntäväestä molemmat jutteleekin vieraiden kanssa, mutta kun minä en piittaa vääntää juttua suht vieraiden ihmisten kanssa, niin mies luulee, että se on normaali käytäntö:D
Ihmettelee sitt
Kummallinen tyyppi tuo miehesi, jos ei siedä naisia kahvipöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Mullekin riittää lähes täysin oman introvertin miehen ja tietysti lapsemme seura. Ehkä kerran vuodessa tekisi mieli viettää jotakin tyttöjen iltaa, käydä lasillisella tms. Mutta muuten en vain tahdo jaksaa kuin ihan satunnaisesti ihmisten seuraa. Somessakaan kun en ole, niin onhan sitä kai melkoisen erakko.
Minä olen samanlainen. Aina en tosin halua seurustella miehenkään kanssa. Mies näkee kyllä käytöksestäni olenko sosiaalisella päällä. Hän saattaa joskus tahallaan tulla viereeni ja kiusoitella kysymällä, mistäs nyt juteltaisiin. Kun vastaan, ettei todellakaan mistään, hän häipyy naureskellen takavasemmalle puuhailemaan omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttiydestä voi parantua olemalla muiden kanssa tekemisissä. Se vaatii sosiaalisuutta, mikä taas on kenen tahansa opittavissa oleva taito. Tottahan sosiaaliseksi opettelu vaatii kovaa työtä ja on vaikeampaa aikuisena, mutta ei sen vaikeampaa kuin kunnon kohottaminen.
Älä nyt puhu potaskaa. Olen koko ikäni ollut palvelualalla töissä. Olen sosiaalinen intro.
Minun puolisoni on myös hyvin sosiaalisesti taitava. Hän on myös introvertti, Introvertti ei tarkoita, että omaisi huonot sosiaaliset taidot. Puolisoni on opettaja ja on siis ihmisten kanssa tekemisissä päivät pitkät. Hän on todella pidetty, helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen. Kun hän tulee kotiin, hän ei halua olla tekemisissä muiden kuin perheensä kanssa, tosin siihenkään hänellä ei ole paljon aikaa, sillä hänellä on luonnollisesti paljon iltatöitä, kuten opettajilla aina. Itse jätän hänet usein omiin oloihinsa, vaikka hän ei tekisi töitäkään, enkä vaadi paljon yhteistä tekemistä. Olisi liikaa koko päivän pakollisen sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi joutua vielä illalla vastaamaan puolison vaatimuksiin. Hänen onnekseen minäkin olen introvertti ja viihdyn itsekseni.
Mullekin riittää lähes täysin oman introvertin miehen ja tietysti lapsemme seura. Ehkä kerran vuodessa tekisi mieli viettää jotakin tyttöjen iltaa, käydä lasillisella tms. Mutta muuten en vain tahdo jaksaa kuin ihan satunnaisesti ihmisten seuraa. Somessakaan kun en ole, niin onhan sitä kai melkoisen erakko.