Yliajattelu, mistä se kertoo?

Minulle on määrätty Anksilon-lääke, ajattelin ja pyörittelin päässäni myös liikaa epäolennaisia ja tämä on auttanut.

Eiköhän useimmat meistä ole rakennettu niin, että mieli käy koko ajan läpi asioita, tulevia ja menneitä ja miettii mahdollisia vaaroja ja jaappaa mikä meni pieleen. Silloin kun elämä on vilkasta niin se menee kaikki monesti tarpeeseen, mutta sitten jos viettää rauhallista ja vähätapahtumaista elämää niin silloin jauhaa helposti samaa levyä eestaas. 

Useimmilla homma korjaantuu sillä, että keksii jotain ihan kivaa tekemistä tai vaikka arkiaskareita niihin tyhjiin hetkiin. 

Aspergereilla on yliajattelua sekä echolaliaa (sanat jäävät soimaan mieleen tai niitä toistellaan perässä).

Meillä on kotona yliajattelija, siis puolisoni. Yhtenä vuonna jäi lomamatka väliin, koska hän loputtomasti vertaili hotelleja, hintoja, lentojen aikatauluja, lähtöpäiviä, nähtävyyksiä. Lopulta sanoin, että ihan sama, varaa nyt vaan joku, että päästään lomalle. Hän oli tehnyt mielessään päätöksen, mikä on hyvä ja kohtuuhintainen, mutta ei varannut sitä heti, ja sitten paikat oli täynnä. Myös hänen kakkosvaihtoehtonsa oli mennyt ja kolmannen hinta noussut roimasti. Molemmin puolin oltiin pettyneitä, koska hän perui koko jutun, joi kaljaa ja mietti, että olisi kuitenkin pitänyt varata silloin heti. 

Hänellä ei ainakaan kotikasvatusta voi syyttää, äitinsä on ollut sellainen lepsu pään silittelijä, joka ei vaadi mitään eikä suutu mistään. Isänsä taas mahtailija (elää edelleen ja on kasikymppisenäkin mahtailija). Meidän lapsi om niin hyvä ja onnistunut kaikessa ja sitä rataa. Ainakaan kotoa ei ole kannustusta puuttunut eikä ole vaadittu mitään. Toista se oli minulla, kun piti lukiossakin koulun jälkeen käydä kioskilla töissä ja ostaa itse lukiokirjat. Painostettiin tekemään läksyt ja lukemaan yo-kokeisiin kuin olisi maailmanloppu kyseessä. Ja silti minusta ei tullut mikään ylianalysoija.

Vierailija kirjoitti:

Aspergereilla on yliajattelua sekä echolaliaa (sanat jäävät soimaan mieleen tai niitä toistellaan perässä).

Ei se kyllä ainoa oire ole. Että siinä mielessä voi olla ihan vapaasti, as-henkilöllä on paljon muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aspergereilla on yliajattelua sekä echolaliaa (sanat jäävät soimaan mieleen tai niitä toistellaan perässä).

Ei se kyllä ainoa oire ole. Että siinä mielessä voi olla ihan vapaasti, as-henkilöllä on paljon muutakin.

Ja jossai on sanottu, ettei ole mitään muuta? Sitä voi olla myös niin lievin piirtein, ettei ole diagnosoitavalla tasolla eikä se häiritse elämää kohtuuttomasti (itselläni). 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kotona yliajattelija, siis puolisoni. Yhtenä vuonna jäi lomamatka väliin, koska hän loputtomasti vertaili hotelleja, hintoja, lentojen aikatauluja, lähtöpäiviä, nähtävyyksiä. Lopulta sanoin, että ihan sama, varaa nyt vaan joku, että päästään lomalle. Hän oli tehnyt mielessään päätöksen, mikä on hyvä ja kohtuuhintainen, mutta ei varannut sitä heti, ja sitten paikat oli täynnä. Myös hänen kakkosvaihtoehtonsa oli mennyt ja kolmannen hinta noussut roimasti. Molemmin puolin oltiin pettyneitä, koska hän perui koko jutun, joi kaljaa ja mietti, että olisi kuitenkin pitänyt varata silloin heti. 

Hänellä ei ainakaan kotikasvatusta voi syyttää, äitinsä on ollut sellainen lepsu pään silittelijä, joka ei vaadi mitään eikä suutu mistään. Isänsä taas mahtailija (elää edelleen ja on kasikymppisenäkin mahtailija). Meidän lapsi om niin hyvä ja onnistunut kaikessa ja sitä rataa. Ainakaan kotoa ei ole kannustusta puuttunu

Vanhempien toimintatavat voivat vaikuttaa siihen, että lapsi on halunnut tulla täysin toisenlaiseksi.

Neuroottinen tai pakko-oireinen luonteenpiirre. Toki siitä voi opetella poiskin. Kannattaa harjoittaa vaikka midfulnessia tai muita vastaavia tekniikoita. 

Tuolle nepsyn äidille, joka kertoi rajaavansa lasta paljon. Ei kannata sitten olla liian ankara. Itsetuhoisuus on 10-kertaista verrattuna neurotyypilliseen henkilöön. Minua ihan kylmää ajatella, ettei pakko-oireinen lapsi saa tarkistaa onko tavarat paikallaan, koska sehän hänelle on turva. Mikset sinä anna hänen katsoa kerran läpi, että jokainen esine on siinä missä pitääkin ja sovitte, että sen jälkeen lähdetään. Se on hänen mielenrauhalleen tärkeintä, ettei revitä väkisin ulos. Ei saa olla julma. Se on nimittäin niin, että ympäristön pitää myös mukautua siihen, millainen henkilö hän on, eikä pelkästään niin, että hänen pitää alkaa elää odotusten mukaisesti, menettää itsetunnon rippeet ja päätyä epätoivoon.

Keräilyyn opettaminen on järkevää. Se että hän saa raivokohtauksen, kun kiellät, kielii siitä kuinka tärkeä asia on hänelle. Se on rakkautta muistuttava kokemus. Entäs kun sinä olet rakastunut ja sinulta viedään rakas pois? Millainen tunnekokemus siitä syntyy? Ymmärtäminen on tärkeää. Ja pelisäännöt. Minä pidän tuota hyvänä, jos olette pystyneet sopimaan, ettei kerätä käpyjä, keppejä, karkkipapereita. Se kuitenkin on vaan niin, että se mikä neurotyypillisen näkökulmasta on arvokasta, ei välttämättä ole nepsy-henkilölle. On olemassa aikuisiakin nepsy-henkilöitä, joilla voi olla suuret määrät legoja, koska on syntynyt rakkaus legoihin aiemmin. Esimerkiksi autismikirjon henkilöillä on usein ekkoja eli erityisen kiinnostuksen kohteita, jotka voivat olla joko pysyviä tai vaihtuvia. Se vaan on niin, että ekkoja ei voi määrätä ulkopuolelta. Ihan sama kuin sanoisi vaikka homoseksuaaliseen miehelle, että se ei enää voi olla kiinnostunut miehistä vaan pitää ottaa puolisoksi nainen. Tuo esimerkki kuvaa, kuinka perustavanlaatuinen tarve on kyseessä. 

Vanhempia sitä syytetään aina kaikesta. Täydellistä vanhemmuutta ei ole. Jonkun lapsen kohdalla onnistuu paremmin, toisen kohdalla heikommin. Jos vanhempi itse on pelokas ja varovainen, yleensä jälkikasvukin on. Se voi johtua joko aivojen rakenteesta eli perimästä tai kasvuympäristöstä. Täsmälleen samassa kasvuympäristössä kasvaneista lapsista tuppaa kuitenkin tulemaan erilaisia, koska ovat eri persoonia. Minulla on neuroottinen sisko, jolla on ahdistuneisuushäiriö ja tuurijuoppous. Hän on perinyt enemmän äidin luonteenpiirteitä. Äiti oli melko pikkutarkka ja otti stressiä asioista. Minusta taas kasvoi isäni tyyppinen. Olen aika rento, mutta toisinaan hajamielinen. Menen virran mukana. Saisin olla pikkutarkempi raha-asioissa.

Kertoo siitä, että olet neuroepätyypillinen. Jos asioiden liiallinen vatvominen häiritsee jokapäiväistä arkea, siihen on lääkitys. Lääkityksen avulla voit huomata millainen on normaali olotila ja lääkityksen lopettamalla voit alkaa opettaa itseäsi tekemään asioita itsellesi helpommaksi. 

Meidän perheessä tuntuu olevan ihan perimässä tuo yliajattelu. Ite oon saanu paljon apua joogasta, siellä kun opetellaan olemaan tarttumatta jokaiseen ajatukseen mitä päässä liikkuu. Jos joku ajatus jää pyörimään niin teen silleen, että kiellän itseäni ajattelemasta asiaa sanoilla. Eli hiljennän sisäisen puheen. Silloin se ajatus saa tulla, mutta se myös menee samantien. Jossain vaiheessa se ajatus, rai mielikuva, unohtuu kokonaan, eikä jää viikkokausiksi pyörimään kuten pahimmillaan on käynyt.

Riippuu myös paljon mielialasta sekä siitä miten paljon on muuta tekemistä että kuinka paljon tuota yliajattelua on. Mullakin siihen liittyy usein häpeä siitä mitä on tullut tehtyä tai sanottua. Yritän siksi vähän rauhoittua ihmisten ilmoilla ja enemmän kuunnella kuin olla äänessä :D

Joo, saman tapaista oireilua täälläkin. Erityisesti sillä tavalla että usein pyörii mielessä miten olisin itse voinut toimia tai sanoa jossain tilantessa jotenkin paremmin. Tuntuu että olen jotenkin hidas, niin että en oikein pysy mukana esim. keskusteluissa, ja sitten vasta myöhemmin ponnahtaa mieleen, miten olisi pitänyt sanoa, joko silloin kun keskustelu on jo siirtynyt ihan toiseen aiheeseen, tai sitten vielä paljon myöhemmin vaikkapa illalla kotona istuessa. Muutenkin asioita tulee jahkattua eri kanteilta joskus jopa niin kauan että jää ihan jumiin, kun ei "täydellistä ratkaisua" löydy.

Vierailija kirjoitti:

Joo, saman tapaista oireilua täälläkin. Erityisesti sillä tavalla että usein pyörii mielessä miten olisin itse voinut toimia tai sanoa jossain tilantessa jotenkin paremmin. Tuntuu että olen jotenkin hidas, niin että en oikein pysy mukana esim. keskusteluissa, ja sitten vasta myöhemmin ponnahtaa mieleen, miten olisi pitänyt sanoa, joko silloin kun keskustelu on jo siirtynyt ihan toiseen aiheeseen, tai sitten vielä paljon myöhemmin vaikkapa illalla kotona istuessa. Muutenkin asioita tulee jahkattua eri kanteilta joskus jopa niin kauan että jää ihan jumiin, kun ei "täydellistä ratkaisua" löydy.

Kuulostaa tutulta. Minä olen kerran tullut syytetyksi näpistyksestä, jota en tehnyt. Toki asia selvisi paikan päällä, mutta syytin pitkään itseäni, miksen vaan etsinyt kuittia kassista. Tuote oli ostettu samalla reissulla eri liikkeestä. Yhtäkkiä pelästyin niin, etten osannut käyttäytyä loogisesti ja selitin niin sekavasti, että varmasti herätti lisää epäilyksiä. Joku toinen antaisi olla, naurattaisi ehkä kaupasta lähtiessään, että sattuipa sekaannus. Minulla ajatus kiertää kehää, mitä olisi pitänyt sanoa. 

Myös isommissa asioissa analysoin liikaa. Kun puoliso ehdotti vauvan hankintaa, hän nauroi, kun löysi paperin, johon olin listannut plussat ja miinukset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaa vähän miettiä, että kukaan muu ei jää miettimään samaa tilannetta enää jälkikäteen.

Millä tavalla tuo mielestäsi auttaa? Sehän ahdistaa, jos kaikkien pitää olla täysin samanlaisia. Sellainen ajattelu on riski mielenterveydelle, että minun pitää mahtua kapeaan muottiin, eikä se edes pidä paikkaansa, ettei kukaan muu jäisi miettimään samaa tilannetta jälkikäteen. Hyvin monet ihmiset jäävät miettimään.

Joo aika moni jää miettimään itseään, mutta ei muita. 

Vierailija kirjoitti:

Kertoo siitä, että olet neuroepätyypillinen. Jos asioiden liiallinen vatvominen häiritsee jokapäiväistä arkea, siihen on lääkitys. Lääkityksen avulla voit huomata millainen on normaali olotila ja lääkityksen lopettamalla voit alkaa opettaa itseäsi tekemään asioita itsellesi helpommaksi. 

Kaikkea tunnutaan selitettävää nykyään tuolla nepsyilyllä. Mikäänhän ei voi tietenkään johtua luonteenomaisista piirteistä, että yksinkertaisesti vaan on herkempi ja tunteellisempi.

Itse yliajattelen töissä sanomisia jälkikäteen ja mietin että olisimpa ollut hiljaa. Nytkin ärsyttää huominen työpäivä kun on asioita joita perjantaina sanoin eikä olisi kannattanut.

Mietin pääni puhki myös tapailemaani miestä tai lähinnä sitä miksei hän ikävöi ja kaipaa ja tykkää kuten minä.

Helpompi olisi kun ei funtsisi vaan eläisi enemmän hetkessä eikä ainakaan vatvoisi  kun se ei mitään hyödytä. Itselle vaan paska fiilis tuosta jää.

N

Kokemus siitä, että pienimmästäkin virheestä hylätään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kotona yliajattelija, siis puolisoni. Yhtenä vuonna jäi lomamatka väliin, koska hän loputtomasti vertaili hotelleja, hintoja, lentojen aikatauluja, lähtöpäiviä, nähtävyyksiä. Lopulta sanoin, että ihan sama, varaa nyt vaan joku, että päästään lomalle. Hän oli tehnyt mielessään päätöksen, mikä on hyvä ja kohtuuhintainen, mutta ei varannut sitä heti, ja sitten paikat oli täynnä. Myös hänen kakkosvaihtoehtonsa oli mennyt ja kolmannen hinta noussut roimasti. Molemmin puolin oltiin pettyneitä, koska hän perui koko jutun, joi kaljaa ja mietti, että olisi kuitenkin pitänyt varata silloin heti. 

Hänellä ei ainakaan kotikasvatusta voi syyttää, äitinsä on ollut sellainen lepsu pään silittelijä, joka ei vaadi mitään eikä suutu mistään. Isänsä taas mahtailija (elää edelleen ja on kasikymppisenäkin mahtailija). Meidän lapsi om niin hyvä ja onnistunut kaikessa ja sitä rataa. Ainakaan kotoa ei ole kannustusta puuttunu

Toi menee pihiyden piikkiin. Ja koskemattomuuden.

Toisaalta osoittaa päättäväisyyttä pitää (hinta) kriteereistä kiinni.

Minä olen ajatellut näin, että yliajattelu kertoi ihmisen epävarmuudesta. Äitini oli. Siinä pääsee ihminen omassa päässään kunnallisiin johtopäätöksiin ilman että kukaan muu on myötävaikuttamassa.