Päättääkö vanhus, milloin kuolee?

Äitini iäkäs (lapseton) täti myös vaan lopetti syömisen. Oli ollut hoitokodissa jo vuosia ja vuodepotilaanakin kuukausia. lääkäri kysyi meidän mielipidettä, mitä tehdään, ja totesimme, että kun näyttää siltä, että hän on päätöksensä tehnyt, kunnioitamme sitä, eikä aloiteta esim pakkosyöttöä tai ravintotippaa, vaan hoidetaan enää kipuja.  

Mun täti lopetti syömisen, oli kasvain vatsalaukussa, tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus just syömisen takia. 

Elimistö käynnistää kuoleman, kun edellytykset elämälle loppuvat. 

Näin astmaatikkona tulee olemaan helppo homma, kun inhaloitavia lääkkeitä voi helposti ottaa sinne päin tai ei ollenkaan. Heikossa hoitotasapainossa keuhkokuume iskee enemmin tai myöhemmin ja se on menoa, kun bakteeri pääsee verenkiertoon. Viimeksi kun niin kävi tajunta alkoi hämärtyä jo varhaisessa vaiheessa niin, että en tiennyt, mitä on meneillään. 

En usko, että tuo päättäminen on kovin yleistä.

En tiedä varmaksi muita tapauksia, kuin tätini. Hän joutui yli 80-vuotiaana osastolle ja sieltä ei ilmeisesti ole enää paluuta. Hän lähetti tyttärensä kautta viestin, että jos juku haluaa vielä nähdä, niin aikaa on varmaan viikko.

Hän lopetti tietoisesti syömisen ja arvaahan sen, miten siinä muutaman viikon kuluttua käy.

ns vanhuuteen kuoleminen on melko lyhyt prosessi, jonka aikana elintoiminnot loppuu. Vähän niinkuin kuningatar Elisabeth, se kuoli kirjaimellisesti vanhuuteen. Luokkatoverin äiti meni samalla tavoin. Siinä kohtaa ei kyllä sanottavammin ruokahalua ole, en usko että niinkän tietoisesti valitsee ettei enää syö. Oma äitini on 92 ja huomaan että annoskoko on pienentynyt ihan olemattoimiin, ei dementti sillä tavoin kuluta. Joo, jossain vaiheessa ei enää halua tai jaksa syödä.

Vierailija kirjoitti:

Äidilleni annettiin viekä syksy elinaikaa. Hän kuitenkin meni muutamassa viikossa. Hänellä oli levinnyt syöpä. 

Kun menin viimeisiä kertoja katsomaan, niin hoitaja oli läsnä ja sanoi, ettei äiti ollut syönyt mitään. Äiti vain sanoi, että ei ole ei. Siksi häntä nesteytettiin. Siihen äiti sanoi, että ei ihme, että Suomen talous ei kestä, kun meitä vanhuksia pidetään väkisin hengissä.

ap

Meillä ei ole laillista eutanasiaa. Jossain vaiheessa elimistö ei enää halua nestettä eikä ruokaa.

Sukulaisvanhus,  lopetti tietoisesti lääkkeidensä ja ruuan syönnin. Vettä joi. Oli jo sänkypotilaana  eikä kokenut elämäänsä mielekkääksi. Jutteli lääkärinkin kanssa asiasta ja tämä antoi luvan, ettei ensiapuun kiikuteta tippaan vaan saa kuolla omaan sänkyyn, kuten halusi.

Henkimaailma kyllä kuuntelee jos aidosti haluaa pois tältä planeetalta, emme elä vankilaplaneetalla vaikka niin jotkut väittävät. Täältä pääsee halutessaan pois.

Jos fyysinen keho on jo aivan loppu niin miksi pitäisi tässä maallisessa maailmassa kärsiä? Osa ihmisistä suhtautuu aivan hysteerisesti kuolemaan joka on luonnollista ja kaikkien kohdattava joku päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä terveyskeskuksessa lääkäri tekee ns. nesteytyskiellon eli potilaalle ei saa antaa juotavaa. Aika äkkiä lähtevät.

 

 

 

 nesteyskielto ei todellakaan tarkoita ettei potilaalle anneta juotavaa. Potilasta vain ei nesteytetä keinotekoisesti. Kuolevan ihmisen keinotekoinen nesteytys on kidutusta, siinä vaiheessa kun elimistö tekee kuolemaa, se nesteyttäminen ei pidennä elinaikaa ja neste kerääntyy turvotuksena hengitysteihin, raajoihin ja vatsaonteloon

Ei ainakaan mun ystävälle annettu nestettä minkään kautta, hän meni diabeteksen takia koomaan eikä pystytty siitä elvyttämään.  Jotain kuukauden ajan makasi sairaalassa saamatta mitään nestettä, oli kamalaa katsoa kun suu oli niin kuiva että oli kuin paperia, vain silmiin sai tippoja.  

Sanottiin ettei tiedosta mitään, no ei mutta ajattelin, että eikö tuntoaisti kuitenkin ole olemassa ja kärsii kipuja, kun kumminkin kouristeli välillä.  Ajattelin että voisin edes vedellä kostuttaa sitä suuta mutta en uskaltanut kun voisi mennä vettä nieluun ja tukehtuisi, minua syytettäisiin kuolemantuottamuksesta.  Niin kamala loppu oli hänellä, rakkaalla ystävällä.

Tuoko se sitten on se tapa, jolla ajatellaan luonnon hoitavan asian, kun ihminen on vain se nk. vihannes?  Miksi sitten tuolla edellä jotain ihmistä pidetään vuosikausia elossa vastaavassa tilanteessa?  Onko se sitten niin, että omainen saa päättää, pidetäänkö elossa vai annetaanko kuolla siihen nestehukkaan?  Siitäkö se riippuu?

Ja vähän inhottava kysymys, mutta kuka sitten tuollaisen koomassa vuosia makaavan potilaan sairaala- ja hoitokulut maksaa?  Ei hän itse ainakaan.

Mulla on useampi kokemus siitä, että ihminen on valinnut kuolinaikansa. Ainahan se ei toki niin mene, jotkut menee yllättäen nopeasti, jotkut kituvat pitkään ja toivovat ja rukoilevat kuolemaa, mitä ei vaan tule. Mutta joskus tosiaan ihmienn päättää itse.

- Sukulainen vaikeasti kehitysvammainen tyttö, hänestä tiedettiin ettei elä pitkään, mutta ei silti ollut akuutisti odotettavissa että juuri olisi kuolemassa. Hän kuitenkin alkoi puhua kuolemisesta, vaikkei ollut erityisen huonona mitenkään, ja sitten kerran hän sanoi, että voi kunpa se Juhani (kummipariskunnan mies) toisi sen Fazerin parhain pussin kun lupasi, niin sitten hän voisi rauhassa kuolla. Tästä kerrottiin kummille, ja totta kai hän toi joskus lupaamansa ja sitten unohtamansa karkkipussin, mutta ei kukaan olettanut että hän oikeasti sen jälkeen kuolee. Karkkipussin saatuaan hän oli valtavan onnellisen oloinen. Ja seuraavana yönä kuoli.

- Isäni sisko, syvästi uskovainen katolilainen, nunnanakin Saksassa pitkään elänyt kunnes terveyssyyt pakotti hoivakotiin, päätti tietoisesti milloin lähtee "taivaskotiin". Hän jätti kaikki lääkkeensä pois, ja lopetti syömisen. Sukulaiset aloitti kauhean meuhkaamisen, että ei ole järjissään, täytyy pakottaa ottamaan lääkkeet, mutta kyllä hän oli selvästi hyvinkin kirkasjärkinen, eikä sellaista ihmistä voi pakottaa syömään mitään lääkkeitä. Hän kuoli parissa viikossa päätöksestään, että on aika lähteä. 

- Eräs sukulainen taas, hän lähinnä tiesi jotenkin ennalta kuolemansa. Hän oli vasta noin 50 v. mies, sellainen perinteinen joka ei lääkäreillä käy, kaljamahaa oli, mutta ei tiedossa olevia sairauksia. Kukaan ei olettanut että hän tekisi kuolemaa. Alkoi vaan yhtäkkiä puhua paljon hautajaisistaan ja mitä hänen omaisuutensa kanssa tulisi tehdä kuoleman sattuessa. Me kaikki ajattelimme, että on vain keski-iän kriisiä, kun ihminen alkaa miettiä enemmän kuolevaisuuttaan. Viikko noista hautajais- ja perintöpuheista hän kuoli yöllä nukkuessaan, ruumiinavauksen mukaan massiiviseen aivoverenvuotoon.

Saat ihan itse päättää haluatko kuolla, jos on järkeä tallella.

Muussa tapauksessa omaisten tai lääkärin homma päättää.

Kolmekymppinen kipusairauden kanssa riutunut nainen, sukulainen, lopetti kaikki lääkkeensä (kipuun ja nukkumiseen) sekä syömisen, lopulta juomisenkin. Lopulta kuoli aivoverenvuotoon yöllä. Ennen kuolemaa oli jotenkin hidas ja poissaoleva, puhe hidasta ja vaivalloista, riutunut ja kalvakka. Ei ollut vanhus. 

Joo, samalla tavalla kuin se intiaani siinä ysärin Mars -mainoksessa.

Voi päättääkin. Mulla on hoitotahdossa, että jos en muista tai pysty ottamaan lääkkeitäni, mua ei saa muistuttaa asiasta eikä yrittää antaa mulle lääkkeitä. Poislukien kipulääkkeet. Jos en muista tai pysty syömään tai juomaan, mua ei saa mujistuttaa eikä syöttää eikä juottaa, ellen itse pyydä syötävää tai juotavaa. Kuivumisen vuoksi suonensisäiseen nesteytykseen ei saa enää viedä. 

Vierailija kirjoitti:

Saat ihan itse päättää haluatko kuolla, jos on järkeä tallella.

Muussa tapauksessa omaisten tai lääkärin homma päättää.

Oikeus kuolla on perusoikeus. 

Vastapainona ovat muun muassa syöpäsairaat, jotka ulkoilevat sairaalan pihalla kuin viimeistä päivää kunnes kuolevat väistämättömästi.