Välillä pysähdyn miettimään sitä faktaa, että eräs sukulainen on sellainen ihminen, jonka kanssa en TODELLAKAAN olisi missään tekemisissä
ilman sukulaisuutta. Eikä tähän nyt tarvita mitään lässytystä siitä, että sukulaisuus ei velvoita mihinkään. Kuka tahansa ymmärtää sen.
Tänään taas vaihteeksi tuli tilanne tuon ihmisen kanssa, ja on jotenkin yllättävän raskasta tajuta, ettei oikeasti olisi tekemisissä hänen kanssaan ilman sukulaisuutta. Hänellä on jotenkin aina ihan ihmeellisen piilov-i-hamielinen suhtautuminen minuun. Aina sellaista äyskimistä ja töksäyttelyä, ja suhtautuminen on kuin olisin jokin pelle, jonka sanomiset ovat aina tyhmiä (vaikka eivät todellakaan ole. Olen monissa asioissa paljon fiksumpi kuin hän.)
Kommentit (39)
Ap:n on oltava jämptimpi ilmaisussaan: "en vielä tiedä, teenkö tätä ja tuota asiaa, palataan aiheeseen myöhemmin. Ymmärsithän varmasti nyt, etten vielä voi luvata mitään". Ja sitten pitää vain rauhallusedti muistuttaa tästä keskustelusta, jos sekopää väittää muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vain kuvittelet. Minä tiedän yhden, joka aina kuvittelee, että tälle vttuillaan, vaikka ihan asiallisesti sanoisi. Muut ovat sitten aina ihan äimän käkenä tästä.
Miks sun sitten pitää jonain sanojana esiintyä? Ei kukaan mitään opettajaa kaipaa paitsi koulussa. Semmoisen opettajan viesti on aina se, että olen parempi ja tiedän paremmin. Siksi pitää päästä sanomaan. Tämmöistä ihmistä ei jaksa kukaan. Itse tiedän pari tämmöistä muiden yläpuolella olevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vain kuvittelet. Minä tiedän yhden, joka aina kuvittelee, että tälle vttuillaan, vaikka ihan asiallisesti sanoisi. Muut ovat sitten aina ihan äimän käkenä tästä.
Ja sinä kuvittelet, ettei ap:lla voisi olla näin?
Että ottaa päähän ihmiset, jotka syyttää muita koska näkevät vain sen oman kokemuksensa ja näkökulmansa!
Tuo toisen kokemuksen väheksyminen ja syyn osoittelu on sokeiden ihmisten merkki...
"Sä vaan kuvittelet" on niiin inhottavaa toimintaa!
Tiedän tämän kokemuksesta, valitettavasti.
Kirjoitin, että ehkä vain kuvittelet. Ja kerroin esimerkin. "Ehkä vain kuvittelet" ei ole mikään syytös, vaan ihan relevantti todellinen mahdollisuus siinä missä moni muukin.
Kuten kerroin, tunnen lähipiiristä henkilön, joka saattaa saada hepulin vaikka ihan normaalista virkkeestä. Jotkut ovat vähän yliherkkiä tai taipuvaisia kuvitteluun. Ja tietysti ihan skitsoaffektiiviakin henkilöitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä, ainakaan noin usein.
Äitiinkin voi rajoittaa yhteydenpitoa.
Niin siis miten usein??? Missä kohdassa kerroin kuinka usein olemme tekemisissä?? Miten äitini liittyy tähän? 🙄
No, eipä ihme, jos sukulaisesi huomauttelee sinulle. Mitä kummaa raivoat? Teini-ikäinen? Yleisaggressiivinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kenties selittänyt hänelle turhaa draamaa joka ei kiinnosta ketään?
Siis sinäkin syytät ap:ta...
Taidat itse olla samanlainen, kuin tuo hänen sukulaisensa.
Näitähän riittää, kiusaajat kääntävät vian kiusattuun...
Siitä näkee, etteivät ole terveitä.
Kukahan tässä nyt on se kiusaaja. Ap pohtii, missä vika. Ihmiset kertovat mieleen tulevia mahdollisuuksia. Ja joku alkaa sitten haukkua näitä kiusaajiksi ja epäterveiksi.
Tuo herneiden vetäminen nyt ainakin on ihan malliesimerkki huonosta kommunikoinnista ja harhaisuudesta. Tuollaisella saa takuulla ihmissuhteet solmuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkkejä? Mistä nälvii? Onko ollut aihwtta objektiivisesti?
Ei tänne voi oikein mitään kirjoittaa paljastumatta. Esimerkiksi ehdottaa jotain asiaa, johon en halua sanoa mitään heti, vaan miettiä sitä. Kun sanon mitä kaikkea siitä voisi seurata (ihan täysin faktoja), alkaa se nälviminen. Sitten jos palaan asiaan myöhemmin, jatkuu nälviminen tyylillä "sinähän sanoit jo että teet näin ja noin. Teet sitten näin ja noin ja sillä hyvä."
No olitko sitten sanonut, että teet näin ja noin? Tai antanut ymmärtää niin? Jos vastapuoli on ymmärtänyt sanomisesi vastauksena?
En minä sanonut, että teen näin. Epäröin asiaa, mutten tehnyt mitään päätöstä. Tuossakin asi
Mitä hittoa sinä sekoilet??
Tällaiset ihmiset on niitä, jotka myös vähättelevät toimintaansa...
Jos joku uskaltaa heille sanoa, että kuule tuo sun käytöksesi on loukkaavaa tms. niin useimmiten vain naureskelevat tai juurikin syyttävät jo sitä loukkaamaansa.
"Älä nyt viitsi vanhoja muistella" tms.
Tai niitä vanhempia, jotka eivät ikinä oikeasti kuuntele lastaan.
Jos heille asiasta sanoo, alkaa syyttely kiittämättömäksi yms.
Ja vaikka yrittäisi ihan asiallisesti keskustella, niin eivät kykene näkemään mitään vikaa omassa toiminnassaan.
Yleensä on vastassa juurikin syyttely, vähättely tai mykkäkoulu.
Vastuunpakoilua, kun ei kyetä eikä edes haluta...
Moni ihminen on tyhmä, tunnetyhmä.
Niitä itseään on loukattu ja ottavat ilkeilyn oikein tavaksi.
Ja kun ilkeilisivätkin vain niille, kuka on niille ilkeillyt.
Tämmöisistä kannattaa pysyä mahd. kaukana...
Pistin välit poikki anoppilaan. Sain tarpeekseni silmille hyppimisestä ja päällepäsmäröinnistä. Hyvin on mennyt 5 vuotta ja todellakin vähemmällä mielipahalla.
Vierailija kirjoitti:
Kukahan tässä nyt on se kiusaaja. Ap pohtii, missä vika. Ihmiset kertovat mieleen tulevia mahdollisuuksia. Ja joku alkaa sitten haukkua näitä kiusaajiksi ja epäterveiksi.
Tuo herneiden vetäminen nyt ainakin on ihan malliesimerkki huonosta kommunikoinnista ja harhaisuudesta. Tuollaisella saa takuulla ihmissuhteet solmuun.
Kas, tyyppiesimerkki ihmisestä joka kääntää vian muihin.
Ns. kovis, joka ei ymmärrä ja hyväksy herkkyyttä.
Näitähän Suomessa riittää...
Ota vielä jotenkin täysi hyöty irti ja vasta sitten katkaiset välit.
"Palasin asiaan eli selkeästi mietin sitä. Tästä huolimatta vastaus oli luokkaa "päätit että teet näin. Teet näin ja sillä selvä."
Vaikka asiasta olisi voinut keskustella kuten normaalit ihmiset."
Jos siis asiasta ei ollut mitään kirjallisesti sovittua, mikä esti sinua jatkamasta keskustelua?
No älä ole. Ajattele jos hän olisi rikollinen ja joutuisit rikosten uhriksi. Ei tuo poikkea siitä mitenkään. Ei tarvitse sietää paskaa
Vaikka kielsit että ei kannata sanoa : "Älä olen hänen kanssaan ".... Sanon sen silti 😚.
Itselläni sama juttu, vanhempi siskoni on todella hankala täti ! Piilovitt...lua , kärkkäitä kommentteja, puuttuu minun asioihini jatkuvasti, äksyilee ja jopa valehtelee todella PALJON !
Vaihdoin s.postiosoitteeni, puhelinnumeronsa estoon. Mutta hänpä KIRJOITTI MINULLE UHLAILUKIRJEEN 😱.
Se kirje tuli vielä aivan tarkoituksella juuri 2-3 päivää ennen mun nimipäiviä. Hain postin ja iloisesti yllätyin, kun huomasin kirjeen siskoltani, ajattelin että hän pyytää anteeksi ja Onnittelee minua Nimipäivänäni.
Mutta iloni hyytyi , kun avasin kirjeen. Ihan hirveää tekstiä, valheita toinen toisensa pitää ja pientä uhkailuakin. Järkytyin pahanpäivaisesti. Soitin heti Poliisin Neuvonta puhelimeen, siellä neuvoivat tekemään rikosilmoituksen.
Päätin vielä ( kerran) ilmoittaa hänelle, että jos YKSIKIN yhteydenotto tulee häneltä minulle , teen välittömästi Rikosilmoituksen.
Nyt hän on jättänyt minut rauhaan... toivottavasti ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
"Palasin asiaan eli selkeästi mietin sitä. Tästä huolimatta vastaus oli luokkaa "päätit että teet näin. Teet näin ja sillä selvä."
Vaikka asiasta olisi voinut keskustella kuten normaalit ihmiset."
Jos siis asiasta ei ollut mitään kirjallisesti sovittua, mikä esti sinua jatkamasta keskustelua?
Varmaan se, että hän töksäytti minun tehneen päätöksen ja sillä selvä, asia loppuun käsitelty. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää, kun ketju liittyy töksäyttelevään ja nälvivään ihmiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan tässä nyt on se kiusaaja. Ap pohtii, missä vika. Ihmiset kertovat mieleen tulevia mahdollisuuksia. Ja joku alkaa sitten haukkua näitä kiusaajiksi ja epäterveiksi.
Tuo herneiden vetäminen nyt ainakin on ihan malliesimerkki huonosta kommunikoinnista ja harhaisuudesta. Tuollaisella saa takuulla ihmissuhteet solmuun.
Kas, tyyppiesimerkki ihmisestä joka kääntää vian muihin.
Ns. kovis, joka ei ymmärrä ja hyväksy herkkyyttä.
Näitähän Suomessa riittää...
Noinpa, juurikin sinun kommunikaatiosi on tyyppiesimerkki ihmisestä, joka kääntää vian muihin. Ihmisiä ei ole ok alkaa haukkua, jos nämä Pohtivat jotain näkökulmaa, joka ei täysin miellytä sinua. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Palasin asiaan eli selkeästi mietin sitä. Tästä huolimatta vastaus oli luokkaa "päätit että teet näin. Teet näin ja sillä selvä."
Vaikka asiasta olisi voinut keskustella kuten normaalit ihmiset."
Jos siis asiasta ei ollut mitään kirjallisesti sovittua, mikä esti sinua jatkamasta keskustelua?
Varmaan se, että hän töksäytti minun tehneen päätöksen ja sillä selvä, asia loppuun käsitelty. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää, kun ketju liittyy töksäyttelevään ja nälvivään ihmiseen?
Varmaan se, että itse olisin siitä huolimatta jatkanut asiasta puhumista.
AP, ehkä olet sukusi syntipukki.
Syntipukiksi yleensä valitaan kaukaisin ja mukavin tyyppi. Sellaiset katsotaan NS
vaarattomiksi. Itse en suostunut tuohon, vaan katkaisin välit toiseen sukuuni.