Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurat, lajit, joukkueet, status on nyt trendikkäitä. Heikkoitsetuntoiset vanhemmat ostaa koko paketin, hinnasta viis. Niin katoaa eurot kuin lasten terveys, tulevaisuus kuin normaali elämäkin.
Oikeasti perhe voi lähteä vaikka yhdessä liikkumaan. Tai osallistua ilmaisille tunneille, lajeja vaihdellen.
Minä en tuohon sekopäisten lajipäälliköiden rumbaan suostu. Enkä maksa urheilupomojen palkkoja.
Tämä. Yhdessä perheen kanssa ulkoilua, pelailua, teatterissa ja konsertissa käyntiä, lukemista, elokuvia. Näin esimerkiksi.
Tämän on taas kirjoittanut joku, joka vihaa kaikkea ohjattua toimintaa ja ryhmiä. Seurassa harrastus ei automaattisesti tarkoita jotain hirvittävää riistoa ja pas kaa. Teini-iän kynnyksellä harvemmin kiinnostaa joku
Toki mielenkiinto saattaa loppua. Yleensä lapsen kanssa käydään joka kauden alussa keskustelu, että haluaako jatkaa vai ei. Itsekin olen nuorena lopettanut harrastuksen. Harva aikuinenkaan tekee vuodesta toiseen samoja asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siivotaan nyt ensiksikin pois tuo olkiukko. Kukaan ei ole tässä ketjussa väittänyt, että kaikilla voimistelijoilla olisi anoreksia. Sikäli aivan turha alkaa olematonta argumenttia kaatamaan.
Hohhoi. Oletko tosiaan lukenut koko ketjun.
Siitä on jo parikymmentä sivua aikaa, mutta kyllä näin väitettiin, muistan tasan tarkkaan koska sille kommentoijalle itse vastasin. Tyyppi väitti että "Voimistelu johtaa syömishäiriöihin, ja lajissa keskitytään vain vartaloon, pikkuhepeniin ja ulkonäköön"
Ja mun vastaukseeni, jossa puolustettiin tämän päivän kisaajia ja valmentajia, että "pikkuhepenet ja vartalo" ei tosiaankaan ole lasten ja nuorten harrastuksen keskiössä, siitä on sitten tarina taas rönsyillyt.
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivotaan nyt ensiksikin pois tuo olkiukko. Kukaan ei ole tässä ketjussa väittänyt, että kaikilla voimistelijoilla olisi anoreksia. Sikäli aivan turha alkaa olematonta argumenttia kaatamaan.
Hohhoi. Oletko tosiaan lukenut koko ketjun.
Siitä on jo parikymmentä sivua aikaa, mutta kyllä näin väitettiin, muistan tasan tarkkaan koska sille kommentoijalle itse vastasin. Tyyppi väitti että "Voimistelu johtaa syömishäiriöihin, ja lajissa keskitytään vain vartaloon, pikkuhepeniin ja ulkonäköön"
Ja mun vastaukseeni, jossa puolustettiin tämän päivän kisaajia ja valmentajia, että "pikkuhepenet ja vartalo" ei tosiaankaan ole lasten ja nuorten harrastuksen keskiössä, siitä on sitten tarina taas rönsyillyt.
Toki olen lukenut ketjun läpi. Väite, että voimistelu johtaa syömishäiriöihin, ei suinkaan tarkoita samaa kuin väite, että joka ainoalla voimistelijalla olisi anoreksia. Nyt tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Taitaa monessa lajissa alkaa valtakunnalliset sarjat ja SM-kisat tuolloin yläkoulun aikana. Kilpailu kovenee ja jotain pitää tehdä, että pärjää. Jotkut muuttavat jopa pois kotoa, että pääsevät semmoiselle paikkakunnalle, jossa harrastusta voi jatkaa korkeimmalla tasolla. Mutta se on totta, että ei se korkeimmalla tasolla harjoittelu ja kilpaileminen sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Taitaa monessa lajissa alkaa valtakunnalliset sarjat ja SM-kisat tuolloin yläkoulun aikana. Kilpailu kovenee ja jotain pitää tehdä, että pärjää. Jotkut muuttavat jopa pois kotoa, että pääsevät semmoiselle paikkakunnalle, jossa harrastusta voi jatkaa korkeimmalla tasolla. Mutta se on totta, että ei se korkeimmalla tasolla harjoittelu ja kilpaileminen sovi kaikille.
Ei ainakaan yhdellekään sellaiselle perheelle, joka on sitä mieltä että nuoren tärkein velvollisuus on koulu. Sitten lukiossa voi hakeutua erikoislukioon, mutta yläkoulussa ei todellakaan pistetä kaikkia munia samaan koriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Taitaa monessa lajissa alkaa valtakunnalliset sarjat ja SM-kisat tuolloin yläkoulun aikana. Kilpailu kovenee ja jotain pitää tehdä, että pärjää. Jotkut muuttavat jopa pois kotoa, että pääsevät semmoiselle paikkakunnalle, jossa harrastusta voi jatkaa korkeimmalla tasolla. Mutta se on totta, että ei se korkeimmalla tasolla harjoittelu ja kilpaileminen sovi kaikille.
Suomessa peruskoulu on semmoista pilipalihommaa että ei se voi kenenkään harrastusta haitata. Tuossa vaiheessa vaan realismi tulee mukaan. Jokainen 14-vuotias osaa laskea sen verran , että tajuaa mikä on todennäköisyys ammattilaisuralle, ja kuinka paljon siihen harrastukseen kannattaa panostaa. Joku 3. divari ei ole riittävää motivaattori. Omalle lapselle sanottiin että nyt on tarjolla 3000 euroa liikuntaharrastukseen per vuosi ja hän sai tehdä valinnat itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan yhdellekään sellaiselle perheelle, joka on sitä mieltä että nuoren tärkein velvollisuus on koulu.
miksi urheilijoiden tärkein velvollisuus ei olisi koulu? Meillä oli aikoinaan sm-tasolla ihan sääntö, että koulu EI saa kärsiä. Jos jollain olisi alkanut koulu kärsiä, sen henkilön treenejä olisi kevennetty. Samoin koulusta johtuvista poissaoloista ei tehty numeroa. Ne oli sellaisia tule kun ehdit-poissaoloja.
Ainakin joukkueurheilusta oli jopa hyötyä koulunkäynnissä joskus. Monet oli samoissa kouluissa ja kun kaikilla oli omat vahvuudet myös koulunkäynnissä, saatiin autettua esimerkiksi niissä läksyissä ja kerrattua kokeisiin yhdessä ennen treenien alkua, kun porukka tuli suoraan koulusta treeneihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Taitaa monessa lajissa alkaa valtakunnalliset sarjat ja SM-kisat tuolloin yläkoulun aikana. Kilpailu kovenee ja jotain pitää tehdä, että pärjää. Jotkut muuttavat jopa pois kotoa, että pääsevät semmoiselle paikkakunnalle, jossa harrastusta voi jatkaa korkeimmalla tasolla. Mutta se on totta, että ei se korkeimmalla tasolla harjoittelu ja kilpa
Riippuu todella paljon peruskoulutusta ym. Ei ole kaikilla pilipalihommaa. Ja monen tunnin pelireissut, treenit ym koulupäivän, matkojen ym lisäksi väsyttää kenet tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu todella paljon peruskoulutusta ym. Ei ole kaikilla pilipalihommaa. Ja monen tunnin pelireissut, treenit ym koulupäivän, matkojen ym lisäksi väsyttää kenet tahansa.
Tämän takia se kilpaurheilu ei sovi kaikille. Se vaatii henkiseltä puolelta myös kestävyyttä ja sitä ei pidä jatkaa jos se käy liian raskaaksi. Esimerkiksi olympiatason urheilijat käy ihan töissä ja osa töissä+korkeakoulussa sen urheilun lisäksi. Se on vain kestettävä ja joillekin se sopii ja on helppoa, toisille se ei sovi lainkaan. Ihmisiä kun on erilaisia.
Sulle tai sun lapselle se koulu ja päälle pelimatkat yms saattaa olla liian raskaita, mutta kaikille ei ole. Osa saa niistä pelimatkoista energiaa ja se työviikko nollaantuu. Itselläni esimerkiksi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok ja luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Mutta sen sijaan on pikkuisen ongelmallista, että näissä niin sanotuissa tavoitteellisissa harrastuksissa usein aletaan odottaa huomattavan suurta sitoutuneisuutta juuri yläkouluiässä, kun koulupäivät pitenevät, koulumatkat pitenevät, läksyt lisääntyvät, murrosikä keikuttaa tunteita, kaverit muuttuvat tärkeiksi ja unen tarve lisääntyy. Kahta ongelmallisempaa tämä on, jos harrastuksesta ei ole edes tarjolla kevytversiota.
Taitaa monessa lajissa alkaa valtakunnalliset sarjat ja SM-kisat tuolloin yläkoulun aikana. Kilpailu kovenee ja jotain pitää tehdä, että pärjää. Jotkut muuttavat jopa pois kotoa, että pääsevät semmoiselle paikkakunnalle, jossa harrastusta voi jatkaa korkeimmalla tasolla. Mutta se on totta, e
No missä se peruskoulu on muka haastavampaa kuin muualla maassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Harrastus voi olla myös "vain" harrastus...
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Miksi pitäisi päästä? Miksei voi harrastaa vain harrastamisen ilosta? En ihmette tuon vastauksen myötä miksi nuoret eivät harrasta liikuntaa. Puuttuuko heiltä sellainen harrastustoiminta jossa ei tavoitella ammattilaisuutta tai korkeammalle tasolle pääsyä? Onko niin, että nuori joko harrastaa liikuntalajia tosissaan verenmaku suussa tai sitten ei harrasta mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin koulu onnistu vaikka pelasin SM-tasolla. Ysin todistuksen ka. oli 9,1 lukion 8,7. Meillä oli pelireissuilla aina varattu aikaa koulujuttuihin, joko bussissa tai majoituspaikassa tai molemmissa. Silloin se tunti tehtiin sitä eikä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Miksi pitäisi päästä? Miksei voi harrastaa vain harrastamisen ilosta? En ihmette tuon vastauksen myötä miksi nuoret eivät harrasta liikuntaa. Puuttuuko heiltä sellainen harrastustoiminta jossa ei tavoitella ammattilaisuutta tai korkeammalle tasolle pääsyä? Onko niin, että nuori joko harrastaa liikuntalajia tosissaan verenmaku suussa tai sitten ei harrasta mitään?
Joissain lajeissa on se tilanne, että ei ole tarjolla ns harrastusryhmiä teineille. Jääkiekko on hyvä esimerkki. 15-vuotiailla on tarjolla sm ja mestis, koska alempiin sarjoihin ei ole tulijoita. Tätä ei tule ajatelleeksi silloin 8-vuotiaana. Siinä vaiheessa teininä pitää vaan keksiä joku ihan muu juttu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin koulu onnistu vaikka pelasin SM-tasolla. Ysin todistuksen ka. oli 9,1 lukion 8,7. Meillä oli pelireissuilla aina varattu aikaa koulujuttuihin, joko bussissa tai majoituspaikassa tai molemmissa. Silloin se tunti tehtiin sitä eikä mitään muuta.
Joissain joukkueissa on kannustava ilmapiiri koulunkäyntiin. Joissain taas valmentajat eivät ole koskaan yhtään kirjaa lukeneet. Sinulla oli onni olla mukana hyvässä ryhmässä.
Jokainen harrastuskerta maksaa, siksi ei jätetä väliin.
Se on kyllä merkillistä, miten samanaikaisesti peruskoulu on ihan pilipalihommaa, ja samanaikaisesti merkittävä osa pojista ei saavuta siellä edes riittävää lukutaitoa.
Kyllä siinä peruskoulussakin työtä riittää, jos ottaa siihen sellaisen asenteen, mitä tässä ketjussa urheilun väitetään opettavan.
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä merkillistä, miten samanaikaisesti peruskoulu on ihan pilipalihommaa, ja samanaikaisesti merkittävä osa pojista ei saavuta siellä edes riittävää lukutaitoa.
Kyllä siinä peruskoulussakin työtä riittää, jos ottaa siihen sellaisen asenteen, mitä tässä ketjussa urheilun väitetään opettavan.
Jokainen joka pysyy peruskoulun ajan edes hereillä, pääsee sen läpi. Jos väittää muuta, on erityisen tuen piirissä.
Eikös kaikkea tuota ole se 4H? Se oli voimissaan ysärillä.