Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Täällä kyseltiin joulusta jne. Laitoin tämän vastauksen mutta se poistuikin näköjään taas heti. Yllätys yllätys, vieläkin joku jaksaa häiriköidä tätä ketjua.
"Kiitos kysymästä. Yritin tänne kuulumiset laittaa mutta ne aina poistettiin niin olen ollut nyt pois täältä. Joulusta tuli rauhallinen ja kiva sen puoleen että ei tarvinnut eksän kanssa sitä viettää! Ei joutunut valehtelevaa naamaa katsella. Meille on sattunut ja tapahtunut valtavan paljon asioita. Ikäviä enimmäkseen ja liittyvät entiseen mieheen ja sen naiseen. Tämä nainen on aiheuttanut kaikkea ei niin kivaa vaikeuttaakseen elämäämme. Toki eksäkin on ollut hankala. Jotenkin kuitenkin yritetään jaksaa ja uskoa tulevaisuuteen ja kun on jo otettu ns. viranomaisiinkin yhteyttä niin ehkä se tästä. Apua heiltä saadaan.
Jotain hyvääkin sentäs tapahtunut. Olen tavannut mukavan miehen jonka kanssa voisi vaikka jotain vakavaakin tulla. Mutta katsellaan. ap"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs täällä on taas meno?! ? Jaksan viikkoja ja kuukausia kytätä näitä kirjoituksia ja spämmätä uusia.
Ketju on näköjään vielä voimissaan kun itse nostelen tätä ja kyselen itseltäni kuulumisia. Ehdin täällä päivittäin käymään. Laitan kuulumiset tässä taas. Sen verran voin kertoa että olen seurannut yhtä miehestä joka vaikuttaa aika mukavalta.
apOnko sulle annettu puhelin käyttöön siellä osastolla?!
Tarvitsen vain siis huomiota. Olen riippuvainen tästä palstasta. Olen narsisti ja te olette minua myötäilevä hovi. 🙂
ap
Narsku sä todellakin olet! Ja mieleltäsi aika häiriintynyt.
Taas lähtenyt hyvät joulut täältä. Toivon ap:lle hyvää uutta vuotta !
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tilanne?
Mun viestit poistetaan muutaman minuutin sisällä. On tämä ihan sairasta touhua kun joku kyttää täällä vissiin joka päivä tauotta mun tekemisiä vieläkin?! ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan puolesta sekä vastaan sitä että alkaisin stalkata ja etsiä todisteita. Sen voin sanoa että on lähes mahdotonta löytää mitään. Koska en näe miehen tilitietoja, en kauppojen bonuksia, säilyttää lompakkoaan aina itsellään, miehellä on salasana läppäriin ja en edes miehen autoa saa käyttää. Ja puhelinkin on tosiaan kaksinkertaisella suojauksella. Pesee myös itse treenivaatteensa. Näin tehnyt ja näillä menty ehkä jo kolmisen vuotta? Läppäriä en tosin ole saanut käyttää koskaan.
Naisen osoitteen sain selville. Mies on ajanut sitä kautta jo noin vuoden ajan kun menee kaupoille kaupunkiin. Ennen meni eri reittiä. Tie menee ihan tämän naisen talon läheltä. Juu ja mies väittää ettei muka tiedä missä tämä asuu... Kyllähän minä kunnon todisteita kaipaisin että voisin ne tutuille sitten näyttää kun pitävät miestä täydellisenä ihmisenä. Mutta en voi liikaa kes
"Mielestäni tuossa on jo riittävästi todisteita. Epäilyttävä ja muuttunut käytös itsessään jo riittää. Siihen päälle vielä naisen vaisto, että nyt on puolisolla jotain salattavaa.."
Se onkin sitten eri asia uskooko kukaan tuttu. Tiedän erään naisen jonka ex r*iskasi hänet ja kohteli muutenkin kaltoin ja suurin osa yhteisistä tuttavista oli exän puolella eron jälkeen. Hyvä manipuloija ja esittämään mukavaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies puhuu jostain jatkuvasti, enemmän ja erilailla kuin muista = pettää tämän kanssa tai pettäisi heti, jos toinen suostuisi, eli on vahvasti ihastunut. Jostain syystä he eivät voi olla puhumatta näistä naisista vaimoilleen.
Ei aina näin.
Mun miehellä oli salarakas. Hän ei hiiskunut sanallakaan. En edes tiennyt koko naisen olemassaoloa maapallon päällä.
Kai tää on luonnekysymys. Jotkut ei edes tajua kuinka höpöttävät. Toiset ovat supervarovaisia.
Laitoin tämän viestin päiviä sitten mutta poistettu taas.
Hei pitkästä aikaa. Mieli on ollut vähän maassa. Tuntuu siltä ettei tämä hel vet ti lopu ikinä! Vaikeudet jatkuvat. Lapsen isä ja se nainen aiheuttavat jatkuvasti meille harmeja. Se nainen on erittäin tasapainoton tapaus. Minuun on jopa otettu yhteyttä ja kerrottu tästä ihmisestä ja varoitettu. Jollain tavalla pelottavaa kun en ole provosoinut taikka ottanut yhteyttä tähän tyyppiin tms. Ja siltikin hän inhoaa minua yli kaiken. Samoin kuin lastani. Tuntuu että joka päivä kun puhelin soi taikka Wilmaan tulee viestiä opettajalta niin saan sätkyn kun liian usein se tarkoittaa sitä että taas on jotain tapahtunut. Nainen tekee mm. perättömiä lasuja, haukkuu minua kaupungilla, väittää että olen sekopää jne. Ja kun tämä jäisi vain minuun. Vaan ei. Myös lapseni on saanut osansa. Eksä jatkaa omia sekoilujaan samaan aikaan. Laittelee viestejä ja vaatii milloin mitäkin. Käräjillä uhkaillaan, rikosilmoituksilla. Kuinka olen muka heitä ahdistellut, stalkannut jne.
Miksi noi 2 hullua ei vaan voi jättää meitä rauhaan ja sekoilla keskenään?! ap
Vierailija kirjoitti:
Laitoin tämän viestin päiviä sitten mutta poistettu taas.
Hei pitkästä aikaa. Mieli on ollut vähän maassa. Tuntuu siltä ettei tämä hel vet ti lopu ikinä! Vaikeudet jatkuvat. Lapsen isä ja se nainen aiheuttavat jatkuvasti meille harmeja. Se nainen on erittäin tasapainoton tapaus. Minuun on jopa otettu yhteyttä ja kerrottu tästä ihmisestä ja varoitettu. Jollain tavalla pelottavaa kun en ole provosoinut taikka ottanut yhteyttä tähän tyyppiin tms. Ja siltikin hän inhoaa minua yli kaiken. Samoin kuin lastani. Tuntuu että joka päivä kun puhelin soi taikka Wilmaan tulee viestiä opettajalta niin saan sätkyn kun liian usein se tarkoittaa sitä että taas on jotain tapahtunut. Nainen tekee mm. perättömiä lasuja, haukkuu minua kaupungilla, väittää että olen sekopää jne. Ja kun tämä jäisi vain minuun. Vaan ei. Myös lapseni on saanut osansa. Eksä jatkaa omia sekoilujaan samaan aikaan. Laittelee viestejä ja vaatii milloin mitäkin. Käräjillä
Voimia ap sinulle. Ikävä kyllä tässä maailmassa noita sekopäitä riittää. Surullista myös, että lapsesikin joutuu asiasta kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei pitkästä aikaa. Mieli on ollut vähän maassa. Tuntuu siltä ettei tämä hel vet ti lopu ikinä! Vaikeudet jatkuvat. Lapsen isä ja se nainen harmittaa. Olen erittäin tasapainoton tapaus. Minä olen jopa ottanut yhteyttä ja kertonut tästä ihmisestä ja varoittanut. Jollain tavalla pelottavaa kun olen provosoinut taikka ottanut yhteyttä tähän tyyppiin tms. Ja siltikin hän inhoaa minua yli kaiken. Samoin kuin lastani. Tuntuu että joka päivä kun puhelin soi taikka Wilmaan tulee viestiä opettajalta niin saan sätkyn kun liian usein se tarkoittaa sitä että taas on jotain tapahtunut. Minusta tehtiin lasuja, ihan aiheesta. Väitin uutta naista sekopääksi jne. Ja kun tämä jäisi vain naiseen. Vaan ei. Myös mies on saanut osansa. Jatkan eksän herjaamista samaan aikaan. Laittelen viestejä ja vaadin milloin mitäkin. Käräjillä uhkaillaan, rikosilmoituksilla. Ku
Jännä mitenkä jaksaa kk toiseen kytätä tätä ketjua?!
Vierailija kirjoitti:
Hei pitkästä aikaa. Mieli on ollut vähän maassa. Tuntuu siltä ettei tämä hel vet ti lopu ikinä! Vaikeudet jatkuvat. Lapsen isä ja se nainen harmittaa. Olen erittäin tasapainoton tapaus. Minä olen jopa ottanut yhteyttä ja kertonut tästä ihmisestä ja varoittanut. Jollain tavalla pelottavaa kun olen provosoinut taikka ottanut yhteyttä tähän tyyppiin tms. Ja siltikin hän inhoaa minua yli kaiken. Samoin kuin lastani. Tuntuu että joka päivä kun puhelin soi taikka Wilmaan tulee viestiä opettajalta niin saan sätkyn kun liian usein se tarkoittaa sitä että taas on jotain tapahtunut. Minusta tehtiin lasuja, ihan aiheesta. Väitin uutta naista sekopääksi jne. Ja kun tämä jäisi vain naiseen. Vaan ei. Myös mies on saanut osansa. Jatkan eksän herjaamista samaan aikaan. Laittelen viestejä ja vaadin milloin mitäkin. Käräjillä uhkaillaan, rikosilmoituksilla. Kun olen heitä ahdistellut, stalkannut jne.
Miksi en voi jättää heitä rauhaan ja seko
Laitetaan taas uudestaan kun se seko vaan jaksaa poistaa mun viestejä!
Kuulumiset jos joku sattuu vielä ketjua lukea. Eksä on eronnut siitä naisestaan, jee!!! Meidän elämä rauhoittui edes vähäsen tämän myötä. Netissä kyllä tämä tyyppi kirjottelee ja haukkuu eksääni. Mikä on kyllä sinänsä huvittavaa. Eksällä on uusia naisia ollut sen jälkeen ja on tälläkin hetkellä taas joku. Toivottavasti eivät puutu minun ja lapseni elämään. Isä ei edelleenkään näe lastamme ja jatkaa riitelyä rahoista. Mutta kyllä se kait tästä helpommaksi vielä muuttuu. Itse olen tutustunut joihinkin miehiin mutta mitään vakavampaa en toistaiseksi hae. ap
Huomenta sinä ihana isolla miehekkäällä leualla varustettu nainen jolla on koira joka kuorsaa ja piereskelee eikä meinaa kyetä edes hengittää. Otahan lääkkeesi heti nyt aamusta kun tänne taas eksyit! Ettet nyt ihan sekaisin kirjoituksista menisi.
Ei näihin wanharouva Tyhjäpään miesviha-avauksiin kannata vastata.
Laitoin uuden päivityksen ja se onkin poistettu, kuten vastauksetkin siihen. Eipä yllätä! Tässäpä tämä.
Kivat kuulumiset kesälomalta! Voihan, sanonko mikä... Ne kahjot palasivat vaihteeksi yhteen ja senhän tietää mitä se tarkoittaa minulle ja lapselleni. Stressiä ja ongelmia. Näin muuten tässä yksi päivä pitkästä aikaa eksäni kaupassa, ei nähnyt minua. Oli kutistunut lihaksista, todella väsyneen ja ärtyneen näköinen. Näkyi olleen ostamassa kaljaa.. ap
Miksi täällä saa tehdä tämmöistä kuukausia? Eikö mode herää??? Sama tyyppi, nainen käy poistattaa viestit.
Vierailija kirjoitti:
Laitoin uuden päivityksen ja se onkin poistettu, kuten vastauksetkin siihen. Eipä yllätä! Tässäpä tämä.
Kivat kuulumiset kesälomalta! Voihan, sanonko mikä... Ne kahjot palasivat vaihteeksi yhteen ja senhän tietää mitä se tarkoittaa minulle ja lapselleni. Stressiä ja ongelmia. Näin muuten tässä yksi päivä pitkästä aikaa eksäni kaupassa, ei nähnyt minua. Oli kutistunut lihaksista, todella väsyneen ja ärtyneen näköinen. Näkyi olleen ostamassa kaljaa.. ap
Minun ja lapseni kiusaaminen alkoi taas oikein kunnolla. Lomasta näyttää tulevan tätä menoa meille aika vaikea ja raskas. Epäilen että joudun olemaan yhteyksissä viranomaisiin, poliisiinkin.
Ja sellanenkin juttu sitten selvisi ja varmistui että se eksän nainen on käynyt poistelemassa täällä viestejä. Ei tavallaan tullut yllätyksenä tämäkään tieto mutta aika sekaisin on kun aina tänne tulee häiriköimään. ap
Toivottavasti ap:n joulu on rauhallinen ja stressitön 🎄