Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen lievästi kehitysvammainen ja käyn työtoiminnassa, koen, että meitä käytetään törkeästi hyväksi.

Vierailija
21.08.2024 |

Eli työpaikka on ketjun, joka työllistää mm. Vajaatyökykyisiä, pitkäaikaistyöttömiä, eläkeläisiä. Esimerkiksi itse saan sairaseläkettä, mutta käyn kuitenkin 3 päivänä viikossa työtoimminassa. Näiltä päiviltä saan 10€ enemmän (eläkeläisen työtoiminnan päivälisä).

Kuitenkin työtahti on valtava, ollaan ns. Vapaaehtoisesti, mutta meillä kauhean tiukat säännöt, puhelinta ei saa edes vilahtaa, töitä on tehtävä kokoajan, toimimme yhteiskunnan hyväksi ja tarjoamme palvelu on täysin meidän varassa. Itselläni on päiviä, kun tuntuu, ettei vain jaksaisi, kaikki masentaa ja silloin saan esihenkilöiltä nipotuksia siitä, että en tee mitään, saan myös palautetta, että en ole riittävän tuottoisia heille.

Tauot on erittäin lyhyet. 6h työpäivä ja taukoa 20minuuttia. Kaikki on hoidettava silloin jos lähdet edes vessaan niin sinua katsotaan kieroon, mutta ei sitä voida kieltää.

Koen, ettei tämä järjestely aivan toimi. Ymmärrän yhteiset säännöt, mutta iso-osa työntekijöistä on vajaatyökykyisiä. Olen useasti vaihtanut työtoimintapaikkaa ja sama tuntuu olevan lähes kaikissa paikoissa, kun suostutaan aloittamaan niin meistä tuleekin orjia.

10€ on kyllä todella pieni lisä siitä, että paiskit töitä lähes taukoamatta 6h päivässä ja vajaalla työkyvyllä.

 

Kommentit (84)

Vierailija
41/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytetäänkö sinua myös seksuaalisesti hyväksi työpaikalla?

Vierailija
42/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi kiva kuulla tarkempi kuvaus kehitysvammastasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua hieman kummeksuttaa tuo diagnoosisi. Olen itse kielellisesti lahjakas ja huomaan heti, jos jollain on esimerkiksi lukihäiriö. En usko, että lievästi kehitysvammainen osaa tuottaa sujuvaa tekstiä. Oletko kenties diagnosoinut itse itsesi? 

PS. Minulla ei siis ole mitään kehitysvammaa.

Lukihäiriöitäkin on eri tyyppisiä. Omani eivät näy kovin paljon kirjoittaessa, koska ovat auditiivista (puhumiseen ja kuulemiseen liittyvää) ja numeerista tyyppiä (lukuihin ja laskemiseen liittyvää). Ja oikolukukin pelastaa.

Vierailija
44/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Feikkihenkilö leikkii kehitysvammaista henkilöä  saadakseen huomiota. 

Vierailija
45/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla tarkempi kuvaus kehitysvammastasi.

Juurikin näin ja siitä kuinka se vaikuttaa seksielämääsi.

Vierailija
46/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama meininki oli meillä, kun olin 9€ työkokeilussa. Kukaan itseään kunnioittava ei käy noissa.

Kyllä käy, jos ei muuten saa mitään rahaa tai pelkästään leikatun toimeentulotuen. Pakkohan se on. On kyllä todella väärin, että ihmisiä pakotetaan tuollaiseen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Surullista, että monet ihmiset ajattelevat, että vammainen on automaattisesti jotenkin tyhmä tai älyllisesti vajaa. Esimerkiksi autistinen ihminen voi olla huippuälykäs, äo esimerkiksi jotain 160-180. Vammaisuus voi olla myös pelkästään fyysistä, eikä vaikuta mitenkään älykkyyteen. Ihmisillä on selvästi erittäin paljon ennakkoluuloja meitä vammaisia kohtaan. Ableismi on todella iso ongelma yhteiskunnassamme. Ajatelkaa, että voitte vaikka huomenna  itse joutua onnettomuuteen ja sen takia pyörätuoliin. Silloin teilläkin on vamma, nimittäin liikuntavamma.

Ap kirjoittaa olevansa kehitysvammainen, ja tämä kyllä nimenomaan tarkoittaa tavallista heikompaa älykkyyttä. 

Vierailija
48/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa fiksummalta, kuin suurinosa meistä. En voi mitenkään uskoa, että olet vammainen :D.

  - duunari

On tai ei, niin aloituksen ongelma on todellinen. Mielestäni se on ihmisoikeuskysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puolisoni on hoitaja vanhusten hoidossa ja vähän väliä hämmästyn, miten perillä on asioista, vaikka työtunnit paukkuu ja vapaa-aika on vähissä. Välillä olen kysynyt, tehdäänkö siellä töissä mitään muuta kuin luetaan lehtiä, kuunnellaan radiota ja katsotaan telkkaria, mutta kuulema luppoaikaa on vaan niin paljon, että ehtii pysyä kärryillä vaikka mistä. 

Vierailija
50/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä kaikenmaailman nöyryyttävät työtoiminnat ovat ainoastaan ja vain riistoa sekä kiskontaa. 

Jos töissä käydään ja töitä tehdään, siitä tulee saada ihan oikeaa palkkaa eikä mitään naurettavaa 9€ tai 10€ päivä. 10€ tunniltakin on jo naurettavan pieni palkka.

Tekisi mieli tehdä kansalaisaloite palkattoman työn teettämisen kieltämiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tyhmiä ihmisiä täällä on? jos ei tajuta että kehitysvamma voi tarkoittaa myös fyysistä rajoitetta, henkisen puolen ollessa ihan normaali.

Ei tarkoita. Pelkkä sana "vammainen" voi tarkoittaa mitä tahansa vammaa, mutta "kehitysvammainen" on merkitykseltään suppeampi. Suora lainaus Wikipediasta: "Kehitysvamma on aivojen kehitysiässä alkanut neurologinen vamma, joka vaikeuttaa ihmisen kykyä oppia ja ymmärtää. Kehitysvamma diagnosoidaan henkilölle, jonka älykkyysosamäärä on alempi kuin kaksi keskihajonnan mittaa väestön älykkyysjakautuman keskiarvosta. Lisäksi vaaditaan, että henkilöllä on puutteita adaptiivisissa taidoissa, ja älyllisen kehityksen puutteet ovat ilmenneet jo kehitysiässä."

Vierailija
52/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on yliopistotutkinto., vaikka olen vaikeasti  kehitysvammainen  ja toimin  pappina eräässä seurakunnassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on hyväksikäyttöä. Tuollainen simputus ja kyttääminen on kiusaamista. Jos julkistatte työnantajat,ottakaa yhteyttä iltalehteen

Vierailija
54/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täälläkö ihmiset oikeasti kuvittelevat voivansa yhden lyhyen viestin perusteella voivansa diagnosoida aloittajan kehitysvamman? Kehitysvammoja on todella paljon erin tasoisia. Kylläpäs jotkut ovat saattaneet ehtiä kasvaa jopa aikuiseksi asti, ennen kuin lievä kehitysvamma on huomattu. Se kun saattaa näkyä vaikkapa oppimisessa. Jollakulla voi olla aivovammakin ilman, että sitä lyhyessä keskustelussa välttämättä mitenkään huomaisitte. Siitä huolimatta vaiva tuottaa kantajalleen arjessaan todellisia ongelmia.

Aikamoisia palstalääkäreitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopeta jos ei kiinnosta. Hyvä, että joku edes palkkaa kehitysvammaisia.

10 euroa/6tuntia on mielestäsi asiallinen korvaus?

 

Vierailija
56/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hassua, minä olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassapari kerta ja minua on tympinyt se, että pitää notkua 4 h tyhjän panttina tekemättä mitään järkevää. Olen aina lopettanut ne henkisesti tosi huonossa kunnossa, kun se ei- minkään tekeminen rassaa. Piru vaan kun kunto ei riitä muuhun.

Joku vetäjä oli tuollainen kännykkänts, yleenä siitäkään ei ole sanottu. 

Työttömille tarkoitettu kuntouttava työtoiminta on yleensä joko kahvinjuontia/jotain turhaa puuhastelua tai oikeaa työtä (pesula, muutot, kiinteistöhuolto, keittiötyöt, hoiva-avustajan työt jne.) Noissa "oikeissa töissä" usein vääristetään kilpailua ja/tai korvataan palkallista työvoimaa (mikä on laitonta). Hurjaa, jos vammaisille järjestettävissäkin toimitaan samoin.

Vierailija
57/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta jos ei kiinnosta. Hyvä, että joku edes palkkaa kehitysvammaisia.

10 euroa/6tuntia on mielestäsi asiallinen korvaus?

 

Kyllä se varmasti suurimmalle osalle kehitysvammaisia riittää. Kukaan ei heitä pakota työskentelemään. Kehitysvammaisten ottaminen töihin aiheuttaa kustannuksia ja on pelkkää hyväntekeväisyyttä. 

Vierailija
58/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos todella on noin, niin tee irjallinen valitus Aluehallintovirastoon (Avi). Osaat selvästi kirjoittaa. Voit myös ehkä saada ilmaista lakiapua jos olet pienituloinen.

Vierailija
59/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos todella on noin, niin tee irjallinen valitus Aluehallintovirastoon (Avi). Osaat selvästi kirjoittaa. Voit myös ehkä saada ilmaista lakiapua jos olet pienituloinen.

Siis KIRJALLINEN valitus.

Vierailija
60/84 |
21.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo.

Äläpä länkytä. Olen kuullut ihan samanlaista settiä oman paikkakuntani Kontista suoraan sen ex-työntekijöiltä ja -työllistetyiltä. Kaiken päälle työvuoron jälkeen kassiratsioita, jotta vaan ei yksikään roskiskuntoinen riepukaan ole livahtanut sinne maksamatta.

Joo! Meillä oli sama. Miltäköhän muista työssäkäyvistä tuntuisi, jos työpaikan laukut katsottaisiin työpäivän jälkeen varkauksien varalta... Lopetinkin sen paskan kuukauden jälkeen. 

Ei tainnut olla ihan laillista tuo(kaan). "Vain poliisilla on todelliset toimivaltuudet ja oikeudet tarkastaa esimerkiksi laukkuja. Oikeus on voimassa vain, kun on syytä epäillä rikosta. Muut henkilöt voivat aina pyytää laukun avaamista, mutta työntekijällä säilyy oikeus kieltäytyä."

https://www.minilex.fi/q/ty%C3%B6nantajan-oikeus-tarkistaa-ty%C3%B6ntek…

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme viisi