Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Poliisi tutkii asiaa parhaillaan ja sen pohjalta syyttäjä vie asian oikeuden ratkottavaksi. Tässä on nyt paljastunut totaalinen välinpitämättömyys ja ohjeiden rikkominen. On siis ihan paikallaan, että siitä joutuu edesvastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei suojella raakkuja eikä kantasuomalaisia. Kiitos vihreät.
Jos nyt en ihan väärin ymmärtänyt, niin jos kantasuomalaiset olisivat jättäneet ne raakut rauhaan Suomussalmella, tätä juttua ei olisi. Mutta jos nyt onnistut näyttämään, että tuon raakkutuhon aiheuttajat olivat aktiivivihreitä, niin asia on tietysti toisin.
Ketäs ne vihreät muuten olivat, jotka vuonna 1955 saivatkaan aikaan raakkujen rauhoituksen?
Voit miettiä montako miljardia migriin ja monikulttuuriin on syydetty rahaa. Sama raha on pois luonnonsuojelusta.
Vierailija kirjoitti:
Voit miettiä montako miljardia migriin ja monikulttuuriin on syydetty rahaa. Sama raha on pois luonnonsuojelusta.
Yhä edelleen, luonnonsuojelurahoista ei olisi mennyt senttiäkään ylimääräistä jos vaan metsäkonekuskit olisivat jättäneet sen rauhoitetun joen rauhaan. Keskimäärin on muuten halvempaa olla tuhoamatta asioita kuin korjata tuhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologilla on miesvihainen lähestymistapa konemiestä kohtaan.
Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Tästä voi päätellä sen, että on menty takki auki ja halveksuen:
-konemiehen ikää
-sukupuolta
Sinulla on toki vapaus tulkita asioita ihan kuten haluat, mutta miten sinä tuon lauseen noin päin saat ajatuksissasi käännettyä? Minä voin hyvin ymmärtää ihan samoin kuin Sysivesi. Vaikka en sanasta sanaan tiedäkään, miten keskustelu meni.
Sen sijaan mietin, että miten koko juttu olisi näyttäytynyt, ellei konekuski olisi alkanut aukoa päätään? Saattoi olla miljoonan euron sutkaus, se rintaliivien lainauspyyntö? No, toivottavasti oli sen rahan edestä hauskaa. Voihan sitä myöhemmin esson baarissa rehva
Sysivesi tulkitsi, hän kertoo tuon kursiivi-osan
Eiköhän tämä ole ihan päivänselvä tapaus: Metsälain 10 pykälä kieltää hakkuut erityisen tärkeiltä elinympäristöiltä, joita ovat mm: lähteiden, purojen, pysyvien vedenjuoksu-uomien (kuten joet), sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt.
Eli jokainen kerta kun hakkuut ulottuvat näiden vesistöjen rantaan asti, rikotaan metsälain 10 pykälää. Ihme on, ellei harvesterin kuljettajat ole tietoisia tästä lain pykälästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40 miestä siivoomassa tänään stora enson paskalietteitä
Miksei biologinainen ole siivoamassa?
Mistä tiedät, ja miksi pitäisi? Tuletko sinä siivoamaan, jos minä käyn sotkemassa jonkun paikan?
Jos 40 miestä on siivoamassa siitä voi tehdä päätelmän ettei naisia ole siivoamassa, ei edes ko biologi
Siitä, etä puhutaan miehistä, voi myös päätellä, ettei yhtään vihreää ole siivoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tämä ole ihan päivänselvä tapaus: Metsälain 10 pykälä kieltää hakkuut erityisen tärkeiltä elinympäristöiltä, joita ovat mm: lähteiden, purojen, pysyvien vedenjuoksu-uomien (kuten joet), sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt.
Eli jokainen kerta kun hakkuut ulottuvat näiden vesistöjen rantaan asti, rikotaan metsälain 10 pykälää. Ihme on, ellei harvesterin kuljettajat ole tietoisia tästä lain pykälästä.
Jos kyseessä on sertifioitu metsäpalsta, ja sellainen ei raakku-tapauksen metsäpalsta ole
Jos Myyri on matkalla mieheksi?? Ennen ollut Anne

Tässähän on erinomainen paikka parantaa toimintamallia, jos noin on. Ei tehdä puukauppaa sertifioimattomasta metsästä. Sertifioimattonta metsää saa metsänomistaja hyödyntää kotitarpeiksi, mutta puun myynti vs. ostaminen sellaisesta on kielletty. Ajatusta saa vapaasti käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luota motokuskien koulutuksiin ja siksi teen säästöpuiden valinnan itse. Jätän metsään myös vanhimpia ja suurimpia puita. Jätän metsään myös sisältä lahot puut, joiden taloudellinen arvo on pieni, mutta luontoarvot suuret. Joskus motokuskit ovat silti kaataneet näitä vain todetakseen puun olevan sisältä laho.
Miksi jätät metsääsi lahoa puuta josta taudit yms. leviää pahimmillaan siihen uuteenkin metsään mitä koitat kasvattaa??
Huvittavaa muuten että tuholaiset leviää nykyään paljon laajemmalle kun ei tehdä täysiä avohakkuita ja nää leviää niitä jätettyjä puita pitkin alueelta toiselle :D
Ei se mene aina noin. Taudit ja tuholaiset ovat usein lajispesifisiä. Lehtipuun lahovika ei aina tartu havupuunhun jne. Lisäksi jos puu on kuollut siinä elävät sienet ja tuholaiset ovat erikoistuneet kuollees
een puuhun. Ne eivät silloin siirry eläviin. Esimerkiksi kirjanpainajan 3v sitten tappama kuusi ei todellakaan enää levitä kirjanpainajaa. Siinä elävät kirjanpainajan viholliset.
Avohakkuiden reunapuut ovat tutkimusten mukaan keskeisin kirjanpainajien lisääntymispaikka.
Ja yksipuolisessa talousmetsässä tulee yksipuolinen lajikirjo, eli tuhohyönteisten luontaiset viholliset kuten linnut vähenevät ja siksi tuhohyönteiset lisääntyvät. Monipuolisessa metsässä vallitsee parempi tasapaino, mutta kun näille yksityisomistussankareille metsä on pelkkiä kuutioita ja voittoa ja metsän täysparturointia voi puolustella "hiilinieluina". Mitähän ne kaadetut puut ja runnottu maapohja enää nielee?
Mutta mitäs metsän pelkkänä rahana näkeville mitään faktoja kertomaan. Varmaan koko maapallon metsät olivat kadonneet tuhohyönteisten suihin jo ennen ihmistä kun ei ole kukaan ollut täällä metsiä "hoitamassa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole vielä kommentoinut puron taakse tehtyä avohakkuuta. Se on hyvä esimerkki luonnon kannalta tuhoisasta hakkuusta, jonka jälkeen syntyvä puita kasvava alue (huom. ei metsä) ei pysty elättämään suurinta osaa metsissä elävistä eläimistä.
Alueelle ei ole jätetty yhtään säästöpuita, joista voisi tulla tulevaisuudessa tukevia suuria puita. Näitä edeltävien puusukupolvien puita olisivat luonnonmetsät pullollaan. Säästöpuiden ei tarvitse olla kuvion keskellä tuulten armoilla, ne voivat olla myös kuvioiden laidoilla. Yksittäisetkin suuret ja vanhat puut olisivat tärkeitä. Petolinnut voivat pesiä niissä ja suuressa puussa on paljon enemmän kaarnankoloja hämähäkeille ja hyönteisille. Tiaiset ja muut metsien linnut löytävät suurista puista enemmän ravintoa.
Lehtipuita tai pystyyn kuolleita puita ei ole jätetty pystyyn. Tuohon alueelle tuleva metsä on seuraaOlin kerran metsäkoneen kyydissä, ja kuski oli tekemässä avohakkuuta. Jätti muutamia puita pystyyn, ja selitti, miten ohjeessa on heille, että avohakkuullakin pitää jättää tietynlaiset puut kaatamatta ja jokaista hehtaaria kohti piti jättää muutama puu pystyyn yms. En nyt enää muista ohjeistusta tarkkaan, mutta se kuulosti järkevälle. Tästä on noin 20 vuotta aikaa, joten onko nykyohjeistus sitten muuttunut...🤔
Nämä "säästöpuut" ovat kyllä niin surkuhupaisia. Ihan kuin se auttaisi mitään lintuja tai hämähäkkejä, että täysin sileäksi lanatussa maisemassa törröttää pari irrallista puuta pystyssä. Ja seuraava myrsky vetää nekin sitten nurin, kun ei ole muun metsän suojaa tuulelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jonka jälkeen syntyvä puita kasvava alue (huom. ei metsä) ei pysty elättämään suurinta osaa metsissä elävistä eläimistä.
On se tähän mennessä pystynyt. Suomen metsät on moneen kertaan kaadettu kaskeamalla tai tervanpolton yhteydessä maan tasalle ja aina ne on takaisin kasvaneet.
Näin on asia. Avohakkuulla ei elä kuin hyvin rajallinen fauna. Mutta avohakkuu on Suomen lain mukainen toimenpide.
Kaskeamisen ja tervanpolton aikana metsää edes pystyttiin kaatamaan vain paljon pienemmissä aloissa. Ei ollut konevoimaa puidenkaatoon, eikä kasken viljelyyn. Nykyisillä koneilla voidaan varmaan kaataa vaikka koko Suomen puut yhtä aikaa.
Ja tää mutuilu on taas sitä olkiukko-osastoa vaihteeksi.
Suomen metsistä kaadetaa
Metsäpalo uudistaa, päätehakkuu tuhoaa. Siinä on ero, vaikka molemmissa puu kuolee. Mutta metsänomistajat nykyään säästösyistä eivät hoida puupeltojaan, eli harvenna metsäänsä, jolloin avohakkuu on ainoa tapa hakata metsä, jos sen hakata meinaa. Syytä on myös siellä, eikä vain metsäyhtiöissä. Suomen talousmetsät ovat enemmän pusikoita kuin talousmetsiä.
Metsään kuuluu myös pusikot, eli pensaat, pajukot, vesakot, varvut. Suorariviset puupellot tasaisella pohjalla eivät ole metsää nähneetkään, sinä puskar*sisti.
Vierailija kirjoitti:
Jos Myyri on matkalla mieheksi?? Ennen ollut Anne
Miten tuo liittyy aiheeseen yhtään mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Myyri on matkalla mieheksi?? Ennen ollut Anne
Miten tuo liittyy aiheeseen yhtään mitenkään?
Ilkeytensä ja misandria sävytteisen analyysin tekeminen konekuskista
On tämä kyllä ketju. Tuo kyllä esiin ihmismielen heikkoudet, aatteen palon ja pahansuopaisuuden. Niin, ihminen on oletuksena aina paha. Ylevät arvot ovat vain samanlaista julkihömppää kuin demokratiakin. Se pärjää joka rosvoaa eniten ja/tai valehtelee parhaiten. Massoja hallitaan mielikuvilla. Onneksi suomalaiset loppuvat sadassa vuodessa ja alkava jääkausi pistää tämän pläntin uuteen uskoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologilla on miesvihainen lähestymistapa konemiestä kohtaan.
Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Tästä voi päätellä sen, että on menty takki auki ja halveksuen:
-konemiehen ikää
-sukupuolta
Sinulla on toki vapaus tulkita asioita ihan kuten haluat, mutta miten sinä tuon lauseen noin päin saat ajatuksissasi käännettyä? Minä voin hyvin ymmärtää ihan samoin kuin Sysivesi. Vaikka en sanasta sanaan tiedäkään, miten keskustelu meni.
Sen sijaan mietin, että miten koko juttu olisi näyttäytynyt, ellei konekuski olisi alkanut aukoa päätään? Saattoi olla miljoonan euron sutkaus, se rintaliivien lainauspyyntö? No, toivottavasti oli sen rahan edestä h
Vaikkei tuo rintaliivisutkaus ollut fiksu, niin konekuskille ehkä olisi myös sutkautettu Helsingin Kalliossa jotain, kun olisi kanta-asukkaita mennyt toimissaan neuvomaan.
Onko joku nyt nähnyt Myyrin videon???
Vai mitenkä neiti Vesisusi provosoi konekuskia??
Oliko Myyrillä rintaliivit hikinauhana silmillä ja konekuski olisi halunnut nähdä silmät
Entä jos samainen konekuski olisi ajanut Kajaanin keskustassa henkilöautoa kännissä ja ylinopeutta vaikka.
Poliisi olisi puuttunut siihen. Väläyttänyt pysäytysvaloja ja pyytänyt juttusille. Olisiko poliisi ( sanotaan että naispoliisi) silloinkin "keskeyttänyt kaverin hommat", ja päänaukominen ja vttuilu virkamiehelle olisi ollut ihan ymmärrettävä raktio?
No, toisaalta, nythän poliisi satiin kuin saatiinkin mukaan sotkua siivoamaan.