Seiskan jytypaljastus: Mikko ja Natalie-rakas naimisiin lokakuussa, häälahjalistalla muovikippoja ja seisova risti!
Seiskan mukaan pariskunta sanoo toisilleen tahdon lokakuussa. Toimitus oli saanut vinkkiä lemmenparin häälahjalistasta, joka oli jutun julkaisun jälkeen äkkiä muutettu yksityiseksi. Listalla oli mm muoviastioita, kristallimaljakko ja jalustalla seisova risti.
Kommentit (29013)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kornia että Helena hakee someyhteistöitä mainostamalla pesulaa, sushia ja euron kahvia. Latasi jo toistamiseen samat videot. Nainen joka on elänyt luksuselämää ja tuhlannut miljoonan parissa vuodessa. Ja yrittänyt saada itselleen taloudellista tukea rahankeräyssivustolta. Helena ei selvästikään halua alentua menemään tavallisiin töihin vaan yrittää tienata julkisuudella - podcastilla, kirjalla ja someyhteistöillä. Eli sillä julkisuudella jonka on saanut mustamaalaamalla Mikkoa ja aiheuttamalla lapsilleen haittaa. Todella tuomittavaa ja ala-arvoista. Yrittää myös elvyttää julkisuuden avulla kosmetiikkayritystään.
Julkaisee mietelauseita ja videoita joissa kerrotaan kuinka raha ei ole vastaus eikä tärkeää. Kuitenkin on kokoajan tavoitellut juuri sitä. Miljoona ei riittänyt vaan piti saada paljon enemmän. Vielä hävittyään oikeudenkäynnit odotti että Mikko suostuu neuvottelupöytään ja tarjoaa samat oltavat kuin Edinassa. Ja o
Olen tästä nyt vähän eri mieltä. Kyllä tuolla instagramissa on paljon hepposemmillakin taidoilla näitä vaikuttajia. Tällaisista mielipiteistä kumpuaa ihan sama viha ja katkeruus, josta toista syytetään. Okei, Helena on tehnyt joukon huonoja ja erittäin huonoja valintoja. Rypenyt vihassa ja katkeruudessa, ollut ajattelematon moneen suuntaan, mutta....
Omat rahansahan se tuhlasi, Ei hänessä asu mikään ultimaattinen pahuus. Antakaa naiselle mahdollisuus. Jos pystyy kääntämään julkisuuden rahaksi niin hyvä. Nyt tällä on tienannut vain seiska.
Mikko on sen verran iso poika , jolla on sen verran resurssia , että hän varmasti hoitaa jos katsoo aiheelliseksi vahingonkorvausasiansa ja myös rikosasiat.
Pitäisi nyt laskea kaikkien aseet ja katsoa mitä tuleman pitää. Myös vauvapalstan aktivistien.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on virolainen naapuri ja just koronan aikaan ihan pokkana pakkasi ostoskärryihin kaupassa lapsensa kenkineen päivineen. Ei jotenkin voi ymmärtää tota mentaliteettia.
Kuule kyllä ihan Suomalaiset ääliötkin pitää lasta kärryssä. Ja antaa lapsen syödä ruokaa vaikkei sitä oo vielä maksettu.
Terveisin kaupan täti
No, tässä on nyt muutama päivä eletty ilman Helenan avautumista Mikosta. Lyhyt aika, suunta oikea, mutta sallinette minulle olla edelleen skeptinen ja sanoa, että kohta räjähtää tavalla tai toisella. Tai sitten se suu tukittu vihdoinkin, ehkä juuri rahalla.
Mutta fakta on se, että lähtö kakskerrasta tulee. Jos se tapahtuu ilman avautumista, niin syynä on pakko olla raha.
Ostaako Mikko exälle kodin? Tyytyiskö siihen että lasten nimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä miksi ihan kaikki Helenan tekemä pitää vääntää negatiiviseksi. Nytkin kauhea melu aikaiseksi siitä, että lyhensi Californian Caliksi. Se on ihan normaali puhekielinen lyhenne ko. osavaltiosta.
Millään tasolla en hyväksy Helenan toimintaa ja sekoiluja, mutta ei nyt jokaista sanan puolikasta tarvitse rääpiä auki ja haukkua.
Syynä voi olla esimerkiksi se että on saanut pilattua Mikon maineen, täälläkin toistetaan vähän väliä pettämisestä vaikka siitä ei mitään todistetta ole tähän mennessä näytetty.
Miksi ihmiset ovat raivoissaan jonkun pettämisestä vuosien takaa? Nythän Mikko ei enää petä Helenaa, eikö pitäisi olla hyvä asia? En ymmärrä
No juuri todistit sen että pettämistä pidetään varmana vaikka todisteita ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ostaako Mikko exälle kodin? Tyytyiskö siihen että lasten nimiin.
Toivottavasti Mikko ei myönny enää mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
No, tässä on nyt muutama päivä eletty ilman Helenan avautumista Mikosta. Lyhyt aika, suunta oikea, mutta sallinette minulle olla edelleen skeptinen ja sanoa, että kohta räjähtää tavalla tai toisella. Tai sitten se suu tukittu vihdoinkin, ehkä juuri rahalla.
Mutta fakta on se, että lähtö kakskerrasta tulee. Jos se tapahtuu ilman avautumista, niin syynä on pakko olla raha.
On selvä että Helena pesee ja pakkaa jo kamojaan, lähtö Kakskerrasta parin kolmeen viikon sisällä. Lentänee Jenkkeihin, jos ESTA lla vaan pääsee, toivottavasti pääsee jos sinne haluaa. Meillä jää nähtäväksi mitä tästä seuraa. Toivon parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostaako Mikko exälle kodin? Tyytyiskö siihen että lasten nimiin.
Toivottavasti Mikko ei myönny enää mihinkään.
On voinut myöntyä, jos on saanut hyvän vastineen eli nda:n.
Pesula 24 nyt näkyvillä ja kehuu.
Mikkoa ja Nataa haukkuvat Helena-fanit ovat älyllisesti lapsen tasolla.
No Hellua haukkuvat Mikko-fanit ovat sitten elukan tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostaako Mikko exälle kodin? Tyytyiskö siihen että lasten nimiin.
Toivottavasti Mikko ei myönny enää mihinkään.
Minun mielestäni Mikko Koivu saa ihan itse päättää mihin myöntyy vai myöntyykö mihinkään. Luulen hänellä olevan asiaa tuntevia neuvonantajia riittävästi ympärillään .
Raivoatteko samoin, jos naapurin mies on pettänyt vaimoaan ja ero tulee?
Mitä merkitystä sillä on kenellekään ventovieraalle, onko Mikko pettänyt Helenaa vai ei? Nyt Helena on päässyt Mikosta eroon, olisi onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Mikkoa ja Nataa haukkuvat Helena-fanit ovat älyllisesti lapsen tasolla.
No Hellua haukkuvat Mikko-fanit ovat sitten elukan tasolla.
Eiköhän kumpikin puoli ole ollut alimmalla tasolla jonne ihmisenä keskustelupalstalla pääsee. Että tässä pata kattilaa soimaa.
Toivon Helenalle menestystä jatkoon, mutta on tuo järkyttävää että kaiken jälkeen saisi vielä rahallisen korvauksen siitä, että lupaa olla yksityisasioista hiljaa. Asia mitä me normaalit ihmiset tehdään ihan maksutta päivästä toiseen.
Mikäs juttu tä mä California on?
Vierailija kirjoitti:
Yx hailee onko pettänyt.
Jep, ja ihmetyttää miksi joku yrittää niin raivoisasti valkopestä Mikkoa. Ei tod mikään maailman suurin ihme jos ihailtu NHL-miljonääri dippailis vieraaseen rasiaan kun kotona lapsiperhearki ja onneton avioliitto.
Vierailija kirjoitti:
Toivon Helenalle menestystä jatkoon, mutta on tuo järkyttävää että kaiken jälkeen saisi vielä rahallisen korvauksen siitä, että lupaa olla yksityisasioista hiljaa. Asia mitä me normaalit ihmiset tehdään ihan maksutta päivästä toiseen.
Salassapitossopimushan olisi suuri asia Mikko Koivulle, sitä hän on hakenut pitkin matkaa. Ja tällä Helena on kauppaa käynyt, toivottavasti diili on syntynyt. Olisi kaikkien, myös Helenan etu.
Ketä on kiinnostunut mikosta helunasta nataliasta marketasta virvavillestä ja vaikka penttiperäreiästä? Ketä kiinnostaa kuka nai ketä ja ketä petti ketä?
Menkää takaisin töihin ketä töissä on.
Täytyy kyllä sanoa että Boujee filtterillä saa ihmeitä aikaan instassa.