Lue keskustelun säännöt.
Introverttiyden probleemi. Kaipaisin kavereita mutten jaksa heitä.
Kommentit (78)
Sama täällä. Olen tullut myös siihen tulokseen, että en jaksa ihmisiä oikeasti fyysisesti, mutta että olisi kiva viestitellä silloin tällöin jonkun kivan ja fiksun tyypin kanssa, vaihtaa kuulumisia. Enempään ei oikein pysty, kun ei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaan ihmisiä, mutta en itselleni liian usein.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti moni itseään introverttinä pitävä on vain lievästi mt-ongelmainen, jolla on selkeitä puutteita sosiaalisissa taidoissa.
Sinä sen tiedät.
Jotakin sinne päin. En välitä lörpötellä usein puhelimessa. Välillä on kiva nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Introvertti ystävänä on myös raskas, koska kaikki tehtävä hänen mukaansa.
Sanoisin, että ekstrovertti on se raskas. Haluaa määrätä mitä tehdään, minne mennään. Introt tulee perästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Introverttiydestä voi parantua olemalla muiden kanssa tekemisissä. Se vaatii sosiaalisuutta, mikä taas on kenen tahansa opittavissa oleva taito. Tottahan sosiaaliseksi opettelu vaatii kovaa työtä ja on vaikeampaa aikuisena, mutta ei sen vaikeampaa kuin kunnon kohottaminen.
Älä nyt puhu potaskaa. Olen koko ikäni ollut palvelualalla töissä. Olen sosiaalinen intro.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti moni itseään introverttinä pitävä on vain lievästi mt-ongelmainen, jolla on selkeitä puutteita sosiaalisissa taidoissa.
Mä koen olevani ennemmin ekstrovertti mutta varmaan just sunlaisten ihmisten takia moni ei pahemmin jaksa ihmisiä, oli sitten millainen tahansa. Kaikenlaisia provosoivia pikkulapsen tasolle jääneitä ääliöitä vaan on ihan liikaa maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Nykyään kaipaan vähemmän. Entisien kanssa ei jaksa olla, kun ihan eri aaltopituus. M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain parhaat ystävät aikuisiällä opiskelupaikkakunnalta. Nyt vuosikymmenien jälkeen asutaan kuka missäkin, joten tavataan hyvin harvoin, ei välttämättä edes vuosittain. Soitellaan joskus, viestitellään ja somessa pidetään yhteyttä. Sopii mulle! Ystävyydet on kestäneet vuosikymmeniä ja lapsiakin ollaan saatu. Silti aina kun tavataan, ei tunnu että olisi kulunut esim. vuotta.
"Soitellaan". Intron painajainen 😮
Tämäkin riippuu täysin introsta.
Itselleni viestittely saati somessa yhteydenpito olisi se kaikista kuluttavin vaihtoehto. Kasvokkain on myös haastava nähdä suht säännöllisesti. Paljon parempi soitella kuukauden parin välein, jutella kunnolla ja se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdallani tämä asia ratkesi nykyisin puolisoni myötä. Hän on paitsi kumppanini myös paras ystäväni ja samalla myös introvertti itsekin. Osaamme olla yksin yhdessä ja kumpikin myös ymmärtää ja mahdollistaa toisen tarvetta olla ihan fyysisestikin yhdessä. Ja sitten kun olemme toisillemme läsnä, olemme sitä silloin täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP mikään introvertti ole vaan muuten moniongelmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertti ystävänä on myös raskas, koska kaikki tehtävä hänen mukaansa.
Sanoisin, että ekstrovertti on se raskas. Haluaa määrätä mitä tehdään, minne mennään. Introt tulee perästä.
Tuollahan ei ole mitään tekemistä ekstro-/introverttiyden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meitä on varmaan aika paljon.
Täälläkin yksi! 👋
Sama! Ja lisäksi kun sen näkemisen ja yhteydenpidon täytyisi tapahtua minun ehdoilla todnäk niin eihän toista voi sellaiseen pakottaa. Ärsyttää yhden ystäväni sellainen velvollisuuskysely että mitä kuuluu, siis siksi ärsyttää kun en itse muista/jaksa kysellä häneltä niin kohta varmaan vetää herneet nenään kun kokee varmaan yhteydenpidon yksipuoliseksi. Itse taas toivoisin että kerrottaisiin sille toiselle automaattisesti ne omat kuulumiset tai ajatukset. Ja ärsyttää sekin sääntö jos on ollut pitkää "hiljaisempaa" yhteydenpidon osalta niin sitten ei saisi olla ottamassa heti yhteyttä kun in jotain ongelmia, nimenomaan silloin sina kaipaan sitä juttukaveria.
Toinen juttu minkä olen huomannut niin kaipaisin eniten sellaisia nopeita tunnin-kaks näkemisiä vaikka lenkin tai kahvittelun lomassa, sellaiset kyselyt koko päivän yhteisestä ajanvietosta tai jopa jokin vklp reissu, niin halleluja käy ahdistamaan ja stressaamaan sellainen. Mutta ei minulla ole ystäviä samassa kaupungissa ja eniten koen juuri arjen yksinäisyyttä tai sielunkumppanin puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se herättää hämmennystä kun henkilö on fiksu, sosiaalinen kun mutta sitten hänestä ei kuulu mitään pitkään aikaan.
Hyvä kaveri tietää että toinen vastaa kun ehtii. Huonot hoputtaa.
Minä taidan toimia juuri noin, eli minusta ei kuulu pitkiin aikoihin mitään, vaikka ystävä olisi hyväkin. Omille sisaruksille soittelen myös hyvin harvoin vaikka he ovat todella mukavia ja aina kun soitan, jotellaankin sitten toistatuntiakin yhteen soittoon. Lapsillekin laitan mieluiten viestejä, niin ei tarvii jutella:D Vaikka sitten heidänkin kanssan on hauska jutella, jos soitellaan, mutta yleensä vain viestitellään ja sitten nähdään livenä.
Työelämä vie voimia niin(työ ihmisten parissa, hoitotyö) ettei työpäivien jälkeen jaksa ajatellakaan mitään ihmiskontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain parhaat ystävät aikuisiällä opiskelupaikkakunnalta. Nyt vuosikymmenien jälkeen asutaan kuka missäkin, joten tavataan hyvin harvoin, ei välttämättä edes vuosittain. Soitellaan joskus, viestitellään ja somessa pidetään yhteyttä. Sopii mulle! Ystävyydet on kestäneet vuosikymmeniä ja lapsiakin ollaan saatu. Silti aina kun tavataan, ei tunnu että olisi kulunut esim. vuotta.
"Soitellaan". Intron painajainen 😮
Yleisesti ottaen inhoan puhelimessa puhumista. Ystävien kanssa tehdään niin, että sovitaan puhelintreffit. Lähdetään vaikka kumpikin kävelylle. Puhelut ei siis koskaan tule yllättäen.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Introverttiydestä voi parantua olemalla muiden kanssa tekemisissä. Se vaatii sosiaalisuutta, mikä taas on kenen tahansa opittavissa oleva taito. Tottahan sosiaaliseksi opettelu vaatii kovaa työtä ja on vaikeampaa aikuisena, mutta ei sen vaikeampaa kuin kunnon kohottaminen.
Höpö, höpö. Salilla käyminen ja kunnon kohottaminen on helppoa. Ei tuota minulle minkäänlaisia vaikeuksia, etenkin kun käyn siellä aamusta, kun siellä ei ole vielä juuri ketään... Ihmiset ovat vaan niin raskaita.
Ja niinkuin joku tuolla jo vastasi. Minäkin olen sosiaalisessa työssä. Töissä minua pidetään hyvin helposti lähestyttävänä, olen läsnä, empaattinen ja osaan kyllä keskustella ihmisten kanssa, Mutta en halua näitä ihmisiä vapaa-aikaani.
Haluaisin vaan tietynlaisen ihmisen... Ihmisen, joka ymmärtäisi, että koko aikaa ei tarvitse puhua ja päteä.
Vierailija kirjoitti:
Introverttiydestä voi parantua olemalla muiden kanssa tekemisissä. Se vaatii sosiaalisuutta, mikä taas on kenen tahansa opittavissa oleva taito. Tottahan sosiaaliseksi opettelu vaatii kovaa työtä ja on vaikeampaa aikuisena, mutta ei sen vaikeampaa kuin kunnon kohottaminen.
Sehän on persoonallisuuden piirre ja voi olla vaikka miten sosiaalinen mutta silti väsyy helposti introverttinä sosiaalisuudesta.
Sä et nyt oikein ymmärrä tätä asiaa.