Seiskan jytypaljastus: Mikko ja Natalie-rakas naimisiin lokakuussa, häälahjalistalla muovikippoja ja seisova risti!
Seiskan mukaan pariskunta sanoo toisilleen tahdon lokakuussa. Toimitus oli saanut vinkkiä lemmenparin häälahjalistasta, joka oli jutun julkaisun jälkeen äkkiä muutettu yksityiseksi. Listalla oli mm muoviastioita, kristallimaljakko ja jalustalla seisova risti.
Kommentit (29013)
Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Hassunhauska tämä sukka-gate. Helena on kerran viitannut tarinoissaan puuttuviin sukkiin ja sehän on tietysti totta, koska Helena puhuu aina vain ja ainoastaan totta. Vai miten se meni?
Kerron salaisuuden: Helenalla tulee aina välillä laarin pohja juttujensa aiheissa vastaan ja silloin hän tempaisee rajattomasta mielikuvituspussukastaan mitä tahansa, minkä itse kokee edistävän omaa asiaansa. Ja sillä kertaa hän valitsi ilmeisesti vain yhden lapsen puuttuvat sukat.
Se on sillä tavalla, että joskus saattaa kiireessä ja multitaskatessa joku asia unohtua pakata mukaan. Sellaista se on. Sitten pärjätään ilman tai ostetaan uudet. No biggie. Tässä sukka-gatessa Helena olisi aivan hyvin voinut itse ostaa sukat lapselle ja pyytää lasta riisumaan ne pois autossa juuri ennen kuin lapsi menee takaisin isälleen. Varmasti lapsi selviää lyhyen matkan autosta kotiin tai toiseen autoon ilman sukkiakin. Vaikka sitten talvipakkasella. Nämä itse ostamansa sukat Helena olisi sitten voinut pesettää vaikka äidillään tai ihan jopa itsekin pestä ja kas vain, seuraavalla kerralla sillä lapsosella olisi ollut puhtaat sukat rakkaan äitylin luona. Lasten isä ei olisi päässyt hyötymään Helenan omalla rahalla ostamistaan sukista yhtään mitenkään.
Rohkenen epäillä, että mitään sukkaongelmaa oikeasti on koskaan ollutkaan. Helena on tavannut lapset tasan kerran talvella ja oletettavasti lapsilla oli yhdet sukat jaloissaan, kun kotoa lähtivät. Eiköhän mamma-Kipper olisi ostanut lapsille lisää sukkia ja lähettänyt vaikka Mikolle sitten laskun. Ja Mikko olisi varmaan hymähdellen senKIN laskun maksanut.
Mutta sellaista se joidenkin kreisissä elämässä on, että tapahtuu koko ajan kaikenlaista ihmeellistä ja kummallista, mihin ei ole ennen törmännyt. Normiperheissä kukaan ei jaksa kiinnittää mitään huomiota, jos nyt joskus joku varuste unohtuu. Yleensä ei vähään aikaan jatkossa unohdu. Mutta ehkä Helenalla on tässäkin asiassa eri kuviot. Ja varmaan onkin.
Ero kirpaisee joo , mutta koko ajan tapellaan ja syytellään toisia. Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Mitä kaikkea tuo äiti vielä haluaa? Toivottavasti eivät tappele lasten kuullen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukemassa seiskan facesta kommentteja uuteen Helena ruikutukseen. Tässä yksi, aivan helmi:
"niin eli sen lisäks et tää maksattaa asumisensa ex miehellään ni passoottaa omaa äitiään myös.🤦
Tutti suuhun ja takas tarhaan kasvamaan ku ei selkeestikkään selviä aikuisten maailmassa.🥲"Ja arvatenkin kirjoittaja taas joku kelan tuilla elelevä mt-polin asiakas weetee Tarja tai Mika 😂😂🤣
Eikös se Helenakin kääntynyt Kelan ja sossun puoleen ainakin asunto-asioissa?
Ei, mistähän ihmeestä niin luulet? :D
Laui oli tätä ehdottanut.?
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Ai, mä luulin et erityisesti äitylin viisumin jatko oli suurin syyllinen tuohon lasten muuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiskassa tänään jo täystyrmäys tullut. Nyt vaan leuka kohti rintaan uusia haasteita kohti.
Seiska uutisen kommenteissa eniten peukkuja oli saanut kommentti Mikko Koivu kiusaa ex vaimoaan ja voisi jo lopettaa. 65 peukutusta ja muissa noin 10.
Vieläkö täällä on niitä onnettomia jotka uskovat hellua ja Seiskaa? Voi teitä.
Vieläkö täällä on niitä.onnettomia jotka jaksavat seurata tätä tapausta JOKA PÄIVÄ?!?! 🙄
Useimpina päivinä tähän saippuasarjaan tulee uusi jakso instaan.
Mitähän tänään Mikko on jättänyt tekemättä tai sitten on tehnyt jotain?
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Minnes muuten äidin tekemä valitus lasten muutosta jäi?
Normiperheissä kukaan ei jaksa kiinnittää mitään huomiota, jos nyt joskus joku varuste unohtuu. Yleensä ei vähään aikaan jatkossa unohdu. Mutta ehkä Helenalla on tässäkin asiassa eri kuviot. Ja varmaan onkin.
Jos on hälläväliä meininki, niin ei varmaan haittaakaan. Mutta itse en näe mitään mieltä ostella uusia tavaroita olemassa olevien unohtuneiden tavaroiden tilalle.

Sukkia tarvitsee aina! Niitä ei ole koskaan liikaaaaaa!
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää? En tunne tarkemmin mitä MK-law sanoo tähän.
Maksettu yksityistuomari tietänee?
Tarkoitatko sitä samaa yksityistuomaria, joka sai lapsetkin järjestettyä muuttamaan Suomeen? Miten se edes mahdollista? Eikö se ollutkaan oikeuden päätös? Vai istuuko tämä sama tuomari siellä päättämässä? Yksin?
Kuten on kerrottu miljoona kertaa USAssa käytetään eläköityneitä tuomareita purkamaan tuomioistuinten ruuhkia. Tuomioistuin määrää tuomarin, hän toimii virkavastuulla ja tuomioistuimen valvonnassa. Kustannukset maksaa ne, joiden asiaa käsitellään. Asiakas ei voi " "ostaa" tuomaria niinkuin Helena vihjailee.

Ilmeisesti äitikin tyytyy siihen, että lapset asuvat jatkossa Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eikös hän ole tai hänestä ole tulossa lasten äitipuoli?"
Niin? Äitipuolen vastuu on mikä? Ei juridista oikeutta päättää mistään muusta kuin omista lapsistaan. Kyllä vastuu lapsista ja lasten asioiden päätösvallasta kuulu edelleenkin lasten biologisille vanhemmille.
Eikö äitipuoli saa päättää edes sukkien ostosta ilman oikeuden tai vanhempien lupaa? Jo on markkinat! En kyllä ihan suorilta tätä niele!
Mitä käsitit äitipuolen juridisilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla?
Olen eri, mutta: jokuhan vähän syyllisti häntä että kun on parempi äiti(puoli) kuin Helena niin kuinka hänkään ei saa sukkia hankituksi/huomaa puutetta. Siihen joku vastasi ettei ole mitään oikeuksia puuttua lasten asioihin kun ei ole biologinen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää? En tunne tarkemmin mitä MK-law sanoo tähän.
Maksettu yksityistuomari tietänee?
Tarkoitatko sitä samaa yksityistuomaria, joka sai lapsetkin järjestettyä muuttamaan Suomeen? Miten se edes mahdollista? Eikö se ollutkaan oikeuden päätös? Vai istuuko tämä sama tuomari siellä päättämässä? Yksin?
Näin se on. Tuomari päättää yksin kuultuaan molempia osapuolia. Hänen avustajansa tietysti valmistelevat päätösehdotuksen.
Onhan se karmeeta että lasten isä ui rahassa ja lasten äitiä kiusataan kaiken aikaa. Kova pudotus tällaisesta elämästä oli se nykyinen mitä ikinä onkaan. https://racketmn.com/wanna-buy-ex-wild-star-mikko-koivus-minnehaha-cree…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Minnes muuten äidin tekemä valitus lasten muutosta jäi?
Ilmeisesti äitikin tyytyy siihen, että lapset asuvat jatkossa Suomessa.
Luulisi, mutta viime viikolla oli taas Minnesota mielessä kun oli kouluhaasteita. Pitää husbandin kanssa käydä kuviot läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normiperheissä kukaan ei jaksa kiinnittää mitään huomiota, jos nyt joskus joku varuste unohtuu. Yleensä ei vähään aikaan jatkossa unohdu. Mutta ehkä Helenalla on tässäkin asiassa eri kuviot. Ja varmaan onkin.
Jos on hälläväliä meininki, niin ei varmaan haittaakaan. Mutta itse en näe mitään mieltä ostella uusia tavaroita olemassa olevien unohtuneiden tavaroiden tilalle.
Sukkia tarvitsee aina! Niitä ei ole koskaan liikaaaaaa!
Taas tämä sama, kun ei tajuta asian ydintä niin vastataan mitä sylki suuhun tuo.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Ja otti varmaan huomioon ne vuoden kestäneet psykologi/psykiatri/maahanmuuttoviranomaisten ym selvitykset? Vai ottiko? Helena ensin oli samaa mieltä, mutta päätöksen jälkeen, ei ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ero kirpaisee joo , mutta koko ajan tapellaan ja syytellään toisia. Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Mitä kaikkea tuo äiti vielä haluaa? Toivottavasti eivät tappele lasten kuullen.
Edelleenkin tässä "tappelee" ainoastaan H.
Ja H:n mukaan M ei puhu hänelle, joten tuskinpa pääsee lastenkaan kuullen "tappelua" syntymään.
Talonmieskin oli mykkäkoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää? En tunne tarkemmin mitä MK-law sanoo tähän.
Maksettu yksityistuomari tietänee?
Tarkoitatko sitä samaa yksityistuomaria, joka sai lapsetkin järjestettyä muuttamaan Suomeen? Miten se edes mahdollista? Eikö se ollutkaan oikeuden päätös? Vai istuuko tämä sama tuomari siellä päättämässä? Yksin?
Kuten on kerrottu miljoona kertaa USAssa käytetään eläköityneitä tuomareita purkamaan tuomioistuinten ruuhkia. Tuomioistuin määrää tuomarin, hän toimii virkavastuulla ja tuomioistuimen valvonnassa. Kustannukset maksaa ne, joiden asiaa käsitellään. Asiakas ei voi " "ostaa" tuomaria niinkuin Helena vihjailee.
Miten oikeuden tuomari ja yksityistuomari hoitavat asioita oikeuden ulkopuolella?
Useimpina päivinä tähän saippuasarjaan tulee uusi jakso instaan.