Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Vierailija kirjoitti:
On varmaan Irmelikin stalkannut ap:ta. Jos itse olisin jonkun salarakas niin kyllä selvittäisin mimmonen muija sillä ukolla kotonaan on :-)
Ehkä ei tartte edes stalkata, jos asutte samassa kaupungissa ja liikutte samoissa piireissä. Tai ootte naapureita.
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies puhuu jostain jatkuvasti, enemmän ja erilailla kuin muista = pettää tämän kanssa tai pettäisi heti, jos toinen suostuisi, eli on vahvasti ihastunut. Jostain syystä he eivät voi olla puhumatta näistä naisista vaimoilleen.
Varmaan, mutta kaikki ei puhu.
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies puhuu jostain jatkuvasti, enemmän ja erilailla kuin muista = pettää tämän kanssa tai pettäisi heti, jos toinen suostuisi, eli on vahvasti ihastunut. Jostain syystä he eivät voi olla puhumatta näistä naisista vaimoilleen.
Ei aina näin.
Mun miehellä oli salarakas. Hän ei hiiskunut sanallakaan. En edes tiennyt koko naisen olemassaoloa maapallon päällä.
Mutta he, jotka puhuvat, puhuvat vahvan ihastuksensa kohteesta ja väittävät niitä aina kavereiksi. Ja suuttuvat, jos asiaa jotenkin kyseenalaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta he, jotka puhuvat, puhuvat vahvan ihastuksensa kohteesta ja väittävät niitä aina kavereiksi. Ja suuttuvat, jos asiaa jotenkin kyseenalaistaa.
Ap:n mies on näin tehnytkin.
Ihmettelen, että ap ylipäänsä on hyväksynyt, että mies on yhtäkkiä hommannut sinkkunaisen kaverikseen, jonka kanssa pitää tekstata jopa harrastuksen ulkopuolella......
ap huhuu, miten meni perjantai ja lauantai?
Oliko mies liesussa? Olitko kytiksellä?
Päivitystä. Mies on ollut kotosalla, sattui osa vapaista viikonlopulle. On välillä uhmakas jutuissaan kuinka hän saa tehdä niin ja näin. Yrittää selvästi saada minussa reaktioita aikaiseksi että alkaisin riidellä. Olen ollut sisäisesti niin raivona ja suorastaan inhottanut koko mies että vaikeaa on ollut olla hiljaa. Mutta toistaiseksi olen siihen pystynyt. Joo ja mies on alkanut nyt lässyttää teinille, on muka vuoden isä. Keksimällä keksii kaikkea mitä voisivat yhdessä tehdä ja voisi ostaa lapselle! Teini ei vaan ole leikkiin lähtenyt mukaan. On ollut hiljainen ja mennyt menojaan kavereiden kanssa. Ja tämäkös on nyt saanut miehen vähän raiteiltaankin. On huomannut ettei hänellä ole enää "otetta" meistä. Jonkinlaista paniikkiakin on nyt ilmassa.
Stalkkaamisesta en tiedä, annanko olla vain ja mennä. Lopullisen selvyyden toki haluaisin saada asioille mutta ilman etsivää se ei taida onnistua. En voi enkä jaksa jatkuvasti kulkea perässä. Sellaista kaveriakaan ei ole jolle voisi mennä tämmöisiä ehdottamaan. Etsivän palkkaaminen mahtaisi olla liian kallista? ap
Sieltä voi syntyä lisää raivoa ja traumaa aiheuttavaa, kun selvittää asioita. Eli jos pystyt, voisit antaa olla. Se nyt on ihan selvä, että miehesi on ollut vähintään vahvasti ihastunut siitä asti, kun vaihtoi ajoreittiä.
Olen pahoillani.
Mahtavaa, että olet saanut itsesi irti miehen otteesta <3
Älä anna itsesi valua siihen takaisin. Nyt, kun näet kuvion, sitä on vaikea enää olla näkemättä ja toinen vain yököttää tai vihastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Päivitystä. Mies on ollut kotosalla, sattui osa vapaista viikonlopulle. On välillä uhmakas jutuissaan kuinka hän saa tehdä niin ja näin. Yrittää selvästi saada minussa reaktioita aikaiseksi että alkaisin riidellä. Olen ollut sisäisesti niin raivona ja suorastaan inhottanut koko mies että vaikeaa on ollut olla hiljaa. Mutta toistaiseksi olen siihen pystynyt. Joo ja mies on alkanut nyt lässyttää teinille, on muka vuoden isä. Keksimällä keksii kaikkea mitä voisivat yhdessä tehdä ja voisi ostaa lapselle! Teini ei vaan ole leikkiin lähtenyt mukaan. On ollut hiljainen ja mennyt menojaan kavereiden kanssa. Ja tämäkös on nyt saanut miehen vähän raiteiltaankin. On huomannut ettei hänellä ole enää "otetta" meistä. Jonkinlaista paniikkiakin on nyt ilmassa.
Stalkkaamisesta en tiedä, annanko olla vain ja mennä. Lopullisen selvyyden toki haluaisin saada asioille mutta ilman etsivää se ei taida onnistua. En voi enkä jaksa jatkuvasti kulkea perässä
Mies on uhriutunut Irmelille "kamalasta vaimostaan" ja Irmeli on niellyt kaiken miehen kertoman bullshitin. Irmeli on pönkittänyt miehen egoa ja kehottanut miestä nousemaan vastarintaan. Idiootti-Irmeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivitystä. Mies on ollut kotosalla, sattui osa vapaista viikonlopulle. On välillä uhmakas jutuissaan kuinka hän saa tehdä niin ja näin. Yrittää selvästi saada minussa reaktioita aikaiseksi että alkaisin riidellä. Olen ollut sisäisesti niin raivona ja suorastaan inhottanut koko mies että vaikeaa on ollut olla hiljaa. Mutta toistaiseksi olen siihen pystynyt. Joo ja mies on alkanut nyt lässyttää teinille, on muka vuoden isä. Keksimällä keksii kaikkea mitä voisivat yhdessä tehdä ja voisi ostaa lapselle! Teini ei vaan ole leikkiin lähtenyt mukaan. On ollut hiljainen ja mennyt menojaan kavereiden kanssa. Ja tämäkös on nyt saanut miehen vähän raiteiltaankin. On huomannut ettei hänellä ole enää "otetta" meistä. Jonkinlaista paniikkiakin on nyt ilmassa.
Stalkkaamisesta en tiedä, annanko olla vain ja mennä. Lopullisen selvyyden toki haluaisin saada asioille mutta ilman etsivää se ei taida onni
Ja miehen valheiden takia Irmeli ei näe mitään väärää siinä että on sekaantunut ukkomieheen. Idiootti-Irmeli kun luulee pelastavansa miehen siltä "kamalalta vaimoltaan".
Jumalauta tätä keskustelua on tullut nyt luettua popparit kainalossa ihmisten aivotoimintaa ihmetellen. Pettämisjuttuhan tämä selvästi on ollut. AP:lle ja teinille kaikkea parasta ja hyvää jatkoon.
Pettäjämiehelle ja Irmelille toivon kestoripulia ja ainaisia märkiä sukkia. Järkyttäviä ihmisiä.

Kiitos sinulle! Sait hymyn huulilleni. Kestoripulia ja märkiä sukkia.. ap
Vierailija kirjoitti:
"Ja siitä tiedän että on muuttanut kulkureittiään kun ollaan välillä yhdessä menty kaupoille ja oon ihmetellyt että miksi eri kautta ajaa niin väittänyt että parempi reitti mennä? Teini myös tästä sanonut minulle kun ihmetellyt miksi isä ajaa eri kautta kuin ennen. Vuosia siis ajanut toista reittiä. Ja minustakin on täysin mahdotonta etteikö mies tietäisi missä nainen asuu kun ovat toisensa tunteneet näin kauan aikaa. Mutta niin mies väittää. Ei tiedä muka, hah hah. ap"
Nyt kyllä tyrskähti iltateet näppikselle!
Eli mies on mennyt jo monta vuotta sitten tuolle Irmelille kylään! Ja sen myötä on tajunnut, että hei, tää reitti onkin järjevämpi reitti. On alkanut käyttää sitä sitten. Ja ihan vain sen takia, että Irmelillä käynnit havahduttivat miehen tähän parempaan reittiin!!!
Siis ei oo enää todellista. Täähän on ihan selkeä juttu, että on jo pitkään käyny Irmelillä kylässä.
Itse uskon että mies ajaa tätä reittiä koska hän on mustasukkainen Irmelistä ja haluaa stalkata tätä. Hän haluaa katsoa onko auto pihassa jos Irmeli on sanonut olevansa kotona ja näkyykö vieraita autoja.
Vierailija kirjoitti:
Päivitystä. Mies on ollut kotosalla, sattui osa vapaista viikonlopulle. On välillä uhmakas jutuissaan kuinka hän saa tehdä niin ja näin. Yrittää selvästi saada minussa reaktioita aikaiseksi että alkaisin riidellä. Olen ollut sisäisesti niin raivona ja suorastaan inhottanut koko mies että vaikeaa on ollut olla hiljaa. Mutta toistaiseksi olen siihen pystynyt. Joo ja mies on alkanut nyt lässyttää teinille, on muka vuoden isä. Keksimällä keksii kaikkea mitä voisivat yhdessä tehdä ja voisi ostaa lapselle! Teini ei vaan ole leikkiin lähtenyt mukaan. On ollut hiljainen ja mennyt menojaan kavereiden kanssa. Ja tämäkös on nyt saanut miehen vähän raiteiltaankin. On huomannut ettei hänellä ole enää "otetta" meistä. Jonkinlaista paniikkiakin on nyt ilmassa.
Stalkkaamisesta en tiedä, annanko olla vain ja mennä. Lopullisen selvyyden toki haluaisin saada asioille mutta ilman etsivää se ei taida onnistua. En voi enkä jaksa jatkuvasti kulkea perässä
Kannattaa nyt vain keskittyä asunnon etsimiseen ja asioiden järjestelyyn. Kun muutat omillesi niin huomaat kyllä hyvin nopeasti että Irmeli alkaa olla kuvioissa myös julkisesti. Eli vaikka asia ei juuri nyt ratkeaisikaan niin selvyys kyllä tulee myöhemmin.
Hämmästelen näitä stalkkausneuvoja. Jos ap olisi mies ja tällaisia ohjeita jakelisivat miehet, nuo ne kuulostaisivat meistä naisista varmasti todella kylmääviltä.
Se kannattaa muistaa, että Suomessa jokaisella on kuitenkin oikeus erota avioliitosta. Eron voi hoitaa hyvin tai hyvin huonosti, kuten ap:n mies on tehnyt, mutta hänellä on silti oikeus siihen. Eli ei kannata stalkata eikä varsinkaan palkata mitään etsivää, vaikka ymmärränkin hyvin sen polttavan tarpeen saada tietää.
Fakta on se, että ero tulee voimaan viimeistään lähikuukausina, ja siihen kumppanillasi on oikeus.
Toivotan voimia sinulle ap, elät vaikeaa vaihetta, olen kokenut hieman vastaavaa itsekin. Suru, viha, raivo, pettymys, häpeä siitä ettei kelvannut naisena ja välillä jokin alkukantainen kauhu siitä, että jää laumansa ulkopuolelle, ainakin noita tunteita koin. Jos sinulla on vielä uskonnollinen vakaumus, johon kuuluu elämän mittainen avioliitto, tämä varmasti järisyttää elämänkatsomustasi. Se on kuitenkin varmaa, että muutaman vuoden päästä voit katsella tätä aikaa entistä vahvempana ja viisaampana naisena, mikä sitten onkaan elämäntilanteesi. Selviät kyllä.
Keskity nyt järjestelemään sinun ja lapsenne elämää avioeron jälkeen. Voisitko löytää kivan kodin, jossa kriisin jälkeen voisi olla ihan mukava elää?
En halua kertoa omaa tarinaani, mutta sanon vain, että me päätimme jatkaa yhdessä puolisoni kanssa. Se on vaatinut paljon tahtoa molemmilta, pitkän pariterapian, ja nyt vuosien jälkeen koen eläväni hyvässä parisuhteessa. Samalla ajattelen, että jos ero olisi tullut, olisimme molemmat varmastikin yhtä lailla nyt tyytyväisiä elämäämme. On kaunis ihanne, että ihmiset elävät koko elämänsä yhdessä, mutta aina se ei mene niin, eikä se tee siitä päättyneestä suhteesta pelkästään huonoa. Meillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä, ja siinä tehdään hyviä ja huonoja valintoja.
Eiköhän uusi nuorikko ole katseltu ja avioeroa pehmitetään nyt jollain jatketaan niinku ennenki ja joku päivä mies vain hissukseen poistuu takavasuriin.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5680053/yksityisetsiva-ei-enaa-itse-kyk…
Yksityisetsivä ei enää itse kykene parisuhteisiin: "Olen nähnyt varmaan kaikki mahdolliset tavat huijata ja olla uskoton."
Media-alan yrittäjä Henry Aflecht toimi aikanaan yli kymmenen vuoden ajan yksityisetsivänä henkilöseurantatehtävissä.
Karkean arvion mukaan lähes 85 prosenttia toimeksiannoista liittyi parisuhteiden uskottomuuteen, loput olivat vakuutusyhtiöiden ja muiden yritysten keikkoja, Aflecht mainitsee. Parisuhteiden etsivätoimintaa saatetaan toisinaan kritisoida, mutta etsivänä näki läheltä, kuinka suuri merkitys asioiden selviämisellä on.
Ihmiset ovat voineet menettää vuosien yöunet, koska epätietoisuus oman parisuhteen tilasta on niin suurta.
Aflechtin kokemusten mukaan miehet epäilevät puolisoitaan herkemmin, koska myös itse pettävät enemmän.
Kyllä se niin vaan on, että mies pettää useammin, Aflecht täräyttää oman mielipiteensä.
Aflecht sanoo uskottomuuskeikkojen toteuttaneen yleensä muutamaa tyypillistä kaavaa.
Kun tietty kaava lähtee pyörimään, sen jälkeen yleensä arvasi myös seuraavat käänteet.
Samoina toistuvat merkit viittaavat kaavan käynnistymiseen. Yhtäkkiä työssä alkaa olla entistä enemmän iltamenoja ja työmatkoja. Tai innostutaan käymään kuntosalilla, mikä tarjoaa mahdollisuuden olla poissa pari tuntia mikä tahansa päivä.
Yleensä tiesimme, että nyt on juttu käsissä, kun tuli ensimmäinen pienikin poikkeama siihen, mitä on kotona kerrottu tekemisistä.
Tyypillisiin tapauksiin kuului usein, että vähän matkan päässä auto tuli noutamaan kotoa lähteneen.
Se antoi aika varman merkin siitä, ettei nyt oltukaan menossa sinne, minne oli kotona kerrottu, kun hakija ei voinut tulla kotiin asti.
Tieto petetyksi tulemisesta on rankkaa kuultavaa.
Naisten reaktio oli yleensä aina itkunsekainen romahdus. Joskus jopa niin paha romahdus, että jouduttiin soittamaan paikalle läheisiä auttamaan.
Petettyjen miesten kohdalla tilanne saattoi olla uhkaava. Aflecht ei yleensä halunnut antaa loppuraporttia puhelimessa, jotta pystyi näkemään tilanteen vakavuuden.
Miesten reaktiot olivat usein aggressiivisia. Joskus pysyttiin päällisin puolin tyynenä, mutta katseesta tuli aivan tyhjä, ja sekin voi olla vaarallinen merkki.
Yksityisetsivänä toimiminen on vaatinut veronsa Aflechtin omissa parisuhteissa.
Se on vaikuttanut ihan äärimmäisen paljon. Ja on varmasti osasyy siihen, etten ole ollut parisuhteessa 15 vuoteen.
Aflecht sanoo työn vieneen sinisilmäisyyden.
Olen nähnyt varmaan kaikki mahdolliset tavat huijata ja olla uskoton. Kotona voi näyttää kaikki hyvältä, mutta kuitenkin käydään jyystämässä muualla.
Valehtelua Aflecht ei siedä lainkaan.
Jos jää kiinni pienestäkin valheesta, minun on hyvin vaikea luottaa ollenkaan. Puntaroin herkästi kaikkea, mitä minulle kerrotaan, ja teen sen ihan eri korvalla kuin tekisin ilman etsivän työn tuomaa kokemusta.
Aflecht sanoo lopettaneensa tapailun usein hyvin pienestäkin syystä heti, jos on huomannut vähäistäkin epäluotettavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Stalkkaamisesta en tiedä, annanko olla vain ja mennä. Lopullisen selvyyden toki haluaisin saada asioille mutta ilman etsivää se ei taida onnistua. En voi enkä jaksa jatkuvasti kulkea perässä
Kyllä sä sen ihan itse saat selville täällä annetuilla neuvoilla. Totuus on sellainen asia, että se pulpahtaa aina pintaan, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Ihan, vaikket tekisi aktiivisesti mitään.
Kyllä toi Irmeli jää niin jäytämään, niin ihan mielenrauhan takia mä selvittäisin totuuden. Koska miehestähän sitä totuutta ei saa.