Miksi ihmiset käyttää lapsuutta syynä kaikkeen?

Vierailija kirjoitti:

Et kuitenkaan oppinut empatiaa lainkaan. 

No minkähänlaista sulle saisi olla tällä kertaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas, uhh ahh, rankka lapsuus. Pääsit kuitenkin turvattuihin oloihin asumaan ja elämään. Olet siis elänyt turvattua elämää, toisin kuin moni vanhempiensa kanssa elänyt.

Katsotko itse hieman mustavalkoisesti asiaa. 

Itse jouduin sijaisperheen isän hyväksikäyttämäksi. Seuraavassa perheessä oli aivan sadistinen äiti, joka syötti vaikka oksennusta lapsille. Hym... Onneksi nämä jäivät kiinni ja toiminta loppui, mutta kokemuksia on sijaisperheessä monia. Eikä se hylätyksi tuleminen niin herkkua ole, vaikka taidat niin luulla. 

Taidat itse luulla että tuo olisi jotenkin yleistä sijaisperheissä? Ei ole. Sijaisperheisiin lastensuojelun kautta sijoitetut on keskimäärin turvatummassa asemassa, koska heidän olosuhteitaan valvoo joku perheen ulkopuolinen taho. Toisin kuin biologisten vanhempien kanssa elävien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kuitenkaan oppinut empatiaa lainkaan. 

Joskus parasta empatiaa on "kova rakkaus." Se, että hyppäät samaan kaivoon ihmisen kanssa ei ole empatia, vaan rajattomuutta. 

Minä ainakin tunnen sen tuskan mitä huono lapsuus voi aiheuttaa, mutta tiedän myös sen, ettei sen taakse voi/saa koko elämäkseen piiloutua. Silloin valitset jäädä uhriksi, eikä siihen valintaan kannata empatiaa tuntea. 

T: eräs aikaisempi uhri, joka sai "kovaa rakkautta" ja tajusi sen olleen parasta mahdollista, että pääsen eteen päin. Tosin tämä täytyy oikeasti osata tehdä niin, että sen empatian ja rakkauden vaistoaa sieltä läpi. 

Miten valitaan jäädä uhriksi, jos lapsuuden kaltoinkohtelut, hyväksikäytöt ja muut on aiheuttaneet esim skitsofrenian? 

Kyse on asenteesta elämään ja sairauteen. Siitä kuinka paljon haluat pitää itsestäsi huolta ja auttaa itseäsi. 

T: dissosiatiivinen identiteettihäiriö. 

En minäkään sinänsä ymmärrä, että syytetään aikuisena lapsuutta kaikesta. Lähinnä että aikuisena on otettava se vastuu itsestä ja työstettävä menneet ja hyväksyttävä ne, että niiden kanssa voi elää ja jatkaa elämää. Voin itsekin nähdä tiettyjä syitä kaikkeen, eli miten lapsuusaika on vaikuttanut nuoruuteen ja aikuisuuteen jne ja ehkä olisi ollut hyvä että joku taho olisi aikanaan puuttunut asioihin, kuten nykyisin tehdään. Mutta monella ei ole ollut sitä hyvää roolimallia, rakastavaa vanhempaa, turvallista ympäristöä juuri koskaan joten tietysti se jättää jälkensä. Se ei ikinä esim. itselle ole tekosyy mutta tiedostan vaikutukset kuitenkin. Kateeksi minullakin kävi lapsena se kun jollain on läheiset vanhemmat jotka tulevat halaamaan ja juttelevat asioista jne kaikkea. Onhan se kurjaa kun ei saanut ns. normaalia lapsuutta, mutta koen että itse en ole yhtä kuin menneisyyteeni. 

Sosiaalisten suhteiden ja kanssakäymisten taso ei ehkä ole täysin sitä mitä muilla, mutta koen että oli mitä oli ja huonomminkin olisi voinut olla. Toki paremminkin mutta entä sitten. Minä en ole yhtä kuin vanhempani tai entiset koulukaverini. 

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kuitenkaan oppinut empatiaa lainkaan. 

Joskus parasta empatiaa on "kova rakkaus." Se, että hyppäät samaan kaivoon ihmisen kanssa ei ole empatia, vaan rajattomuutta. 

Minä ainakin tunnen sen tuskan mitä huono lapsuus voi aiheuttaa, mutta tiedän myös sen, ettei sen taakse voi/saa koko elämäkseen piiloutua. Silloin valitset jäädä uhriksi, eikä siihen valintaan kannata empatiaa tuntea. 

T: eräs aikaisempi uhri, joka sai "kovaa rakkautta" ja tajusi sen olleen parasta mahdollista, että pääsen eteen päin. Tosin tämä täytyy oikeasti osata tehdä niin, että sen empatian ja rakkauden vaistoaa sieltä läpi. 

Miten valitaan jäädä uhriksi, jos lapsuuden kaltoinkohtelut, hyväksikäytöt ja muut on aiheuttaneet esim skitsofren

Disso nyt ei ole mitään verrattuna skitsofreniaan. Et tiedä mistä puhut. 

On kiva syytellä kaikesta kaikkea ja kaikkia. On kiva syyttää omistakin virheistä muita koska kukaan ei pakota ottamaan vastuuta. Sitten ihmetellään kun tulee niitä ongelmia lisää. Ne jotka käy siellä terapiassa niin eivät oikeasti olisi aina ihan sen tarpeessa, ainakaan siellä julkisella puolella. Täytyy vain muistaa että toki jotkut oikeasti saavat apua tai kokevat saavansa ja on hyvä että apua on saatavilla mutta toivoisin jokaisen kantavan oman vastuunsa elämässä kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas, uhh ahh, rankka lapsuus. Pääsit kuitenkin turvattuihin oloihin asumaan ja elämään. Olet siis elänyt turvattua elämää, toisin kuin moni vanhempiensa kanssa elänyt.

Katsotko itse hieman mustavalkoisesti asiaa. 

Itse jouduin sijaisperheen isän hyväksikäyttämäksi. Seuraavassa perheessä oli aivan sadistinen äiti, joka syötti vaikka oksennusta lapsille. Hym... Onneksi nämä jäivät kiinni ja toiminta loppui, mutta kokemuksia on sijaisperheessä monia. Eikä se hylätyksi tuleminen niin herkkua ole, vaikka taidat niin luulla. 

Kuka kysy?

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Mikset ottanut vastuuta itsestäsi ja pistänyt välejä poikki ennen kuin menit huonoon kuntoon? Et voi syytellä muita omasta miellyttämisenhalustasi. 

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Sama kokemus mulla useammasta, tosin olen itse pysynyt kunnossa mutta tiedän että se on haastavaa. Olet samalla kehittänyt itseäsi, ole ylpeä itsestäsi kuitenkin.

Oletko kuunnellut ala-asteikäisenä kun isäsi riehuu kotona ja huutaa tekemänsä itsemurhan, kuvaillen miten sen tekisi? Kuullut kun lukkiutuu vessaan ja uhkaa ottaa yliannostuksen lääkkeitä? Valvonut öitä ja pelännyt perhesurman uhriksi joutumista? Ollut auton kyydissä kun isä kaahaa järjetöntä vauhtia ja uhkaa ajaa päin seuraavaa kalliota ja rekkaa? Varonut kotona jokaista ääntä ja askelta, kun ei ikinä tiedä mistä isä hermostuu? 

Tätä oli minun lapsuuteni noin 7-11 -vuotiaana, ihan "tavallisessa" ydinperheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas, uhh ahh, rankka lapsuus. Pääsit kuitenkin turvattuihin oloihin asumaan ja elämään. Olet siis elänyt turvattua elämää, toisin kuin moni vanhempiensa kanssa elänyt.

Katsotko itse hieman mustavalkoisesti asiaa. 

Itse jouduin sijaisperheen isän hyväksikäyttämäksi. Seuraavassa perheessä oli aivan sadistinen äiti, joka syötti vaikka oksennusta lapsille. Hym... Onneksi nämä jäivät kiinni ja toiminta loppui, mutta kokemuksia on sijaisperheessä monia. Eikä se hylätyksi tuleminen niin herkkua ole, vaikka taidat niin luulla. 

Jos todellakin näin käynyt niin kyllä nämä kokemukset ovat muovanneet nykyistä ajattelu tapaasi. Taidat olla jonkin laisen terapian tarpeessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas, uhh ahh, rankka lapsuus. Pääsit kuitenkin turvattuihin oloihin asumaan ja elämään. Olet siis elänyt turvattua elämää, toisin kuin moni vanhempiensa kanssa elänyt.

Katsotko itse hieman mustavalkoisesti asiaa. 

Itse jouduin sijaisperheen isän hyväksikäyttämäksi. Seuraavassa perheessä oli aivan sadistinen äiti, joka syötti vaikka oksennusta lapsille. Hym... Onneksi nämä jäivät kiinni ja toiminta loppui, mutta kokemuksia on sijaisperheessä monia. Eikä se hylätyksi tuleminen niin herkkua ole, vaikka taidat niin luulla. 

Taidat itse luulla että tuo olisi jotenkin yleistä sijaisperheissä? Ei ole. Sijaisperheisiin lastensuojelun kautta sijoitetut on keskimäärin turvatummassa asemassa, koska heidän olosuhteitaan valvoo joku perheen ulkopuolinen taho. Toisin kuin biologisten vanhempi

Aloittaja ei puhut mitään siitä oliko sijaisperhe turvallinen vai ei. 

Tiedän hyvin kuinka sijaisperheitä tarkkaillaan, se on aivan riittämätöntä. Toiset ovat tietenkin turvallisia ja joillain käy tuuri. Olin itse 4 eri kodissa, vain yhteen laittaisin omat lapset. 

Lähinnä tarkoitin herätellä sitä, että älkää te myöskään tuomitko aloittaa, jos ette halua, että teidät tuomitaan. Mikään ei koskaan ole noin mustavalkoista, kun moni tuntuu ajattelevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on viaton uhri joka joutuu kantamaan seuraukset koko ikänsä.

Joo, just uhriutuu koko ikänsä. Osa uhriutuu, jotenkin hupaisaa kun joku itkee 50 v vanhoja asioita. Että eikö sillä sen jälkeen ole ollut ongelmia, aika onnekas on.

Mutta on aina helpompi syyttää muita kun ottaa vastuu elämästä. 

Miten sulle on opetettu vastuun kanto, ja mitä tarkalleen tarkoitat vastuun kannolla jos kyse on traumoista?

 

No just tota, trauma on osalle ihan uskonto. Ei voi opiskella, ei voi tehdä mitään, muuta kun jauhaa siitä traumasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Mikset ottanut vastuuta itsestäsi ja pistänyt välejä poikki ennen kuin menit huonoon kuntoon? Et voi syytellä muita omasta miellyttämisenhalustasi. 

Ei se välttämättä ole ollut miellyttämisenhalua vaan halua auttaa. Kyllähän sellainen raskasta muillekin on. Ei kannata häntä nyt syytellä siitä että on auttanut muita. Sivu.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kuunnellut ala-asteikäisenä kun isäsi riehuu kotona ja huutaa tekemänsä itsemurhan, kuvaillen miten sen tekisi? Kuullut kun lukkiutuu vessaan ja uhkaa ottaa yliannostuksen lääkkeitä? Valvonut öitä ja pelännyt perhesurman uhriksi joutumista? Ollut auton kyydissä kun isä kaahaa järjetöntä vauhtia ja uhkaa ajaa päin seuraavaa kalliota ja rekkaa? Varonut kotona jokaista ääntä ja askelta, kun ei ikinä tiedä mistä isä hermostuu? 

Tätä oli minun lapsuuteni noin 7-11 -vuotiaana, ihan "tavallisessa" ydinperheessä.

Hei mulla oli täsmälleen samanlainen isä! Täys hullu jota piti kestää 18 vuotta. Lapsena toivoin että hän kuolee. Eipä ois aloittajankaan kuuppa tuollaista kestänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Sama kokemus mulla useammasta, tosin olen itse pysynyt kunnossa mutta tiedän että se on haastavaa. Olet samalla kehittänyt itseäsi, ole ylpeä itsestäsi kuitenkin.

Tuo oli erittäin opettavainen kokemus. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtäkään noin raskasta henkilöä lähipiirissäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas, uhh ahh, rankka lapsuus. Pääsit kuitenkin turvattuihin oloihin asumaan ja elämään. Olet siis elänyt turvattua elämää, toisin kuin moni vanhempiensa kanssa elänyt.

Katsotko itse hieman mustavalkoisesti asiaa. 

Itse jouduin sijaisperheen isän hyväksikäyttämäksi. Seuraavassa perheessä oli aivan sadistinen äiti, joka syötti vaikka oksennusta lapsille. Hym... Onneksi nämä jäivät kiinni ja toiminta loppui, mutta kokemuksia on sijaisperheessä monia. Eikä se hylätyksi tuleminen niin herkkua ole, vaikka taidat niin luulla. 

Taidat itse luulla että tuo olisi jotenkin yleistä sijaisperheissä? Ei ole. Sijaisperheisiin lastensuojelun kautta sijoitetut on keskimäärin turvatummassa asemassa, koska heidän olosuhteitaan valvoo joku perheen

Aloittaja ei puhut mitään siitä oliko sijaisperhe turvallinen vai ei. 

Tiedän hyvin kuinka sijaisperheitä tarkkaillaan, se on aivan riittämätöntä. Toiset ovat tietenkin turvallisia ja joillain käy tuuri. Olin itse 4 eri kodissa, vain yhteen laittaisin omat lapset. 

Lähinnä tarkoitin herätellä sitä, että älkää te myöskään tuomitko aloittaa, jos ette halua, että teidät tuomitaan. Mikään ei koskaan ole noin mustavalkoista, kun moni tuntuu ajattelevan. 

Keskimäärin sijaisperheet on ns. hyviä perheitä. Ei sijaisperheessä tietenkään aina kaikki ole helppoa ja kivaa, kuten ei missään perheessä. Aloittaja on todennäköisesti elänyt pullamössöelämää aivan tavallisessa perheessä, sossun valvomana ja kustantamana. Helppoa, joten mikäs siinä muille kiukutellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Mikset ottanut vastuuta itsestäsi ja pistänyt välejä poikki ennen kuin menit huonoon kuntoon? Et voi syytellä muita omasta miellyttämisenhalustasi. 

Ei se ole pelkkää auttamisen halua jos ei osaa vetää rajoja. Turha siitä on sitä toista syytellä omista tekemisistään, ja ryhtyä marttyyriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin henkilön joka syytti lapsuuttaan kaikesta mitä elämässään on tapahtunut. Kuuntelin, tuin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan häntä, tähän meni vuosia. Kertaakaan hän ei itse tehnyt mitään sen eteen että olisi oikeasti halunnut mennä eteenpäin elämässään, jopa psykiatrian polilla tunnettiin hankalana asiakkaana kun ei kenenkään kanssa halunnut tehdä yhteistyötä. 

Jossain vaiheessa minulla meni oma psyykkinen kunto tuosta ja kun itse pääsin (pitkän odotuksen jälkeen) terapiaan, hän päätti laittaa välit poikki kanssani. Ei sanonut mitään. Eli tuossa kiitos kun kuuntelin vuodet niitä hänen vuodatuksiaan ja suoranaista vihaa muita kohtaan.

Mikset ottanut vastuuta itsestäsi ja pistänyt välejä poikki ennen kuin menit huonoon kuntoon? Et voi syytellä muita omasta miellyttämisenhalustasi. 

Syytinkö minä tätä henkilöä jossain vaiheessa viestissäni? Minä tiedän olevani miellyttämishaluinen, miksi? Koska olen hylätty niin monta kertaa kaveripiireissä ja jopa romanttisissa parisuhteissa. Olen muutenkin luonteeltani auttavainen mutta minulla on taipumusta unohtaa itseni ja siitä syytän vain itseäni, en muita.