Kauhein ikinä saamasi lahja? Omalla kohdalla vaaka (exältä) ja lasten lelulta näyttävä virkattu kakkupala (kaverilta)
Suutuin exälle että olenko minä muka lihava? '
Ja se leikkikakku oli ihan järkyttävä,mitä minä sillä olisin tehnyt.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Minä sai lapseni syntymäpäivänä lahjaksi tiedon, että ihan ei lapseni ihon väri nyt täsmää oman eikä vaimoni ihonvärin kanssa. Petyin.. hieman.
Adoptiolapsi?
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen perheeltä valokuva seinäkalenteri heidän perheensä kuvilla sekä perheen syntymäpäivät merkitty kalenteriin ko. päivän kohdalle.
Tää osuu mun huumoriini täysin! Mä olen kerran vastaavaa ideaa ajanut omalle perheelle, että tehdään moinen kieliposkessa... Eivät suostuneet silloin. Mökkeillessä kävi ilmi, että nyt lapset ovatkin myötämielisiä. Eihän siinä tarvittu kuin 10 vuotta kasvua ja huumoripitoiset kumppanit. :)
Ainoa surkea lahja, jonka olen saanut, oli nuoruuden poikaystävän antama (ja vanhempiensa sponssaama) kallis merkkipipo, joka ei ollut yhtään minun tyyliseni tai edes sopivan kokoinen, ja jonka hän oli todellisuudessa ostanut itselleen. Hän jopa sanoi, että jos en tykkää siitä tai se on liian iso, hän voi kyllä käyttää sitä. 😂
Uuno Turhapuron elämäkerta. Aivan oikein, ei Loirin, vaan Uuno Turhapuron. En voi käsittää mitä mies (nyt ex) ajatteli.
Meille tuli tupareihin 2 perhettä. He toivat lahjaksi kehystettynä valokuvan. Valokuvassa on heidän omat lapset.
Kuvassa lapset istuvat samassa asennossa kuin niissä monissa edellisissäkin kuvissa, jotka olemme saaneet heiltä postitse edellisinä jouluina.
Jep jep👍
Vierailija kirjoitti:
Sain lahjaksi 4 kpl puolen desin vetoisia kuppeja, joissa oli pieni "korva" , josta ottaa kiinni sormilla. Sen lisäksi 4 pikkulusikkaa minikoossa.
Mitähän niissä kupeissa pitäisi sekoitella. Kupit oli läpinäkyviä, pystysuoria mukeja minikoossa ja niissä oli punaisia kuvioita.
Tuohon aikaan ei ollut edes espressoa kaupoissa, eikä kukaan espressoa juoneet.
Glögilasit. Olen etsinyt tuommoisia jo pitkään.
Exällä, jonka kanssa seurustelin ollessani vähän päälle kaksikymppinen, oli tapana ostaa kaikkea näennäisen söpöä ja hassunhauskaa, joka jaksoi huvittaa sen hetken kun paketin aukaisi, mutta jolla ei pidemmän päälle tehnyt yhtään mitään. Hän oli sitä tyyppiä, jonka mielestä oli kovin hauskaa ostaa jollekulle joululahjaksi vaikka saappaan muotoinen miniatyyrilikööripullo, tai ylihinnoiteltuja mauttomia karkkeja purkissa jossa lukee Lemmenlääke.
Sain mm. mukin jonne mahtui ehkä 50 ml nestettä, pupun muotoisen pienen kakkuvuoan, sekä lasten kokoa olevan Muumi-esiliinan. Kaikki jäivät kaapin pohjalle pyörimään.
Olisin mieluummin ottanut niillä rahoilla vaikka pussin irtokarkkeja.
Kun muutin lapsuuskodista omaan kotiin pidin tuparit. Ystävä poikakavereineen toi hemmetin ruman kipsisen enkelipatsaan,vein sitten mummille joka ilahtui kovin.
Entinen mieheni osti joululahjaksi kalevakorun Naisen ääni-riipuksen joka oli makuuni liian iso ja tanttamainen,miehen logiikalla sen olisi pitänyt kelvata koska oli kallis.
Ystäväni jolla on intoa muttei taitoa toi virkatun peikonlehden nimipäivälahjaksi koska olin naureskellut tappavani kaikki kasvit,idea oli ihana mutta toteutus ontui. En ymmärtänyt mitä ne roikkuvat läpykät olivat kunnes kysyin,onneksi meni migreenin piikkiin eikä ystävä loukkaantunut..
Eka äitienpäivä vuonna 2008,vauva oli kaksi viikkoa vanha. Avopuoliso oli edellisiltana juhlinut kaverin polttareita ja makasi krapulassa,sen verran kävi sanomassa että " hae mulle limsaa".
Pistin vauvan vaunuun ja menin äitini luo,matkalla hain kääretortun ja ruusuja. Juotiin kahvit ja äiti sylitteli vauvaa.
Aviopuolisolta tuli vihainen viesti että "missä limsa"., vastasin olevani äitini luona ÄITIENPÄIVÄKAHVILLA.
Äiti antoi minulle yhdet korviksensa koska olin ihaillut niitä ja ei itse oikein tykännyt käyttää.
Otin selfien Facebookiin korvisten kanssa ruusut sylissä ja moni kehui sekä ihasteli,kerroin sitten saaneeni korut äidiltä ja ruusujen olevan lavaste,äitini kukat.
Avopuoliso räjähti,lähetti viestin miten olin kuulemma nolannut hänet.
Kun pääsin kotiin mies oli poissa.
Palasi takaisin pitsisten string-alushousujen sekä +50v-kasvovoiteen kanssa. Olin 23 vuotias ja synnytys oli tuonut isot kipeät pukamat,joten miehen lahja tuntui lähinnä vittuilulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain lahjaksi 4 kpl puolen desin vetoisia kuppeja, joissa oli pieni "korva" , josta ottaa kiinni sormilla. Sen lisäksi 4 pikkulusikkaa minikoossa.
Mitähän niissä kupeissa pitäisi sekoitella. Kupit oli läpinäkyviä, pystysuoria mukeja minikoossa ja niissä oli punaisia kuvioita.
Tuohon aikaan ei ollut edes espressoa kaupoissa, eikä kukaan espressoa juoneet.
Glögilasit. Olen etsinyt tuommoisia jo pitkään.
Minulla on, mihin saa lähettää? Laitetaanko tsaikka lasit samaan pakettiin? Molempia 6 kpl setti. Ei ole käyttöä kun en juo glögiä enkä teetä.
Vierailija kirjoitti:
Eka äitienpäivä vuonna 2008,vauva oli kaksi viikkoa vanha. Avopuoliso oli edellisiltana juhlinut kaverin polttareita ja makasi krapulassa,sen verran kävi sanomassa että " hae mulle limsaa".
Pistin vauvan vaunuun ja menin äitini luo,matkalla hain kääretortun ja ruusuja. Juotiin kahvit ja äiti sylitteli vauvaa.
Aviopuolisolta tuli vihainen viesti että "missä limsa"., vastasin olevani äitini luona ÄITIENPÄIVÄKAHVILLA.
Äiti antoi minulle yhdet korviksensa koska olin ihaillut niitä ja ei itse oikein tykännyt käyttää.
Otin selfien Facebookiin korvisten kanssa ruusut sylissä ja moni kehui sekä ihasteli,kerroin sitten saaneeni korut äidiltä ja ruusujen olevan lavaste,äitini kukat.
Avopuoliso räjähti,lähetti viestin miten olin kuulemma nolannut hänet.
Kun pääsin kotiin mies oli poissa.
Palasi takaisin pitsisten string-alushousujen sekä +50v-kasvov
..että sellainen teiniäiti sitten sieltä pöllähti.. miten se parikymppinen poika olisi voinut orastavalta alkoholismiltaan ymmärtää muuta kuin itseään ja seuraavaa drinkkiä?
"..että sellainen teiniäiti sitten sieltä pöllähti.. miten se parikymppinen poika olisi voinut orastavalta alkoholismiltaan ymmärtää muuta kuin itseään ja seuraavaa drinkkiä?"
yllättävän monelle on käynyt näitä vahinkoraskauksia ja sitten erotaan kun talous pyörii vain valtion avustuksilla koska koulut on jäänyt kesken,työhön ei pääse ja viina vie. Sitä se on kun saa lapsena lapsen.
Minkin sain mieheltä puntarin. Vihjaili vielä etukäteen että kerrankin keksi hyvän lahjan.
Ala-asteen pikkujoulussa sain pullapojan. Itku ei ollut kaukana ja heitin sen kotimatkalla ojaan
Millainen ihminen pettyy lahjasta? Lahja on lahja ja se voi olla ihan mitä vaan. Tärkeintä ei ole se lahja, vaan antaminen eli toisen huomioiminen ja kohteliaisuus. Lapsena en tykännyt monista äidin hankkimista joululahjoista, mutta se kuului asiaan, että ne oli äidin mieleen enemmän.
Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia jättipokkari.
Puoliso osti syntymäpäivälahjaksi.
Tein silloin laitoshuoltajan töitä.
Edelleenkään ei naurata miten pas..lahja
Yhtenä jouluna sain perheenjäseneltä lahjaksi seuraavat:
Jumppanauhan, hammasharjan, Dostojevskin Idiootin.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen pettyy lahjasta? Lahja on lahja ja se voi olla ihan mitä vaan. Tärkeintä ei ole se lahja, vaan antaminen eli toisen huomioiminen ja kohteliaisuus. Lapsena en tykännyt monista äidin hankkimista joululahjoista, mutta se kuului asiaan, että ne oli äidin mieleen enemmän.
Kyllä varsinkin nykypäivänä, kun maailma ihan kirjaimellisesti hukkuu tavaraan, pitäisi vähän miettiä mitä lahjaksi antaa.
Mielestäni ei nimen omaan ei ole kohteliasta ja toisen huomioimista esimerkiksi ohittaa toisen toiveet ja mieltymykset kokonaan.
Minulle kävi hieman samalla tavalla, mutta vaimoni, nykyinen exäni selitti minulle,että vasektomia voi vaikuttaa myös siten,ettei se estä saamasta lasta, mutta lapsen ihon väri voi muuttua.