Anni Kytömäki: "Ajatus siitä, että antaisin kehoni lapsen käyttöön, tuntui tosi vieraalta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin oloni parhaimmaksi naisena raskaana ollessani, ensimmäistä kertaa todella hyväksyin vartaloni. Imetys onnistui ja oli merkityksellistä, hellää. Kaiken kaikkiaan äitiys on tehnyt minusta paremman ihmisen.

 

Niiden kohdalla, joista äitiys tekee paremman ihmisen, usein tekee mieli kysyä: mikähän oli lähtötaso. En nyt tarkoita sua, vaan sitä, että oon tavannut tosi monia, jotka äitiyden myötä ovat nostaneet itsensä jalustalle.

Mun lähtötaso oli pakkomielteinen laihuus ja nuoruuden palvonta. En ole lihonut hirveästi, mutta kävin juuri passikuvassa ja näytin naamasta ihan turvonneelta. Kuvaaja kysyi kuvista, että kumpi näistä ja nauroin, että ihan sama kun kumpikin ovat yhtä hirveitä.

Musta on lähinnä hienoa, että pystyn edelleen liikkumaan säännöllisesti ja kroppa on vielä tässä iässä näinkin vahva (olen 38). Ajattelin myös, että käyn korjauttamassa ne osat mitkä rupsahtavat, mutta se on nyt ajateltuna ihan sama. Käytän rahat mieluummin lapseen. Tärkeintä on lapsen hyvinvointi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnollista se on ja ainutlaatuinen asia elämässä. Ei sillä, että sitä kenenkään tarviis tehdä jos ei halua. Mutta en tykkää tämmöisestä nuorten naisten ihan tarpeettomasta pelottelusta ja aivopesusta. 

 

Enemmän toki saisi antaa tukea ja hoitoa heille, jotka esim. synnytyksestä saa jotain vaurioita. Onneksi näitäkin tunnistetaan ja hoidetaan nykyään enemmän kuin koskaan naisen historiassa on tehty. 

Kuolemakin on luonnollista ja ainutkertainen asia elämässä...ja voi olla lopputuloksena raskaudesta.

  4 keskenmenoa, 1 keskosena menehtynyt ja 2 elämään jäänyttä lasta. Joillakin onnistuu helpommin, mutta en silti kadu lapsiani.

Lpset pitäisi voida ostaa valmiina kaupasta 3-5 vuotiaina.

Ei biologia päivittelemisestä muuksi muutu. Raskaus ja synnytys sekä imettäminen ovat sellaisia kuin ovat. 

En ole itse koskaan halunnut äidiksi, mitään sisäistä tarvetta ei ole vain syystä tai toisesta ikinä herännyt. Pelkkä ajatuskin raskaudesta on todella ahdistava, vaikka se on täysin luonnollinen tila, ja lasta haluavalle varmasti ihanakin. Minua se ahdistaa todella paljon. En esimerkiksi mistään hinnasta suostuisi sijaissynnyttämään, vaikka korvaus olisi sata miljoonaa. Pidän kehostani ja tunnen syvää yhteyttä siihen, ja raskaus aiheuttaisi hallitsemattomia muutoksia, joita en todellakaan halua kokea sen enempää, kuin vakavaa sairauttakaan. Kaikkeen en voi vaikuttaa, mutta raskauden voin onneksi ehkäistä. Ymmärrän siis Kytömäen tuntemukset täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Aika mielenkiintoinen ajatus, että lapsi on kuin loiseläin, joka imee ravinteita itseensä kantajastaan.

Sitä alkaa katsoa Alien-leffoja eri näkökulmasta.

Mä oon ajatellut pitkin raskautta aina Alien-leffoja kun sikiö tunkee raajojaan joka suuntaan mahassani. Oon odottanut koska sieltä tulee joku käsi tai jalka vatsanahasta ulos. Tänään on laskettu aika ja entistä enemmän tuntuu siltä, että nyt sieltä tullaan läpi :D

N38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika mielenkiintoinen ajatus, että lapsi on kuin loiseläin, joka imee ravinteita itseensä kantajastaan.

Sitä alkaa katsoa Alien-leffoja eri näkökulmasta.

Mä oon ajatellut pitkin raskautta aina Alien-leffoja kun sikiö tunkee raajojaan joka suuntaan mahassani. Oon odottanut koska sieltä tulee joku käsi tai jalka vatsanahasta ulos. Tänään on laskettu aika ja entistä enemmän tuntuu siltä, että nyt sieltä tullaan läpi :D

N38

Tulee se mutta vielä etsii uloskäyntiä.

 

Minä ainakin kerron täysin pehmentelemättä omille tyttärilleni mitä omissa raskauksissa ja synnytyksissä tapahtui. Heillä on kohonnut riski että joutuisivat läpikäymään saman. 

 

Mihin perustat tuon kohonneen riskin? Oman äitini kolme raskautta ja synnytystä olivat kaikki vaikeita ja täynnä riskejä, omat neljä täysin ongelmattomia. 

Muutenkin raskaus ja synnytys meille, joiden vartalo ei ole nykyihanteiden mukainen, on oikeasti voimaannuttavaa, pystyn silti johonkin tällaiseen. Esim. liian vähän puhutaan siitä, että imetys useimmiten onnistuu ihan hyvin niillä pienillä ja onnettomilla varustuksilla. 

Tuo Anni on itse ollut samanlainen loinen ja imenyt ravinteita äidistään. Ehkä hänelle ei oikein ole valjennut, mitä rakkaus tarkoittaa. Se on sitä, että antaa jotain myös itsestään, eikä sitä, että vaan saa koko ajan muilta jotain. 

Nykyisin elintaso on niin korkea, ja ravitsemus meillä niin hyvä, että lapsi ei enää vie äidiltään hiuksiä päästä tai hampaita suusta. Itselläni vauvan syntymä (minulla on nyt jo kolme lasta) nosti valtavasti itsetuntoa. Kun näin kauniin ja täydellisen vauvani ekaa kertaa, tuntui uskomattomalta, että semmoinen oli lähtöisin kapisesta ruumiistani. Että minä kaikkine virheineni ja puutteellisuuksine olin pystynyt synnyttämään jotain niin kaunista.

Oman lapsen kutsuminen loiseksi kertoo tuosta Annista jotain erittäin vähän häntä imartelevaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olisi toivottavaa että naisille kerrottaisiin jo nuorena ihan nuo raatorehelliset luvut. Kuinka monelle jää pitkäaikaisia tai pysyviä ongelmia. Nykytapa on pelkkää hyssyttelyä: "ei nyt kovin moni", "ei kannata etukäteen murehtia", "apua sitten saa". Synnytyssairaaloiden resurssitkin on koko ajan vain heikkenemässä, ei suinkaan menossa parempaan suuntaan! Korjausleikkauksiinkin voi joutua jonottamaan jopa vuosia. 

Just näin. Ja kouluihin bilsan tunnille faktat tiskiin myös raskauden ja synnytyksen riskeistä heti alusta alkaen. Mitään tietoa ei saa pimittää ja asioista tulee keskustella avoimesti, sekä hyvistä että huonoista, tasapuolisesti. Näin turvataan, että naisilla on kaikki faktatieto olemassa kun päätös mahdollisesta lapsenteosta joskus tulee ajankohtaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minä minä ja minä.....

No mistä muusta on kyse kuin täysin henkilökohtaisesta asiasta jos puhutaan raskaudesta?

Ei täällä nyt jumankauta muiden mieliksi lisäännytä. 

Ei silti tarvitse kiroilla. Uskotaan vähemmälläkin, että olet tätä mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

 

Minä ainakin kerron täysin pehmentelemättä omille tyttärilleni mitä omissa raskauksissa ja synnytyksissä tapahtui. Heillä on kohonnut riski että joutuisivat läpikäymään saman. 

 

"Mihin perustat tuon kohonneen riskin?" 

Raskauskomplikaatio joka on perinnöllinen. Riski on tilastollisesti n. 40 %. 

Minä sain tästä perinnöllisestä riskistä tietää vasta kun se oli jo toteutunut kohdallani. Järjetöntä että tällaisesta ei ollut suvussa puhuttu avoimesti. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo Anni on itse ollut samanlainen loinen ja imenyt ravinteita äidistään. Ehkä hänelle ei oikein ole valjennut, mitä rakkaus tarkoittaa. Se on sitä, että antaa jotain myös itsestään, eikä sitä, että vaan saa koko ajan muilta jotain. 

Nykyisin elintaso on niin korkea, ja ravitsemus meillä niin hyvä, että lapsi ei enää vie äidiltään hiuksiä päästä tai hampaita suusta. Itselläni vauvan syntymä (minulla on nyt jo kolme lasta) nosti valtavasti itsetuntoa. Kun näin kauniin ja täydellisen vauvani ekaa kertaa, tuntui uskomattomalta, että semmoinen oli lähtöisin kapisesta ruumiistani. Että minä kaikkine virheineni ja puutteellisuuksine olin pystynyt synnyttämään jotain niin kaunista.

Oman lapsen kutsuminen loiseksi kertoo tuosta Annista jotain erittäin vähän häntä imartelevaa. 

Ei hän ole itse valinnut olla loinen. Joku toinen teki sen päätöksen hänen puolestaan, omalla kohdallaan hän voi päättää haluaako loisen sisäänsä vai ei.

Kesti aikansa hyväksyä, että jos ja kun haluan lapsia, mikään yhteiskunnan tasa-arvo ei poista sitä, että joudun heidät itse kantamaan ja synnyttämään. Kaksi on. Olin molemmilla kerroilla ikionnellinen kun raskaus päättyi.

Lisääntyminen on jotenkin uhkaavan eläimellistä, imetyskin (vaikka luo läheisyyttä lapseen); välillä oli lehmäolo kun rinnat pursui maitoa, ja öklötti. Onneksi nuo kasvaneet ihmiset on joka hetken arvoisia, mutten ihmettele mahdollista kammoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo tuntuu kyllä oudolta ajattelutavalta. Oman kehoni olen tuntenut vahvimmaksi nimenomaan raskauden ja synnytyksen aikaan. Luonnollinen asiahan se on.

 

Samaa olin tulossa sanomaan, mutta hyvä että ehdit ensin heti ketjun alkuun. Olen synnyttänyt viisi kertaa ja olen vielä alle nelikymppinen eli ihan nykyajalta peräisin synnytyskokemukset. Huolimatta terveydenhuollon tilasta, olen kokenut saaneeni varsin hyvää hoitoa synnytyksissä ja puudutteetkin joka kerta ihan niin kuin olen halunnut. Tuo jälkivuodon kauhistelukin on monesti liioittelua. Totta kai vaihtelua siinäkin on, mutta ei sitä verta mitenkään lorisemalla tule. Synnytyksessä tavallisesti jotain 300-700 ml ja sen jälkeen muistuttaa runsaita kuukautisia ekat päivät. Jo ensimmäisen viikon jälkeen usein selvästi vähenee. Minulla kuukautiset luonnostaan aika runsaat, joten on vertailukohtaa. 

Tuossa on hyvät lähtökohdat raudanpuutteelle jota hoidetaan sitten virheellisesti masennuksena ja sitten voi kokemus äitiydestä muuttua varsin dramaattisesti, Suomessa raudanpuutteen hoito joka koskee erityisesti naisia on ihan kehitysmaatasoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei biologia päivittelemisestä muuksi muutu. Raskaus ja synnytys sekä imettäminen ovat sellaisia kuin ovat. 

Tarvitseeko itsestäänselvyyttä toistella?

Pointti on siinä että nykynaisella on vapaus valita läpikäykö nuo vai ei. Ja se on täysin henkilökohtainen päätös, ei ole mitään syytä ulkopuolelta painostaa suuntaan tai toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei biologia päivittelemisestä muuksi muutu. Raskaus ja synnytys sekä imettäminen ovat sellaisia kuin ovat. 

Tarvitseeko itsestäänselvyyttä toistella?

Pointti on siinä että nykynaisella on vapaus valita läpikäykö nuo vai ei. Ja se on täysin henkilökohtainen päätös, ei ole mitään syytä ulkopuolelta painostaa suuntaan tai toiseen. 

Mutta kun p e r s e e s e e n asti revenneitä pakastepussitissejä harmittaa, kun kaikki eivät haluakaan tuhota kehoaan vaikka he ovat tehneet niin.

Antaisin kehoni toisen käyttöön ja syntymättömän lapsen vertaaminen loiseen on täysin käsittämättömiä ilmauksia lapsen saamisesta ja raskaudesta. 

Itselle tulee mieleen vain ihminen, joka ei kykene ajattelemaan mitään muuta kuin itseään, kaikki on oltava hallittavissa ja omassa kontrollissa. Tällaisilla ihmisillä on usein jokin syömishäiriö. Jos olet erittäin laiha, anorektinen, ei sinulla myöskään ole kuukautisia joten raskautuminenkin on erittäin epätodennäköistä. Miten kenelläkään 2020-luvulla elävällä aikuisella naisella voi olla näin kieroutunut ja halveksuva käsitys raskaudesta? On päivän selvää, että synnytys on aina riski, mutta niin on ihan jokapäiväinen elämäkin. 

Sitä paitsi, mikään ei ole niin ihanaa kuin olla raskaana, imettää ja seurata oman lapsen kehitystä ja kasvua, koko ajan saa myös itselle jotain, kun antaa omalle lapselleen.

Ja minä ymmärrän, että kaikki eivät voi saada lapsia, eivät halua jne, mutta syntymätön vauva ei ole mikään loinen, eikä myöskään keho ole raskauden aikana toisen käytössä ihan siinä samassa kehossa elää se äiti myös. 

Rakkautta kaikille äideille, raskaana oleville ja lapsia haluaville, uskokaa kehoonne, se on vahva ja kaunis, ja luotu kasvattamaan niitä vauvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin oloni parhaimmaksi naisena raskaana ollessani, ensimmäistä kertaa todella hyväksyin vartaloni. Imetys onnistui ja oli merkityksellistä, hellää. Kaiken kaikkiaan äitiys on tehnyt minusta paremman ihmisen.

 

Niiden kohdalla, joista äitiys tekee paremman ihmisen, usein tekee mieli kysyä: mikähän oli lähtötaso. En nyt tarkoita sua, vaan sitä, että oon tavannut tosi monia, jotka äitiyden myötä ovat nostaneet itsensä jalustalle.

Mun lähtötaso oli pakkomielteinen laihuus ja nuoruuden palvonta. En ole lihonut hirveästi, mutta kävin juuri passikuvassa ja näytin naamasta ihan turvonneelta. Kuvaaja kysyi kuvista, että kumpi näistä ja nauroin, että ihan sama kun kumpikin ovat yhtä hirveitä.

Musta on lähinnä hienoa, että pystyn edelleen liikkumaan säännöllisesti ja kroppa on vi

Juuri tuota epäilinkin. Lapsia hankkineet ovat perusluonteeltaan pinnallisia ja itsekkäitä minä minä-ihmisiä, ja luulevat muidenkin olevan sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Elämään kuuluu paljon rujoutta. On vanhenemista, sairastamista ja kuolemaa. Raskaus ja synnytys eivät ole pahin ja se mitä se antaa on todella suurta. 

Raskaus ja synnytys ovat usein se pahin. Raskaus ja synnytys vanhentaa naista tutkitusti 11 vuotta, ja jos tekee useamman lapsen, niin sitten tietysti vielä enemmän. Raskaus ja synnytys myös moninkertaistaa riskin sairastua kymmeniin eri sairauksiin, sekä moninkertaistavat riskin kuolemaan.