Äiti, joka käytät lapsellasi minihametta:
Ihan vain uteliaisuuttani, en saarnatakseni, MIKSI? Olin juuri 6v synttäreillä. Siellä oli aika tunteita herättävää katsella pikkutyttöjä, joilla hameet peitti juuri ja juuri pakarat. Kun leikiessä helmat nousi, oli alkkarit näkyvillä. Yksi ainoa tyttö, jonka äiti oli LTO, oli varustettu polvipituisella helmalla. Omasta mielestäni kireä ja pyllyn paljastava pukeutuminen on irvokasta, niin isoilla kuin pikkutytöillä. Taidan olla tiukkapipo. Ja voitaisiinko ihan keskustella. Ettei menisi tyypilliseen av:n tapaan taas poskensoittamiseksi :)
Kommentit (44)
Olin siellä ilman rihman kiertämää, ja monien ulkolaisten mielestä tämäkin on outoa ;P
Oli tullut mukavia näkökulmia. En ole aiemmin ajatellut tuota "mukavuus"-pukeutumisena. Olen kasvatettu siihen että minihameet ovat sitä seksi-juttua. Ja että pikkutytöt puetaan söpösti ja sieveästi. Miksipä ei. Jos asiaa näin ajattelee. Omille en pukisi kuitenkaan :) Ja olen samaa mieltä niistä housuista joista joku mainitsi. Tiukat housut ja persauksessa lukee jotain pikku seksististä. Oma tyttäreni on vasta 6v ja pukeutuu mielellään prinsessa-meininkiin. En ole ollut vielä äiti vanhemmalle tyttärelle, joten en tiedä vielä mitään tulevaisuuden haasteista vaatevalinnoissa.
Mainonta on mielestäni myös turhan hyökkäävää ja seksuaalis-väritteistä, varsinkin kun on kasvava nuori neito kohderyhmänä. Kuinka voisi hyödyntää mainontaa siten, että naisenalku voi olla viehättävä ja kiinnostava ja upea ihminen ilman että häneltä näkyy 90% ihosta. Noin karrikoituna kirjoitettuna. Ymmärrätte kai pointtini. T: tiukkis Ap ;)
lapsia sillä silmällä, niin luulen, että ne kyttäävät niitä vaikka lapsilla olisi mitä päällä. Tästä oli muistaakseni joku vuosi sitten juttua lehdessä, jossa jotkut pedofiilit olivat kuvanneet lapsia ja sitten levittäneet kuvia. Poliisilla oli muistaakseni vähän ongelmia, sillä suurimmassa osassa kuvista lapset olivat ihan täysissä pukeissa ja tavallisesti pukeutuneina, mukaanlukien talvivaatteet. Silloin muistaakseni mainittiin, että toi on ihan tavallista, ettei pedofiilit läheskään aina edes halua kuvia vähäpukeisista lapsista vaan ihan tavallisesti pukeutuneista. Eli ne pervot on paljon pervompia kuin äkkiseltään osaa kuvitellakaan, ihan takuulla joku innostuu vaikka reimatekeistä.
tai yleisillä uimarannoillakaan jos tarvii pelätä, että ei kai nyt joku setä kurki!
Hieman hei maalaisjärkeä kehiin naiset!
-Äiti jonka lapset todellakin kulkevat kesäisin minihameissa
joku vanha irstas pedo kyttää lastani sillä silmällä ja minä antaisin sen tapahtua.
Ellei ihan oikeasti ole sellainen mauton vesiraja-roiskeläpäminari. Mutta lapsellani on lyhyitä hameita (missä menee mini-hameen raja?). Sellaisia puolisääreen yltäviä. Hän pitää niistä. Ja pitäkööt mun puolesta.
Mutta farkkuja joissa on matala vyötärö, joka paljastaa alushousut, en antaisi laittaa. Enkä kiilutoppeja "sexy"-tekstillä.
Minunkin tytär on kuusivuotias. Hamekausi pahimmillaan. Ja kuten joku sanoi, vaikka hame olisi nilkkoihin asti, se on jossain vaiheessa kuitenkin korvissa.
Nehän oli mahdottoman lyhyitä. Olenkin naureskellut sille, että oma lapseni pitää niitä n. 2 vuotta nuorempana kuin mitä ne mulla oli. Eli mekko joka mulla näyttää kuvien mukaan olleeen kaksi-vuotiaana yllä, oli lapsellani sinä kesänä, kun hän oli muutaman kuukauden ikäinen :D
T. 30
KAIKILLA tytöillä oli sellaiset hameet tai mekot päällä että haarat vilkkuivat, toodella lyhyet siis. Ja tätä "muotia" kesti monta vuotta, no big deal...
Ei minulla ole ongelmaa alastomuuden suhteen, päin vastoin. Mutta on hyvä olla tietoinen tämän päivän pukeutumisesta ja siitä, MITÄ SE VIESTII. Ihan silmät suljettuna ei kannata kulkea, naureskellen ajatukselle namusedästä.
ainakin kuvien perusteella, ei se niin vakavaa ole
Lapseni käyttävät miniä, koska muita ei löydy hameista, kokomekoista ehkä.
Mielestäni lapselle sopii minkä mittainen hame tahansa. Itse kuljin 70-luvulla paljon lyhyissä hameissa ja koin ne lapsen vaatteiksi... ei seksikkäiksi.
Pitkä hame on hankala esim. haalarin alla. Mielestäni on fiksumpaa, että tytöllä on päällä hame, kuin lapsi olisi pelkillä sukkahousuilla. Itse en tykkää antaa lapseni kulkea sisällä pelkissä sukkahousuissa, mielummin lyhyt hame lisäksi.
Olen kasvatettu siihen että minihameet ovat sitä seksi-juttua. Ja että pikkutytöt puetaan söpösti ja sieveästi.
Ja kulttuurisidonnaista sekä juuri sitä mihin on opetettu. Onko käynyt mielessäsi, että suurin osa ei näe minihameita ollenkaan seksijuttuna? Sinä näet, koska sinut on opetettu. Kiinassa kuulemma baarissa tunnisti ainakin joku vuosi sitten prostituoidut siitä, että heillä näkyivät olkapäät. Ei niinkään hameen pituudesta. Eli jos meillekin alettaisiin selittämään noin, niin jossain vaiheessa tätä samaa keskustelua käytäisiin olkapäistä. Eli oma kauhistuksesi minihameista on vain harvojen meistä päässä, me muut emme yhdistä tuohon ollenkaan samoja mielikuvia kuin sinä.
Mitä muuten näet tässä linkin ekassa kuvassa? Seksijuttuja?
http://www.russiablog.org/2006/12/russia_votes_for_un_sanctions.php
(Uskaltaa avata lastenkin läsnäollessa, paitsi jos pelkää lasten saavan traumoja jaloista:) En valitettavasti löytänyt äkkiä ihan niin hyvää kuvaa kuin halusin, mutta tajunnette pointin.)
Tai siis, kun pikkarit vilahtelee, se on mun mielestä mautonta. Sama juttu, jos jollain teinillä/aikuisella naisella on liian lyheyt pöksyt ja alkkarit vilkkuu pepusta. Mun mielestä niitä alkkareita ei tartte esitellä kaikelle maailmalle! Se ei ole soveliasta.
ja sitten joskus isompana SAI laittaa ihan pitkät housut ja hameen niinkuin aikuisilla. Itsekin olen lapsuuskuvia katsellessani ihmetellyt niitä 70-luvun mekkoja, kun tosiaan melkein alushousut näkyi seisaallaankin, saati kumartuessa. 50-luvun mekoista mummoni kertoi, että ompeli pikkutytöille aina mekon kanssa sopivat (lahkeelliset) alushousut myös, koska ne näkyivät mekon alta, ja kuuluikin näkyä. Tuskin miesten miellyttämisen takia?
mutta jos olisi en ostaisi ainuttakaan minihametta, tai seksy-toppeja tms. Kyllä kaupoissa on perusvaatteitakin jos vain viitsii käydä muuallakin kuin isoissa ketjuissa. Myös vaaleanpunainen väri on mauton. Olen poikanikin pukenut aina, vihreään, keltaiseen, punaiseen ja ruskeaan, eikä kaapit ole vaatepulaa nähneet. Uimahallissakin näkee nykyään niin äideillä kuin pikkutytöilläkin narubikineitä. Ne ei vaan ole uima-asu..
Ihan yhtä järkkyä on myös se, kun muodoton ja minihameiän ohittanut nainen pukee kyseisen vaatekappaleen päälleen! Oli sitten sukkikset, legginssit, tai ihan mitkä tahansa siellä alla.
Molemmissa tapauksissa harkintakyky on pettänyt. Siis siinä, että lapselle puetaan minihame ja että ikänainen pukeutuu minariin.
Meillä on lapset hyppineet alasti kesähelteillä sadettimen suihkussa - eivät siis enää kouluiässä, eikä olla kyllä mietitty mitä ohikukijat näkevät.
Minihameita vastaan ei ole mitään, vaikka kyllä ne takapuolen kunnolla peittävät, eivätkä ole mitään tiukkoja vaan vekkihamemallia.
Vuonna 1972 oli aika hupaisaa, kun minihame piti olla kaikilla, kuten äidilläni, joka oli viimeisillään raskaana, eikä äitiysmekkoakaan löytynyt pidempää mallia - silloin oli keksitty, että on olemassa joku muoti ja sitähän sitten oli seurattava tahtoi tai ei.
Vaikea kontata ym, jos helma koko ajan polvien alla. Mutta ei niissä hameissa kyllä ole yhtäläisyyttä aikuisten naisten minihameisiin, aivan eri mallisia. Joku liivihamekin on aika kaukana seksikkäästä.
Ja nuo minihameetkin on tosiaan nykyisin selvästi pidempiä kuin 60-70-luvuilla, jolloin tyttöjen pikkuhousut näkyivät alta, vaikka olisi suorana seissyt,
Eipä sitä voisi edes lapsen kanssa uimarannalle mennä, jos pelkää että jalkojen näkyminen saa pedot villeiksi.
Miksi konttausiässä olevalla pitää olla HAME??
joku vanha irstas pedo kyttää lastani sillä silmällä ja minä antaisin sen tapahtua.