Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun

Äidit ja tyttäret, osa 8264193.

Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.

Onneksi Vauva-palsta tulee valoisaa ajattelua ja luottamusta elämään.

Tyttäret ovat aikuislapsia.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.

En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä punaista laajenevaa rengasta vaan voi olla joku pieni punoitus vain jossain eikä näy punkkia ja miten nyt on tärkeää ainakin kuukausi tarkkailla tarkkaan jokaikistä pientä punoitusta jne. Ja sitten lähettää perään linkkejä uutisiin missä joku oli saanut aivokuumeen eikä ollut huomannut saaneensa punkkia. Jne. Ymmärrätte tilanteen? Ja koska olen lapsesta saakka kuullut tätä samaa, niin se tarttuu minuun niin, että alkaa ahdistamaan. Ei hänelle voi puhua mistään ilman että hän kehittäisi siihen jonkun kauhuskenaarion. Ap

Ylisuojelecat vanhemmat ovat vahingollisia lapselle. Mutta mitäpä sille voi tehdä. En osaa sanoa.

Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.

Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.

Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.

Kun kaikki aiheet saa aikaan. Jopa maailmanpolitiikka, kunnanvaltuuston päätökset, ruokakaupassa käynti jne. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ylisuojelecat vanhemmat ovat vahingollisia lapselle. Mutta mitäpä sille voi tehdä. En osaa sanoa.

Minusta aloituksessa kuvattu tapaus ja ns. ylisuojeleva ei kyllä ole sama asia. Aloituksess on kyse jostain muusta.

Minulla on ihan samanlainen äiti, joten todellakin ymmärrän mitä tarkoitat! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.

En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä punaista laajenevaa rengasta vaan voi olla joku pieni punoitus vain jossain eikä näy punkkia ja miten ny

Tuollaiselle ihmiselle ei voi puhua mistään mitä on tehnyt, piste. Eikä oikeastaan mistään, mitä suunnittelee tekevänsä. 

Keskusteluaiheiden pitää toisin sanoen pysyä silloisessa nykyhetkessä. Eli tyyliin: onpa aurinkoinen sää, oletko vaihtanut verhot ja mitä Salkkareissa tapahtui. Sellaisista keskustelunaiheita tuolla tavalla nyrjähtänyt persoona jopa selviytyy. Ja sen luokse voi kävellä pää kainalossa ja se todennäköisesti hoitaa sut kuntoon kuin Lemminkäisen äiti konsanaan. 

Mutta kaikissa muissa asioissa se vaan hajottaa sua, kuten olet itsekin huomannut. Jätä se, päästä irti, itsenäisty. Muu ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.

Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.

Jatkan tähän vielä, että koska olen pienestä lapsesta saakka kasvanut tähän, niin en osaa sillä tavalla suodattaa noita puheita, vaan ne katastrofiajatukset tarttuu minuun. Itse en sellaisia itsekseni onneksi kehitä, mutta äitini puheet tarttuu ja alan sitten pelkäämään mahdollisia punoituksia ihossa (ref. se punkki) ym. Miten siis estää tuo tarttuminen? Olen korkeasti koulutettu järkevä ihminen, eli osaan kyllä ajatella asiat järkevästi itse ja tarvittaessa hankkia tietoa millainen vaara missäkin asiassa oikeasti on olemassa, mutta se voimakas ahdistunut tunne äitini puheiden seurauksena on silti se, jota en osaa estää. Ap

Kuulostaa, että äitisi on ns. hassahtanut. Jotenkin jos saisi lääkärille ja sieltä tuohon troppeja (onko vaikeat vaihdevuosioireet, hassahtanut persoonallisuus). 

Jos aikuiselta ihmiseltä pyytää useasti, että lopettaisi häiritsevän ja pahalta tuntuvan käytösmallin ja tämä ei suostu lopettamaan niin silloin on tarkoituskin aiheuttaa kurjaa mieltä. Minä katkaisisin välit.

Ihme kitisijoitä nämä lapsityttäret. Eikö sitä voi suoraan sanoa, että ei halua kuunnella katastrofipuhetta. Että puhutaan jostain kivasta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, että äitisi on ns. hassahtanut. Jotenkin jos saisi lääkärille ja sieltä tuohon troppeja (onko vaikeat vaihdevuosioireet, hassahtanut persoonallisuus). 

Hän on ollut aina tuollainen, siis jo kun olin pieni. Olen nyt 35. Ja hän on korkeasti koulutettu (väitellyt omalla alallaan ja arvostetussa työssä). Ei siis mikään hupsahtanut mummo tai vajaaälyinen onneton ja yksinäinen polo. Ap

Oma äitini oli tuollainen, tartutti oman ahdistuksensa samalla minuun. Lopulta en voinut, enkä halunnut kertoa murheitakaan, sillä koin että olen velvollinen suojelemaan häntä. Jouduin siis itse selvittämään ilman läheisen empatiaa ongelmani, pääsin vähemmällä. Siskoni on samaa sorttia siten, että tarttuu johonkin sivulauseeseen ja kehittää siitä ison jutun. Nuhainen äänikin minulla, muuttuu hänen mielestään joksikin, miksi minun olisi viisasta käydä lääkärissä. 

Täällä kanssa tuoĺlainen äiti. Kaikelle mitä minä teen, siis juuri ihan tavallisellekin, maalaillaan kagastrofilopputulos. PLUS samalla rinnalla seikkailee loputtomasti muut henkilöhahmot yleensä eräs sukulainen, jonka tavallisiakin juttuja glorifioidaan loputtomasti. 

Kommunikointi kuormittaa

Vierailija kirjoitti:

Ihme kitisijoitä nämä lapsityttäret. Eikö sitä voi suoraan sanoa, että ei halua kuunnella katastrofipuhetta. Että puhutaan jostain kivasta.

Luuletko etten olisi sanonut, lukuisia kertoja? Johan jo kirjoitin, että olemme jopa riidelleet aiheesta useamman kerran. Tuo käytösmalli istuu hänessä niin syvässä, ettei hän taida edes ymmärtää mitä tarkoitan kun pyydän lopettamaan. Ja kerron miten ahdistavaa se on. Hänhän vain tarkoittaa hyvää (omasta mielestään). Ap

Hänellä on hyvin paljon pelkoa sisällään, ei varmaan elä kauan noila hermoilla. Se kuormittaa kehoa niin paljon. Pian olet vapaa.