Seuraako lastensuojeluilmoitus jos vanhempi kuolee ollessaan yksin lapsen kanssa?
Tuttavapiirissä kävi näin ja mietin tehtiinkö lapsesta lasu, kun se vanhempi joka oli ollut kahdestaan lapsen kanssa oli kuollut. Toinen vanhempi työmatkalla.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää olisi selvittää, kuka lapsen lähipiiriin kuuluva aikuinen on tavoitettavissa, ja olla yhteydessä sinne. Lasu, lasu, lasu. Viimesijaisena toki ok, jos inhimillistä kontaktia läheiseen, turvalliseen aikuiseen ei pystytä tuossa tilanteessa järjestämään.
Että vaikkapa ensihoitajilla tai poliiseilla on aikaa jäädä selaamaan puhelinluetteloa ja selvittämään lapsen henkilöllisyyttä. No ei ole. Silloin soitetaan päivystävälle sossulle jonka työnkuvaan kuuluu.
Kyllä pitäisi olla aikaa. Mihin esimerkiksi poliisilla on tuolloin välitön kiire? - Sen ymmärrän paremmin, että ambulanssilla saattaa olla tarve päästä takaisin ajoon mutta, jos hätäkeskikuksessa tiedetään, että paikalla odottaa lapsi ja hänen kuollut vanhempansa, niin kyllä silloin alkaa ensi selvitys myös siitä, miten lapsi voi jatkaa eloaan ja saada tarvitsemaansa tukea ja apua, joltain hänelle läheiseltä, joka tuntee j atietää lapsen ja mahdollsiesti myös hänen vanhempansa, eikä ensi-sijaisesti lähimmältä toiselta -lapselle vieraalta- viranomaiselta / lastensuojeliusta.
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästynyt kun vaikuttaa näitä vastauksia lukiessa, että läheisen yllättävän kuoleman kohdatessa ei ole ollut tarjolla kriisiapua välittömästi monelle. Minulle tarjottiin kriisiapua paikalle heti kun minulle kerrottiin läheisen kuolemasta.
Meille ei tarjottu kriisiapua, vaan ohjeistettiin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen jos tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi tehdä lasu?
Kriisitilanne.
Kumpi vanhemmista on tuossa tapauksessa vaaraksi lapselle ? Se kuollut vai se työmatkalla oleva ? Lasu tehdään jos lapsen hoito ja huolenpito vaarantuu, eli esim pahoinpitely, vanhempien päihteiden käyttö jne. Ei siitä että toinen vanhempi on kuollut
Lapsella ei ole lainkaan huolehtijaa, jos toinen on ties missä ja toinen kuollut. Lapsi on heitteillä ja totta helvetissä lasu puuttuu asiaan.
Ei se lapsi heitteillä ole kun sillä on isä, vaikka isä onkin työmatkalla. Todennäköisesti joku jo paikallaolevista tahoista, ensihoito, poliisi, se häkeen soittanut, ovat paikalla niin kauan kunnes joku heistä saa lapsen isä
Lapsi voi olla heitteillä vaikka molemmat vanhemmat olisi kotona, jos hänestä ei huolehdita. Tässä tapauksessa *paikalla* ei ollut ketään muuta kuin vainaja.
Kyllä pitäisi olla aikaa. Mihin esimerkiksi poliisilla on tuolloin välitön kiire? - Sen ymmärrän paremmin, että ambulanssilla saattaa olla tarve päästä takaisin ajoon mutta, jos hätäkeskikuksessa tiedetään, että paikalla odottaa lapsi ja hänen kuollut vanhempansa, niin kyllä silloin alkaa ensi selvitys myös siitä, miten lapsi voi jatkaa eloaan ja saada tarvitsemaansa tukea ja apua, joltain hänelle läheiseltä, joka tuntee j atietää lapsen ja mahdollsiesti myös hänen vanhempansa, eikä ensi-sijaisesti lähimmältä toiselta -lapselle vieraalta- viranomaiselta / lastensuojeliusta.
Sen lapsen tilanteen selvitys kuuluu lastensuojelulle eikä poliisille. Samoin kuin se, että se lapsi saa sekä siinä tilanteessa, että mahdollisesti jatkossa tarvitsemaansa tukea. Ymmärrätkö, että eri viranomaisilla on eri vastuualueet ja tuo tilanne on selkeästi lastensuojelun mandaattia eikä poliisin.
Kyllä se poliisi jää paikalle niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsee, eikä vaan valokuvien ja hautaustoimiston kuljetuksen tilattuaan läppäise ovea kiinni perässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästynyt kun vaikuttaa näitä vastauksia lukiessa, että läheisen yllättävän kuoleman kohdatessa ei ole ollut tarjolla kriisiapua välittömästi monelle. Minulle tarjottiin kriisiapua paikalle heti kun minulle kerrottiin läheisen kuolemasta.
Meille ei tarjottu kriisiapua, vaan ohjeistettiin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen jos tarvetta.
Onpa ikävää. Itselle se tuntui tärkeältä, kun oli joku jolle jutella siinä shokkitilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi tehdä lasu?
Kriisitilanne.
Kumpi vanhemmista on tuossa tapauksessa vaaraksi lapselle ? Se kuollut vai se työmatkalla oleva ? Lasu tehdään jos lapsen hoito ja huolenpito vaarantuu, eli esim pahoinpitely, vanhempien päihteiden käyttö jne. Ei siitä että toinen vanhempi on kuollut
Lapsella ei ole lainkaan huolehtijaa, jos toinen on ties missä ja toinen kuollut. Lapsi on heitteillä ja totta helvetissä lasu puuttuu asiaan.
Ei se lapsi heitteillä ole kun sillä on isä, vaikka isä onkin työmatkalla. Todennäköisesti joku jo paikallaolevista tahoista, ensihoito, poliisi, se häkeen soittanut, ovat pai
Lapsi voi olla heitteillä vaikka molemmat vanhemmat olisi kotona, jos hänestä ei huolehdita. Tässä tapauksessa *paikalla* ei ollut ketään muuta kuin vainaja.
Kuolema on vähän niin kuin poikkeustapaus, eikä nuo päde kuoleman kohdalla samalla tavalla kuin jos vanhemmat olisi lähibaarissa tai kotona ihan kamoissa.
Ja olihan paikalla se joka ensimmäisenä soitti 112. Se saattoi olla ja todennäköisesti olisikin joku tuttu henkilö, joka voi olla lapsen kanssa kunnes isä tavoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästynyt kun vaikuttaa näitä vastauksia lukiessa, että läheisen yllättävän kuoleman kohdatessa ei ole ollut tarjolla kriisiapua välittömästi monelle. Minulle tarjottiin kriisiapua paikalle heti kun minulle kerrottiin läheisen kuolemasta.
Meille ei tarjottu kriisiapua, vaan ohjeistettiin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen jos tarvetta.
Onpa ikävää. Itselle se tuntui tärkeältä, kun oli joku jolle jutella siinä shokkitilassa.
Mitä kautta teille soitettiin se kriisiapu? Hehän ei tule automaattisesti.

Mulle sen soitti ensihoitaja.

Olisiko poliisi kutsunut. Olin niin shokissa etten ole varma. He kuitenkin olivat välittömästi paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästynyt kun vaikuttaa näitä vastauksia lukiessa, että läheisen yllättävän kuoleman kohdatessa ei ole ollut tarjolla kriisiapua välittömästi monelle. Minulle tarjottiin kriisiapua paikalle heti kun minulle kerrottiin läheisen kuolemasta.
Meille ei tarjottu kriisiapua, vaan ohjeistettiin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen jos tarvetta.
Onpa ikävää. Itselle se tuntui tärkeältä, kun oli joku jolle jutella siinä shokkitilassa.
Mitä kautta teille soitettiin se kriisiapu? Hehän ei tule automaattisesti.
Mulle sen soitti ensihoitaja.
Meiltä ensihoito vaan kysyi että tarviiko jäädä, sanottiin että ei. Sitten odoteltiin poliisia yli tunti.
Poliisi ei välttämättä lennä viivana paikalle, joten lapsi saattaa olla mummon hoivissa ennen kuin poliisi on edes saapunut dokumentoimaan kuolinolosuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi ei välttämättä lennä viivana paikalle, joten lapsi saattaa olla mummon hoivissa ennen kuin poliisi on edes saapunut dokumentoimaan kuolinolosuhteet.
Maaseudulla poliisi saattaa tulla vasta 2h päästä.
Siis tossa kohtaahan lasu on tosi hyvä. On sit jäljelle jääneellä vanhemmallakin heti kontakti sinne jos tarvii tukea mitä tollasessa tilanteessa voi tarvita. Nopeestihan se sit selviää tarvitaanko tukea vai ei.
Lasu ei oo mikään mörkö, vaan se on tukea lasta varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai siitä lasu tehdään, ei kai sitä lasta sinne vainajan kanssa asumaan jätetä. Hautausurakoitsija vie vainajan, sossu hakee lapsen vastaanottoon.
No se on velvollisuus lapselle järjestää hoito jos toinen vanhempi on työmatkalla, mutta ei siitä varsinaisesti mitään lasua tule.
Tuollaisessa tilanteessa hätäkeskus varmaan ensimmäisenä tekee lastensuojeluilmoituksen, jonka perusteella päivystävä lastensuojelu lähtee paikan päälle ja ottaa lapset sieltä haltuunsa. Olen ollut tuollaisissa tilanteissa. Jos lapsille löytyy joku vaikka kunnossa oleva mummo, niin voivat mennä sinne selvityksen ajaksi, tai sitten vastaanottoperheeseen. t: lasun sossu
Kyllä se tilanne selvitetään ensin siellä paikan päällä, otetaan yhteyttä lapsen isään ja selvitetään missä lapsi voi viettää ensi yön. Jos isään saadaan yhteys, niin isä voi pyytää esimerkiksi mummon hakemaan lapsen. Ei siitä sen kummempaa selvitystä tule.
Vierailija kirjoitti:
Siis tossa kohtaahan lasu on tosi hyvä. On sit jäljelle jääneellä vanhemmallakin heti kontakti sinne jos tarvii tukea mitä tollasessa tilanteessa voi tarvita. Nopeestihan se sit selviää tarvitaanko tukea vai ei.
Lasu ei oo mikään mörkö, vaan se on tukea lasta varten.
Mieluummin tukeutuisin läheisiini kun lasuun.
Jos lapsen toista vanhempaa tai läheisiä ei löydy, niin poliisi ottaa yhteyttä sossuun ja nämä sitten tekee ratkaisunsa nopeasti. Eikä se olie automaattisesti lastensuojeluilmoitus, vaan toimenpide siihen hetkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai siitä lasu tehdään, ei kai sitä lasta sinne vainajan kanssa asumaan jätetä. Hautausurakoitsija vie vainajan, sossu hakee lapsen vastaanottoon.
Ei kyllä sossu vie lasta yhtään mihinkään soittamatta ensin sille isälle tai neuvottelematta muiden sukulaisten kanssa.
Mieti nyt mitä kirjoitat. Ei vie yhtään mihinkään ennen kuin on selvittänyt? Mieti mitä tarkoittaa. Jää asuntoon selvittämään asiaa? Miten? Totta kai ensin poistutaan paikalta, ja kyllä myös lapsi, ja sitten alkaa selvitys. Ja kai siitä joku ilmoitus on tehtävä, että alunperin osaavat tulla paikalle. Tuskin kiertävät vaan asunnoissa, että olisiko täällä vainajaa.
Miksei sinne asuntoon voisi jäädä selvittämään asiaa siksi aikaa kuin asian selvitys vaatii? Ei sieltä hengenhädässä tarvitse ulos juosta.
Lähti lapsi sitten mummolle, kummeille tai lastensuojelun järjestämään perheeseen, on hänelle todennäköisesti pakattava ainakin tavaroita mukaan, vaihtovaatteet. Lisäksi jos lapsi kertoo ettei ole syönyt mitään, voi ihan hyvin antaa lapselle vaikka jääkaapista banaania ja jogurttia. Lapsi voi myös ihan rauhassa käydä vessassa ja pukeutua, sekä etsiä unilelunsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi tehdä lasu?
Kriisitilanne.
Kumpi vanhemmista on tuossa tapauksessa vaaraksi lapselle ? Se kuollut vai se työmatkalla oleva ? Lasu tehdään jos lapsen hoito ja huolenpito vaarantuu, eli esim pahoinpitely, vanhempien päihteiden käyttö jne. Ei siitä että toinen vanhempi on kuollut
Lapsella ei ole lainkaan huolehtijaa, jos toinen on ties missä ja toinen kuollut. Lapsi on heitteillä ja totta helvetissä lasu puuttuu asiaan.
Ei se lapsi heitteillä ole kun sillä on isä, vaikka isä onkin työmatkalla. Todennäköisesti joku jo paikallaolevista tahoista
Meillä vastaaava juttu. 10 vuotias siskoni löysi isän kuolleena. Sisko meni naapuriin ja sieltä sitten olivat yhteyksissä pitkin poikin. Äiti oli silloin laitoshoidossa ja mä olin töissä, enkä asunut osoitteessa, mutta olin siskon oheishuoltaja. Poliisi soitti ja lähdin samantien taksilla. Polisii jätti siskon sinne naapuriin, jossa muutenkin on viettänyt aikaa.
Hain siskon kamoineen ja lähdettiin mun kotiin. Sossu ei osallstunut asiaan missään vaiheessa. Vasta, kun piti siskon huoltajuutta puntaroida uudestaan.
Eihän kukaan niin väittänytkään että poliisi olisi lastenhoitaja. Serkkuni lapsi löysi isänsä kuolleena ollessaan 11v. Oli juossut naapuriin ja naapurit oli soittaneet ambulanssin. Poliisi oli kysynyt lapselta äidin puhelinnumeroa ja poliisi oli soittanut äidille ja kertonut tilanteen. Tapahtui muutama vuosi sitten. Ei tullut lasua paikalle eikä ilmoituksena.