Milloin ihmiset ymmärtäisi, että eri ihmisten vastoinkäymisiä ei voi vertailla?

Vierailija kirjoitti:

Joillakin tämä on tosiaan tapana.

Muistan esim.kun mieheni mummo aikoinaan sanoi, että vauvan menettäminen ei ole ollenkaan niin paha asia kuin jos menettäisi aikuisen lapsen. Häneltä oli siis itseltään kuollut aikuinen lapsi, ihan siis yli 50v ja joltain tuttavalta oli ilmeisesti kuollut vauva, johon tätä surua sitten vertasi.

Yritin sanoa, ettei näitä asioita ja surun määrää voi verrata, mutta piti päänsä, koska vauvan on tuntenut vain hetken aikaa, niin ei sitä suruakaan niin kauan kestä.

 

Ehkä se kannattaa ottaa ihan vaan mielipiteenä, eikä edes vertailuna. Hänestä asiat on noin ja sinusta jotain muuta tai et halua edes miettiä kumpi on pahempaa. Toisilla on vahvat näkemykset. Heistä punainen on kauniimpi kuin sininen. Näitä asioita ei oikeasti kannatta ottaa liian henkilökohtaisesti vain, koska itse on eri mieltä. Ei ole oikeita vastauksia, vaan tunteita ja ne vaihtelee ihmiseltä toiseen. Jotain kun muut vertailee, niin kannattaa aina muistuttaa itseään, että kyseessä on mielipide, eikä mitään muuta ja nykyisin kaikki haluavat ilmaista sen omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi omia kokemuksiaan vertailla, että kumpi oli pahempi, mutta ei omiaan toisen kokemuksiin. En edes ymmärrä, miksi toisilla on niin kova tarve tehdä niistä kilpailu?

Katkennut kynsi katkennut jalka

No just tällaista tarkoitin, eiku... 🙄

Mutta siis. Jos sulla on jalka poikki ja mulla ranne murtunut, niin miksi sun pitää tulla sanomaan mulle, että "no hyvähän sun on, kun pääset sentään kävelemään!" Eikö voi olla vaan, että no kävipä meille molemmille paskasti?? 

Kävipä meille molemmille paskasti. Tuo mulle kuppi kahvia kun pääset sentään kävelemään. 

MUTTA, jos sun murtunut ranne on esim. oikea käsi, jolla kirjoitat, niin sitten ollaan aika samassa veneessä, mä pystyn kirjoittamaan, sä et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpon elämän eläneiden puhetta 

 

Tiedätkö sinä kaikkien elämän tarinat ihan vaan kuuntelemalla yhtä asiaa?

 

No mun mielestä kuuluisi ihan normaaliälyisen ihmisen toimintaan, että ymmärtäisi suhteuttaa omia ongelmiaan toisen ongelmiin. Että jos toiselta on kuollut lapsi, niin älä ala kertomaan siitä kun sun kissa kuoli ja se oli sulle niin kamalaa.



Muistan niin hyvin kun mulla oli pahimmat ruuhkavuodet käynnissä, kolme pientä lasta ja täyspäivätyö, yksi lapsista erityinen. Olin oikeasti aika poikki. Niin kaveri siinä alkaa selittää kuinka hänellä on nyt niiiin pitkä työmatka, että on ihan poikki kun tunnin suuntaansa matkustaa, ettei sitten töiden jälkeen jaksa muuta kuin illan sohvalla maata. Siinä oli itsellä sellainen olo, että liipasenko lättyyn nyt vai heti. Kun jokainen pikkulapsivaiheen elänyt varmasti tietää, että ihan sama miten väsyttäisi, pienten kanssa ei sohvalla makoilla, ennen kuin ovat menneet nukkumaan. Jos silloinkaan.

Kyllä mua ainakin suututti kun kaverini sanoi että hän ei aio surra isäänsä kun tämä kuolee. Hänen isä ei ole vielä kuollut. Oma isäni kuoli kun olin 14 ja tuntui tosi pahalta kuulla tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi omia kokemuksiaan vertailla, että kumpi oli pahempi, mutta ei omiaan toisen kokemuksiin. En edes ymmärrä, miksi toisilla on niin kova tarve tehdä niistä kilpailu?

Katkennut kynsi katkennut jalka

No just tällaista tarkoitin, eiku... 🙄

Mutta siis. Jos sulla on jalka poikki ja mulla ranne murtunut, niin miksi sun pitää tulla sanomaan mulle, että "no hyvähän sun on, kun pääset sentään kävelemään!" Eikö voi olla vaan, että no kävipä meille molemmille paskasti?? 

Kävipä meille molemmille paskasti. Tuo mulle kuppi kahvia kun pääset sentään kävelemään. 

MUTTA, jos sun murtunut ranne on esim. oikea käsi, jolla kirjoitat, niin sitten ollaan aika samassa veneessä, mä pystyn kirjoittamaan,

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ainakin suututti kun kaverini sanoi että hän ei aio surra isäänsä kun tämä kuolee. Hänen isä ei ole vielä kuollut. Oma isäni kuoli kun olin 14 ja tuntui tosi pahalta kuulla tämä.

Kävikö mielessä että hänen isänsä ei ole sama kuin sun isäsi? Tuntuuko susta pahalta jos Elisabeth Fritzl sanoo ettei aio itkeä kun isänsä kuolee?

Murtunut jalka on itseasiassa pahempi, koska re rajoittaa liikkumista ja sen toipumisaika on pidempi. 

Murtunut ranne on tietty ikävä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi omia kokemuksiaan vertailla, että kumpi oli pahempi, mutta ei omiaan toisen kokemuksiin. En edes ymmärrä, miksi toisilla on niin kova tarve tehdä niistä kilpailu?

Katkennut kynsi katkennut jalka

No just tällaista tarkoitin, eiku... 🙄

Mutta siis. Jos sulla on jalka poikki ja mulla ranne murtunut, niin miksi sun pitää tulla sanomaan mulle, että "no hyvähän sun on, kun pääset sentään kävelemään!" Eikö voi olla vaan, että no kävipä meille molemmille paskasti?? 

Kävipä meille molemmille paskasti. Tuo mulle kuppi kahvia kun pääset sentään kävelemään. 

MUTTA, jos sun murtunut ranne on esim. oikea käsi, jolla kirjoitat, niin sitten ollaan aika samassa veneessä, mä pystyn kirjoittamaan,

On, olet siis just tätä ihmistyyppiä, jota tämä keskustelu käsitteleekin. Varmaan voit nyt myös avata meille muille, miksi sulla on tarve kärsiä enemmän kuin muut? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annan nyt esimerkin. Ystäväni puolison äiti kuoli vanhuuteen. Ystäväni ei ollut koskaan kyseistä henkilöä tavannut. Ystäväni sai 2 viikon sairasloman, itki ja sai jopa lääkkeet tähän. (Hänen puolisonsa meni normaalisti töihin, koska kuollut äiti oli ollut muistisairas, eikä normaalia kommunikaatiota ollut 10 vuoteen). 

Kuolemasta ei saanut ystäväpiirissä edes puhua puoleen vuoteen, koska tämä kyseinen tapahtuma oli ollut hänelle niin karmea.

No voi olla jotain huomionhakuisen huomionhakua, mutta voi olla että joutui käsittelemään tuossa jotain pintaan noussutta mennyttä traumaa kuolemaan liittyen. On voinut vaikka rakas mummo kuolla kun hän on ollut pieni, eikä ole saanut surra sitä surua lapsena kun on joutunut kannattelemaan vanhempiaan. Ei ihmismieli toimi usein niin että ulkopuolinen pystyisi näkemään

Ehkä hän suri menetettyä mahdollisuutta. Ehkä hän näki itsensä vanhuksena. Ehkä vanheneminen on hänelle kauhea paikka. Me emme tiedä mitä on tapahtunut ja miksei hän koskaan puolisonsa äitiä. Jotain han outoa koko asiassa oli, koska miksi ihmeessä joku ei olisi nähnyt anoppiaan koskaan? Ehkä hän olisi halunnut tulla hyväksytyksi ja nyt se mahdollisuus vietiin ikuisesti. Ei kaikki menetykset johdu jostain rakkaudesta. Moni voi surra todella paljon menetettyjä mahdollisuuksia, kuten vaikka ihminen jolta poistetaan kohtu, eikä hän voi koskaan saada omia lapsia. Jollekin joka ei halua lapsia se on ilon aihe, jollekin toiselle se on kuin menehdys.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ainakin suututti kun kaverini sanoi että hän ei aio surra isäänsä kun tämä kuolee. Hänen isä ei ole vielä kuollut. Oma isäni kuoli kun olin 14 ja tuntui tosi pahalta kuulla tämä.

Hän taas saattaa pitää sinua onnekkaana koska sinulla oli isä joka oli sureminen ja kaipauksen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi omia kokemuksiaan vertailla, että kumpi oli pahempi, mutta ei omiaan toisen kokemuksiin. En edes ymmärrä, miksi toisilla on niin kova tarve tehdä niistä kilpailu?

Katkennut kynsi katkennut jalka

No just tällaista tarkoitin, eiku... 🙄

Mutta siis. Jos sulla on jalka poikki ja mulla ranne murtunut, niin miksi sun pitää tulla sanomaan mulle, että "no hyvähän sun on, kun pääset sentään kävelemään!" Eikö voi olla vaan, että no kävipä meille molemmille paskasti?? 

Kävipä meille molemmille paskasti. Tuo mulle kuppi kahvia kun pääset sentään kävelemään. 

MUTTA, jos sun murtunut ranne on esim. oikea käsi, jolla kirjoitat, niin sitten olla

Koska teen töitä ihmisten kanssa, jotka ovat oikeasti kokeneet h***tin sairaita asioita. Luulin joskus että omien vanhempien avioero oli elämääni sykähdyttävä kokemus, mutta loppujen lopuksi se oli normaalia elämää. Samoin oli koiran kuolema. 

 

Pahoinpidelty, palovammoja oleva lapsi sen sijaan. Paljon suurempaa kärsimystä.

Noin 25 vuotta olen tehnyt töitä ihmisten ongelmien kanssa aina kissan kuolemasta insestiin. Ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Noin 25 vuotta olen tehnyt töitä ihmisten ongelmien kanssa aina kissan kuolemasta insestiin. Ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä. 

Ja sanot, että kissan kuolema on edes lähelle yhtä vakavaa kuin insesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpon elämän eläneiden puhetta 

 

Tiedätkö sinä kaikkien elämän tarinat ihan vaan kuuntelemalla yhtä asiaa?

 

No mun mielestä kuuluisi ihan normaaliälyisen ihmisen toimintaan, että ymmärtäisi suhteuttaa omia ongelmiaan toisen ongelmiin. Että jos toiselta on kuollut lapsi, niin älä ala kertomaan siitä kun sun kissa kuoli ja se oli sulle niin kamalaa.



Muistan niin hyvin kun mulla oli pahimmat ruuhkavuodet käynnissä, kolme pientä lasta ja täyspäivätyö, yksi lapsista erityinen. Olin oikeasti aika poikki. Niin kaveri siinä alkaa selittää kuinka hänellä on nyt niiiin pitkä työmatka, että on ihan poikki kun tunnin suuntaansa matkustaa, ettei sitten töiden jälkeen jaksa muuta kuin illan sohvalla maata. Siinä oli itsellä sellainen olo, että liipasenko l

Olisko hänen pitänyt valehdella ja sanoa ettei häntä vaan koskaan väsytä? Olla hiljaa, jotta vain sinä saat puhua? Sinä olit varmaan väsynyt, mutta niin on kuka tahansa joka ei ole saanut nukuttua tai joutuu tekemään raskaita asioita. Vaikka sitten lastata karkkeja 20 putkeen johonkin takahuoneeseen.

Joku väsyy autossa istumisesta, kun siihen menee 2 tuntia päivässä. Kaikille se auton ajo ei ole mitään helppoa, vaan vaatii paljon keskittymistä ja tosiet tiet voivat olla todella vaativia. Mikä on joskus toisille todella vaikeaa ymmärtää, kun se oma tasamaastolla oleva pikkutie, jossa on sileä asvaltti ja vähän autoja ei ole sitä.

Joistain vastoinkäymisistä voi olla vaikea puhua edes tuttujen ihmisten kanssa. Esimerkiksi kampausongelmia, väsymystä arjesta, työkiireitä jne. tulee valitettua varmasti viikottain. Sen sijaan harvemmin tulee kerrottua siitä, miten pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi tai että en voi todennäköisesti koskaan saada lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Murtunut jalka on itseasiassa pahempi, koska re rajoittaa liikkumista ja sen toipumisaika on pidempi. 

Murtunut ranne on tietty ikävä myös.

Joku saattaa olla tyytyväinen. Monta kuukautta sairaslomaa ja ehkä pääsee vielä invalidieläkkeelle inhottavalta työstä. Kaikki on aina niin suhteellista ja tapauskohtaista.

Monilla, erityisesti länsimaisilla ihmisillä, on kova halu saada oikeutus kärsimykselleen. Ehkä siihen liittyy myös se, että haluaa tulla nähdyksi. Halutaan hanakkaasti väittää, että asioita ei voi vertailla, koska halutaan kärsiä. On silti eri asteisia kärsimyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Joistain vastoinkäymisistä voi olla vaikea puhua edes tuttujen ihmisten kanssa. Esimerkiksi kampausongelmia, väsymystä arjesta, työkiireitä jne. tulee valitettua varmasti viikottain. Sen sijaan harvemmin tulee kerrottua siitä, miten pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi tai että en voi todennäköisesti koskaan saada lapsia.

Minusta tämä johtuu siitä, että ongelmia ei voida suhteuttaa. On vaikea puhua oikeasti kamalista asioista, kun joku valittaa jatkuvasti kovalla intensiteetillä esim. hiuksista. 

Pelko perhesurman uhriksi joutumisesta tai suru lapsettomuudesta on paljon pahempia ongelmia kuin alussa mainitut.

Joo. Jos joku antaa Hesariin haastattelun, että toimeentulotuen hakeminen kuukausittain on ihmisoikeusrikos ja alentavaa, ja päätös pitäisi antaa vuosiksi eteenpäin, koska muuten on mielenterveys vaarassa, niin tietysti tällainen pitää antaa ihmisen määritellä eikä saa vertailla kehenkään muuhun, jolla viranomaispäätökset toimivat samalla tavalla.

Jankuti jankuti tämäkin roska-aloitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin 25 vuotta olen tehnyt töitä ihmisten ongelmien kanssa aina kissan kuolemasta insestiin. Ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä. 

Ja sanot, että kissan kuolema on edes lähelle yhtä vakavaa kuin insesti.

Eihän hän niin sano. Ei aloituskaan vertaile tapahtumia, vaan toteaa sen olevan vaikeaa, koska muuttuvia tekijöitä taustalla on niin paljon.